Anna Abreu

Anna Abreu unelmoi lukion päättötodistuksesta ja vastasi Cityn koekysymyksiin.

Anna Abreu arvelee saavansa kultalevyn Briteistä vuonna 2025. Annan näkee Suomessa Cityn Baarifestivaaleilla vielä 3.6.
Anna Abreu arvelee saavansa kultalevyn Briteistä vuonna 2025. Annan näkee Suomessa Cityn Baarifestivaaleilla vielä 3.6.

Oikein vai väärin?

Levyilleni on päätynyt kappaleita, joihin en ole tyytyväinen.

"Oikein, ensimmäisellä levylläni on muutama biisi, jotka olisin voinut laulaa paremmin."

Se, että urani alkoi Idolsista on minulle nykyään suurempi haitta kuin hyöty.

"Väärin, ilman Idolsia en olisi tässä. Eikä olisi moni muukaan lostava artisti. Valitettava tosiasia."

Aion suorittaa lukion loppuun ennen kuin täytän 30 vuotta.

"Oikein/väärin. En valitettavasti ole selvännäkijä. Elän hetkessä. Toivottavasti sille vielä joskus on aikaa!"

Popin kuninkaalliset -yhteiskiertueella Antti Tuiskun hiuksiin kului enemmän geeliä kuin minun hiuksiini.

"Oikein. Minulle suihkutettiin hiuksiin ainoastaan lakkaa."

Jatka lausetta

Kun laulan suihkussa, kämppikseni laulaa usein mukana.

Paras asia, joka tapahtui syntymävuotenani 1990, oli jokin historiallinen, suuri ja merkittävä tapahtuma, jota en juuri nyt muista!

Koko nimeni Anna Eira Margarida Mourão de Melo e Abreu kirjoitetaan useimmiten väärin. Se ei mahdu edes pankkikorttiini tai mihinkään lomakkeisiin, siksi se lyhennetään pelkäksi Abreuksi, ja sekin kirjoitetaan useimmiten väärin!  Abreau, Abrui, Abryi, Abrau. :)

Albumini julkaistiin tänä keväänä Britanniassa. Myyn siellä kultaa vuonna 2025? :)

Sopiva ikä julkaista ensimmäinen elämäkerta on sitten kun huvittaa!

En levytä suomeksi, koska minua ei huvita! (Ja en ole kauhean hyvä sanoittamaan suomeksi.)

Toimin Simpsons-elokuvan suomenkielisessä versiossa Rod Flandersin äänenä. Meitä yhdistää pienikokoisuus?

Olen katolilainen. Arkielämässäni se näkyy ei mitenkään. Käytän kyllä rukousnauhoja, mutta ihan vaan siksi, että ne ovat kivannäköisiä.

Täytin helmikuussa 20 vuotta. Teinivuosiltani jään eniten kaipaamaan vapautta ja niitä pitkiä täydellisiä kesälomia.

Parasta poikaystävässäni Joonas Wörlinissä on olenko koskaan kertonut, että minulla on poikaystävä?

Typerin minusta mediassa kirjoitettu asia on, että olin muka pyytänyt kutsun linnaan.

Cityn baarifestareiden avajaiskonsertissa lupaan pitää hauskaa ja esittää uuden setin!!

Monivalintatehtävät

Kiroilen mieluiten
a) suomeksi
b) portugaliksi
c) englanniksi

(Sori!)

Olen 155 senttiä pitkä, painan 46/47 kiloa ja vaatekokoni on XS/XXS.

Vaatteeni
a) ostan lastenosastolta
b) ostan ulkomailta
c) teetetään
d) ostan ihan tavallisista kaupoista, en mä nyt niin pieni sentään ole!

Muista Idols-tähdistä parasta musiikkia tekee
a) Hanna Pakarinen
b) Ari Koivunen
c) Koop Arponen
d) joku muu, kuka? "Antti Tuisku."

Minun piti heittää akustinen keikka lentokoneessa, mutta tuhkapilvi esti sen. Olin
a) raivoissani
b) surullinen
c) helpottunut siitä, ettei ekologinen jalanjälkeni kasvanut
d) muuta, mitä? "Pettynyt. Luultavasti se kuitenkin tehdään vielä joskus!"

Syyllistyn toistuvasti seuraaviin kuolemansynteihin:
a) Turhamaisuus
b) Kateus
c) Viha ?
d) Laiskuus
e) Ahneus
f) Ylensyönti
g) Himo
h) En syyllisty mihinkään näistä.

