Aivo-opas

Aivot. Niitä käyttää kaikki, mutta käyttötavoissa on eroja. Aivoja pitää huoltaa ja rasittaa. City kertoo kuinka.

Äly ja nokkeluus eivät ole pysyviä ominaisuuksia. Harvardin yliopiston kasvatustieteen professorin Howard Gardnerin mukaan kaikki ihmiset kykenevät laajantamaan älykkyyttäään.

Syntymälahjoilla on kuitenkin merkitystä. 50 prosenttia ihmisen oppimiskyvystä kehittyy neljän ensimmäisen elinvuoden aikana, 30 prosenttia kahdeksanteen ikävuoteen mennessä.

Pienen lapsen aivojen kehitystä voi haitata moni tekijä: huono ravinto, turvaton koti, äidin raskausajan alkoholinkäyttö.

Älykkyyttä on muutakin kuin matemaattis-loogista päättelykykyä, jota älykkyysosamäärällä mitataan. Gardnerin mukaan älykkyyksiä on seitsemää erilaista: kielellistä, loogista eli matemaattista, musiikillista, avaruudellista, kinesteettistä, interpersoonallista ja intrapersoonallista. Jokainen älykkyyden laji sijaitsee aivoissa eri paikassa.

Jokainen ihminen on lahjakas jollain alueella. Ja heikoimpia alueita voi aina kehittää. Tiedoksi kaikille verukkeiden keksijöille: yhdysvaltalaisen matemaatikon Keith Devlinin mukaan jokainen ihminen oppii matematiikkaa. Eikä huonoa muistiakaan kannata syyttää: uusimpien tutkimusten mukaan muisti ei huononekaan iän myötä. Huonomuistisia on todettu olevan saman verran kaikissa ikäryhmissä.

Kova koulu ja hyvä duuni vaativat ässäaivot. Mutta kuinka ne saa? Me keräsimme ohjeet.

Näin opitaan

Ihminen oppii 10 prosenttia lukemastaan, 15 prosenttia kuulemastaan ja 80 prosenttia kokemastaan.
29 prosenttia ihmisistä oppii pääasiassa katselemalla, 34 prosenttia kuuntelemalla ja 37 prosenttia kokeilemalla ja liikkumalla.

Aivokello

10-13 Parasta aikaa oppimiseen.
13-16 Passiivinen aika. Hyvä rutiinitöihin.
16-20 Vireystila nousee. Hyvä lukemiseen.

Lue nopeammin

Väitetään, että tällä nopean lukemisen ohjelmalla lukaisee neljä kirjaa päivässä.
1. Valitse rauhallinen paikka, jossa on hyvä, ei liian kirkas valaistus. Loisteputkivalaistus aiheuttaa päänsäryn ja väsyneet silmät.
2. Määritä mitä tietoa etsit ja lue sisällysluettelo.
3. Tee lukutavoite: kuinka paljon haluat lukea tunnissa. Yritä kaksinkertaistaa normaali lukutahtisi.
4. Pidä kirjaa 40-50 cm:n päässä.
5. Liu´uta tikkua alaspäin sivua. Kuljeta sitä niin nopeasti, ettei sinulla ole aikaa ääntää jokaista sanaa. Silmät seuraavaat liikkuvaa kohdetta paremmin kuin paikalla olevaa. Ajatusten harhailu on merkki siitä, että luet liian hitaasti. Jos et ymmärrä tekstiä, lue se kaksi kertaa nopeasti, älä kerran hitaasti. Nopeasti lukiessa ihminen assosioi sanat automaattisesti toisiinsa.
6. Kohdista katseesi aina kahden sanan väliin. Kehittyessäsi kolmen tai neljän sanan ryhmään. Sitten koko riviin ja sen jälkeen koko kappaleeseen.
7. Kertaa 10 minuutin, vuorokauden, viikon ja kuukauden kuluttua lukemasi. Ilman kertaamista pystyt palauttamaan mieleen kahden päivän päästä vain kymmenenneksen lukemastasi.

Aivomusiikkia

Paras tila oppia ei ole äärimmäisen vireyden tila, joka on esimerkiksi ongelmaa pohtiessa tai puhetta pitäessä. Oppimisen kannalta suotuisampi on rauhallinen tila. Se mahdollistaa parhaan yhteyden piilotajuntaan. Kun ihminen on alttein oppimiselle, hänen sydämensä syke on noin 60-70 lyöntiä minuutissa. Tilaan pääsee esimerkiksi barokkimusiikkia kuunnellessa. Barokkimusiikki on todettu oppimiselle hyväksi, koska sen perussyke on 60-70 iskua minuutissa.

