Amanda Pilke ja Marjut Maristo

Kielletyn hedelmän tähdet.

Amanda on se tumma ja Marjut on se vaalea. Ainakin elokuvassa.
Amanda on se tumma ja Marjut on se vaalea. Ainakin elokuvassa. "Vaihtelemme väriä jatkuvasti. Story board -piirtäjä sekoitti meidät", hykertelee Amanda.

Jumalan terve, Amanda Pilke ja Marjut Maristo!

Nuorilla naisilla on takanaan vuoden mittainen eläytyminen änkyräuskovaisten pikkukyläpohjanmaalaisten elämään. Taskuvenukset tähdittävät Dome Karukosken Kiellettyä hedelmää, jossa kaksi lestadiolaisperheessä varttunutta tyttöä päättää haistella Helsingin tuulia tietääkseen, mistä jäävät paitsi.

"Meidän piti selvittää, millaisiin synteihin Helsinki houkuttelee. Niinpä vietimme viisi kuukautta alkoholista, herkuista, musiikista ja televisiosta kieltäytyen", kertoo Pilke.

"Selittely oli vaikeampaa kuin itse kieltäytyminen. Juhannusjuhlissa sain käteeni skumppalasin, mutta onnistuin välttämään juomisen. Skoolasin ja kaadoin skumpan mäkeen."

Vaikeinta oli musiikitta eläminen.

"Päätimme, ettei kauppojen taustamusiikkia lasketa. Mutta onko mansikka kielletty herkku, entä kaakao?"

Elokuvassa lestadiolaismeininki perustuu ankeuden maksimointiin. Pilkkeestä (orkku) ja Maristosta (tapauskovainen lutsku) leivottiin uskottavia lessuja useiden valmentajien avulla. He istuivat seuroissa ja tapasivat pohjanmaalaisesta uskovaisyhteisöstä hatkat ottaneita entisiä lestadiolaisia.

"Kristiina Halttu opetti meille Oulun murretta. Kävimme testaamassa paikan päällä, miten oulu sujuu. Menimme istumaan kuppilaan ja virittelimme keskustelua:

’No moi, mitä nää teette?’ Kahden minuutin päästä tyypit kysyivät, mistä olemme. Tunnustimme, että Helsingistä. ’Niin me vähän ajateltiinkin, että ette te ainakaan paikallisia ole...’"

Lisäksi leffaan piti luoda uskottava luontosuhde.

"Piti näyttää siltä, että hypimme kallioilta järveen harva se päivä. Uimahyppyvalmentajamme ei suositellut hyppäämistä pää edellä. Meidän taidoillamme vaarana olisivat niskavammat. Kuvauksissa Dome hyppäsi ensin itse", Pilke muistelee.

Kielletty hedelmä voisi olla Suomen Fucking Åmål, paitsi että se on vähemmän räkäinen ja naiivimpi. Koska elokuva käsittelee sekä esiaviollisen seksin kieltävää yhteisöä että teinejä, nähdään rakastelua tietenkin runsaasti.

"Rakastelukohtaukset olivat haasteellisia, koska näyttelin sellaisissa ensimmäistä kertaa. Tilanne rauhoitettiin ja läsnä olimme vain minä, vastanäyttelijäni, ohjaaja, kuvaaja ja noin viisi muuta tyyppiä."

Kielletty hedelmä elokuvateattereissa 13.2.

Marjutin ja Amandan ekat kerrat

Yleisön edessä

Marjut: Esikoulun kevätjuhlan paritanssiesitys.
Amanda: Lauloin päiväkodin joulujuhlassa isän säestämänä.

Ravintola

Marjut: Lukiossa. Mut käännytettiin ovelta vielä 18-vuotiaanakin, en päässyt työpaikkani pikkujouluihin.
Amanda: Helmiä ja sikoja -elokuvan kiertueella olin 12-vuotias ja baarissa joka ilta. Olisin halunnut tanssia aamuneljään.

Alkoholi

Marjut: Liköörikonvehdit. Yöks.
Amanda: 6-vuotiaana naukku äidin saunakaljasta.

Känni

Marjut: 13-vuotiaana puolentoista litran 1-prosenttisia siiderijuomia kittaamalla.
Amanda: Leirillä 10-vuotiaana sokerihumalassa.

Kameran edessä

Marjut: Kotivideossa, heiluin taikurinkeppi kädessä ja huusin ”akrakadabra! akrakadabra!”.
Amanda: Pikkuveli kuvasi kun näyttelin Punahilkan kaikki roolit 9-vuotiaana.

Suudelma

Marjut: Pusuhippaa esikouluissa. Sain kiinni suosituimman pojan.
Amanda: Pullonpyörityksessä ala-asteella koulun diskon pukkarissa.


Kommentit (2)

  • 1.
    tuleva lekuri
    15.2.2009 21:03
    Käsittäkseni näistä gimmoista kumpikaan ei ole Stadista. Jengi aina jaksaa kertoo olevansa Stadista, kun vetää zetaa Stadissa. Mutta jos landelasta kotoisin niin silloin ei olla Helsingistä.
  • 2.
    vintageland
    3.3.2009 09:55
    siis kaikkein hienointa mitä voi olla - on olla Helsingistä. Silloin ei ole lande, eikä juntti, eikä sivistymätön, eikä puhu mitään murretta vaan kunnon slangia. Helsinkiläisyydessä on monia piirteitä joita ei vain ymmärtää jos on muualta kotoisin esim. New Yorkista, Pariisista, Berliinistä tai Tukholmasta.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kenkäsuunnittelija Lotta Löfgren
Lotta Löfgrenin mielestä olemme tottuneet liian halpoihin...
Jazzia ja huikopalaa Turussa
Aurajoen rannan legendaarinen Vaakahuoneen Paviljonki on jälleen...
Unirakastelija
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 12
Valkokaulusvittuilua
Kolumni. Saamme jatkuvasti lukijoiltamme valituksia toimistotöiden...
Pupunruokaa Mansen Keskustorilla
Vaikka olisi vannoutunut lihansyöjä, kannattaa silti käväistä...
Täti Erektio
60-vuotiaalla Marja-Leena... 19
Kuuma lista 10/12
Mistä kaupunki puhuu? 2
Carl Haglund
Suomenruotsalaisten ruhtinas Carl... 2
Riesling Helsingin ravintoloissa
Helsinkiläisravintoloissa voi... 1
Olen parempi, koska...
Toim.huom.

Lue lisää: Ihmiset

Maija Vilkkumaa
Rock-sisko
Viiksivallun renessanssi
Paljon onnea 60-vuotias Leo Friman!
Roller derbyn sanansaattaja
Suomen MM-valmentaja haluaa roller... 4
Nuoret aateliset
Onko vapaaherralla elämää? 45
Matti Nykänen
Tuhma poika 12
Piitu Kauppi
Oikealta tuleva ei väistä 54
Olli-PA aka Tommi Torvikoski
Kielimies.
Kari-Pekka Kyrö
Jäämies 19
Tuomas Nevanlinna
Epäilevä Tuomas 2
Täällä vartioin minä!
Auvo Niiniketo on kiristetyn... 48