Analogiat

Musiikkini on suomalaisille kuin virkistävä vesipisara aavikolle.
Suomalainen musiikkibisnes on kohdellut minua kuin rotu- hevosta.

Erikoistehtävät

1. Tee piirros, joka kuvastaa musiikkiasi.

2. Mikä on 169:n neliöjuuri?

"Argh! En muista miten toi tehtiin!"

3. Pane musiikkivideosi mieluisuusjärjestykseen.

  1. Music Everywhere
  2. Impatient
  3. Silent Despair
  4. Vinegar

4. Piirrä itsesi ja merkitse lävistystesi paikat.

 

Anna Abreu City-lehden Baarifestivaalien avajaiskonsertissa Kaivopihalla (Ylioppilasaukio) 3.6. kello 18.


Kommentit (7)

  • 1.
    Tsupadui
    7.6.2010 10:22
    Anna Abreu puhuu kyllä nyt paskaa mitä vaatekokoon tulee vai mistä se hankkii vaatteensa? Mä olen 153/47, ja mulle ei ole ikinä mahtunut xs/xxs kokoiset vaatteet päälle. Ne on niin pieniä kuitenkin..
  • 8.6.2010 17:56
    "Anna Abreu puhuu kyllä nyt paskaa mitä vaatekokoon tulee vai mistä se hankkii vaatteensa?" - jep, vaatekoon valehtelu on juuri se mitä artistit tekevät vauhdittaakseen levymyyntiä. Kyllä mä sanoisin äijänköriläänä, että ei tuo pituus ja paino yhdessä kerro vaatekokoa - kyllä kroppa luineen, lihaksineen ja tiheyksineen vähän monimutkaisempi kapistus on.
  • 3.
    joobajoo
    8.6.2010 20:45
    ite oon 152/51 ja kyllä mulle mahtuu xs kokooset vaatteeet päälle :D
  • 4.
    kji
    11.6.2010 14:40
    No LoL Anna!
  • 18.6.2010 22:41
    juu hei..mitä välii vaikka hankkiiki siel vaatteensa.. ja kyll mä ainaki uskon sen että se on xs/xxs kokoo
  • 18.6.2010 22:42
    tai siis uskon ja uskon.. mutta tuskin anna valehtelee!!
  • 7.
    lolloz
    21.6.2010 23:01
    ihan varmasti annalle menee ton kokoset vaatteet, musta tuntuu että te jotka sanotte että ei varmasti mahdu niin ei ole nähnyt annaa livenä! anna tosiaan on niin pienikokoinen niin varmasti mahtuu xxs/xs kokoiset vaatteet. vaikka tossa lukee pituus ja paino niin ei ne kaikkeen vaikuta , koska annalla esimerkiksi kapee vartalo yms niin kyllä mahtuu!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kuuma lista 3/12
Mistä kaupunki puhuu?
Ei niin pikainen paluu
Kolme Timoa. Yksi kysymys McDonaldsin remontin keston syystä. Ei...
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Tku)
Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen...
Badass Marika Peura
Katutanssija Marika Peura löytää... 1
Erohelvetin vaiheet
Kriisin vaiheet ovat kaikilla samat. Tukea tarvitsee myös jättäjä.
Muutto ravintolaan
Toim.huom.
Heidi Helkiö-Mäkelä
Urheilumuistoja.
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Oulu)
Me kysyimme. Te äänestitte... 2
Lauri Tilkanen - syntisen kaunis mies
Näyttelijä Lauri Tilkanen on... 1
FINRG 10 vuotta
Lahden ja Suomen reippaamman mutta rankemman reunan konemusaylpeys...

Lue lisää: Pop

Eminem
Amerikan psyko 17
Yona
And all that jazz 26
Manic Street Preachers
Luokkataistelun diplomaatit
Dave On The Road
Lauluntekijä, kitaristi ja runoilija Dave Lindholm kulkee omilla...
Pendulum viihtyy Suomessa
Kaapelitehtaalla biletetään yhtyeen tahdissa vappuna, tänä...
Beatbox-ykkösnimi Felix Zenger
Mistä toi ääni tuli? Suomen beatbox-ykkösnimi on vaatimaton tee se...
Ibizan yömyyrä
30-vuotias DJ Alex Kunnari lupaa... 4
Madonna
Nainen joka tahtoi kaiken, mutta... 3
Rammstein
Pahat valkoiset miehet 61
French Films pois pohjolasta
French Filmsin keikkabussissa ei katsota taide-elokuvia.