Drag queenit

Ken on heistä kaikkein kaunein?

Eipä heti uskoisi, että Cristal Snow onkin mies.
Eipä heti uskoisi, että Cristal Snow onkin mies.
“Drag queenien ja pornotähtien nimiä luodaan samalla tavalla. Etunimi esimerkiksi ensimmäisen lemmikin nimestä ja sukunimi äidin tyttönimestä, joka on yritetty kääntää englanniksi”, kertoo Cristal Snow.

Cristalin tosin nimesi New Yorkissa pitkä ja pelottavan näköinen musta mies.

”Hän sanoi, että olen yhtä laadukas kuin Cristal-samppanja ja blondein ihminen baarissa. Siitä tuli Snow.”

Snow on yksi Miss Drag Queen 2006 -kilpailijoista.

“Suomessa on 20 drag-taiteilijaa, joista yhdeksän tekee tätä työkseen”, sanoo kilpailun juontaja Juha Rastas, alias Mega-Paula. Monen ura on lähtenyt nousuun Miss Drag Queen -kilpailuista.

Alkujaan homokulttuurin drag-ilmiö syntyi naisellisina pidettyjen homomiesten itseparodiasta ja valtakulttuurin pilkkaamisesta. Mutta valtavirta tuli ja yllätti.

“Nykissä dragit rulaavat muotimaailmaakin”, kertoo Cristal Snow.

Drag queenit ovat saaneet rinnalleen drag kingit, miehiksi pukeutuneet naiset.

“Suomessa kingit ovat vielä tiukasti sidoksissa lesbokulttuuriin. Naiset käyttävät muutenkin housuja, joten drag kingit eivät ole niin kiinnostavaa katseltavaa”, sanoo Mega-Paula.

Cristal on hieman toista mieltä.

“Ajatelkaa nyt palleja tungettuna sukkahousuihin. Mutta nainen miehen alushousuissa on seksikäs!”

Miss Drag Queen 2006 DTM:ssä 16.11. Liput 8 e.


Kommentit (3)

  • 1.
    blaah_blaah
    13.11.2005 20:11
    Oliko tämä artikkeli todellakin tässä? Hyvästä aiheesta olisi saanut muutakin, kuin surkean pintaraapaisun. Ketkä Kityä nykyään väsäävät, kun jutut ovat kuin suoraan neljäsluokkalaisen ainevihosta (vaikkei ehkä tästä aiheesta). Ryhtiä toimintaan!
  • 2.
    huihaihei
    16.11.2005 17:51
    Aika lyhyt oli juu artikkeli =DDDD
  • 3.
    Horrabin
    19.12.2005 09:50
    Onko mitään tylsempää kuin Drag queenit? Mitä semmoinen esitys antaa kenellekään? Kaikki subtv:n lauantaiyön "seksiohjelmat" ovat täynnä nahkaan pukeutuvia ruoskan heiluttajia ja naiseksi pukeutuvia miehiä, vaikka etenkin jälkimäisistä on seksikkyys kaukana. Mutta onhan se tänäkin pikkujoulukautena nähty jo monesti missä se aita on matalin: "pitäis jotain ohjelmaa järjestää, mutta ei ole ideoita.." "Hei minä tiedän, puetaan miehiä naisiksi niin kaikilla on varmasti saatanan hauskaa.. NOT!"

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla

Lue lisää: Ilmiöt

Listat
Dippiastia navasta 5
Levottomat jalat
Katutanssin legendat saapuvat Suomeen.
Kuokkavieraat
Ei kutsua? Sisään vaan! 15
Toiminta tulipalossa
Kansalaistaito
H.O.T. koti ja ruoka
11
Vapun hulinaopas 2011
17 rastia kaupungin vappuun. Lisäksi tankkauspisteet.
Rentous toi olutmestaruuden
Joonas Koivisto lähtee Buenos Airesiin edustamaan suomalaista...
Tulevaisuuden Nokia taipuu, muttei murru
Nokia World -tapahtumassa esitelty... 4
Taiteiden yö Go-Go
Taiteiden yö torstaina 24.8. Liput 0 euroa.
Yo! Uudet ylppärikuvat
Meikkaus, stailaus, studio ja kas... 7