Alla oleva aivomusiikki on kasvatustieteilijä Jeannette Vosin ja Georgi Lozanovin valitsemaa. Lozanov käyttää musiikkia rentouttamiseen, oikean aivopuoliskon tekemiseksi vastaanottavaiseksi (aktiivinen konsertti) ja asioiden siirtämiseen säiliömuistiin (passiivinen konsertti). Väitetään, että oppiminen nopeutuu musiikin avulla jopa 25-kertaiseksi.

Oppimismusiikkia

Tavoitteiden asettamiseen: Vangelis: Chariots of fire
Nopeaan kirjoittamiseen: Vangelis: Antarctica, Genesis: Brazilian
Proosakirjoittamiseen:, George Winston: December, www.geocities.com/george_winston1/index.html
Rauhallisen ilmapiirin luomiseksi: Ray Lynch: No Blue thing, www.raylynch.com
Aktiivinen konsertti eli asioiden kertalukeminen: Beethoven: Viulukonsertto D-duuri op. 61, Tsaikovski: Pianokonsertto nro 1 b-molli, Mozart: Viulukonsertto nro 5 A-duuri
Passiivinen konsertti eli asioiden painamiseen mieleen silmät ummessa: J.S. Bach: Fantasia G-duuri, Vivaldi: Viisi konserttoa huilulle ja kamariorkesterille

Aivoliikuntaa

Aivot tarvitsevat happea. 20-vuotiaana ihmisen hapenottokyky on neljä litraa minuutissa, 70-vuotiaana 1,7 litraa. Liikunta parantaa hapenottokykyä. Pelkästään käsien pyörittely voi parantaa aivopuoliskojen välistää viestintää ja keskittymiskykyä. Muista myös rentoutua. Urheilupsykologien mukaan 10–20 minuutin päivittäinen rentoutuminen takaa parhaan suorituksen. Pikarentoutusvinkkinä kerrottakoon, että voimakas uloshengitys rentouttaa kehon.

Seuraavat aivojumppaliikkeet on kehittänyt ruotsalainen erityisopettaja Birgitta Birath.

Korvahieronta
Hiero korvanlehtiä ylhäältä alas ja hengitä samalla syvään. Toista kolme kertaa. Korvahieronta lisää energiaa kehossasi.

Hymy
Hymyilyyn tarvittava lihas vaikuttaa suoraan kateenkorvaan, joka on ihmisen vastustuskyvyn kannalta olennainen rauhanen.

Aivopisteet
Aivopisteet ovat solisluun alla olevassa kuopassa. Löydät ne, kun vedät hartiat kumaraan. Kuopat ovat yhteydessä meridiaaneihin, jotka huolehtivat aivojen energiansaannista. Hiero pisteitä peukaloilla ja peitä samalla napa toisella kädelläsi. Parantaa ongelmanratkaisukykyä.

Ongelmanratkaisuun

Suuntaa katse oikealle, kun mietit loogisia ja analyyttisia kysymyksiä.
Suuntaa vasemmalle, kun mietit kuvia.

Kikka perustuu psykologien M.E. Dayn ja Paul Bakanin mukaan siihen, että silmät ja aivot ovat keskenään yhteydessä: silmänliikkeillä voidaan vaikuttaa aivoihin. Oppimisen edellytyksenä onkin silmälihasten hyvä kunto, koska silmät auttavat tiedon lajittelussa oikeisiin lokeroihin.

Muistitekniikat

Mind mapping
Kirjoita pääaihe paperin keskelle. Kirjoita sivuaiheet pääiheen haaroiksi. Kuvaa jokaista muistettavaa asiaa yhdellä sanalla. Piirrä kuva, jos mahdollista.

Assosioi

Alkukirjaimet
Muodosta hauskoja sanoja opittavan asian alkukirjaimista. Esimerkiksi Suomen rajannaapurit Venäjä, Ruotsi, Norja = V-runo.

Tarina
Muodosta opittavasta ritirimpsusta tarina ja visualisoi se. Esimerkiksi Venäjä, Ruotsi, Norja: kuvittele matkustavasi ensin Venäjälle, Ruotsiin ja sitten Norjaan.

Opeta muita
Muita opettaessa asiat kertaantuvat ja olennainen tulee esiin. Menetelmää suosittelee UCLA Berkeleyn yliopiston oppimiskeskuksen johtaja ja aivotutkija.

KISS
Eli vanha sääntö keep it simple stupid pätee muistamisessakin. Ihminen oppii helpoiten lyhyitä lauseita, jotka ovat lyhyitä ja joissa on lyhyitä sanoja. Lauseet saavat olla maksimissaan seitsemän sanan mittaisia, sillä ihmisen muisti tallentaa informaatiota parhaiten seitsemän yksikön kokonaisuuksina. Jos muistia harjoitetaan, siihen voidaan tallentaa kymmenkertaisesti tietoa.

Aivoruokaa

Aivot kuluttavat 20 prosenttia ihmisen käyttämästä energiasta, vaikka niiden paino on ainoastaan kaksi prosenttia ruumiinpainosta.
Muista juoda vettä. Ihminen tarvisee kaksi desilitraa vettä jokaista kymmentä kiloa kohtaan vuorokaudessa. Limsa tai mehu ei kelpaa veden korvikkeeksi, sillä elimistö tarvitsee vettä niiden pilkkomiseen.

Syö lounas vasta kello yhden tienoissa. Ruokailu tekee raukeaksi. Aivot tarvitsevat erityisesti glukoosia ja rautaa. Muistille on taas olennaista lesitiini. Linolihappo lisää psyykkistä suorituskykyä ja rauta keskittymiskykyä. Kaliumia ja natriumia tarvitaan aivojen viestien välittämiseen. B-vitamiini parantaa muistia.

Aivomenu:
Tuoreet hedelmät (glukoosi, kalium)
Paljon kaliumia: banaani, appelsiini, avokado, nektariini, meloni, persikka.
Tuoreet vihannekset (glukoosi, kalium)
Paljon kaliumia: peruna, tomaatti, kurpitsa, artisokka.
Maapähkinät (lesitiini)
Soijapavut (lesitiini)
Vehnänalkiot (lesitiini)
Maissiöljy (linolihappo)
Maksa ja sisäelimet (rauta)
Liha (rauta)
Täysjyvävilja (rauta)
Suola (natrium)
Juustot (natrium)
Pavut (B-vitamiini, rauta)

Kielletyt aineet

Tupakka
Tupakka kytkee ihmisen luovat prosessit pois päältä 20 minuutiksi.

Kahvi
Kahvi heikentää keskittymiskykyä, lisää hermojännitystä ja piristää vain hetkellisesti.

Aspartaami
Lisää tutkimusten mukaan ainakin ylivilkkaiden lapsien vilkkautta.

Mielikuvaharjoittelu

Kokeile mielikuvaharjoittelua ennen työpaikkahaastattelua tai tenttiä. Menetelmää käyttävät huippu-urheilijat. Esimerkiksi EM-mitalisti Juha Väätäinen kuvitteli mielessään 2000 kertaa ennen kisaa voittavansa ja voitti.

1. Rentouta itseäsi viiden minuutin ajan: älä ajattele mitään. Lepää rauhallisesti.
2. Eläydy aikaisempaan loistavaan suoritukseesi.
3. Kun tunnetila on voimakkaimmillaan, yhdistä se ankkuriin: sisäänhengitykseen, avainsanaan tai mielikuvaan.
4. Nauti suorituksesta ja rentoudu.
5. Siirry mielessäsi tulevaan koitokseesi.
6. Toteuta mielessäsi viime hetken harjoittelu juuri sinulle ominaisella tavalla.
7. Juuri ennen suoritusta palauta positiivinen tunnetila mieleesi ankkurin avulla.
8. Näe itsesi suorittamassa.
9. Anna elimistön ja mielen palautua.
10. Avaa silmäsi ja herätä itsesi laskemalla 5-4-3-2-1.

Lähteet: Gordon Dryden, Jeannette Vos: Oppimisen vallankumous, Scott Thorpe: How to think like Einstein, Mari Aulanko: Minä opin, Ani Närhi, Päivi Frantsi: Psyykkinen valmennus, Birgitta Birath: Aivojumppa, Keith Devlin: The Maths Gene, Tilastokeskuksen tilastot.

