Casa Italia yhdistää italialaisen delin ja viinibaarin – Bulevardilta tuttu herkkukauppa on nyt myös Töölössä

Casa Italia laajensi ruokatarjontaansa uuden toimipisteen myötä.

Simone Scarpa (vas.) tuo Suomeen italialaisia herkkuja yhdessä yhtiökumppaneidensa kanssa. Jacopo Falcone valmistaa niistä annoksia asiakkaiden maisteltavaksi.
Simone Scarpa (vas.) tuo Suomeen italialaisia herkkuja yhdessä yhtiökumppaneidensa kanssa. Jacopo Falcone valmistaa niistä annoksia asiakkaiden maisteltavaksi.

Bulevardin Casa Italia on vetänyt puoleensa italialaisen ruoan ystäviä jo neljän vuoden ajan. Nyt samoja herkkuja saa myös Töölöstä, sillä Casa Italian yrittäjät avasivat uuden delin Runeberginkadulle.

Casa Italia yhdistää hurmaavalla tavalla delin, viinibaarin ja ravintolan. Töölön uudessa delissä tilaa hallitsee pitkä myyntitiski, joka on pullollaan italialaisia juustoja, makkaroita, ilmakuivattuja kinkkuja ja muita leikkeleitä. Tiskin tarjontaa voi maistella paikan päällä viinilasillisen kera, ja kaikkea voi ostaa myös kotiin.

“Kun neljä vuotta sitten avasimme Bulevardilla, en ollut vielä nähnyt Suomessa tällaista paikkaa”, sanoo 13 vuotta Suomessa asunut yrittäjä Simone Scarpa.

Scarpa perusti Casa Italian yhdessä kolmen italialaisen ystävänsä kanssa, sillä he halusivat tuoda Suomeen laadukkaita italialaisia tuotteita.

“Yhdistimme viinibaarin ja kaupan, jotta ihmiset pääsevät samalla maistamaan ja tutustumaan tuotteisiin. Voi ensin ottaa lasin viiniä ja leikkelelajitelman, ja sitten niitä samoja tuotteita voi ostaa myös kotiin”, Scarpa sanoo.

Casa Italiassa myytäviä juustoja ja leikkeleitä voi maistella myös paikan päällä italialaisen viinin kera.
Casa Italiassa myytäviä juustoja ja leikkeleitä voi maistella myös paikan päällä italialaisen viinin kera.

Pasta-annoksia, salaatteja ja panineja

Casa Italia Oopperan isommat tilat mahdollistavat Bulevardin puotia laajemman ruokatarjonnan. Erilaisilla juusto- ja leikkelelajitelmilla on luonnollisesti keskeinen rooli Casa Italian tarjonnassa, mutta tarjolla on myös monipuolinen valikoima salaatteja sekä tuoreita lämpimiä panineja italialaisin täyttein.

Sekä lounaalla että iltaisin listalta löytyy erilaisia tuorepasta-annoksia ja muita italialaisia klassikoita, kuten lasagnea ja gnoccheja. Lämpimien ruokien tarjonta vaihtuu viikoittain.

Casa Italiasta saa muun muassa savoiardi-keksejä, joita tarvitaan oikeaoppisen tiramisun tekemiseen.
Casa Italiasta saa muun muassa savoiardi-keksejä, joita tarvitaan oikeaoppisen tiramisun tekemiseen.

Juustojen ja leikkeleiden lisäksi myynnissä on laadukas valikoima italialaisia herkkuja, kuten modenalaista balsamicoetikkaa, marmeladeja, kahvia, pastakastikkeita ja tietenkin monenmoista pastaa. Vitriinistä löytyy myös sisilialaisten suosikkileivonnaisia cannoleja.

Italialaisten pientuottajien herkkuja

Koska Casa Italia on myös maahantuoja, saatavilla on tuotteita, joita ei ihan joka paikasta saa. Hyllystä löytyy esimerkiksi palkittua Marfuga-oliiviöljyä suoraan Umbriasta.

Töölön Casa Italia sijaitsee Runeberginkadulla kivenheiton päässä Oopperatalolta.
Töölön Casa Italia sijaitsee Runeberginkadulla kivenheiton päässä Oopperatalolta.

Scarpa etsii jatkuvasti Italiasta uusia makuja yhtiökumppaneidensa kanssa, joten valikoima elää ja muuttuu sitä mukaa kun uutuuksia saadaan myyntiin. Myynnissä on paljon italialaisten pientuottajien tuotteita, joten myyntierät ovat usein pieniä ja vaihtuvuus suurta.

Esimerkiksi mozzarellan kaltainen tuorejuusto burrata on tuote, jota saadaan myyntiin vain pari kertaa kuukaudessa. Puhvelinmaidosta valmistettu burrata säilyy hyvänä vain muutamia päiviä, joten uuden erän saapuessa kannattaa olla nopea, jos haluaa ehtiä maistamaan.

Italialaista karaokea ja viinitastingeja

Myös Casa Italian viinit ovat omaa maahantuontia. Viinejä ei valitettavasti voi ostaa kotiinviemisiksi, mutta paikan päällä voi maistella makuja, joita ei Alkon hyllystä löydy.

Delin alakerrassa on myös kabinetti, jossa on tarkoitus järjestää myös erilaisia tilaisuuksia italialaisista karaokeilloista viinitastingeihin, joissa italialaiset viinintekijät kertovat tuotteistaan.

Che meraviglia!

Casa Italiassa tullaan järjestämään myös viinitastingeja.
Casa Italiassa tullaan järjestämään myös viinitastingeja.

Casa Italia Ooppera, Runeberginkatu 63

2 kommenttia

Hectus

19.1.2019 09:01

Kaksi kertaa käyty, ensimmäisen ja viimeisen!
Tilattiin lasagnea, saatiin mikrossa lämmitettyä puolikylmää!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Casa Italia Ooppera

4.2.2019 21:51

Hei Hectus,
ikävä kuulla huonoa kokemusta. Meillä ei ole käytössä olleenkaan mikroa, kuten näkyy avoimessa keittiössämme, meidän lasagnet ovat vain niin täyteläisiä että ne vaati jonkin aikaa uunissa. Toivoisimme että olisitte antaneet palaute tarjoilijalle niin että olisimme voineet tehdä annoksen uusiksi. Toivomme myös että tulette uudestaan kokeilemaan. Benvenuto

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi