Alle kympin viinit TOP 40

Alle kympillä saa hyvää, tietää Mikko Montonen maistettuaan 40 Alkon viiniä. Esittelemme 40 parasta: 15 valkkaria ja punkkaria, sekä kymmenen kuohuvaa.

Laadukasta viiniä ei ole koskaan saanut edullisemmin kuin tänään. Uuden maailman viinin tuotannon kasvettua hinnat ovat romahtaneet. Samaan aikaan laatu on kohentunut Euroopassa. Osin kiitos EU-tukien. Viime keväänä maistoin jopa hyvää tshekkiläistä Sauvignon Blanc -valkoviiniä! Vaikka vanha vitsini kuuluu, että tshekkien viinit ovat parasta mainosta heidän oluilleen. Myös Bulgariassa tuotetaan laadukasta arkiviiniä – Uuden maailman tyyliin.

Kuohuviinit kuuluvat vuodenvaihteen lisäksi joulua juhlistamaan. Aperitiiveina. Tai sitten alun kalapöydälle. Silloin mieluimmin puolikuivina. Kuivaa kuohuviiniä voi aina vetää läpi aterian. Kaikki tykkäävät. Kuohuviinin myynti on kuluvana vuonna kasvanut Alkossa 13 prosenttia. Sekä valkkarit että punkkarit ovat kohonneet viisi pinnaa. Ylivoimaisesti vilkkaimmin kauppa käy joulukuussa. Punaviineissä suomalaiset suosivat Chileä, valkoviineissä Etelä-Afrikkaa. Kuohuviineissä ollaan traditionaalisesti ranskalaisia.

Me suosimme nyt niitä, jotka maksavat alle 10 euroa.

Alle kympin viinit pdf-muodossa (sivu 1)
Alle kympin viinit pdf-muodossa (sivu 2)


Kommentit (2)

  • 11.2.2007 11:31
    voi teit raukkoja koti suomessa,ihan hirvitti noita hintoja katsellessa.kymmenen vuotta espanjassa asuneena ja hyvin perin pohjaisesti paikalliseen viini kultuuriin perehtyneenä, voin sanoa, että täältä lötyvät alle 5 euron maailman parhaipia viinejä. La Riojan kuuluisat puna viinit ,Andalucian makeat hedemlä viinit,sherryt,valko viineissá on hapokasta,makeaa,kuivaa,ja aina parasta laatua ja tietenkin kuplivat rose niinit kuten MATTEUS.TUTUSTUKAA ESPANJALAISIIN VIINEIHIN.
  • 2.
    vesinokkaeläin
    27.2.2007 18:32
    Fiksu blondi ja yhdys_sanat ;)

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Olen parempi, koska...
Toim.huom.
Taidetta kaduilta
City ja Helsinki Underground Art... 1
Valkokaulusvittuilua
Kolumni. Saamme jatkuvasti lukijoiltamme valituksia toimistotöiden...
Diktaattori Aladeen
Cityllä oli ainoana... 2
Jazzia ja huikopalaa Turussa
Aurajoen rannan legendaarinen Vaakahuoneen Paviljonki on jälleen...
Riesling Helsingin ravintoloissa
Helsinkiläisravintoloissa voi... 1
Carl Haglund
Suomenruotsalaisten ruhtinas Carl... 2
Täti Erektio
60-vuotiaalla Marja-Leena... 19
Unirakastelija
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 12
Kenkäsuunnittelija Lotta Löfgren
Lotta Löfgrenin mielestä olemme tottuneet liian halpoihin...

Lue lisää: Päihteet

Aivodoping
Muista paremmin, opi nopeammin... 21
Vapaa kokaiini?
City julkaisee otteen Kuinka... 12
Pillerisukupolvi
Kolme nuorta naista kertoo, miksi... 6
Se Aito Alkoholitesti
Alkoholi vaikuttaa... 10
Olutpullo auki ilman avaajaa
Kansalaistaito 14
Huumekoe-eläin kertoo
Uusien huumeiden käyttäjillä ei ole... 10
Sekaisin raskaana
Huumeäidin tarina 15
Avaa kierrekorkkipullo tyylikkäästi
Kansalaistaito 5
Rapujuhlat saaristossa
Ahvenanmaalla tavataan uusi huume... 16
Taiteiden yön promillerajat
Loimme taiteiden yön tapahtumille promillerajat.