Abdulin pauloissa!

Suomi-duo ja Abdul musisoivat.

Ja kas Pykäri vasemmalla, Sami Suova oikealla. Onkohan Paula piilossa?
Ja kas Pykäri vasemmalla, Sami Suova oikealla. Onkohan Paula piilossa?

Lisää suomalais-amerikkalaista Idols-yhteistyötä! Mikko Pykärin ja Sami Suovan Shine 2009 -bändin ensimmäisellä täyspitkällä albumilla vierailee laulamassa American Idolsista tutuksi tullut Paula Abdul. Realism-pitkäsoittoa on työstetty nyt puolitoista vuotta. Myös kiertueita on mahdollisesti luvassa.

Kokemattomia keikkailijoita Pykäri ja Suova eivät ole; esimerkiksi viime lokakuussa bändi keikkaili Lontoossa, Tokiossa, Shanghaissa ja Tukholmassa. Pykäri vaikuttaa myös elektropopyhtye Reginassa yhdessä puolisonsa Iisa Pykärin kanssa.

Pykärin ja Suovan Shine 2009 valittiin YleX:n ja Rumban Tulevaisuuden tusina -äänestyksessä jaetulle ykkösijalle vuoden lupaavimpana bändinä. Kuten arvata saattaa, bändi syntyi vuonna 2009, kun Pykäri ja Suova tekivät ensimmäiset biisit.

”Bändien elinkaari on nykyään nopea, musiikissa muutama vuosikin voi olla ikuisuus. Halusimme lukita yhtyeen tiettyyn ajankohtaan ja katsoa, miten nimi elää suhteessa aikaan. Nimi alkaa jo hyvällä tavalla väljähtymään”, uuden levyn viimeistelysessioista tavoitettu Pykäri naurahtaa.
”Jos on jotenkin pakko luokitella, niin vaihtoehtopop on varmasti paras määritelmä meidän musiikille. Se ehkä kertoo jotain meidän maailmankuvastakin”, Pykäri summaa.

Realism-albumi ilmestyy 12.4. www.myspace.com/2009shine


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kuuma lista 10/12
Mistä kaupunki puhuu? 2
Taidetta kaduilta
City ja Helsinki Underground Art... 1
Unirakastelija
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 12
Carl Haglund
Suomenruotsalaisten ruhtinas Carl... 2
Jazzia ja huikopalaa Turussa
Aurajoen rannan legendaarinen Vaakahuoneen Paviljonki on jälleen...
Olen parempi, koska...
Toim.huom.
Diktaattori Aladeen
Cityllä oli ainoana... 2
Riesling Helsingin ravintoloissa
Helsinkiläisravintoloissa voi... 1
Kenkäsuunnittelija Lotta Löfgren
Lotta Löfgrenin mielestä olemme tottuneet liian halpoihin...
Raivo kuriin
Vihanhallintabisnes rantautui... 1

Lue lisää: Pop

Manic Street Preachers
Luokkataistelun diplomaatit
Ismo Alanko
Tasavallan rockmuusikko puhuu mm. hengittävästä kivestä ja lämpimästä...
Stage diving
Kansalaistaito 2
Laura Närhi
Keskiluokan rocktähti 4
Tiktak
Tytöt jaksaa heilua 3
Teini-idolimatskua
Milos Rosas haluaa... 3
Loista liljani, loista!
Yona ja Puppa J palasivat Karjalan laulukunnaille.
Yasmine Yamajako
Tärkein ensin: Yasmine Yamajako... 7
Ei yllätyksiä Suomen EMA-ehdokkaissa
Anna Abreu, Children of Bodom, Haloo Helsinki!, Lauri ja Sunrise...
Oi jospa oisin saanut olla mukana
Festarikansa muistelee bändejä... 1