Äärimmäinen nautinto

Miksi Petteri hyppäsi Sörnäisissä 55 metriä korkeasta rakennusnosturista?

Yhdysvalloissa jo kaiken kokeneilla laskuvarjohyppääjillä on uusi, virikkeellinen harraste. He hyppäävät lentokoneesta ilman varusteita. Perään heitetään laskuvarjoreppu, joka pitää saada selkään ja varjo auki ennen maankamaraa.

Sopii kysyä, miksi.

"Psykologinen tekijä on tärkeä, itsensä voittamisen tunne. Toisaalta äärimmäisissä oloissa tapahtuvat ilmiöt ovat jo itsessään elämyksiä. Fysiologinen syy saattaa olla niin sanottu endorfiinimyrsky, joka saa aikaan ihmisessä mielihyvän tunteen ja voi aiheuttaa addiktoitumista. Sama tunne valtaa, jos selviytyy ‘hengenlähtö lähellä’ -tilanteesta, kuten autokolarista", sanoo HYKSin neurologian professori Seppo Soinila.

Itseaiheutetut vaaratilanteet eivät aiheuta traumaattisia kokemuksia.

"Elimistö toimii hetken 150 prosentin teholla. Aivot ovat täynnä hapekasta verta ja eri hormoneja. Aistit toimivat ylikierroksilla, joten sekunnit tuntuvat todella pitkiltä. Telomiset johtuvat pitkälti omasta ahneudesta. Yhtäkään hyppyä en jättäisi pois", sanoo base-hyppääjä Petteri Evilampi, 29 vuotta. Hän on harrastanut base-hyppyä viisi vuotta.

Osa extreme-lajien viehätyksestä perustuu pelon tunteeseen. Mutta kuka täysijärkinen kiipeää ilman turvavälineitä neljäkymmentä metriä pystysuoraa seinää tai radiomastoon hypätäkseen sieltä alas?

"Hyppääminen on äärettömän terapeuttista. Jokaisella kerralla henki on vaakalaudalla, joten ennen hyppyä pelottaa mielettömästi. Tilanteen hallitseminen vaatii mielenlujuutta. Hypyn jälkeinen tunnetila on taivaallinen", kertoo Evilampi.

"Poikkeuksellisen kovassa pelko- ja stressitilassa sekä kovassa fyysisessä rasituksessa keho tuottaa adrenaliinia ja endorfiinihormoneita. Endorfiinihormonit ovat kiputiloissa kehon omia lääkkeitä. Hermosto muuntuu viritystilaan ja elimistö varmistaa energiansaannin glukoosilla", kertoo professori Soinila.

Base eli rakennelmista hyppiminen varjolla on kiellettyä Suomessa, joten osa jännityksestä syntyy ihan muusta kuin hypystä.

"Tuulensuunnan ja sähkölinjojen tutkimisen lisäksi täytyy tietää esimerkiksi, kuinka usein vartijat liikkuvat teollisuusalueilla", jatkaa Evilampi.

"Pari vuotta sitten hyppäsin sunnuntai-iltapäivänä Sörnäisissä 55 metriä korkeasta rakennusnosturista. Hyppy epäonnistui. Tömähdin juuri avautuneella ja kääntymään pakotetulla varjolla suoraan sepelikasaan. Molemmat kantapääluuni murtuivat. Lisäksi sain syytteen luvattomasta tunkeutumisesta yksityisalueelle", muistelee Evilampi.

Linkkivinkit

home.anet.ee/~outrager/
Legendaarisen base-hyppääjä Yuri Kuznetsovin kotisivut, joissa on kuvia ja videoita hypyistä sekä base-linkkejä.

www.rocsport.com
Extreme-urheilulle omistautuneet sivut, joilla tietoa, keskustelua, välineitä ja linkkejä kiipeilystä, sukelluksesta, varjoliidosta, freestyle- ja koskimelonnasta.

www.vesatolppa.com
Varjoliitopioneerin kotisivut. Kuvia ja matkakertomuksia.

www.playak.com
Suuri eurooppalainen freestylemelontaportaali, jossa kuvia, välinetietoutta sekä maakohtaiset sivut.

www.xcmag.com
Englantilainen varjo- ja riippuliitolehti. Välinearvosteluita, kuvia, kertomuksia ja lajitapahtumia.

www.deeperblue.net/freediving
Vapaasukellukseen keskittynyt verkkojulkaisu. Hengitys- ja tekniikkaohjeita, sukelluspäiväkirjoja, kuvia ja juttuja maailmalta.


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Taidetta kaduilta
City ja Helsinki Underground Art... 1
Riesling Helsingin ravintoloissa
Helsinkiläisravintoloissa voi... 1
Pupunruokaa Mansen Keskustorilla
Vaikka olisi vannoutunut lihansyöjä, kannattaa silti käväistä...
Täti Erektio
60-vuotiaalla Marja-Leena... 19
Valkokaulusvittuilua
Kolumni. Saamme jatkuvasti lukijoiltamme valituksia toimistotöiden...
Jazzia ja huikopalaa Turussa
Aurajoen rannan legendaarinen Vaakahuoneen Paviljonki on jälleen...
Carl Haglund
Suomenruotsalaisten ruhtinas Carl... 2
Kuuma lista 10/12
Mistä kaupunki puhuu? 2
Raivo kuriin
Vihanhallintabisnes rantautui... 1
Kenkäsuunnittelija Lotta Löfgren
Lotta Löfgrenin mielestä olemme tottuneet liian halpoihin...

Lue lisää: Sportti

Matin kanssa Sloveniassa
Käkkis Arhinmäki ja Matti Nykänen... 14
Golf-opas kaupunkiin
Mikä on kanintappaja? Missä Viivi... 8
Paita pois!
Matti Lindholm teki lätkäkarjujen käytetyistä vaatteista bisneksen.
Kotikuntopiiritys
Toimittaja huitoi kotikuntopelit.
MM-tavarajoukkue
Esittelemme futiskisakamat.
Venäläisillä kaupunkikiipeilijöillä ei näytä olevan mitään hävittävää
Itänaapurin parkour-videoiden... 5
Rentoutuminen sallittu
Rentoutuminen on asennelaji, ei... 2
Fitness
Tankki täyteen! 12
Jumppamaikat kuvassa
City esittelee kaupungin... 2
Urban Sports: Juoksuelämys maastosta
Trail running monipuolistaa... 3