Alexandra Alexis

10 x breikkaa NY:ssa.

Alexandra Alexis, 22, muutti viime vuonna takaisin New Yorkiin ryhtyäkseen laulajaksi. Laulajanuran alussa lauletaan vähän ja edustetaan paljon. Alexis kertoo Cityn lukijoille, kuinka seurapiireihin pyritään Amerikan malliin.

Miten aloittelijalla on varaa ammattilaisiin?

Pinnalle pyrkivällä laulajalla ei ole varaa maksaa kaikille, jotka huolehtivat hänen hyvinvoinnistaan. “Maksan palkkaa vain pr-henkilölleni, pari tuhatta dollaria kuussa. Koreografini, tanssijani, kampaajani, stylistini ja meikkaajani työskentelevät ilmaiseksi. Tapaan illassa 50 uutta ihmistä ja kymmenen heistä kysyy stylistini ja kampaajani nimeä. Olen heidän mainoksensa ja käyntikorttinsa.”

Miten hankitaan sponsori?

Alexiksella on 11 sponsoria – kuusi vaatteille, kaksi koruille ja asusteille, kaksi hiuksille ja yksi kosmetiikalle.

”Pr-henkilö toimittaa tietoja minusta niille firmoille, joiden toivon sponsoroivan minua. He saavat cv:ni sekä tietoa siitä, millaisiin bileisiin minut on kutsuttu.” Kun sponsori on saatu, Alexiksen tehtävä on käyttää sponsorin tuotteita joka päivä ja kertoa kysyjille, mistä ne ovat peräisin.

Mikä on tärkeintä?

“Eniten aikaa menee promoamiseen.” Alexis juhlii New Yorkissa joka ilta 3–4 tapahtumassa. Alexiksen pr-henkilön Martha Banksin tehtävä on järjestää kutsuja klubien ja kauppojen avajaisiin sekä musiikki- ja muotitapahtumiin. Kun Alexis oli kiertänyt tapahtumia nelisen kuukautta, hän alkoi saada kutsuja punaisille matoille. Alexikselle ilmoitetaan aika, jolloin hänen tulee ilmestyä tapahtumaan.

Miten pääsee seurapiiripalstoille?

USA:ssa julkkisvalokuvaaja työskentelee kuvatoimistolle, joka myy kuvat lehtiin. Julkkis-wanna-ben kannattaa näyttäytyä monissa tilaisuuksissa. Kuvaajat huomaavat tulokkaan ja alkavat kuvata tätä. Kun pärstä pyörii tarpeeksi monessa kuvatoimistossa, selvitetään lehdissä, kuka naama on. Parhaassa tapauksessa kuvia ostetaan ja painetaan.

“Ensin kuvistani ei maksettu mitään, sitten 50 ja nyt 200 dollaria.”

Ketä ei kannata tuntea?

“En mene open mic -tapahtumiin. Siellä on muita artisteja, jotka haluaisivat olla staroja. Esiinnyn kaksi kertaa kuussa, enintään 2000 hengen yksityistapahtumissa. Keikkani avasi Brooklynin muotiviikot. Pinnalle ei pääse yksin musiikilla, vaan median ja muiden julkkisten kautta.”

Alexisin biletysseura-cv: Paris Hilton, Kanye West, Puff Daddy ja Jay-Z (kuvattu kantamassa Alexiksen sinkkua).

Saako mutkia oikoa?

“Muutin 18-vuotiaana New Yorkista Suomeen ja hain Helsingin Kaupunginteatterin Hair-spray-musikaaliin. Tiesin, että rooli kuuluu minulle. Valehtelin osaavani lukea nuotteja ja olevani hyvä tanssija. Se tuotti myöhemmin suuria ongelmia, mutta opin lopulta seuraamaan nuotteja ja tanssimaankin. Treenasin koreografioita kellon ympäri.”

Onko suomalaisuudesta hyötyä?

Alexiksen äiti on suomalainen, isä Karibian ranskalainen. Hän syntyi USA:ssa.

Kun Alexis päätti alkaa tehdä uraa New Yorkissa, hän ei halunnut brändätä itseään suomalaiseksi. Pr-henkilö oli toista mieltä.

“Robyn on brändätty ruotsalaisena ja Ida Maria norjalaisena tyttönä. Minä olen suomalainen laulaja. Tuhannet nuoret naiset yrittävät tehdä uraa New Yorkissa, on erotuttava millä keinolla hyvänsä.”

Millainen on hyvä varasuunnitelma?

Alexis työskentelee myös Suomessa. Häntä kuullaan esimerkiksi Beats and Stylesin, Lordin ja Mighty 44:n levyillä. Dj Mobster tuottaa hänen kappaleitaan. Ensiesiintymisensä Alexis suoritti Feverissä 18-vuotiaana.

“Lennän Suomeen joka toinen kuukausi. Äitini on töissä Finnairilla, joten lennän halvalla, käyn shoppailemassa Hong Kongissa ja moikkaamassa kavereita Lontoossa.”

Kannattaako hakea tv:n kykykilpailuihin?

Alexis sai pakit sekä Suomen että USA:n Idols-tuomareilta.

“USA:ssa on puhtaasti arpapeliä, pääseekö tuomariston eteen. Suomessa ihmettelin aluksi, miksen päässyt jatkoon. Sitten ymmärsin, että olin liian valmis paketti – minulla oli jo imago, eikä minusta olisi saanut muokattua Idols-tähtöstä. Pakit olivat hyvä asia, muuten en olisi koskaan lähtenyt New Yorkiin tekemään uraa.”

Kuinka paljon pitää satsata ulkonäköön?

“Hiuksiani katsotaan ja kuvataan joka päivä. Aamulenkin jälkeen kampaaja tulee kotiini. Tukan stailaukseen menee joka päivä tunti. Pari kertaa viikossa kuluu 4-5 tuntia kun tukka pestään, syvähoidetaan, värjätään ja leikataan. Päivämeikin teen itse. Aamuisin kuluu vähintään kolme tuntia ennen kuin pääsen ovesta ulos.”

Alexandra Alexiksen ensimmäinen levy May Cause Shortness of Breath ilmestyy keväällä.
Fame ensi-illassa 16.10.2009

Alexandra järjesti joulukuussa 2010 Helsingissä Finland Wants Conan -mielenosoituksen, jonka tarkoituksena oli vaatia Conan O'Brienin talk show televisioon Suomessa. www.facebook.com/ConaninuusishowSuomeen


Kommentit (21)

  • 1.
    nobody12
    16.10.2009 06:12
    Tsemppia Alexandralle!
    Hyva etta jaksaa tota ruljanssia.
    Tuntuu kovin teeskentelylta tunkea jokaisiin kissanristiaisiin nayttaytymaan, etta sais palstatilaa ja nakyvyytta. ...Ellei siis aidosti pida siita. Aika paljon vaaditaan ja must tuntuis aika turhauttavalta, jos joutuu juoksee kauppojen avajaisista klubien avajaisiin 28/30 paivaa kuukaudessa ja 2/30 paivaa menee itse "laulu-uraan" - esiintymiseen, siis siihen mita oletan Alexandran ennen kaikkea haluavan tehda. Varmaan aika vittumaista, kun ei ihan pelkka laulaminen nayta riittavan. Pitaa rakentaa koko paketti hiuksista koruihin ja kenkiin, vaikka vakisin. pelkka lahjakkuus ei vie viela mihinkaan.
  • 2.
    Hallo
    16.10.2009 09:54
    Pitaa olla lahjakas ett paasee NYCn klubeille esiintyyn ja laulaa toi osaa, sehan nahtiin jo Maria showssa ! Hienoo ett joku panostaa myos pukeutumiseenkin !
  • 3.
    Menestystä näkyvissä
    16.10.2009 09:56
    Mun mielestä Alexandra saattaa hyvinkin olla ensimmäinen suomalainen pop-tähti, joka breikkaa Amerikassa. Ei välttämättä siksi, että hän olisi paras ja lahjakkain, vaan siksi, että hän vaikuttaa todella tietävän mitä haluaa, on valmis tekemään helvetisti töitä sen eteen ja on ymmärtänyt, millainen koneisto ja crew tarvitaan, jotta päästään edes alkuun. Edelliset yrittäjät ovat menneet vähän laulelemaan, Alexandra on mennyt teemään bisnestä.
  • 4.
    Miten käy...
    16.10.2009 10:23
    Luulin, että kyse on jostain c-luokan julkkispyrkyristä, mutta minäkin näin Maria! -ohjelman, jossa neiti lauloi itse asiassa ihan näppärän biisin. Onko Jenkeissä mitään jakoa, jää nähtäväksi, mutta kiva jos suomalaiset voivat hetkeksi jättää kateuden ja katkeruuden sivuun ja tsempata tyttöä maailmalle!

