A-maajoukkueen brändilupaus

Saariahon kolumni

1. Palloliiton arvokas brändi käyttäytyy johdonmukaisesti. Se ei sotke kannattajiensa päitä turhanpäiväisillä ylläreillä, vaan kulkee vakaasti valitsemallaan tiellä.

2. Johdonmukaisuutensa Palloliiton arvokas brändi vie niin pitkälle, että se käyttää vain ja ainoastaan yhtä hyökkäystaktiikkaa ja uskoo sanontaan “ahkeruus kovankin onnen voittaa".

3. Palloliiton arvokas brändi on tilannut loistavasti brändiään niin säveleltään kuin sanoiltaan kuvaavan laulun Portugalin EM-karsintoja varten. Siinä laulaa Tapio Liinoja. Laulun kuultuaan kukaan ei ihmettele, miksi sitä ei koskaan soiteta missään muualla kuin Palloliiton arvokkaan brändin tilaisuuksissa.

4. Palloliiton arvokas brändi pitää huolta siitä, että Suomi-kuvan vaalijat voivat nukkua yönsä rauhassa. Fanirungon muodostavat keski-ikäiset, känniörvelöt boozigan-äijät eivät tule nolaamaan Suomea yksissäkään arvokisoissa.

5. Palloliitto tietää, mikä on saumaton brändikokemus. Brändi toistuu samanlaisena kohtaapa kannattaja sen missä tahansa. Siksi Palloliitto ei tee mitään vaatimuksia Stadionin äänentoiston suhteen. Samat ämyrit kuin 50-luvulla kertovat myös ajasta, jolloin tärkeintä ei ollut voitto vaan osallistuminen.

6. Koska Palloliiton arvokas brändi varmistaa saumattomuuden, ei ole myöskään mitään syytä tehdä musiikille Stadionin otteluissa mitään. Joren mutsin c-kassut antavat arvokkaalle brändille juuri oikeanlaisen sound-scapen.

7. Loppusilauksen Palloliiton arvokas brändi antaa brändikokemukselle hengästyneen hätääntyneenä huutavalla juontajalla. Pallo on hukassa muuallakin kuin kentällä.

8. Palloliiton arvokkaan brändin ydin on nöyryyttävä tappio ja nuorekkuus. Pelkkä tappio ei Palloliitolle riitä. Pitää pelata niin, että pidetään ihan poikina.

9. Brändin rakentaminen ei ole halpaa. Siksi Palloliiton arvokkaan brändin otteluista katsojan on oltava valmis maksamaan hiuksia nostattavia summia. Lippujen hinnat eivät ole kusetusta.

10. Palloliiton arvokas brändi on nöyrä ja osaa harhauttaa itsensä. Kotiottelujen jälkeen valmentaja pahoittelee tapahtunutta ja anelee tukea ja kannatusta. Vain se mahdollistaa pääsyn lopputurnaukseen.


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kenkäsuunnittelija Lotta Löfgren
Lotta Löfgrenin mielestä olemme tottuneet liian halpoihin...
Raivo kuriin
Vihanhallintabisnes rantautui... 1
Taidetta kaduilta
City ja Helsinki Underground Art... 1
Täti Erektio
60-vuotiaalla Marja-Leena... 19
Riesling Helsingin ravintoloissa
Helsinkiläisravintoloissa voi... 1
Carl Haglund
Suomenruotsalaisten ruhtinas Carl... 2
Valkokaulusvittuilua
Kolumni. Saamme jatkuvasti lukijoiltamme valituksia toimistotöiden...
Olen parempi, koska...
Toim.huom.
Jazzia ja huikopalaa Turussa
Aurajoen rannan legendaarinen Vaakahuoneen Paviljonki on jälleen...
Pupunruokaa Mansen Keskustorilla
Vaikka olisi vannoutunut lihansyöjä, kannattaa silti käväistä...

Lue lisää: Kolumnit

Halaa yksinäs
Kolumni 4
Noblesse oblige
Kolumni 3
Jäähyväiset aaseille
Kolumni 126
Miten mies muuttuu
Liisaleenan kolumni
Lääkäri > jumala
Kolumni. Lääkäri on maailman ainoa... 33
Työkansa rintamaan!
Jari Saariahon kolumni
Työ tekijänsä tappaa
Liisaleenan kolumni
Taksimiehen kusettama
Kolumni. 13
Nyt on hyvä
Paraneeko Mona Lisa, jos sille piirretään viikset?
Pro fanatismi
Kolumni 28