Sisäpiiri.

Kotoinen maitonaama etsii seuraa. Itäneet älkööt vaivaantuko.
Olen tullut siihen tulokseen, että haluan ulkomaalaisen miehen enkä kotoista maitonaamaa, jonka silmät ovat liian lähellä toisiaan ja naama muistuttaa perunaa. Kerrohan, missä kaikki Suomessa opiskelevat tai työskentelevät 20–25-v keskieurooppalaiset miehet piilottelevat? Esimerkiksi Erasmus-vaihto-oppilaat. Onko niillä joku oma salainen juottolansa tai illanviettopaikka, johon voisi yrittää soluttautua?
Meitä on monia
Erasmus-vaihto-oppilailla on tavallisesti partyt joka torstai-ilta. Silloin he kokoontuvat johonkin pubiin tai yökerhoon Helsingissä "to really let their hair down." Suomalaiset ovat tervetulleita mukaan. Heillä on omat, uudet nettisivut – www.esnhyy.eu – joilta löydät tiedot bileistä. Kirjoittaudu heidän postituslistalleen, jolloin olet aina ajan tasalla kaikesta. Heillä on myös facebook-sivut. Kesällä toiminta voi olla vähäisempää ja voit joutua vielä hukkaamaan aikaasi jonkun kotimaisen kaverin kanssa, jonka silmät ovat liian lähellä toisiaan, mutta lupaan, että viimeistään syksyn tullen keskieurooppalaiset miehet hoitavat sinua, eikä sinun tarvitse enää koskaan tyytyä surkeaan potato face fuckiin! Kerro tästä myös kaikille naisystävillesi.
Mistä löydän pitkän aasialaisen miehen? En ole rotusyrjinnän ystävä, mutta fakta on, että Aasiassa popula on lyhyempää (ja helvetin hyvännäköistä). Onko siis >185 cm + juuret nousevan auringon maassa = mahdoton yhtälö?
20 vee ja neitsyt
Se on jotakuinkin mahdoton yhtälö. Nousevan auringon miehet ovat pituudeltaan ja housujen täytteeltään pienemmän puoleisia. On jopa arveltu, että toisen maailmansodan aikainen japanilaisten yllätyshyökkäys amerikkalaisten sotilastukikohtaan Pearl Harboriin johtui peniskateudesta.
Tuttava meni naimisiin thaihieromon omistajan kanssa. Tuota, olenko erehtynyt, kun olen pitänyt kyseisiä laitoksia ilotalon itämaisena versiona vai onko tuttavani normaalia suvaitsevaisempi (hän on suomenruåtsalainen)?
Emmanuellen nähnyt, 33
Osuit lähes naulan kantaan. Thaihieromoista ei vältttämättä löydy kaikkein streiteimpiä miniäkandidaatteja äidille esiteltäväksi. Sinun täytyy mennä tuttavasi luokse ja kysyä suoraan: "Asiahan ei minulle kuulu, mutta onko vaimosi huora vai bordellin omistaja?"
Terve, Walter! Etsin vakavaa seurustelusuhdetta huonolla menestyksellä. Naisia kyllä löydän ja saan kaadettua, mutta he ovat kaikki hiljaisia epävarmoja hissukoita. Älä ymmärrä väärin, nättejä he kyllä ovat, mutta auttamattoman tylsiä. Naiset, jotka minua kiinnostavat taas haluavat minusta vain kaveria. Missä teen väärin? Olenko liian dominoiva? Pitäisikö minun esittää ujoa nuorta poikaa, jotta dominoivat ja itsevarmat naiset tarttuisivat syöttiin ja hoivaisivat minua? Vai annanko periksi ja tyydyn hiljaiseen hiireen, jota voin ohjailla tahtoni mukaan?
Itsevarma poju
Ujon esittäminen ei auta sinua. Naiset etsivät itsevarmaa ja älykästä miestä. Sen tähden kaikenkarvaiset köyryselkäiset pseudointellektuellitkin onnistuvat saamaan naisia. Älykkäät naiset ovat ilmeisesti tulkinneet itsevarmuutesi omahyväisyydeksi. Sinun kaavasi pitää olla: balls and brains!
Poikaystäväni pippeli "vuotaa" ja se sanoo et mä olen sen rikkonut. Mä olen yrittänyt pitää sitä hyvänä ja kiiltävänä, mutta aina kun kosken siihen silittääkseni sitä tai yritän nuolla sen puhtaaksi, alkaa se vuotaa sellaista paksua ja pahanhajuista nestettä. Olen poikaystäväni pyynnöstä yrittänyt etsiä päähanaa sulkeakseni sen ja voidakseni korjata pippelin, mutta se pääviemärin aukko on niin pieni, ettei sinne mahdu kuin kaksi sormea kerrallaan ja vaikka kuinka runnon, niin en pääse kovin syvälle sitä etsimään. Mikä avuksi?
Uusavuton(ko?)
Kokeneena putkimiehenä voin kertoa, että pippelin päähana on päässä. Se on päähana. Se on myös sellainen päähana, että sen sulkeminen on melkein mahdotonta. Mitä enemmän päähanaa kiertää, sitä enemmän pippeli vuotaa.