Helsinkiin uusi juhannustapahtuma

Stadin Juhannus tuo Lonnan saarelle Paperi T:n ja muita kotimaisia huippuja.

Kaksipäiväinen uutuustapahtuma Stadin Juhannus tuo juhannustunnelmaa kaupunkiin. Idyllisellä Lonnan saarella nähdään 23.-24. kesäkuuta kahdella lavalla ajankohtaisen kotimaisen popin, räpin ja indierockin parhaimmistoa, kärkinimenään kestäväksi ilmiöksi kohonnut Paperi T.

Lonnan uudella terassialueella ja makasiinirakennuksessa esiintyvät myös muun muassa kasvavassa suosiossa oleva poplaulaja Elias Gould, suomenkielisen grime-musiikin valokeilaan nostanut Töölön Ketterä, tyylipuhtaan indierockin lipunkantaja Lake Jons, omaperäinen helsinkiläisräppäri Tuuttimörkö, kehutun kakkoslevynsä juuri julkaissut elektropop-artisti The Hearing ja 60-70-luvun iskelmärockia kanavoiva Kuparilinna, jonka debyyttialbumi ilmestyy ensi viikolla. Koko ohjelma vahvistuu lähiviikkoina.

"Juhannus Helsingissä kiinnostaa yhä useampia, jos vain vaihtoehtoja on tarjolla. Perinteisten tapahtumien oheen on kaivattu lisää tarjontaa nuorelle musiikkiväelle, ja on hienoa, että saamme Lonnan uudet tapahtumatilat rennon, saaren henkeä kunnioittavan tapahtuman käyttöön. Alue on kaupunkilaiselle kätevä, mutta ainutlaatuinen, merellinen miljöö vie kauaksi arjesta", tapahtuman järjestäjiin kuuluva Erkko Lehtinen kommentoi.

Kaksipäiväinen, juhannusaattoon huipentuva tapahtuma käynnistyy torstaina, joten viikonlopuksi muualle suuntaavatkin ehtivät mukaan. Intiimin tunnelman takaava tapahtuma-alue on rajattu muutamalle sadalle juhlijalle, ja sään pakottaessa käytössä on katettuja sekä sisätiloja. Saari on muilta osin normaalisti yleisölle avoinna. Tapahtuma alkaa torstaina klo 16 ja perjantaina klo 14 ja päättyy puolilta öin. Lonnan ravintola ja grilli palvelevat kävijöitä. Maksullinen vesibussi saarelle liikennöi Kauppatorilta koko päivän ja pysähtyy myös Suomenlinnassa.

Stadin Juhannus 23.-24.6. Lonnan saarella. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Fullsteam Agency ja Flash-tuotanto. Liput tulevat myyntiin Tiketissä ja Lippupisteessä keskiviikkona 4. toukokuuta. Ikäraja tapahtumaan on 18 vuotta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi