Bossin kravatti eurolla!

Top 10+1 piraattipaikat

Kansainvälisen IACC-järjestön mukaan tuoteväärennökset aiheuttavat vuosittain lähes 200 miljardin euron tappiot verojen, työpaikkojen ja myyntitulojen menetyksinä eli noin neljä prosenttia maailmankaupan arvosta.

Viipuri, Venäjä
Piraattilevyjen markkina-arvo Venäjällä oli viime vuonna 264 miljoonaa euroa ja siellä tehtyjä levyjä löytyi 24 eri valtiosta. Moskovan ja Pietarin ulkopuolella myydyt levyt ovat Venäjällä lähes poikkeuksetta piraatteja.

Turistikeskukset, Italia
Italiassa valmistetaan paljon tuoteväärennöksiä. Turistirysissä kaupataan pilkkahintaan Chanelin, Pradan ja Louis Vuittonin tavaraa. Italian tullin haaviin jäi viime vuonna 19 miljoonaa Etelä-Koreasta saapunutta Davidoffin feikkisavuketta.

“Silkkitori”, Peking, Kiina
Jättimäinen tori, jossa on kaikki mahdolliset tuoteväärennökset Adidaksesta Polo Sportiin. Bossin kravatin saa tinkimisen jälkeen eurolla. Myynnissä myös aitoja, varastettuja merkkituotteita.

Sam’s Club Stores, USA
Adidas, Nike, Tommy Hilfiger, FUBU ja Polo haastoivat Wal-Mart-ketjun omistaman Sam’s Club Storesin oikeuteen vuonna 2000, koska liikkeessä oli myyty ko. vaatemerkkien väärennöksiä.

Abuja, Nigeria
Kaikista maailmassa myydyistä lääkkeistä väärennöksiä on jopa 10 prosenttia. Nigeriassa lääkkeistä yli 90 prosenttia on tuoteväärennöksiä.

Bangkok, Thaimaa
Tuoteväärennöksiä, piraattilevyjä ja -ohjelmistoja voi hankkia suoraan ostoskeskuksista. Esimerkiksi tuhannen euron Adobe PhotoShop -ohjelman saa kympillä.

Shanghai, Kiina
Suurin tuoteväärennösten tekijämaa sekä Venäjän ohella suurimpia piraattitallenteiden tuottajia. Shanghaista ostettujen DVD-piraattien kansissa lukee mm. Aron Schwarzehager, Trainsporting sekä Brad Spit.

Azangaro-katu, Lima, Peru
Mel Gibsonin elokuva The Passion of The Christ oli myynnissä piraatti-DVD:nä eurolla jo kuukausi ennen ensi-iltaa.

Rio De Janeiro, Brasilia
Myynnissä mm. Marlboro-tupakkaa ja Johnny Walker -viskiä. Kadulta voi ostaa myös EU-ajokortin tai tohtorintutkinnon muutamalla kympillä.

Kuala Lumpur, Malesia
Piraattituotteiden ostajat saavat myös hyvää palvelua. Esim. huonolaatuisilla DVD-piraateilla on usein vaihto-oikeus ja levyt saa halutessaan joko muovikoteloissa tai kansioissa.

Suomi +1
Toissa vuonna Suomeen tuotiin Virosta ja Venäjältä yli 3 miljoonaa piraatti-CD:tä. Eli joka viides suomalaisten ostama äänite on piraatti. Suomen tilanne on EU-maiden synkimpiä.

Kommentit (8)

  • 1.
    Peking
    2.9.2004 21:12
    Pekingissä Silkkimarkkinoita parempi ostospaikka on punaisen sillan markkinat. Siellä on suuremmat valikoimat ja hieman halvemmat hinnat.
  • 2.
    GlobalJack
    3.9.2004 13:17
    Aidon tuotteen ja väärennöksen välinen ero on usein veteen piirrettyä viivaa epämääräisempi. Monet ylikansalliset merkkituotevalmistajat eivät todellisuudessa valmista itse yhtään mitään, ne ainoastaan hallinnoivat tuotemerkkiä, markkinointia ja brändiä. Ne valmistuttavat tuotteensa joskus suunnittelua myöten alihankkijoilla ja sopimusvalmistajilla. Tiesittekö että Taiwan on maailman suurin denim-farkkujen OEM-valmistaja? Kiinassa ommellaan taiwanilaisten omistamissa tehtaissa satojentuhansien ihmisten toimesta vaatteita, kenkiä, asusteita sun muuta. Ja kaikki "aitoa" tavaraa.

    Olisi vaikea uskoa etteivätkö hikipajojen pienipalkkaiset työntekijät joskus ottaisi palkanlisää toimittamalla tuotteitaan kirjanpidon ohi epävirallisiin myyntikanaviin. Kun kaukoidän "piraattitorilla" törmäät kopioon jota et voi erottaa alkuperäisestä, hypistelet todennäköisesti tavaraa joka on valmistettu samassa tehtaassa samoista materiaaleista kuin originaalitkin.
  • 3.
    euroboy1
    7.9.2004 07:43
    Ei tuo kuitenkaan ole keneltäkään pois, jos hankkii piraattituotteita. Itse en olisi ostanut normaalihintaisena mitään niistä tuotteista, jotka olen piraattina hankkinut.
  • 8.9.2004 16:35
    Synkempiä ? Sehän on vaan hyvä vi...ux kiskoo jostain cd:stä niin paljo kotipoltto kunniaan :)
  • 5.
    hopotihopo
    8.9.2004 17:02
    Loistoläppää. "ei ole keneltäkään pois...", "tiesittekö että valmistajat käyttävät alihankkijoita...". Jaa jaa. Mietitään näitä ajatusketjuja.

