10 x nettirahastus

Klikkaa, suunnittele, ammu. Me kerromme, miten ansaitset netissä.

Huom! Ennen kuin alat olee. Perusta erillinen sähköpostiosoite, mikäli joudut roskapostituksen kohteeksi, ja huolehdi veronmaksusta. Eikä muuta kuin pakarat levälleen penkille ja klik klik klik.

1. Klikkaa mainosta

Lisää mainoksia blogiisi tai kotisivuillesi. Saat rahaa, kun joku klikkailee niitä. Älä kuitenkaan yritä huijata klikkailemalla itse tai käskemällä kavereitasi siihen, sillä sinua tarkkaillaan ja jäät kiinni. Google AdSense valitsee mainokset itse sivujesi aihepiirin mukaan. Toinen tunnettu vaihtoehto on TradeDoubler, jossa mainokset valitaan oman mielenkiinnon mukaan. Molemmissa maksu tapahtuu tilillesi. Palkka, jonka saat yhdestä klikistä, riippuu mainostajasta. Yleensä maksetaan yhdestä sentistä ylöspäin, ja eniten rahaa tulee, jos klikkauksen jälkeen mainostajalta ostetaan tuote.

PTC eli Paid to Click tarkoittaa sitä, että kirjaudut palveluun ja näpyttelet mainokset läpi. NeoBux on yksi tämän hetken suosituimmasta palvelusta. Mainos pyörii 30 sekuntia, jonka jälkeen tilillesi kertyy esimerkiksi yksi sentti riippuen mainostajasta. Useilla sivuilla on mainosten klikkailun maksimimäärä, joten on mahdotonta näppäillä samassa palvelussa 24 tuntia putkeen. Koska useat ulkomaiset palvelimet eivät lähetä joulupukinmaahamme asti sekkejä, joudut luomaan tilin, jonne rahaa ropisee. Yleisimmät tilit ovat nimeltään PayPal tai AlertPay. Pelkällä klikkailulla ei pääse rikastumaan, joten sinun on hankittava niin sanottuja referaaleja eli henkilöitä, jotka kirjautuvat palveluun kauttasi. Näin tuplaat pottisi, sillä jokaisesta referaalin klikautuksesta myös sinä saat rahaa.

www.neobux.com
www.bluclicks.com

2. Koeaja auto

Uusi Nissan Juke odottaa käsiäsi hyväileään rattiaan. Juken voi koeajaan Metroauto Tikkurilassa. Homma toimii nettipalvelu CasCardin kautta, joka tarjoaa alennuksia ja "ilmaista" rahaa. Rekisteröidy palveluun, valitse omaksi kiinnostuksen kohteeksesi ”autot” ja saat etusivulle tarjouksen. Klikkaa, varaa aika, aja, ja saat koodin, jonka voit syöttää CasCardiin. CasCardissa raha kertyy ilmaiselle sirulliselle Pre paid -kortille, joka lähetetään sinulle, kun kortille on kertynyt 10 euroa.

www.cascard.com

3. Pelaa pokeria

Uusia pelaajia houkutellaan kasinon maailmaan tarjoamalla rahabonuksia. Nettipokeri on kasinopeleistä suosituin, ja eri pelisivustoja löytyy kymmeniä.  Aloita pienillä summilla ja pelaa aina huonompiasi vastaan. Osallistu ilmaisiin freeroll-turnauksiin, jossa parhaat pelaajat saavat kahisevaa. Luo pokerisivustolle oma tilisi, tee talletus, kerää bonukset ja pelaa. Vedonlyönnissä seuraa kerroinvertailua ja pelaa järjellä, älä sydämellä.

www.unibet.com

4. Kerro mielipiteesi

Rekisteröidy palveluun ja ole mieltä. Saat palkinnoksi pisteitä, joita voit muuttaa arpalipuiksi tai lahjakorteiksi. Uudet jäsenet saavat pisteitä jo pelkästä rekisteröitymisestä. Esimerkiksi Toluna-sivustolla pisteitä tulee aloittajalle 500. Vastaamalla kaikkiin eri aihepiirejä koskeviin kysymyksiin voi ansaita heti kättelyssä 6200 pistettä. Aihepiireinä muun muassa autot, urheilu ja kosmetiikka. Lahjakortti, arvoltaan 15 euroa, edellyttää 60 000 pojoa. Ensimmäinen kysely tuli sähköpostiin muutaman päivän kuluttua kirjautumisesta, ja siitä luvattiin 4000 pistettä.

fi.toluna.com

5. Myy vanhat kamasi

Myy kaikki hyväkuntoinen ja tarpeeton roina nurkistasi pois. Toinen vaihtoehto on siirtyä jo käräjilläkin pyörineiden senttihuutokauppojen maailmaan, ja voit ansaita ostamalla halvalla ja myymällä eteenpäin. Hinta lähtee nollasta eurosta, pystyt huutamaan kerralla tuotteelle yhden sentin lisää, maksat jokaisesta huudosta huutokaupasta riippuen  kolmestakymmenestä sentistä kahteen euroon. Tuotteen voittajahuuto jää siis kohtuullisen pieneksi, esimerkiksi upouusi iPad saattaa lähteä 50 eurolla, mutta ei sovi unohtaa, että olet jo maksanut huudoistasi. Eniten tienaat, jos perustat oman senttihuutokauppasi tai verkkokauppasi, ja saat sille hyvää mainosta.

