Dagsson vie Pohjolan perukoille

Helsingin Kirjamessuilla julkistetaan Saako tälle edes nauraa? -miehen tuore albumi.

Hugleikur Dagssonin Perimmäiselle Pohjolalle saa nauraa.
Hugleikur Dagssonin Perimmäiselle Pohjolalle saa nauraa.

Yksi torstaina starttaavien Helsingin Kirjamessujen taatusti hauskimpia vierailijoita on islantilainen sarjakuvantekijä Hugleikur Dagsson. Viisiosaisen Saako tälle edes nauraa? -sarjan tekijä iskee nauruhermoihin ensimmäisellä kokonaisella sarjakuva-albumillaan Perimmäinen Pohjola. Se on simppeliin kuvaan perustuva surrealistinen seikkailu synkässä Islannissa.

Perimmäinen Pohjola yhdistää islantilaisen mytologian, Thorin vasaroineen ja hirviöineen, Euroopan talouskriisiin todella pimeän huumorin keinoin. Tälle oudolle matkalle pääsee kyytiin heti alusta asti. Siinä vanhemmat ovat viemässä poikaansa Knúturia kauas vuoristoon hoitoon. Äiti ei muista onko hoitovastuussa oleva tilan isäntä mummonsa sisaruksia vai isovaarinsa veli. Ajomatkalla tilalle pidetään pissatauko, jolla poika törmää tirkistelijätonttuun, joka teurastaa lampaan. Knútur kysyy tontulta, syökö hän raakaa lampaan lihaa. Tonttu vastaa kyseessä olevan karkkilammas, jonka villa on hattaraa, veri mansikkakiisseliä ja luut valkosuklaata. Palatessaan autolleen Knúturin suupielistä valuu punaista. Äiti kysyy onko se verta. Ei, vastaa poika, se on mansikkakiisseliä.

Tästä alkaa erikoinen tarina, joka rakentaa synkkää kuvaa velkaongelmissa painivasta valtiosta. Väliin vyörytetään taikaolento toisensa jälkeen. Lukijan silmin islantilaiset poliitikot ja tavalliset tallaajat saattavat vaikuttaa kuitenkin erikoisemmilta hahmoilta, mitä hirviöt ja taikaolennot. Dagssonin kynänjälki on minimalistista ja tarinankerronta oivaltavaa, vaikkakin välillä mennään molemmissa siedettävyyden rajoilla.

Dagssonin uusi albumi julkaistaan Suomessa Kirjamessuilla ja mies on itse paikalle kertomassa näkemyksiään. Herran teoksia on myyty Suomessa jo 50000 kappaletta. Häneltä on ilmestymässä lokakuussa myös kalenteri vuodelle 2012. Kalenterista löytyy humoristinen kuva joka kuulle, mutta se loppuu joulukuun 21. päivään, sillä mayojen, ja Dagssonin, mukaan maailma loppuu siihen päivään.

Sarjakuva on esillä muutenkin näyttävästi tämänvuotisilla kirjamessuilla. Messuilla tehdään sarjakuva, jonka lämpimän humoristiset kuvat piirretään messujen vilinässä Suomen sarjakuvaseuran osastolla torstaina ja perjantaina. Tuloksena syntynyt lehti jaetaan messujen 5000 ensimmäiselle kävijälle lauantai- ja sunnuntaiaamuina. Myös mangatyylin ystäville on oma työpajansa Anime-lehden osastolla, jossa voi ohjatusti päästä alkuun japanilaisen sarjakuvan suhteen.


Helsingin Kirjamessut 27.-30. lokakuuta Messukeskuksessa.


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.

Lue lisää: Kulttuuri

Eteläsatama villin visioinnin kohteena
Kirjava Satama -kilpailu keräsi... 1
Juhlaviikkojen ohjelma julki
Luvassa uutta sirkusta, teatteria, tanssia ja maailmanmusiikkia.
Kuollut mies pitää näyttelyn
Meidän piti haastatella... 5
Mihin vie viikonlopun tie?
Cityn selektiossa pistepirkkoja, rakkauden kesän päätöstä...
Tanssii Nigelin kanssa
Kaupunginteatterin tanssiryhmän... 2
Aivan helvetin hirveää
The Circus of Horrors naulaa miehen kielestä ja vetää autoa...
Kaikki kesän festareista!
City tarjoaa jykevän tietopaketin kesän tärkeimmistä tapahtumista.
Neulattu iho
Helsinki Ink täyttää 18 vuotta.
Kirja valituksesta
Anna Perho ei ole enää hevoshullu blondi.
Varmasti poliittista
Kielletyn ja salaisen viehätys.