Ekoturismi

Tavallista vaikuttavampi matkakokemus

Pelasta luonto! Kerää Madagaskarin lomalla ekotutkijoille korallinäytteitä.
Pelasta luonto! Kerää Madagaskarin lomalla ekotutkijoille korallinäytteitä.
Auta samalla, kun näet maailmaa.

Vapaaehtoisturistit eivät sulje silmiään matkakohteen ongelmilta: he entisöivät lomallaan temppeleitä Nepalissa, rakentavat Himalajalla polkuja ja opettavat Thaimaassa englantia lapsille. Vapaaehtoisuus liittyy nimenomaan matkan epä-

itsekkäisiin lähtökohtiin ja toimintaan kohteessa. Kyseessä on kuitenkin matkailu, joten vapaaehtoisturismiin liittyy perinteistä avustustyötä selkeämmin halu kokea poikkeuksellinen elämys.

"Vapaaehtoisturistit ovat 18-35-vuotiaita, korkeastikoulutettuja, ympäristötietoisia nuoria aikuisia", kertoo Volunteer Travelin Justin Francis.

Turun kauppakorkeakoulun tutkija Pekka Mustonen matkusti Intian Himalajalle Uttaranchalin osavaltioon aluksi lentämällä Delhiin, sitten junalla, kimppatakseilla, busseilla ja viimeiset pari kilometriä jalan, koska kylään vei vain pieni polku.

"Asuin yhden perheen kotona entisessä kouluhuoneessa. Söimme yksinkertaista mutta erinomaista kasvisruokaa, jota valmistin itsekin. Tee oli yleisin juoma. Vesipuolen otin varman päälle ja puhdistin itse."

Hän teki kohteessa tutkimusta vapaaehtoisturismista ja oli mukana arjen askareissa. Perheen tytöissä tiskaava mies herätti hilpeyttä. Kohteessa olleet australialaiset vapaaehtoisturistit pitivät kylän pienimmille lapsille koulua sillä aikaa, kun vanhemmat olivat peltotöissä. Aikaa Himalajalla kului pari viikkoa kahteen otteeseen.

"Paria viikkoa voitaisiin pitää vapaaehtoisturismin idea mielessä pitäen vähimmäiskestona. Silloin ehtii tutustua paikkaan ja ihmisiin sekä osallistua paremmin paikallisten arkeen. Rakennustyöt ja polkujen rakentaminen vievät enemmän aikaa ja vaativat enemmän aitoa halua osallistua: myös rahallisesti. Aika ei ole kuitenkaan olennaisinta, vaan asenne."

Mustosen väitöskirjan mukaan vapaaehtoisturismissa korostuu henkilökohtainen vastuu. Ja kiinnostus matkustamiseen liittyviin eettisiin ja ympäristökysymyksiin saattaa kasvaa. Tällä hetkellä kuitenkin jopa turismia opiskelevien tietämys eettisistä periaatteista on puutteellista. Vihreiden arvojen omaksuminen ei myöskään välttämättä vähennä matkustamista. Vapaaehtoisturismiprojektienkin määrä on kasvanut, ja ne saattavat synnyttää samoja ongelmia, joita ekoturismin yhteydessä on jo nähty. Auttamishalua saatetaan käyttää hyväksi, tai turistit hylkäävät nopeasti jalot motiivinsa.

"Vapaaehtoisturismia harrastetaan yhä hyvin vähän, eikä se ratkaise maailmanlaajuiseen matkustamiseen liittyviä ongelmia. Paikallisesti kestävän turismin kehittämiseen se voi kuitenkin olla osaratkaisu, jos solidaarisuus ja epäitsekkyys on aitoa."

Minne mennä?

Chhairro Gompa, Nepal

Vapaaehtoisturistit avustavat tärkeän buddhalaisen temppelin rekonstruoinnissa, jotta rakennus ja sen aarteet säilyisivät. Kyläläiset joutuivat ahdinkoon, kun kiinalaiset sulkivat Tiibetin rajan ja tärkeä kauppareitti katkesi.

Madagaskarin koralliriutat

Vapaaehtoiset keräävät korallinäytteitä tutkijaryhmälle ja kertovat paikallisille kalastajille, koululaisille ja kylien asukkaille riuttojen tilasta ja niiden suojelusta. Koralleja uhkaavat muun muassa rannikon asutuksen kasvu ja saastuminen.

Laikipia, Kenia

Samburu-heimolla on pulaa puhtaasta vedestä. Turistit rakentavat savannille ympäristöä säästäviä kaivoja ja tutustuvat heimon kulttuuriin.

Sri Lankan etelärannikko

Hanki rusketus tsunamin tuhoamalla rannikolla. Apua tarvitaan muun muassa roskien keräämisessä, puiden istuttamisessa, jälleenrakennuksessa, lasten hoidossa ja opettamisessa.

Suonenjoki, Savo

Mansikanpoimijoita tarvitaan taas tänäkin kesänä.

Muista nämä



Kommentit (1)

  • 1.
    demos-69
    4.8.2006 14:49
    Lahemmaskin paasisi tekemaan ekoturismia. Rajan takana Venajalla suomalaiset vapaaehtoisjarjestot tekevat tarkeaa tyota, mutta sehan ei toki ole yhta eksoottista kuin menna Himalajalle lautamokkiin kuukaudeksi.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.

Lue lisää: Matkailu

Sairaan kaunis saaristo
City kokosi oppaan Turun saariston... 5
Cityn kavereilla on homma pulkassa
Facebookin after ski -kilpailu osoittaa, ettei onnistunut...
Matkailijan syndrooma
Kehässä 12- ja 27-vuotiaana. Pirita... 2
Irtiottoja Amsterdamissa
Amsterdamissa on liikaa kaikkea ja... 13
Tour de Kontula
Poliittinen toimittaja- eläimemme... 26
Lontoon uusi hittikatu
Itä-Lontoon Brick Lane on nyt myös... 7
Suomi tour 2004
Helsinki-Turku-Tampere-Lahti-Oulu-P... 20
Lontoon greasy spoonit
Daniel Craigkin syö kuppilassa. 2
Hyvää matkaa!
City travel 07 15
Maailma Messukeskuksessa
Matkamessujen eksoottisina uutuuksina Madagaskar, Trinidad & Tobago ja...