Beckhamin heimo

Toim.huom.

Kuka olisi uskonut, että tyhmäksi haukutusta jalkapallotähdestä tulee miesmuodin suunnannäyttäjä numero yksi. David Beckham vaihtaa hiustyyliään useammin kuin perusjätkä kalsareitaan. Hänen päältään voi tarkistaa sen, mikä on huutoa huomenna. Beckham on yhden miehen muotilehti, ulkonäöstään pedantisti huolta pitävien heteromiesten kokkamies, metroseksuaalien kuningas.

Kulutustottumuksia tutkineen Terhi-Anna Wilskan mukaan Helsingissä asuu reilut kolmisentuhatta miestä, joita voisi kutsua metroseksuaaleiksi; Turussa heitä on tuhatkunta, Tampereella kourallinen. Perusteetonta ei ole väittää, että olemme nähneet vasta etujoukon. Kaksikymppiset suomalaismiehet käyttävät jo nyt enemmän rahaa vaatteisiin ja kosmetiikkaan kuin ikäisensä naiset.

Beckhamin heimo on uusi, mutta osa sen tunnusmerkeistä vanhan kertausta. 80-luvulla viileimmät juppimiehet joivat vesiä, ymmärsivät viinien päälle, töpöttivät yövoiteita ja ylläpitivät solariumyrittäjiä siinä kuin naisetkin. Metroseksuaalista tekee tämän ajan ilmiön vain yksi seikka: hänen sanotaan olevan "sinut herkän puolensa kanssa".

Hienoa. Silti jotenkin toivoo, että Beckhamin koti-ikävää –sata puhelua Victorialle päivän aikana – on vain ilkeästi liioiteltu.


Kommentit (6)

  • 1.
    hahaahhahahah
    12.2.2004 16:25
    Ostin just naamavoiteet, paljon paremmat kun mutsilla, rahat menee suurimmaks osaks vaatteisiin. Nätti on kaunista, niin se on, toiset dokaa rahansa toiset ostaa jotain sontaa, yhtä hyvin voi sijotella itseensä... tietenki kohtuuden rajoissa, ensin maksetaan laskut ja siivotaan koti - sit voidaan näyttää kivalta jos jää ylimäärästä. Mä olen ainakin herkempi kuin moni nainen, mitä väliä, samalla osaan olla aika kovis jos huvittaa, olen vaan todennut et on paljon kovempaa ja vaativampaa rakastaa kun olla dorka, eli mä olen sillon kovis kun rakastan. ;)

    Ongelmaksi muodostuukin sitten se et miten löytää itseään herkempi nainen, joka on aidosti sellanen, eikä kaipaa jotain dorkaa joka raapii mahaa ja jauhaa paskaa + juo kaljaa...
  • 2.
    _Carolina_
    13.2.2004 05:52
    Pete hei,

    Älä viitsi olla kovis. 100 puhelua päivässä rakkaalleen... Pientä rakastuneelle.

    Pelkkä osoitus siitä, että jaksaa vielä lukuisten vuosien ja lapsien jälkeen panostaa. Ja haluaa siis pysyä rakastuneena.

    Lue Määttää. Äläkä toivo idiotismejä. :o))
  • 13.2.2004 16:05
    maailman pahin ja epämääräisin asiahan on olla onnellinen JA naimisissa - SHOCKER!!!
  • 4.
    Mikki_C
    14.2.2004 14:34
    Tunnistinpa itseni metroheteroksi. Käyn salilla ja kosmetologilla, jotta näyttäisin hyvältä. Kulutan palkastani yli puolet kaikenmaailman voiteisiin ja muihin. Bechamia en kyllä oikein ymmärrä. Mutta Brad Pitt on mielestäni loistava esikuva.

    Kuitenkin olen puhdas hetero. En voisi edes harkita seksiä miehen kanssa, sillä pelkkä ajatus ällöttää.

    Ongelmaksi onkin muodostunut se, että nykynaiset haluavat lähinnä vain yhden illan panoja. Koska pidän itsestäni huolta, ei naisista ole pulaa mutta kun haluaisin sen oman kullan rinnalleni niin siinä ongelmat alkavat.

    Jotenkin tuntuu, että kaikki juntti äijät jotka kohtelevat naisiaan huonosti ja pettävät heitä seurustelevat "onnellisesti" mutta itse en ole ikinä onnistunut edes yli puolen vuoden seurustelussa!

    ei ole helppoa olla metrohetero.
  • 5.
    tsippa-dippa-
    18.2.2004 10:13
    Jeps. Mäkin haluan huolehtia ulkonäöstäni. Mutta mun ongelma on parran kasvu. Kun aamulla sen ajan niin jo iltapäivällä uusi kasvu pilkistää. Mikä tähän avuksi. Ei taida meikkivoiteetkaan paljon auttaa
  • 6.
    sfbzasdf
    18.2.2004 19:50
    tsippa-dippa- kirjoitti 18.02.2004 klo 10:13:

    Jeps. Mäkin haluan huolehtia ulkonäöstäni. Mutta mun ongelma on parran kasvu. Kun aamulla sen ajan niin jo iltapäivällä uusi kasvu pilkistää. Mikä tähän avuksi. Ei taida meikkivoiteetkaan paljon auttaa

    Mieluummin noin, kun niin et kasvaa sillailla naurettavasti niinkun mulla =), parta olis siisti, vois vetää kaikkii lookkeja tms. =)

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...

Lue lisää: Toim.Huom.

Saanko kertoa EU:sta?
Toim.huom.
Toim. huom.
Äiti, nätit tytöt ei anna! 11
Suomen uusi vientivaltti
Toim.huom.
Popin suurvalta
Toim.huom. 3
Toim. huom.
Abdullahin arvoitus 14
Helsingin helmet
Toim.huom.
Sormi liipasimella
Toim.huom.
Unelma-matka
Toim.huom.
Toim. huom.
Eipäsjuupas 1
Nightmare
Toim.huom. 45