Ei niin pikainen paluu

Kolme Timoa. Yksi kysymys McDonaldsin remontin keston syystä. Ei yhtään selvää vastausta.

Aidat ympäröivät yhä Mäkkärin kulmaa, mutta Mäkkärin omistaja Timo Myllymäki lupaa asioiden olevan pian toisin.
Aidat ympäröivät yhä Mäkkärin kulmaa, mutta Mäkkärin omistaja Timo Myllymäki lupaa asioiden olevan pian toisin.

Tamperelaiset ovat oppineet tuntemaan Keskustorilla sijaitsevan Commercen talon kulmauksen Mäkkärin kulmana. Suomen ensimmäinen McDonald’s perustettiin talon alakertaan joulukuussa 1984. Ravintola ehti houkutella asiakkaita parin vuosikymmenen ajan. Aamu viiteen auki ollut ravintola oli myös myöhäisten kulkijoiden suosiossa.

Tällä hetkellä McDonald’s ei houkuttele paikalle ketään. Vuoden 2010 loppukeväästä lähtien kulmausta ovat ympäröineet metalliset aidat, joita Hämeenkadun kevyen liikenteen väylällä liikkuvat ovat saaneet väistellä. Metalliaitojen takana välkähtää välillä työmiehen haalari. Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet Keskustorin McDonald’sille pysähtyneisyyden aikaa.

Unohdettu nurkkaus

Pysähtyneisyys sai alkunsa tasan 25 vuotta ja 5 kuukautta ravintolan perustamisen jälkeen. Toukokuussa 2010 paloautot kaartoivat Keskustorin alueelle, kun rasvakeittimestä alkunsa saanut palo levisi koko taloon.

Aluksi ravintolan kohtalo herätti paljon huomiota. Facebookiin perustettu "Kiitos Tampereen Keskustorin McDonald’sin Rasvakeitin 14.12.84–14.05.10" -ryhmä keräsi parissa päivässä yli 2000 jäsentä. Vähitellen Keskustorin Mäkkäri on tuntunut painuvan unholaan. Hämeenkadulla ihmiset yllättyvät kuullessaan, että ravintolaa ollaan tosiaan avaamassa uudelleen.

Jopa ravintolaketju itse tuntuu unohtaneen vanhimman ravintolansa. Keskustorin ravintolan nettisivuilla on lukenut yli puolitoista vuotta, että "ravintola on toistaiseksi suljettu". Ravintolan puhelinnumeroon vastaa automaattiääni: "Numero ei ole käytössä."

Pitkä ja raskas prosessi

Tampereen McDonald’s-ravintoloiden omistajan Timo Myllymäen mukaan Keskustorin ravintolaa ei ole unohdettu, vaikka siltä näyttää.

"Meille on ollut koko ajan selvää, että McDonald’s pystytetään uudestaan samalle paikalle. Emme vain ole voineet tehdä mitään, ennen kuin ravintolatilat luovutettiin meille viime vuoden lopulla."

Myllymäki ei aluksi halua arvioida, mikä Commercen talon remontissa on kestänyt niin kauan.

Talonyhtiön hallituksen puheenjohtajan Timo Kokemäen mukaan ensin ongelmana oli talon kuivatus, joka kesti vuoden 2010 loppuun asti. Talon rakenteet olivat imaisseet aimo annoksen sammutusvettä. Kuivattamisen jälkeen remonttia tehtiin vielä vuosi. Sen enempää Myllymäki, Kokemäki kuin Commercen talon isännöitsijä Timo Parviainenkaan eivät osaa antaa tarkkaa selitystä sille, että remontti valmistui vasta tämän vuoden alussa.

Asukkaat ovat päässeet muuttamaan taloon tammikuussa. Hallituksen puheenjohtaja Timo Kokemäki arvioi, että McDonald’sin omat suunnitelmat ovat olleet suurin syy ravintolatilojen remontin pidempään viivästykseen.

Lopulta Myllymäkikin muistaa, että yksi viivästyksen syistä on Mäkkärin oma halu tehdä taloon muutoksia.

"Omia suunnitelmia tulee aina, kun lähdetään tekemään vanhaan uutta. Olemme joutuneet hyväksyttämään monia uusia piirroksia. Ei niihin noin vain saada leimoja."

Kritiikin kohteena

McDonald’sin johdolle ravintolan uusi tuleminen saattoi olla koko ajan selvää, mutta monet talon asukkaista eivät olleet asiasta yhtä innostuneita. He vaativat, ettei ravintolaa pystytettäisi uudestaan samoihin tiloihin.

"On ymmärrettävää, että asukkaat eivät halua taloon ravintolaa, joka alun perin aiheutti tulipalon", Timo Kokemäki sanoo.

Timo Myllymäen mukaan kukaan ei ole keskustellut hänen kanssaan ravintolan jatkosta. Asukkaiden kriittisiä näkemyksiä hän ei suostu kommentoimaan ollenkaan.

"Ihan samoja juttuja olen lukenut lehdistä kuin muutkin."

Kokemäki kertoo, että osakkeenomistajat ovat käyneet keskustelemassa ravintolan jatkosta jopa ravintolaketjun Suomen toimitusjohtajan Srdjan Krumpakin kanssa.

Osakkeenomistajien vankkakaan vastustus ei auta, jos ravintolaketjulla on voimassa oleva sopimus tilojen käytöstä. Tilojen luovuttamisesta kieltäytyminen olisi ankara sopimusrikkomus.

Niinpä viimeistään maaliskuussa Keskustorin McDonald’s aloittaa puhtaalta pöydältä. Myllymäki uskoo, että sisustukseltaan täysin uudistetulle Keskustorin Mäkkärille löytyy yhä kysyntää.

"Mitään rekisteriä en ole pitänyt. Voin silti sanoa, että minulta on kysytty aivan tarpeeksi ravintolan tulevaisuudesta."


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.

Lue lisää: Ilmiöt

Flow Mo breikkiringin kuninkaina
Suomalaisryhmä on huipputason... 3
Määrittele itse, mikä on kaunista
Skandimania-näyttely tarjoaa... 4
Listat
Perämeren Melojat letkujenkassa. 1
Pako Helsingistä
Miksi niin moni nostaa kytkintä? 63
Lesbosaippuan anatomia
Täydellinen suhde, josta ei puutu... 55
Miss Farkku-Suomi
Elokuvassa Miss Farkku-Suomeksi... 3
Missi + kiekkoilija = ?
Väitetään, että missi ja... 7
Listat
Äitisi vietteli minut ilman käsiä. 2
Art Goes Kapakka Go-Go
Art Goes Kapakka huuhtoo kaupunkia 17. – 26.8. Liput 0 euroa.
Listat
Näin perustat oman maan.