www.huuto.net
www.senttihuuto.eu
www.fiksuhuuto.com

6. Pelaa sotapeliä

Tapa pelikaverisi (hahmo) ja tienaa rahaa. Counter-Strikessa saat jokaisesta kuolonosumasta esimerkiksi euron ja menetät sen, mikäli itse kuolet. Turnauksissa voittosummat nousevat kymmeniin tuhansiin euroihin. Tarvitset PayPal-tilin.

store.steampowered.com/css

7. Käy konsultaatiossa

Ei alle 35-vuotiaille. Terveysliikuntaa hehkuttava Health-Ex tarjoaa ilmaisen fysioterapeutin toteuttaman liikuntakunnon konsultaation, jossa käymällä saat CasCardin kautta rahaa.

www.cascard.com

8. Myy kuvia

Voit myydä kuviasi lisenssivapaasti kuvapankeissa. Lisenssivapaus tarkoittaa sitä, että kuviasi voidaan käyttää, mihin ikinä kukakin haluaa. Ostajalle otokset ovat edullisia, keskimäärin yhdestä dollarista pariinkymmeneen riippuen kuvan koosta. Kuvaaja saa tietyn prosenttiosuuden myydyistä kuvista: prosentit vaihtelevat 20–70 välillä. Tarvitset PayPal-tilin tuloillesi. ImageVortex-palvelussa voit hinnoitella kuvasi itse. Ansaitaksesi enemmän kuin sentin pitää kuvia olla myynnissä satoja ja useilla eri palvelimilla.

www.istockphoto.com
www.imagevortex.com

9. Tykkää tuotteesta

Tilpehöörääjille löytyy yhden sun toisenlaisia sivuja. Facebookissa voit tykätä kohteesta "Ilmainen tuote joka päivä" ja pääset osallistumaan arvontoihin vastaamalla päivittäin esitettyihin kysymyksiin oikein. Erilaisilta sivustoilta voit löytää uusia hymiöitä, erikoisia fontteja, kilpailuja, leffoja, tekstiviestejä ja ties mitä.

www.hakukone.net/internet/internetin-ilmaiset

10. Suunnittele unelmakeittiö

Mikäli keittiösi rempsottaa tai joudut käymään kattilan kanssa taistelun, kumpi mahtuukaan keittokomeroon, on aika tehdä jotakin. Tai sitten ihan muuten vain. Vantaan Tammistossa sijaitseva Topi-keittiö antaa ilmaisen tarvekartoituksen keittiöllesi. CasCardin jäsenenä saat unelmastasi rahaa. Ota tehtävä vastaan ja kipitä Topin luo.

www.cascard.com


Kommentit (1)

  • 1.
    hoppuli
    22.2.2011 21:26
    Oliko tässä kyseessä cascardin maksettu mainos vai mikä? Kotimaasta löytyy monia muitakin sivustoja joiden kautta voi ansaita/voittaa esimerkiksi www.sharewood.org ja www.fjonga.com.
    Mutta ihan kiva, jatkakaa!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Valkokaulusvittuilua
Kolumni. Saamme jatkuvasti lukijoiltamme valituksia toimistotöiden...
Raivo kuriin
Vihanhallintabisnes rantautui... 1
Jazzia ja huikopalaa Turussa
Aurajoen rannan legendaarinen Vaakahuoneen Paviljonki on jälleen...
Unirakastelija
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 12
Riesling Helsingin ravintoloissa
Helsinkiläisravintoloissa voi... 1
Olen parempi, koska...
Toim.huom.
Taidetta kaduilta
City ja Helsinki Underground Art... 1
Kuuma lista 10/12
Mistä kaupunki puhuu? 2
Kenkäsuunnittelija Lotta Löfgren
Lotta Löfgrenin mielestä olemme tottuneet liian halpoihin...
Pupunruokaa Mansen Keskustorilla
Vaikka olisi vannoutunut lihansyöjä, kannattaa silti käväistä...

Lue lisää: Netti

Halvempi kuin Facebook
Yhteisöpalvelun arvioitu hinta vastaa Qatarin valtion...
Kyberkytät
Tietomurrot yleistyvät
Perez Hilton
Juorukello 3
Nokia hioo timanttia
Ensimmäiset tiedot uudesta... 1
Anonymous-ryhmä otti kreikkalaisten velat kohteekseen
Hakkeriyhteisö hyökkäsi Kreikan oikeusministeriön sivuille.
Web-kameran vankeina
Kolmen töölöläistytön elämää on voinut kahdeksan kuukauden ajan...
Uutispalvelu FB
Pysyykö ihminen maailmanmenossa... 1
Habbo-päät
Sulake on Suomen suurin... 21
Internet kaatuu, oletko valmis?
Virukset panevat netin polvilleen 29
Terve vaan, tutun tutun tuttuni!
Kaikki 721 miljoonaa Facebookin... 1