    Miksiköhän muuten aina kun joku suomalainen laulaja tai näyttelijä yrittää menestyä maailmalla, häntä panetellaan, mutta jos suomalainen urheilija yrittää menestyä, "meidän poikaa/tyttöä" kannustetaan alusta asti?
  • 5.
    Hallo
    16.10.2009 10:36
    Pitais kannustaa nuorii menestykseen eika aina arvostella negatiivisesti. Hienoo et on Alexandran tyyppisii rohkeita jotka uskaltavat olla oma itsensa !
  • 6.
    Oma itsensä?
    16.10.2009 10:48
    Miten joku voi olla oma itsensä, jos kestää kolme tuntia päästä ovesta ulos?

    Eipä siinä, tuotahan kai artistilta nykyään vaaditaan. Nyt pitäis vaan saada jostain henkilön biisejä kuunneltavaksi.
  • 7.
    jugular
    16.10.2009 18:03
    Jep, bisnestähän siellä tehdään. Autotune, Timbaland ja jonkun suuren levy-yhtiön markkinointiosasto kyllä pitävät huolen taiteellisesta puolesta. Ja tällaisen puolesta pitäisi vielä liputtaa?
  • 8.
    Just näin
    16.10.2009 19:18
    Tärkein taisi unohtua eli musiikki. "oikeat starat" treenaavat päivittäin useita tunteja ja siitä johtuu, että he menestyvät myös alkuhuuman jälkeen. Suhteita voi toki luoda, mutta katsokaapas ajassa taaksepäin ja muistelkaa niitä satoja bändejä/artisteja, joita on hehkutettu muutamia kuukausia mediassa ja elvistelty heidän menestyksellään. Moniko näistä on pärjännyt alkuhuuman jälkeen ja moniko vaipuu unholaan. Menehän tyttö hyvä treenaamaan!!!
  • 9.
    bBerry
    16.10.2009 23:49
    Toi video on hurjan kiva. Varsinkin osio, jossa ollaan studiossa "kirjoittamassa biisejä", tai siis näpytellään kovasti Blackberrya... :D
  • 10.
    jugular
    17.10.2009 17:15
  • 11.
    Yllättynyt
    18.10.2009 14:44
    Itse asiassa mä taidan pitää tästä musiikista. Onpas kummallista. En kyllä tunnusta kavereille.
  • 12.
    Tykoon
    20.10.2009 09:22
    Noi youtube-videot onkin aika huonoja, miksiköhän A.A. pitää niitä vielä netissä? Parempaa (sisällöltä ja laadulta) matskua näyttäisi olevan täällä: www.myspace.com/alexandraalexis
  • 13.
    Krisu22
    20.10.2009 23:47
    Mahtavuutta Alexandra!!Olet upea nainen..ONNEA!
  • 14.
    Hallo
    21.10.2009 03:43
    Toivottavasti et anna noiden junttien masentaa vaan jatkat samaan upeeseen tahtiin. Tuotat monille iloa railakkaalla olemuksellasi.
    Musiikkiasi on kiva kuunnella!
  • 15.
    Hakin
    21.10.2009 09:39
    Olipas korkea aika saada Suomen musiikkiskeneen joku, joka uskoo asiaansa. Tai eihän neiti Suomessa kai kauheasti viihdy, mut silti. Rohkeutta ja voimaa Alexandralle jaksaa, kuulostaa tosi raskaalta hommalta, ja onnea Amerikan valloitukseen!