Tilastoja

• Yliopistoissa opiskelee 152 000 opiskelijaa, joista naisia on 53 prosenttia.
• Yliopistokoulutuksessa on 18 prosenttia 22-vuotiaista ja 11 prosenttia 28-vuotiaista.
• Vuonna 1975 korkeasti koulutettuja oli 11 prosenttia väestöstä.
• Vuonna 1999 korkeasti koulutettuja oli 23 prosenttia väestöstä
• Yliopisto-opiskelijoiden keski-ikä on 26 vuotta.
• Ylempi korkeakoulututkinto suoritetaan keskimäärin 6,5 vuodessa.
• Nopeimmin valmistutaan teatteri- ja tanssialalta, hitaimmin valmistuvat arkkitehdit.
• 73 prosenttia yliopisto-opinnot aloittaneista valmistuu.
• 50 prosenttia kaikista töistä saadaan henkilökohtaisen suhdeverkon avulla.
• Naisten keskiansio yksityisellä sektorilla on 10 500 markkaa kuussa, miesten 12 800 markkaa.
• Naisten keskianso valtion palveluksessa on 10 900 markkaa kuussa, miesten 13 680 markkaa.
• Naisten keskiansio kunnan palveluksesa on 10 400 markkaa kuussa, miesten 12 200 markkaa.
• Pätkätyötä tekevät ansaitsevat 30 prosenttia täysipäiväisesti työtä tekevien ansioista.

Huippujen vinkit

Halutuimpiin opiskelupaikkoihin tänä vuonna ensimmäisinä päässeet kertovat vinkkinsä.

Yliopiston paras
Vuonna 2000 645 hakijaa, 28 hyväksyttyä.

”Teen aina muistiinpanot ranskalaisin viivoin. Jos luen kirjat useammin, mietin aina luvun alussa, mitä ko. luvussa on käsitelty.”
Pääsykoekirjan hän luki neljä kertaa.

Kauppakorkeakoulun paras
Vuonna 2000 2140 hakijaa, 398 hyväksyttyä.

”Opettelen kaiken ensimmäisellä lukukerralla. Teen luvun jälkeen tiivistelmän siitä mielessäni.”
Meeri luki pääsykoekirjat puolitoista kertaa.

Teknillisen korkeakoulun paras
Vuonna 2000 243 hakijaa, 44 hyväksyttyä.

”En pidä itseäni nopeana oppijana. Se mikä on ollut helppoa, ei ole ollut kiinnostavaa. Matematiikassa ei kannata juuttua laskuun, jos ei saa sitä ratkaisua, vaan joko katsoa asiaa toiselta näkökannalta tai siirtyä seuraavaan laskuun.”
Varvara on päässyt myös opiskelemaan matematiikkaa ja yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistoon.

2 kommenttia

Dr3Tri

15.3.2010 22:19

Jos tempo on se avainasia "aivomusiikissa" niin kuuntelen kyllä vanhana teknofriikkinä mieluummin ambienttia kuin alan rääkkäämään hermojani klassisella musiikilla. :P

Hidas tempo ei kumminkaan ole välttämättä se ainut syy miksi klassinen musiikki on niin hyvää tuohon tarkoitukseen. Miten olis esim. harmonia?

Äänimateriaalilla voi olla paljonkin vaikutusta aivojen toimntaan.

Törmäsin joskus brainwave-generaattoriin mikä oli plugin cool edit äänenkäsittelyohjelmaan.
Sillä sai muokattua mitä tahansa äänimateriaalia niin että se edesauttoi aivoaaltojen synkronointia eri taajuuksille sen mukaan haluttiinko mennä nukkumaan, meditoida vaiko virkistyä.
En muista enää tarkkaan mutta ohjelma saattoi perustua siihen että vasemman ja oikean kanavan vaihe-erojen muutoksilla saatiin aivoaallot synkattua haluttuun suuntaan -ja ilmiöön että eri mielentiloissa ne aallot ovat juuri tietyllä tavalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

h1n1

27.4.2010 13:27

Aivopisteiden hierominen sekä aivopuoliskojen yhteyksiä "parantavat" harjoitukset perustuvat Braingym eli "aivojumppa" nimiselle harjoitusmetodille. Aivojumppa puoletaan on nk. sovelletun kinesiologian tunnetuimpia sovellutuksia. Muutama vuosi sitten skepsis ry palkitsi suomen kiensiologiayhdistyksen tunnetulla Huuhaa -palkinnollaan, joita on aikaisemminkin kaikenlaisille vaihtoehtotieteille. City-lehti ei näemmä ole tehnyt kovin kriittistä journalismia tällä kertaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi