Älymystö vaikenee - paitsi minä

Kolumni.

Kirjoittaja on kunnes toisin todistetaan.
Kirjoittaja on kunnes toisin todistetaan.

Suomalainen älymystö ei salli keskustelua. Esimerkiksi tästä kirjoituksestani on luultavasti jo otettu lauseita pois. Esimerkiksi tämä. Tai tuo.

Harva käyttää suhteestaan maahanmuuttoon termiä "kriittinen". Kuitenkin kriittisyys on tieteen keskeinen tunnusmerkki. Tiede taas on maailmankatsomuksemme kivijalka. Tieteessä on tärkeää myös objektiivisuus. Mitä siis todistaa se, etteivät suomalaisen älymystön edustajat pysty kannattamaan muita näkemyksiä maahanmuutosta kuin omiaan?

Älymystön kyvyttömyys olla eri mieltä itsensä kanssa johtaa loogisiin ristiriitoihin, joiden seurauksena ainakin julkisesta maahanmuuttokeskustelusta päätellen Suomessa ei voi keskustella maahamuutosta ainakaan julkisesti.

Vain harvat vakavasti otettavat keskustelijat esittävät maahanmuuton rajoittamista sillä perusteella, että se uhkaa kansallista yhtenäsyyttä. Argumenttiani ei voida kumota, jos väitän, että syynä on pelko, joka pakottaa yleisesti hyväksyttyjen näkemysten taakse.

Kun jokainen kriittinen ääni kohtaa älymystön äänimuurin, joka vaatii "perusteluja" ja "vaihtoehtoja", on selvää, että nujerretuksi tulevat myös perustellut avaukset nykyisen maahanmuuttopolitiikan vaihtoehdoista.

Feminismi on toinen tabu. Se on samanlainen kuin aikanaan sosialismi. Kuten sosialismi, myös feminismi tähtää tuotantovälineiden siirtämiseen yhteiskunnan omistamiksi ja äärimmäisissä muodoissaan feminismin tiedetään johtaneen toisinajattelijoiden joukkopidätyksiin, jopa murhiin, kuten Laosissa ja Kambodžhassa nähtiin. Haluammeko me, että Helsinki ja muut suuret kaupungit tyhjennetään ja niiden asukkaat pakkosiirretään orjatyöhön Kainuuseen viljelemään riisiä? Minä en ainakaan edes pidä riisistä.


Kommentit (6)

  • 1.
    Kuuleeko kuu
    15.10.2009 22:05
    Aijaijaijai, nyt pistit kyllä pahan... asiahan on niin, että kyllä maahanmuutosta haluaa varmasti puhua kaikki, muutakin kuin paskaa. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että kukaan täysijärkinen ei halua mielipiteen ilmaisemisensa seurauksena löytää itseään Suomi24:n Isänmaallisuus-palstalla riekkuvien sketsihahmojen joukosta jonkin kiertoilmaisun avulla riepoteltuna. Alla muutama näyte palstan diskurssista, jotka varmaan syynä siihen että Cityn kolumninkin kirjoittaja piilottelee anonymiteetin takana:

    keskustelu.suomi24.fi/node/8514306
    keskustelu.suomi24.fi/node/8545936
    keskustelu.suomi24.fi/node/8283854
  • 2.
    Detta
    22.10.2009 01:39
    Voi Asko Asko!

    Onnistuit taas vetämään lahoavan aasinsillan jonkun ideologian siihen, että helsinkiläiset ovat ainoita joilla on aivot päässä ja muu maa on jotain ihme roskaa. Tervetuloa käymään "maakunnassa" (vaikka veikkaan että ravaat siellä sekä uutenavuotena, hiihtolomalla sekä juhannuksena kun helsinki kumisee tyhjyyttään) ja voin vaikka vannoa että putoat ennakkoluulojesi kanssa kuin kana orrelta!

    Kokeile tehdä seuraavaan kolumniisi aasinsilta vaikkapa Bernaise-kastikkeen valmistamisen vaikeudesta ja siitä, kuinka tyhmiä lappilaiset ja hämäläiset ovatkaan.
    Uskon että pystyt tekemään sen, Asko! (olethan viisas helsinkiläinen...)

    Mitä tulee maahanmuuttajakriittisyyteen, koko käsitteellinen pattitilanne kumpuaa vain poliittisesti korrektista uutisoinnista. Sana kielteinen on korvattu sanalla kriittinen, jolloin keskustelu maahanmuutosta on saatu äärimmäisen kielteissävytteiseksi: olipa asian puolesta tai vastaan.

    Mutta ei sovi syyttää suomalaisia toimittajia, hehän vain tekivät työtään kääntäessään ruotsalaisia päivälehtiä jutunaiheiksi. Sanamuoto "kriittinen" kun kuulostaisi olevan kuin suoraan dagens nyheterin poliittisesti korrektin toimituksen aikaansaannoksia. Sanahirviö vailla totuuspohjaa tai kosketusta todellisuuteen.
  • 3.
    Usko S. Oksu
    22.10.2009 17:56
    Missä kohtaa kirjoituksessa dissataan muita kuin helsinkiläisiä? Häh?
  • 4.
    Matti R.
    23.10.2009 14:18
    Olet oikessa. Islamiin kuuluvia negatiivisia asioita kun yrittää faktapohjalta ottaa esille saa välittömästä rasistin ja suvaistemattoman leiman ja käy helposti antiikin mytologain Kassandralle jolla oli lahja ennustaa tulevia mutta kukaan ei häntä uskonut, nykyajan vastine on Halla-Aho...

