Aivan helvetin hirveää

The Circus of Horrors naulaa miehen kielestä ja vetää autoa selkänahasta.

The Circus of Horrors on viilannut shownsa ensimmäiselle Pohjoismaiden kiertueelleen.
The Circus of Horrors on viilannut shownsa ensimmäiselle Pohjoismaiden kiertueelleen.

Välillä sitä miettii, että mitähän ihmettä on meneillään?

Esimerkiksi, kun näkee videoklippejä englantilaisen, kulttimaineeseen nousseen the Circus of Horrorsin edesottamuksista. Ryhmän fantastinen mainoslause kuuluu seuraavasti: Jos kuvittelisit, että Quentin Tarantino olisi ohjannut Circue Du Soleilin näytöksen, olisit vasta puolessa matkassa.

Veri roiskuu ja yleisö viihtyy. Lävistysten, riiputusten ja terävien esineiden lisäksi lavalla nähdään trapetsitaiteilijoita, miekannielijöitä, voodoo-sotilaita, kääpiöitä, veitsenheittäjiä ja tulennielijöitä sekä liveorkesteri.

Yhtymäkohtia mainittuun Circue Du Soleiliin löytyy maagisen tunnelman puolesta ja ensimmäistä kertaa pohjoismaihin saapuva ryhmä ei turhaan ole noussut maailman maineeseen. Suomalainen vertauskohta on ehdottomasti Circus Mundus Absurdus, jonka esityksissä riiputtiin riippumatossa selkänahasta ja pyöriteltiin maitolaatikoita erinäisten ruumiinosien varassa.

Sitten sitä miettii, että kuka tästä nauttii?

Viihdearvoa selkeästi löytyy ja ilmeisesti jotkut nauttivat touhun tekemisestäkin. Nimittäin tuoreen BB-tuotantovuoden kilpailija Terhi ilmoitti, että kaipaa lihakoukuissa roikkumista. Terapeuttinen harrastus, jota voi kuulemma tehdä muutaman kuukauden välein. Maksaa vain sata euroa ja kerralla voi roikutella parikymmentä minuuttia. Siinä on koukunomistajille loistava ansaintamekanismi.

Loppuun vielä maistiaiset kaikilta mainituilta ryhmiltä: Circue Du Soleilta, The Circus of Horrorsilta ja Circus Mundus Absurdukselta. Järjestys on tämä, jotta heikkohermoisimmat voivat valita katsooko viimeiseen asti.


The Circus of Horrors tiistaina 27.9. Teatteri Savoyssa.


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kenkäsuunnittelija Lotta Löfgren
Lotta Löfgrenin mielestä olemme tottuneet liian halpoihin...
Taidetta kaduilta
City ja Helsinki Underground Art... 1
Olen parempi, koska...
Toim.huom.
Riesling Helsingin ravintoloissa
Helsinkiläisravintoloissa voi... 1
Kuuma lista 10/12
Mistä kaupunki puhuu? 2
Raivo kuriin
Vihanhallintabisnes rantautui... 1
Täti Erektio
60-vuotiaalla Marja-Leena... 19
Diktaattori Aladeen
Cityllä oli ainoana... 2
Pupunruokaa Mansen Keskustorilla
Vaikka olisi vannoutunut lihansyöjä, kannattaa silti käväistä...
Jazzia ja huikopalaa Turussa
Aurajoen rannan legendaarinen Vaakahuoneen Paviljonki on jälleen...

Lue lisää: Kulttuuri

Riikka Pulkkinen
Kirjailija kirjoittaa, mikä uudessa... 6
Dxxxa D, ajatusten itämeri
Suomen erikoisimpiin kuuluva... 1
Rakas heroiinipäiväkirja
City julkaisee ennakko-otteen... 12
Eloa hiljaiselle aukiolle
TNT:n mainoskampanja onnistui erinomaisesti.
Länteen itään
Itä ja länsi ottavat yhteen.
Vartissa taiteentuntijaksi
City esittelee nuoren taidefriikin 5
Kesäteatteriopas
Hyttyssuihkeet, sadeviitat ja villahuovat esiin, teatterikausi on...
Muhammedin teesit
Husein Muhammed kertoo, miten islam... 7
Keppiä orkesterille
Kapellimestari kuuntelee Stray... 2
Teatterinumerologia
Missä kiroillaan eniten, ja muut... 2