DJ Quik: Jengi hinkuu edelleen gangstavinkunaa

Sunnuntaina hemmotellaan gangsta-rapin ystäviä, kun legendaarinen DJ Quik saapuu Helsinkiin.

DJ Quikin uutta levyä on kuvailtu samaan aikaan vihaiseksi ja iloiseksi.
DJ Quikin uutta levyä on kuvailtu samaan aikaan vihaiseksi ja iloiseksi.

G-Funk vinkuna täyttää Virgin Oilin lavan sunnuntaina, kun DJ Quik, yksi USA:n länsirannikon legendaarisimmista pelureista vetää keikkansa.

DJ Quikin 20-vuotiseen uraan mahtuu nimekkäitä yhteistyökumppaneita. Musiikkia on syntynyt elävien ja kuolleiden legendojen kanssa, näistä mainittakoon 2Pac, Snoop Dogg, Nate Dogg ja Dr. Dre.

DJ Quik julkaisi äskettäin levynsä The Book Of David, joka on miehen kahdeksas koko pitkä. Asiantuntijat ovat nostaneet levyn vuoden parhaiden räplevyjen kastiin. Omien albumien julkaisutahti on Quikillä ollut verkkaista, sillä viime vuosina niitä on saanut odotella useamman vuoden.

Miehen omien sanojen mukaan nimi Quik tulee kyvystä tuottaa levyjä nopeasti. Omien levyjen kanssa on ottanut aikansa, mutta samaan aikaan Quik on häärinyt lukuisissa projekteissa tuotantopuolella.

Quik teki läpimurtonsa 90-luvun alussa. NWA:n vanavedessä oli otollinen aika olla gangsta-räppäri. Lukion kesken jättänyt Quik oli tehnyt mainetta bile-DJ:nä ja omien C-kasettiensa avulla. Ensimmäiset levyt Quik is the Name (1991), Way 2 Fonky (1992) ja Safe + Sound (1995) ovat kaikki hiphopin kulmakiviä.

Kuten lähes jokaisella uskottavalla gangsta-räppärillä, löytyy myös Quikiltä luurankonsa. Vuonna 2003 mies löi pistoolilla siskoaan, jonka väitti kiristäneen häntä. Tuomio päällekarkauksesta vei miehen vankilaan vuonna 2006. Muutaman kuukauden linnatuomio antoi miehen omien sanojen mukaan aikaa pohtia elämäänsä ja keskittyä olennaiseen.

Virgin Oilin lavalle ennen Quikiä nousevat suomalaisen räpin kärkikastiin kuuluvat Jontti & Shaka ja Super Janne. Suomalaisen hiphopin kehitysvaihetta suhteessa jenkkeihin kuvaa hyvin se, että Virginin suomalaisesiintyjät seuraavat DJ Quikiä kymmenisen vuotta jäljessä. Kun veteraanit ovat Suomessa päälle kolmekymppisiä, on Quik ylittänyt jo neljänkympin rajapyykin.

DJ Quik, Super Janne, Jontti & Shaka Virgin Oilissa sunnuntaina 25.9.


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.

Lue lisää: Pop

12 basistia samalla lavalla
The Irrationals kunnioittaa niitä... 1
José Padilla
Chill outin isoisä 5
Kari Tapiirin eteerinen folk
Laulaja-lauluntekijä sai aikaiseksi ensimmäisen musiikkivideonsa.
Uusi vuosi 2012
City listasi pääkaupungin uudenvuoden meiningit.
Petoksen jäljillä
Petos ei voi sietää 50 Centiä eikä... 15
Kitaristi Markku Ollikainen
Fuerteventuran Make haluaa vain soittaa hyvää musaa.
Keskiviikon kattaus
Post rock, punk ja pauke.
Nightwish on pop!
Cityn selvitys maan halutuimmista... 11
Jonny Wanha kiilasi toiseksi DJ Shadown remix-kisassa
Jyväskyläläistuottajan remix Scale it Back -biisistä kuulostaa Shadown...
Pandora - metsien Madonna
Ruotsalainen ysärihitti Pandora tekee Suomessa keikkaa. Miksi?