    Halla-Ahon oikeudenkäynti toi yleiseen tietoisuuteen pedofilian ja islamin yhteyden ja listään listaan myös (lähinnä shiojen harrastama) Mufakhathat - mitäs tämä sitten on, youtube auttaa www.youtube.com/watch?v=_RMUyAy9zU0

    Islam on pahassa ristiriidassa länsimaisten arvojen kuten tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja sananvapauden kanssa.
    Islam ei tunne tasa-arvoa, ei edes muslimien keskuudessa, sananvapautta ei ole jne. Jos joku on erimieltä niin kertokoon missä islamilaisessa vatiossa toteutuu tasa-arvo. uskonnonvapaus, yhdenvertaisuus ja sananvapaus?

    Ongelma on että islam ei voi kehittyä ja muuttua sivistyksen mukana sillä islamin uskon mukaan Koraani on Jumalan sanaa kirjaimen tarkkuudella ja kaikki mitä profeetta Muhammed teki oli oiken ja hartaan muslimin tavoitteena on seurata kaikessa Koraania ja Muhammedin elämän esimerkkiä. Kuinka voitaisiinkaan mitätöidä osa Jumalan ohjeista?

    Mitäpä Muhammed sitten tekikään?

    Ja mitä esikuvallinen Muahmmed sitten teki?

    * Muhammad kävi 66 sotaa (jihad) ei-muslimeja vastaan.
    * Quraizan juutalaiskylässä v. 627 Muhammad mestautti päät katkaisemalla n. 700 juutalaismiestä ja otti näiden vaimot ja lapset orjiksi. Näiden virhe oli ollut se, että he eivät halunneet hyväksyä islamia. (Sahih Bukhari 4:52:280)
    * Muhammad antoi henkilökohtaisesti käskyjä murhata vastustajiaan edistääkseen islamia ja omaa etuaan
    * Vaurautta kerätäkseen Muhammad hyökkäsi karavaanien kimppuun ja valtasi keitaita.
    * Muhammad selitti: "Sain ohjeen taistella ihmisiä vastaan kunnes he todistavat, ettei ole muita jumalia kuin Allah ja että Muhammad on hänen palvelijansa ja sanansaattajansa, ja kunnes he kääntyvät kohti qiblaa (Mekkaa), syövät mitä teurastamme ja rukoilevat tavallamme. (Sunan Abu-Dawud 14:2635)
    * 53-vuotiaana Muhammad alkoi käyttää 9-vuotiasta Aishaa seksuaalisesti hyväkseen. (Sahih Bukhari 7:62:88)
    jne
  • 5.
    Mullaaaahhhhhh
    27.10.2009 20:36
    HIENO MIESS!! ^
  • 6.
    red puta
    25.12.2009 18:36
    SUURT HUIJAUSTA. Niinkutsutut kristityt ja muslimit on saatu vihaamaan toisiaan uskonnon avulla.Alunperinhan kristinusko kuten islamkin olivat vastaliikkeina niinkutsuttua "arjalaisten uskontoa"vastaan.Mutta liittymalla naihin 'VASTALIIKKEISIIN"ovat nama ARJALAISET saaneet nama uskonnot palvelemaan omia etujaan.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Hki)
Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen...
Kinon tuplaperjantait Porissa
Suomen suosituimpia yhtyeitä Poriin kohta kymmenen vuoden ajan tuonut...
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Oulu)
Me kysyimme. Te äänestitte... 2
Monta toria Siljan buffetissa
Tallink Silja uudistaa buffet-ruokailuaan helmikuun alkupuolella.
Rap goes latotanssit
Elokuu luottaa romantiikkaan ja kansanperinteeseen. Ne myyvät hyvin.
Minttu Lesonen
Hard Trance Queen.
Siideriprinsessa Jenni Silvennoinen
Siideritehtailija Jenni Silvennoinen ehdottaa siiderille uutta...
Pasi Pirttiaho
Tuotantojen tukena.
Heidi Helkiö-Mäkelä
Urheilumuistoja.
Sako Salovaara
Peleillä bisnestä.

Lue lisää: Kolumnit

Ennakkoluulon perusteet
Kolumni 10
10 hyvää syytä pistää ravintolat aikaisin kiinni
Saariahon kolumni 17
Tuhtimo in memoriam
Kolumni 11
Väärin mellakoitu
Kolumni. Kun työläiset mellakoivat, kaikki kärsivät. Kun keskiluokka...
Mannerheimin perikunta
Saariahon kolumni
Helsingin kaupunki tiedottaa
Jari Saariahon kolumni
Puhinapyhättöpuuh!
Kolumni. Voi vittu niitä... 5
Työ tekijänsä tappaa
Liisaleenan kolumni
Näin äänestät oikein
Kolumni
Eläköön makasiinit!
Saariahon kolumni