10 x Art Goes Kapakka

Etkö taaskaan tiedä, mihin baariin menisit? Me valitsimme puolestasi.

Rubik. (Kuva: Noora Isoeskeli)
Rubik. (Kuva: Noora Isoeskeli)

1. Rubik Vanhalla 24.8.

Musiikkityyliään sisäänpäinlämpiävästä taiderockista räjähtävän melodiseen indiepoppiin vaihtelevan Rubikin keikat yltyvät lähes hurmoksellisiksi tilaisuuksiksi. Ilmavat kappaleet sopivat loppukesän iltaan, nelihenkisen peruskokoonpanon lisäksi lavalle nousee puhallinsektio.

2. Let’s Eat Them Plays: Pussikaljaromaani Vanhalla 20.8.

Mikko Rimmisen kalliolaisesta kesäpäivästä kertova romaani esitetään elektro-punkin keinoin. Nahjuseepos saa kyytiä Erkki Liljan, Janne Frimanin, Ili Marttisen ja Mikko Karppasen käsissä. Kokoonpanoa on kuvailtu Kate Mossin ja Meatloafin tappeluksi ja rockin tulevaisuudeksi.

Sansa.
Sansa.

3. Most Hated Lovesongs Dubrovnikissa 23.8.

Dubrovnikin tiistai on omistettu imelimmille, siirappisimmille ja korneimmille rakkauslauluille. Hunajainen kutumusiikki-ilta sopii kaikessa surkuhupaisuudessaan myös kovemman luokan kyynikoille. Livenä vihattuja rakkauslauluja soittavat Panu Syrjänen, Janne Toivonen, Jari Hongisto, Tommi Lindell, Mikko Kosonen, Masa Maijanen, Okko Laru sekä yllätysesiintyjät. Älä kuitenkaan huku hunajaan.

Pikku Kukka.
Pikku Kukka.

4. Sansa Bar Sociksessa 19.8.

Viime vuoden Juhlaviikoilla vuoden debytantiksi valittu Sansa kuuluu Helsingin tarkimmin varjeltuihin salaisuuksiin. Huhtikuussa ilmestynyt Saviour on Sansan kolmas albumi. Levy sisältää herkkupalana cover-version Sabrinan Boys Boys Boys -hitistä, joka Sansan esittämänä sisältää haikeutta ja rakkaudennälkää, joita Sabrina itse ei tavoittanut.

5. Freeman feat. Uusi Fantasia Siltasessa 25.8.

Vieläkö ajetaan tandemilla, melutaan ja syljeskellään? Freeman teki paluun Uuden Fantasian vierailijana, nyt Liian Myöhään -hitti saa jatkoa Freemanin tulevan levyn muodossa. Siltasessa kuullaan tulevan levyn materiaalia ensimmäistä kertaa livenä.

6. KAKSITVÅ-muotinäytös Rymy-Eetussa 26.8.

Marjo Kuusisen ja Piia Kedon KAKSITVÅ esittelee syksyn malliston Rymy-Eetussa. Kaksikon merkki tunnetaan leikkisistä ja huumorintajuisista printeistä sekä mielikuvituksellisista leikkauksista. Lavasteista huolehtii Jussi Vento.

Them Bird Things.
Them Bird Things.

7. Them Bird Things Baker'sissa 24.8.

Vuonna 2007 perustettu Them Bird Things hurmaa heleällä musiikilla ja vokalisti Salla Dayn äänellä.

8. Riemukas Kalevankadun Valtaus 20.8.

AGK järjestää omat korttelijuhlat Kalevankadulla. Kello 16.30 Gogolin Nenä pääsee irti, klassikkoteos esitetään fyysisellä teatterilla ja musiikilla Baker’sissa, Kolmessa Sepässä ja Kosmoksessa. Kello 17 samoissa paikoissa nähdään EST11 Companyn nykytanssia.

9. Botta goes Berlin -club 19.8. Manalassa

Berlin Club herää henkiin illaksi, tunnelmaa nostattavat Dj Jane J7, Nomic, Dj RX, Alek Szahala, Neon, D.D.A., Nurush, Lovetone ja Moksu.

10. Ataturk Band LeBonkissa 20.8.

Touko Hujasen ja Jantso Jokelinin Ataturk Band muuttaa turkkilaisen kansanmusiikin kaoottiseksi taidejuhlaksi. Laserklezmer-riot-bluesiksi itseään kuvaileva kaksikko soittaa turkkilaista luuttua, baglamaa, sekä huuliharppua.


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kenkäsuunnittelija Lotta Löfgren
Lotta Löfgrenin mielestä olemme tottuneet liian halpoihin...
Raivo kuriin
Vihanhallintabisnes rantautui... 1
Täti Erektio
60-vuotiaalla Marja-Leena... 19
Carl Haglund
Suomenruotsalaisten ruhtinas Carl... 2
Unirakastelija
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 12
Diktaattori Aladeen
Cityllä oli ainoana... 2
Kuuma lista 10/12
Mistä kaupunki puhuu? 2
Riesling Helsingin ravintoloissa
Helsinkiläisravintoloissa voi... 1
Valkokaulusvittuilua
Kolumni. Saamme jatkuvasti lukijoiltamme valituksia toimistotöiden...
Taidetta kaduilta
City ja Helsinki Underground Art... 1

Lue lisää: Kulttuuri

Kuollut mies pitää näyttelyn
Meidän piti haastatella... 5
Kiima etsii eroottisia runoja
Kilpailu mainostaa itseään Suomen... 1
Hitler veti kokaiinia ja härän spermaa
Jenkkihuutokauppa myy palan... 4
Turku Design Festivalin tärpit
City valitsi Turku Design Festivalin kiinnostavimmat tapahtumat...
Kylän ainoa
Pikkukaupungissa erilaisuudesta voi saada turpaansa.
Pyhät tiedostonjakajat
Kopimismikirkko uskoo tiedon olevan... 1
Avajaisnistit
Walter de Camp soluttautui... 4
10 x Juhlaviikot
City karsi juhlaviikkotarjonnan parhaat.
Euroviisu-juomapeli
Malja viisukaavalle. 5
Neulattu iho
Helsinki Ink täyttää 18 vuotta.