Clive Owen

Nyt on hei kiire Julia, pitää hakee lapset päiväkodista...eiku. Clive Owen on siviilissä lontoolainen isä.

Näyttelijä Clive Owen tulee. Tuoreeltaan Milanosta Armanien perheen parista. Hän kutsuu italialaisia ystäviä ‘mukavimmiksi ja tyylikkäimmiksi tyypeiksi joita voi olla maan päällä’. Owenin oleskelu vespan ja pastan valtakunnassa johtuu paitsi keskiluokkaisesta kaukokaipuusta ja lämpimistä suhteista miljoonikkoihin myös kahdesta muodinmukaisesta globaalista trilleristä, jotka Universal julkaisee yhtä aikaa. Kuvauslokaatiot on siroteltu kuin parfyymipullon kylkeen milloin Luxemburgiin, New Yorkiin, Berliiniin tai Milanoon.

Vaikka molemmat elokuvat ratsastavat sanomalehdestä tutuilla oletetun kapitalismin kuolinkorahtelun aalloilla ja juonikuvio rakentuu vainoharhalle (pullaa leipova mummosi onkin korporaatioagentti) niissä on tärkeä ero joka kuvastaa Owenin hahmoa; The Internationalissa Clive tuskin puhuu eikä todellakaan pussaa (ei edes Naomi Wattsia joka tosin eräässä kohtauksessa on jo huulet raollaan) kun taas Duplicityssä (nimi merkitsee kaksinaamaisuutta) Owenin sladdi on yhtä tärkeässä romanttisessa roolissa hänen vastanäyttelijänsä Julia Robertsin ja muiden hyvin pariloitujen 40-jotain kissojen kaatamisessa kuin Lockheed Martin kellistettäessä vastavakoojia.

Universalin tuplajulkaisun jing ja jang tulee kuvanneeksi Owenin hahmon kahta puolta, vilkaisu kaverin cv:hen vahvistaa myös, että blockbuster-Cliven lisäksi on olemassa taide-Clive. 1990-luvulla oli Shakespeare -näyttämöroolit ja yhteistyö shopping & fucking -sukupolven näytelmäkirjailijan Patrick Marberin kanssa. 1991 Owen esitti insestisessä suhteessa siskoonsa elävää Robertia Close My Eyesissä. Vuonna 1997 oli vuorossa juutalaisen homon rooli Martin Shermanin näytelmätekstiin perustuvassa elokuvassa Bent. Kolme viimeisintä elokuvaa, Shoot ´Em Up sekä nyt julkaistava parivaljakko, kuitenkin pönkittävät turpa kiinni tai ammun sinut -heteroideologiaa.

Tappoiko Hollywood homon sinussa, Clive?

"Kun menin Bentin ensi-iltaan, joku tuli sanomaan ihaillen: ‘Hei Clive..mahtavaa että uskallat ottaa riskejä’. Totta puhukseni en oikein tajunnut mikä roolissa nyt oli niin riskaabelia, helou, sehän on klassikkonäytelmä ja loistava osa sitä paitsi!", Owen huudahtaa.

Istun Cliven vieressä upottavalla jenkkissohvalla, sohaisen polvellani hänen polveansa. Katson kuinka Owen kääntyy puoleeni avaa suunsa paljastaen talttamaiset hampaat kuin hidastettuna. Hänen mustat 45 numeron Oxford-kenkänsä pilkottavat italialaisen puvun lahkeista. Jostain syystä pelkään saavani nenänakin, vaikka järki sanoo ettei se ole mahdollista.

Urasi on siis menossa mainstreamimpään suuntaan, ehdotan.

"En pelkää roolejani.

Syy, miksi olen navigoinut uraani tällä tavalla on olen halunnut pitää asiat avoimina. Minusta ei tunnu siltä että minun pitäisi suojella jotain", Owen toteaa painokkaasti.

Okei. Uskotaan. Tämän jälkeen Owen vakuuttaa vakavalla äänellä, ettei hän pidä siitä, että jaottelen hänen uransa vakaviin ja kepeisiin elokuviin. Karvaiset kädet ilmassa viuhtoen Owen vakuuttaa meille, että hänen uudet elokuvansa ovat mitä vakavimpia taideteoksia huolimatta siitä että näkyvässä roolissa ovat Owenin lisäksi auto -ja matkapuhelinvalmistajat.

"Molemmat ovat hyvin hyvin vakavia elokuvia joiden takana on hyvin vakavia tekijöitä. Duplicity on hiukan viihdyttävämpi, mutta päätin tehdä sen, koska Tony Gilroyn käsikirjoitus on loistava"

Owenille jäi hyvä maku Julia Robertsista Closerissa. Marberin näytelmään perustuvassa elokuvassa seksi ja epärehellisyys ovat draaman aiheet. Sohvalla miehekkäässä haara-asennossa etukenossa istuva näyttelijä-perheenisä ei peittele sormusta nimettömässä ja sitä, että valitsi vastanäyttelijänsä Duplicityyn.

"Voit olla varma että mieltymyksilläni oli vaikutusta, kun mietimme Gilroyn kanssa kuka olisi nro 1-nainen rooliin. Totesimme: Julia Roberts! Koska tulemme juttuun loistavasti, soitin Julialle. Hän oli raskaana. Synnytettyään hän soitti minulle ja sanoi: ‘Meidän pitäisi tehdä tämä’."

Owen, lontoolainen isä, vakuuttaa ettei elokuvien viriili ristiinpölytys kuvasta hänen todellisuuttaan.

"Tappavan tylsää. Ei mitään mistä kirjoittaa juttuja."

Owen kieltää että olisi tehnyt spy-trillerit kompensaationa sille, että Daniel Craig toinen ‘vakava’ Shakespearella aloittanut actionman, vei nenän edestä Bond-diilin. Kun vihjaan Craig-Owen-kaksintaisteluun, jonka sanotaan heijastavan luokkarajoja (Owenin putkimiescharmi vs. Craigin snobismi) Owen siristää silmiään ja toteaa tuimasti hampaidensa välistä:

"Mistä oikein noita tietojasi hankit?"

Owen sanoo, että The International on ‘uskomattoman ajankohtainen’ kuvatessaan sikapankin toimintaa.

"Filmi ehdottaa, että ehkä kannattaa kysyä, mitä ihmiset tekevät rahoillasi", Owen sanoo hymyilemättä. Minulle avautuu näkymä hyvinhoidettuihin leegoihin.

Tappaminen valkokankaalla on näyttelijän mukaan kivaa.

"Nauramme usein ampumiskohtausten aikana. Shoot ´Em Upissa nauroin selälläni." Mutta nyt hän nousee. 185 senttiä! Varvistan.

"Hei kaveri, voisitko siirtyä, tukit Clive Owenin tien", pr-henkilö karjuu ystävällisesti korvaani.

Kaksinaamaista peliä – Duplicity elokuvateattereissa 29.5.