Anna-Leena Härkönen

Pikkutytön koepäivä

Anna-Leena Härkönen.
Anna-Leena Härkönen.
Anna-Leena Härkösen kirjoista tuli äidinkielen tuntien oppimateriaalia vain pari vuotta sen jälkeen, kun hän lopetti koulun ja räjäytti Häräntappoaseella pankin. Nyt mestarikirjailija pääsee pitkästä aikaa tenttiin.

Olin lukenut, että hän on 152 ja puoli senttimetriä lyhyt. Ja mitä kauemmin häntä odotan, sen lyhyemmäksi hän kasvaa.

Kunnes hän kävelee - pidempänä kuin odotin - töölöläiseen ravintola Kuuhun sisään.

Anna-Leena Härkönen, strategiset mitat: 35 vuotta ja kolme menestysromaania, urastartti 19-vuotiaana. Häräntappoase sai J.H. Erkon palkinnon parhaana esikoisteoksena. Sitä seurasivat Sotilaan tarina ja Akvaariorakkautta, josta tehty elokuva sai suomalaisen yleisön punastelemaan.

Viimeisin Härkösen romaani on vuonna 1998 ilmestynyt Avoimien ovien päivä, joka kertoo ei niin rakastavasta äiti-tytär-suhteesta. Ennen 1990-luvun alkua Härkönen ehti vielä valmistua näyttelijäksi Tampereen yliopistosta.

Nyt Härkönen kirjoittaa myös näyttämölle. Pian ensi-iltansa saava Kymmenen käskyä on näytelmä ihmisistä, joiden elämää käskyt koskettavat.

Näytelmällä on neljä kirjoittajaa. Härkönen on kirjoittanut osan, jonka teema on älä tee huorin. Se on tarina miehestä ja naisesta avoimessa suhteessa. Vaimo harrastaa seksiä miehen alaisen kanssa ja kertoo siitä miehelleen. Mies pimahtaa ja hakkaa naisen kitaralla.

"Se perustuu tositarinaan ja on tapahtunut tuttavalleni. Olen kuullut vain toisen osapuolen näkemyksen asiasta."

Näinhän se on, uskomattomimmat tarinat ovat totta.

"Ajattelin ensin kirjoittaa kaksi käskyä, mutta yksikin alkoi tuntua ylivoimaiselta."

Dramaturgin taitojaan Härkönen kehittää kirjoittamalla elokuvakäsikirjoitusta, joka kertoo lapsetto-muudesta. Uuden kirjan Härkönen lupaa vasta vuoden päästä.

"Se on omaelämäkerrallinen ja kertoo yhdestä elämänvaiheestani. Sen enempää en voi sanoa."

Koska Härkkönen ei mielellään puhu itsestään, sai hän tällä kertaa vain kirjoittaa.

Kymmenen käskyä, ensi-ilta 15.11.2000 Itäkeskuksen Kulttuurikeskus Stoassa. Muut esitykset: 17.11. -28.11.2000 klo 19.

Liput 50-60 mk Stoa (310 88 411) tai Lasipalatsin LippuRex.

Oikein vai väärin

Lapseni saa lukea Akvaariorakkautta-kirjan niin nuorena kuin haluaa.

"Väärin. Ei alle kymmenen vuotiaana."

Kirja on helpompi kirjoittaa kuin käsikirjoitus teatteriin.

"Oikein."

Sopeudun hyvin kirjailijoiden ajatus- ja arvomaailmaan.

"Oikein."

Näyttelijät ovat vaikeampia ihmisiä kuin kirjailijat.

"Väärin."

Miehet ovat minusta kiinnostuneita, koska olen menestynyt kirjailija.

"En osaa sanoa."

Kun kävelen kadulla, ihmiset supattelevat perässäni.

"Oikein. Toisinaan."

Olen kirjoittanut kirjan, jonka lopputulokseen en ole tyytyväinen.

"Oikein. En kerro mitkä."

Kirjoittaessani parisuhteista koen olevani ihmisten terapeutti.

"Väärin."

Minulla on ollut syömishäiriö.

"Väärin."

Pidän itseäni feministinä.

"Oikein."

Jos olisin mies, työtäni arvostettaisiin enemmän.

"Väärin."

Jatka lausetta

Kymmenen käskyä -näytelmän käsikirjoituksessa käsky, josta kirjoitin oli, älä tee huorin. Valitsin sen, koska

"se on aina ajankohtainen."

Paras kirjan aloitus on

"sellainen että on pakko jatkaa."

Paras keksimäni vuorosana on

"Me oltais ihan onnellisia jos sinät et olis noin onneton" ("Vuoroin vieraissa")

Kirjoitin keittokirjan, koska

"rakastan ruokaa, ruoasta keskustelemista ja siitä lukemista."

Kokkina arvioisin itseäni kouluarvosanalla

8 1/2

Kohokas epäonnistuu, koska

"availee uunia välillä?"

Analogiat

1. Muut suomalaiset naiskirjailijat ovat minulle kuin…

"leikkikavereita"

pikkutytölle.

2. Suomen kieli on maailmalle kuin...

keidas Saharassa.

Monivalintatehtävät

On järkyttävää...
a: että naisten seksikäyttäyminen on nykyään yhtä villiä kuin miesten.
b: että naiset yrittävät olla miehille mieliksi.
c: etteivät naiset harrasta seksiä yhtä vapautuneesti kuin miehet.
d: etten osaa vastata tähän kysymykseen.

Kirjoitan seksistä koska (voit valita useamman vaihtoehdon)
a: Siitä puhe, mistä puute.
b: Seksi myy.
c: Se on merkittävä osa parisuhdetta.
d: Ennen 1980-lukua sitä ei käsitelty suomalaisessa kirjallisuudessa riittävästi.
e: Mitä se sinulle kuuluu?

Tärkein käsky seuraavista on
a: älä tee huorin.
b: älä varasta.
c: Pyhitä lepopäiväsi.
d: älä himoitse lähimmäisesi taloa, puolisoa, karjaa...

Erikoistehtävät

Mikä on 169:n neliöjuuri?

"En todellakaan tiedä."

Olet 152,5 cm pitkä. Vinkkisi lyhyille ihmisille.

"Menkää lastenosastolle vaateostoksille."

Tee piirros, joka kuvaa kirjojasi.


Kommentit (50 ensimmäistä)

  • 9.12.2001 19:50
    Moro!
    tietäiskö kukaan mitään hyvää tietolähdettä Härkösestä, teen kirjailija esitelmän jonka pitäs kestää 45min... en oo saanu kokoon juuri mitään

    AUTTAKAA!!!!!!!!!
  • 8.9.2004 16:37
    Mä autan sua. Tuu ens viikolla forssan keilahallin parkkipaikalle ni pohditaan tätä yhdessä.
  • 8.9.2004 16:37
    sori ku vastaus vähä kesti
  • 11.12.2004 12:54
    hei tietäiskö joku et mist sais tietoo Anna-Leena Härkösestä?? Tai et onko sil perhettä? Siis naimisissa, lapsii...

    AUTTAKAA MUA!!
  • 5.
    mammona
    2.2.2005 21:24
    anna-leena härkönen on naimisissa valokuvausalalla työskentelevän Olli Turusen kanssa! enempää en siitä sitten tiiä.. googlettakaa, ihmiset!
  • 7.2.2005 11:44
    Joo, voisko joku auttaa muakin? Mäkin tartteisin tietoo Anna-Leena Härkösestä.. Kun googlesta ei löydy kaikkia tarvittavia tietoja, niinku siitä itestään. On vaan pelkästään kirjoista.. Tietäiskö kukaan mitään??? Kiitti.
  • 9.2.2005 18:37
    Olen aivan samassa jamassa.
    Tehdään yhdessä :D
  • 11.2.2005 16:52
    munkin täytyy tehä esitelmää.. lähettäkää mulle tietoja sen perheestä ja lapsuudesta jos löydätte. :)
  • 16.2.2005 11:11
    Mitäpä jos yritettäis nyt yhessä saada jotain aikaseks? Et jos jokainen ilmottaa tietonsa muille ja niin edespäin?! Miltä kuulostaa?
  • 16.2.2005 16:52
    miekii teen esitelmää anna-leena härkösestä ja sen kirjasta, ja tarviisin tietoo itse kirjailijasta :D pulma on suuri x) tiiän vaan, et se on kirjailija näyttelijä, syntynyt limingassa 10.4.1965, jne..
  • 22.2.2005 18:55
    ei voi olla totta mäkin teen anna-leena härkäsestä esitelmää. luettavana on ainakin viis kirjaa:S
    apu on aina tervetullutta.
  • 12.
    lumilus
    23.2.2005 16:55
    mäki joudun tekee tutkielman siitä.. :p vähintään 9 sivua ja 30 riviä yhellä sivulla.. enkä mäkää tiiä muutaku et se on syntyny 1965 Limingassa jne.
  • 23.2.2005 21:14
    määkin teen härkösestä esitelmää ja oon epätoivoinen...ei mitään tietoa sen yksityiselämästä...kaikkee perustietoo kyllä löytyy mut ei muuta...
  • 26.2.2005 19:14
    Joo-o me kaikki tehdään siitä samasta kirjailiasta esitelmää...apu on tarpeen:D Onkohan se tehnyt elämänkerran?
    pitäis olla äikän päättötyö valmis viikon päästä:(
  • 15.
    rrropsu
    27.2.2005 12:03
    mulla on sama ongelma, pitäis tehä esitelmä härkösestä enkä oo lukenu kun 2 kirjaa vasta, Häräntappoaseen ja Heikosti positiivisen. Ootteko käyneet kirjastosta etsimässä lehtikirjoituksia?
  • 28.2.2005 11:25
    Mun pitäis käydä kattoo kirjastosta, jos sieltä löytyis jotain,mutta kun tuntuu ettei missään löydy mitään muuta siitä kun vaan niitä sen teoksia ym. Mistään ei oo mitään sen elämästä.. ärsyttää!!! :(
  • 2.3.2005 14:41
    juuh...mie teen tutkielmaa anna-leena härkösestä ja ainuat tierot jokka siitä tiijän on sen kirjoista...onko kukaa teist saanu mitn sen henkilökohtaisesta elämästä tietoo??apu olis torellakin tervetullut!!!:)
  • 3.3.2005 14:43
    no hei aika hyvin siitä heikosti positiivinen teoksesta saa tietoo, kun se kertoo sen omasta raskaus ajastaan ja siihen liittyvistä ongelmista.
  • 4.3.2005 10:45
    Minäkin olen tekemässä esitelmää Anna-Leena Härkösestä.. Vaikeahan tuota yksityiselämä-puolta on ollut etsiä, ehkä ihan tarkoituksellisesti jätetty kertomatta. Makupalojen sivuilta löytyi jotain, mutta aika vähäiseen on jäänyt .. :(
  • 6.3.2005 14:08
    tarvitsisin apua esitelmään!eli niinkuin kaikki muutkin täällä anna-leena härkönen on aiheena...en oikeen löydä siitä mitään.kirjoja ole lukenu 3kpl.akvaario rakkautta,häräntappoase ja heikosti positiivinen.netistäkin olen ettiny mut aika vähän juttua löytyy...onko jollain jotain vinkkejä??
  • 9.3.2005 16:29
    nii..onko sillä anna-leenalla siis lapsia??yksikö vain vai?kertooks se heikosti positiivinen sen elämästä?hmm..kyllä tää tästä..tää tutkielma :)
  • 10.3.2005 18:13
    mäki teen esitelmää anna-leena härkösestä ja mistään ei löydy muuta ku perus tiedot.. jos joku tietää jotain linkkejä koskien sen henkilökohtaista elämää niin saa kertoa...
  • 14.3.2005 21:09
    Joo,aika moni on tekemässä tutkielmaa tästä samasta ihmisestä,minä myös :D njoo,tästä on aika vaikee etsiä tietoa..onko hajua,mikä on Härkösen esikoisteos :/ yihuomenna pitäis 8 sivuinen tutkielma palauttaa. joo,moro...
  • 24.
    Caramelo
    17.3.2005 18:35
    Anna-Leena Härkösen esikoisteos on Häräntappoase..
  • 17.3.2005 20:00
    näköjään suosittu aihe.. mäkin teen esitelmää siitä tyypistä.. googlesta ei löydy paljon mitään.. no, kannen lisäks oon saanu tehtyä vaan johdannon ja sisällysluettelon hahmotelman.. mutta ku mistään ei löydy tietoa!!!
  • 26.
    paniikki-
    17.3.2005 21:04
    Minäkin tekemässä esitelmää Anna-Leena Härkösestä. :)
  • 18.3.2005 15:23
    kirjailijat.kirjastot.fi.. siellä oli aika paljon kamaa.. ja otava.fi
  • 28.
    viivoitin
    18.3.2005 17:27
    kappas vaan, en ollutkaan ainoa tän ongelman kanssa! 4.4 on esitelmän palautus ja opettaja haluais kirjailijan elämästä vähintään sivun, mulla on tällä hetkellä 1/4 sivua... :S
  • 19.3.2005 08:29
    Näköjään muitakin jotka Anne-leenasta tekee, kuin myös.
    Just sain luettua "Terveisiä pallomerestä" jossa on kaikki Image-lehteen kirjoitetut artikkelit.
    Todella hyvä, kannattaa laitana/ostaa jos vain mahdollista. Meidän pitää palauttaa tutkinta 1.4 (äikän 6 kurssi)- hieman aikaa etsiä tietoa vielä.
  • 20.3.2005 19:17
    juu, aika paljo ihmisiä samasta ihmisestä tekemässä...tän pitäis kans tehä Anna-Leena Härkösestä esitelmä 10min kestonen. 22.3 päivä ois purku sillä...aika viime tippaan jäi tää tietojen ettiminen eli apu ois tarpeen...
  • 2.4.2005 15:52
    minäkin teen Anna-Leena Härkösestä portfolioo. Olen löytänyt lehtileikkeistä aika kivasti tietoo, mutta yksityiselämästä on vaikee... Jtn semmosta oon löytänyt niistä että asuu nykyään Helsingissä, 5 v. Lauri-poika ja naimisissa valkuvaaja Olli Turusen kanssa. Mut sit on tietysti löytynyt myös netistä nää kaikki teokset ja palkinnot ym. Kannattaa käydä kattoo www.otava.fi /kirjailijat
    Tsemppiä kaikille!
    p.s. Minäkin ottaisin mielellään vastaan tiettoo Härkösestä...
  • 32.
    p_h
    2.4.2005 20:10
    Heijjoo tosta otavan sivuilta löytyy.. :) Mäkin teen Härkösesetä (yllätys) äikän lopputyönä tuo häräntappoase.. Pitää vertailla sitä tohon Shakesparen Romeoon ja Juliaan. nomutjoo. Tuolt otavalt löytyy.. ^^
  • 33.
    niuh
    3.4.2005 10:51
    kaikille varmaan ihan täys yllärinä, mut miekin teen esitelmää Härkösestä ja häräntappoaseesta!! oli muuten tosi hyvä kirja:)tieto puoli on miullakin vielä hieman vajaa..:(
  • 34.
    Pettynytapina
    5.4.2005 15:54
    Yllätys Yllätys... mäki teen siit esitelmää.. ja tost otavan sivult löytyy paljo tietoo..
  • 5.4.2005 19:08
    tossa vähä juttua siitä..
    Anna-Leena Härkönen on taiteen moniottelija. Hän sekä kirjoittaa että näyttelee. Hänellä oli päärooli Mikko Niskasen elokuvassa Mona ja palavan rakkauden aika (1983) ja hän on näytellyt Anna-Liisan roolin Minna Canthin näytelmään perustuvassa Tuija-Maija Niskasen elokuvasovituksessa. Kirjallisuuteen hän ponnahti 19-vuotiaana ihmelapsena ja sai esikoisteoksestaan J.H. Erkon palkinnon. Härkösen teoksissa näkyy usein kipeä oman paikan hakeminen. Seksuaalisuus on monen murheen aihe, ihmiseksi kasvaminen ylen vaikeaa, niin vaikeaa, että se välillä auttamatta naurattaa. Huumori on Härkösen vahvoja puolia.
  • 5.4.2005 19:11
    ää.. mä voisin vähä jelpata...
    Syntynyt: 10.huhtikuuta 1965, Limingassa
    Horoskooppimerkki: Oinas

    Vanhemmat: Seppo Lauri Kalervo Härkönen ja Maija-Liisa o.s. Sanaksenaho

    Pituus: 152 ½ cm

    Koulutus: Kirjoittanut ylioppilaaksi 1986.
    ... Teatteritieteen maisteri

    Ammatti: Kirjailija-näyttelijä

    Mistä tunnettu: Mm. näytellyt ”Metsolat” TV-sarjassa ja Kuutamolla -elokuvassa.
    ... Kirjoittanut ”Häräntappoase” –romaanin, elokuvaan ”Onnen ... ... varjot” ja TV-sarjaan ”Kuumia aaltoja” –käsikirjoituksia.

    Harrastaa: Lukemista (kirjallisuutta laidasta laitaan: raskasta, kevyttä ja naistenlehdet päälle).
    Pitää myös paljon uimisesta.
    Rakastaa nukkumista (voi nukkua jopa hammaslääkärissä!)
    Tykkää matkustella paljon.

    Luonne: Positiivinen, voimakas, mutta pitkästyy nopeasti. Kärsimätön, asioiden pitäisi tapahtua heti.

    Lempinimi: Ystävät kutsuvat Mirriksi

    Suosikkielokuvat: Amerikkalainen yö, Kauriinmetsästäjä, Veikko Aaltosen työt sekä Pölösen Koirankynnenleikkaaja.

    Suosikkikirjat: Margaret Atwoodin kirjat, Saision koko tuotanto
    Ihailee: Lukemattomia lahjakkaita suomalaisnäyttelijöitä

    Haaveilee: Että työn tekeminen olisin mielekästä, että siitä pystyisi nauttimaan edes vähän.
    Sekä siitä että lapsi pysyisi terveenä,

    Ihmettelee: Tekopyhiä ihmisiä. Miten he eivät näe omaa läpinäkyvyyttään. Asioiden kaunisteleminen, kaksinaismoralismi ihmetyttää.
    Outo piirre: Hirveästi tavaraa aina mukana. Varautuu aina kaikkeen.

    Perhe: Naimisissa valokuvausalalla työskentelevän Olli Turusen... kanssa.
    Heillä on 5-vuotias poika Lauri.

    Tällä hetkellä: Asuu Helsingissä ja kirjoittaa ”Anna”- ja ”Image”- lehteen kolumneja sekä uusi romaani on tulossa.

    niin,no mikspä mä en teitä auttais... kun taitaa täst sittenkin tulla jtn...
  • 6.4.2005 13:11
    moi kaikki mä kin teen esitelmää anna-leena härkösestä.. hänestä on mielen kiintoista tehä esitelmää.. asiaa löytyy vaikka mistä.. voisko silti joku kertoo mulle jotain hänestä jos sqattuis että saisin jotain uutta kin tietoo
  • 7.4.2005 16:43
    tietääkö joku mitään anna-leena härkösen lapsuudesta?
  • 11.4.2005 15:14
    OIsko kenelläkää tietoo Anna-leena härkösest??... ku mä oon iha paniiki vallassa... ku mun pitäs tehä tutkielma äikäs... :D Ja se pitäs olla viide sivu pitune..x( ja siin pitäs olla siit kirjailijasta ja Siit häräntappoase-kirjasta... :( ja mä oon oikeest PANIIKIS!!!:/ AUTTAKAA!!!
    enkä tietenkää kerenny lukee sitä kirjaakaa... :D :D :D :D auttakaaa naista hädäs...
  • 11.4.2005 16:58
    JOO. tietteks. mäki teen tosta härkösestä.. ja en ees tiiä kunnolla et mitä pitää tehä muutaku et lukee kaks kirjaa ja muut joo niin en tiedä :DD .tää on aika vitsin rasittavaa.. joo ens maanantaina pitää olla valmis enkä oo tehny MITÄÄN ! et juu kivat. nii ja et ei siit oikeestikkaa löydy mitn.. ei ois pitäny ottaa koko anna-leena härköstää.. :S vitsit. nohjuu eipä voi mitn, mut AUTTAKAA :DD.
  • 11.4.2005 17:03
    niin sitä mä vaan viel et toi edellinen sähköpposti osote on väärä :DD: kosk seon oikeesti. : maiiiu_@hotmail.com
  • 42.
    jukka89
    14.4.2005 21:16
    eetuumtm (tai jotain siihen suuntaan), mistä sait tuon tekstin? Kiitos kuitenkin, se on käyttökelpoinen. Etsiskelen tässä kaverille tietoa tuollaista samaista esitelmää varten. 15min pitäisi esitelmän kestää, esitelmä on HUOMENNA ja tää kaveri ei oo tehny MITÄÄN, ees lukenu kirjoja. Sillä ei oo kotona nettiä niin aattelin sitte jelpata pikkasen että saa ees vitosen. Sen on paras kyl omistaa loppuelämänsä mulle tästä hyvästä.
    Ihme juttu että siitä ei Härkösestä löydy Googlella just mitään. Täytyy varmaan kokoilla just tällasilta epämääräsiltä sivuilta pala palalta jonkinnäköinen esitelmä.

    Viksut teki lopputyötutkintomikäonkaan-sa Aleksis Kivestä!
  • 28.4.2005 20:39
    pakko oli vielä palata kattomaan "kohtalotovereita" :) Mä sain oman työni valmiiks.. huh huh.. siitä tuli kuin tulikin 50 sivua... mutta oli se työn takana. Tosin siinä ei todellakaan ollut pelkästään tietoa Härkösestä vaan myös kaikkia kirjaesitelmiä, lukupäiväkirjoja ym. Ja niitä olikin sit varmaan 40 sivua... no joo... miten teillä on mennyt? ootteko saanut tehtyä ne jutut? mulla vois olla viel tietoo siitä.. ääh!! teenkö mä tän liian helpoks teille... ;)
    Tsemppiä kaikille jotka tulevaisuudessa tekee semmosta ihna hullua työtä!!!
    p.s. Löysin muuten yhden valmiin gradun tuolta... en muista millä sivulla se on mutta vois löytyä jos pistää vaaan googleen hakusanaks jtn "gradu, Anna-Leena Härkönen"... ???
  • 28.4.2005 20:41
    Anna-Leena Härkönen syntyi 10.huhtikuuta 1965 Limingassa, Pohjois-Pohjanmaalla.
    Isä, Seppo Lauri Kalervo Härkönen oli ammattikoulunopettaja ja myös äiti, Maija-Liisa o.s. Sanaksenaho oli opettaja.

    Kirjoitti ylioppilaaksi 1986.
    Opiskeli Teatterikorkeakoulussa ja Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella ja valmistui sieltä näyttelijäksi 1989.
    Koulutukseltaan hän on teatteritieteen maisteri.

    Härkönen aloitti kirjoittamisen jo aika nuorena. Hän on teini-ikäisestä alkaen kuulunut kulttuurielämämme huippuihin niin kirjailijana, käsikirjoittajana kuin näyttelijänäkin.
    Hänen ensimmäinen romaani, ”Häräntappoase” ilmestyi 1984. Kirja palkittiin J. H. Erkon rahaston palkinnolla vuoden 1984 parhaana esikoisteoksena.
    Härkönen kirjoitti käsikirjoituksen, ”Mona ja palava rakkauden aika” jo vuonna 1983. Hän näytteli itse elokuvassa pääosaa.
    Näytteli välillä teatterissa sekä kirjoittanut samalla.
    Härkönen muistetaan hyvin ”Metsolat” tv-sarjasta (TV2, -93), jossa esitti Liisaa.
    Hän on näytellyt myös tv-sarjoissa ”Parhaat vuodet” (MTV3, 2000) sekä ”Hyväntekijä”.
    Elokuvissa ”Young love” (2001), ”Kuutamolla” (2002) sekä hänen itse kirjoittamassaan ”Onnen varjot” (Titta, 2005).

    Härkösen teoksista on tehty useita elokuva- ja näytelmäsovituksia.
    Häräntappoase on nähty kuusiosaisena televisiosarjana (TV 2, 1989) jo useampaan kertaan sekä teattereissa muun muassa Turussa ja Kotkassa.
    Käsikirjoittaja Tove Idström ja ohjaaja Claes Olsson tekivät ”Akvaariorakkautta”
    -kirjan (1993) pohjalta elokuvan.
    Härkönen kirjoitti yhdessä Pekka Milonoffin kanssa ”Vuoroin vieraissa”–televisiosarjan (TV1, 1997), joka palkittiin vuoden 1997 parhaana ja yleisön pyynnöstä tämäkin sarja on jo esitetty uusintana.
    Anna-Leena on käsikirjoittanut myös tv-sarjan "Kuumia aaltoja" (2003), joka oli loppuvuoden suosituimpia kotimaisia tv-sarjoja.

    Hänen uusin teoksensa on Onnen varjot” –elokuvan käsikirjoitus. Elokuva tuli ensi-iltaan 11.2.2005
    Härkönen myös itse näyttelee elokuvassa, mutta ei tiennyt sitä vielä käsikirjoitusta tehdessään. Elokuvan on ohjannut Claes Olsson.

    J.H. Erkon rahaston palkinnon lisäksi hän on saanut muun muassa Kiitos kirjasta -mitalin 1985, Oulun läänin taidepalkinnon 1985 sekä Suuren suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinnon vuosina 1991, 1994 ja 1998.

    Nykyään Härkönen elää Helsingissä miehensä Olli Turusen, joka toimii valokuvausalalla. Heillä on 5-vuotias Lauri-poika. Tällä hetkellä Härkönen kirjoittaa mm. Anna-lehteen kolumneja sekä uusi romaani on työn alla.
  • 28.4.2005 20:42
    nyt mä oon kyllä varmaan tehnyt jo tarpeeks... tai no.. jaa aa... ehkä mä vielä palaan ja pistän loputkin tiedon jyväset tänne.. jonakin päivänä...
  • 28.4.2005 20:44
    pakko viel tää laittaa...

    Kirjailijana

    Anna-Leena Härkönen aloitti jo teini-ikäisenä kirjoittamisen ja on siitä lähtien kuulunut kulttuurielämämme huippuihin kirjailijan sekä lisäksi tunnettuna näyttelijänä.

    Hän osaa kirjoittaa rehellisesti ja suoraan vaikeistakin asioista. Hän ei pelkää sanoa omaa mielipidettään. Härkösen teoksissa näkyy usein kipeä oman paikan hakeminen. Seksuaalisuus on monen murheen aihe ja ihmiseksi kasvaminen hyvin vaikeaa. Kirjoissa ei aina ole kunnon juonta vaan naisten ajatuksia ja vaikeuksia. Viime vuosina häntä on kovasti kiinnostanut ”lapsettomuus”, joka näkyy myös ”Onnen varjot” –elokuvan käsikirjoituksessa. Kirjoja ei voi sanoa ikäviksi vaikka usein ne käsittelevät vakavia aiheita, sillä myös huumoria ja hauskoja sattumuksia löytyy paljon. Muutamissa kirjoissaan hän puhuu omasta elämästään (mm. ”Heikosti positiivinen”). Härkönen osaa nauraa myös itselleen ja omille kommelluksilleen.

    Kirjaa tehdessään, Härkönen kirjoittaa ensin paljon ja sitten karsii turhat pois. Hänellä on säännöllinen työaika. Aloittaa kymmeneltä aamulla, kirjoittaa pari tuntia ja käy ”tuulettumassa” jonka jälkeen vielä korjailee tekstiä. Hän ei kirjoita ikinä yli neljää tuntia samana päivänä, koska ei mielestään enää pysty luomaan yhtä hyvää tekstiä.

    Härkönen sanoo, että hänelle tulee tuskainen olo, ellei kirjoita. "En ole kuitenkaan koskaan tehnyt muuta kuin kirjoittanut ja ollut teatterissa. Olen aina tehnyt ajatustyötä. Sitä teatterikin on, vaikka se on myös konkreettista.”
  • 2.5.2005 23:23
    Kukahan pahvi on laittanut Anja Snellmanin kuvan Anna-Leena Härkösen haastatteluun? ;)
  • 48.
    -aagana-
    3.5.2005 17:29
    Koko suomi tekee esitelmää Anna-Leena Härkösestä!!! Ei oo totta! Hankkikaa elämä!
    No ei! Anna-Leena on huippu!
    (Esitelmäni esitän huomenna!)
  • 12.5.2005 13:37
    kas kummaa..:D mäki teen härkösestä... tosi vaikeeta ku mistään ei löydy tietoo..:( ja ens maanantaiksi pitäs olla valmiina.. ainaki 7 ja on vasta joku neljä... jos teil o jotain hyviä juttuja ja tietoja härkösestä nii pliikke sendikää mulle tohon sähköpostiin...<3
  • 50.
    akvaariorakkau
    14.6.2005 09:00
    -haloo!!tsekkaa kuvat ennenkuin laitat julkisesti esille

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Valkokaulusvittuilua
Kolumni. Saamme jatkuvasti lukijoiltamme valituksia toimistotöiden...
Riesling Helsingin ravintoloissa
Helsinkiläisravintoloissa voi... 1
Diktaattori Aladeen
Cityllä oli ainoana... 2
Kuuma lista 10/12
Mistä kaupunki puhuu? 2
Taidetta kaduilta
City ja Helsinki Underground Art... 1
Carl Haglund
Suomenruotsalaisten ruhtinas Carl... 2
Raivo kuriin
Vihanhallintabisnes rantautui... 1
Olen parempi, koska...
Toim.huom.
Kenkäsuunnittelija Lotta Löfgren
Lotta Löfgrenin mielestä olemme tottuneet liian halpoihin...
Jazzia ja huikopalaa Turussa
Aurajoen rannan legendaarinen Vaakahuoneen Paviljonki on jälleen...

Lue lisää: Ihmiset

Marja Tallgren
Naiset radalla.
Tomi Metsäketo
Valtakunnan roomalainen 17
Heikki Salmela
Herra fastfood 6
Tiina Lymi
Suomi-leffan allround-tähti. 8
Jay & Rob
Tampereen airuet.
Isä Mitro
Julkkispappi isä Mitro puhuu. 14
Minka Kuustonen
Retki hillittömyyteen.
Emelie Björnberg
Rättiruhtinatar 7
Matti Vanhanen
Vallan sylikoira Jaana Rinne kohtaa... 6
Kultakurkku
Cardiff-voittaja Tommi Hakala paukuttelee henkseleitä Ravintola...