    Piraattimarkkina on markkina, jossa tavaramerkin omistaja ei saa provikkaa myydystä tuotteesta. Eli se taho, joka on
    -tutkinut
    -suunnitellut
    -teollistanut
    -valmistanut
    -markkinoinut
    tuotteen ei saa mitään vaan rahat menevät taholle joka on
    -kopionut
    -ehkä valmistanut
    sen.

    Eli koko alihankkijaketju kärsii siitä, että jokin osa vuotaa tai tuote kopioidaan. No ketkäs siellä ovatkaan ketjussa? Yritykset jotka pyrkivät rehelliseen kaupankäyntiin (vaikka monen piipertäjän mielestä sellaista ei olekaan) noudattamalla lakeja.

    No keneltäkö se on pois? Vaikka jokaiselta, joka haluaa nähdä uusia tuotteita. Montako uutta tuotetta kopioteollisuus tuottaa? Onko viime aikoina tullut hyviä pelejä tai levyjä venäjän tai kiinan toreilta?

    Pois se lienee myös yritysten työntekijöiltä, kun kauppa ei käy ja työpaikat menevät alta. Voidaan siis todeta että kopiotuotteita haalivat kusevat omaan sukkaan. Ei siinä mitään, mutta sen perustelu yo. argumentilla on aika köyhää.

    Onko firmoilla alihankkijoita? Tottakai. Sillä tavalla voi kukin ketjun osa panostaa juuri omaan osaamiseensa. Jokin firma osaa tehdä puhelimeen kuoria, toinen osaa tehdä siihen elektroniikkaa ja kolmas osaa hallita tuotetta ja sen markkinointia. Jotkin tuotteet tehdään siellä missä halvinta, toiset siellä missä laatu on riittävä. Kiinassa tehdään nykyään paljon, sillä osaa tuotteista ei voida viedä maahan lakien takia ja markkinaahan sieltä löytyy.

    Maailman törpöt. Yrittäkää edes pikkasen ymmärtää miten todellisuus toimii. Piratismi - huono, alihankkijoiden käyttö - hyvä, törppöily - huono.
  • 6.
    KylKyl
    9.9.2004 15:52
    hopotihopo kirjoitti 08.09.2004 klo 17:02:

    Noh.. luetun ymmärtäminen-hyvä. Eli kyse oli siitä että, kyseiset tuotteet jäisivät kokonaan hankkimatta normaalihintaisina. Jos halvalla saa niin mikäettei... Kukaan ei menetä mitään piratti-kaupassa, päinvastoin. Ehkä suurin hyöty kuitenkin menee väärään suuntaan.
  • 7.
    Xiule
    14.9.2004 08:49
    "“Silkkitori”, Peking, Kiina
    Jättimäinen tori, jossa on kaikki mahdolliset tuoteväärennökset Adidaksesta Polo Sportiin. Bossin kravatin saa tinkimisen jälkeen eurolla. Myynnissä myös aitoja, varastettuja merkkituotteita."

    Tassa jutussa oli pelkkia virheita:
    -Silkktori ei tosiaan ole jattimainen
    -Feikkikravatti ei ole millaan tavalla Bossin kravatti
    -Myynnissa ei tosiaan ole mitaan aitoa, varastettua kamaa vaan tama on pelkkaa urbaanilegendaa johon jotkut urpot uskovat kun ovat ostaneet jotain piraattipaskaa kuvitellen sen olevan, "aito mutta pollitty"

    Kaikesta paatellen toimittaja ei ole Beijingissa kaynytkaan.
  • 8.
    niin_just_joo
    16.9.2004 13:54
    Eikä silläkään varmaan mitään väliä että kaikenmaailmat mafiat käärii rahat piraattikaupasta? Ei nyt tietenkään kaikki piratismi mene mafian (olkoon se sitten originaali itsku tai sit venäläinen veljensä tai joku muu) tai terrorismin rahottamiseen, mutta siihenki piratismi ja ihmisten helpolla pääsyn halu on valjastettu.

    Toisaalta on ihan yhtälailla syvältä että merkkivaatteiden hinnassa on enemmän ilmaa ku merissä vettä, mutta eipä sitä mitään h-tin Niken lenkkareita tarvi ostaakaan. Brändit ei onnex sytytä muutenkaan :)

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...

Lue lisää: Matkailu

Neitsytmatka
Eka kerta ulkomailla. Matkailuneitsyet Pariisissa.
Mene sinne, minne matkaopas opastaa olemaan menemättä
Daily Telegraph arvosti Helsinkiä... 1
Pietarin yön kummajaiset
Pese pyykkiä tai vietä uutta vuotta joka ilta.
Täältä nirvanaan
Haluatko löytää itsesi? Sitten... 2
Paratiisit Top 20
Markus Lehtipuu on valtakunnan... 12
Pettymysten matkakohteet
Miksi nämä pitää nähdä ja miten ne... 20
Matkailun ihmeet 2012
Sokkomatkoja, kiinalaisia... 1
Underground Berlin
Tervetuloa homojen tangoiltaan ja... 3
Kapinan kaupunki
San Francisco on elokuvien... 1
Matkalla
Loma Roomassa 1