  • 16.
    Salaisuus levyhyllyssä
    23.10.2009 09:09
    Minäkin ostan levyn, mutta salaa poikaystävältä, jonka mielestä kaikki ei-metalli on paskaa.
  • 17.
    Krisu22
    23.10.2009 14:29
    Alexandran biisi "Break U" saa muuten ostettu iTunesilta!!Tosi tanssittavaa gaga matskua ;)
  • 18.
    PyhPah
    23.10.2009 16:20
    Onpa tyhjänpäiväistä elämää. Minä...minä...minä...On siinä sanomaa ja roolimallia.
  • 19.
    Insider_1
    23.10.2009 20:25
    Joo,
    olen kuullut että neiti ja hänen äitinsä suostuttelivat mun kaveria että tämä kuvaisi Alexandran keikkan Virgin Oilissa ilmaiseks. Tyypin piti vuokrata kamera tähän hommaan ja sen he lupasivat kattaa. Jälkeenpäin, materiaalin luovutettuaan jätkä ei enää ikinä saanut yhteyttä Alexandraan tai hänen äitiinsä ja joutui itse maksamaan kameran vuokran. Pahaiset 150€... Näin sitä mainetta rakennetaan isolla rahalla!
  • 20.
    Kaisuli22
    7.11.2009 01:29
    Mimmi on mahtava,ja suomen paras mahis breikkaa ulkomaan markkinoihin! Tsemii Alexandra!!!! Ja muut kateeliset saa haistaa...
  • 21.
    sipsunsapsun
    18.1.2010 18:16
    Melko tyrkky muija. Kertoo jo aika paljon ettei idolsissakaan ole päässyt jatkoon. Mut hyvää yritystä kuitenkin. Mottona hänellä: Väkisin maineeseen.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kuuma lista 3/12
Mistä kaupunki puhuu?
Rap goes latotanssit
Elokuu luottaa romantiikkaan ja kansanperinteeseen. Ne myyvät hyvin.
Heidi Helkiö-Mäkelä
Urheilumuistoja.
Sako Salovaara
Peleillä bisnestä.
Turha pelätä atomia
Kolumni. Nyt kun Fukushimasta on... 4
Minttu Lesonen
Hard Trance Queen.
Erohelvetin vaiheet
Kriisin vaiheet ovat kaikilla samat. Tukea tarvitsee myös jättäjä.
Valtteri Paunonen
Ilmaveivaaja.
Henri Salonen
Ruokaa läheltä.
Siideriprinsessa Jenni Silvennoinen
Siideritehtailija Jenni Silvennoinen ehdottaa siiderille uutta...

Lue lisää: Pop

Kaupungin klubienkelit
Tim Uskalin, Toni Rantasen ja... 3
Teinit rokkaa tykimmin
Myrsky ja mylväys! Näistä... 36
Pullosta päähän
eli rocktähteyden nurjempi puoli 4
Kesän Go-Go
Valtakunnan virallinen... 8
Miehemme maailmalla
Koneisto tulee, tervetuloa dj... 8
Madonna
Nainen joka tahtoi kaiken, mutta... 3
Bushin vihollinen nro 1
36-vuotias hc-muslimiräppäri... 13
Korjaamon vintillä rytmimusaa, keskusteluja ja yhteisöllisyyttä
Klubitarjonnassa Souls, Rap Snacks, Folks, OrmaCo Voodoo? ja...
Timo Rautiainen
Terapian tarpeessa 6
Tamppaa itsenäisyyspäivään Kaapelitehtaalla Colorsin tahdissa
Itsenäisyyspäivän aattona Suomeen... 1