Farkkukerjäys

Farkkukerjääjän kommentti Sokoksen edustasta: "Täällä kerjääminen on henkistä Tali-Ihantalaa. Rahaa tulee harvoin. Ei voi suositella kuin äärimmäisissä hätätapauksissa."

Plop. Kolikko tipahtaa vihdoin metallipurkkiini, ja kiitän nuorta poikaa. Kyltissäni lukee: "Auttakaa. Tarvitsen uudet farkut". Istun Sokoksen rappusilla kerjäämässä, ja sataa melkoisesti. Vierelläni istuva romanikerjäläinen katsoo minua reviiritietoisesti ja vihaisesti. Hän kerjää aggressiivisesti; metallipurkki heiluu ja hän nyppii ihmisiä hihasta. Toivotaan, että sisäministeri Anne Holmlund ei kävele ohitsemme. Hän haluaa puuttua hyökkäävään kerjäämiseen järjestyslailla. Kerjätä saa, kunhan ei häiritse ketään.

Siirryn Stockmannin eteen, ja ihmiset valuvat uneliaasti ohitseni. Juon glögiä ja oloni on raukea.

Taiteilija Fredrika Biström on järjestänyt Helsingissä erilaisia performansseja, joilla pyritään rikastuttamaan Suomessa käytävää kerjäläiskeskustelua. Suomalaisten suhtautuminen kerjäläisiin vaikuttaa edelleen nuivalta. Poliisi, poliitikot ja sosiaaliviranomaiset ovat toistuvasti varoittaneet ihmisiä antamasta rahaa kerjäläisille – ja tätä neuvoa kyllä noudatetaan. Minuun päin katsotaan varovasti, jopa hymyillään, mutta harva ottaa muuta kontaktia. Kukaan ei hauku tai ilku, olen vain näkymätön. Saan kuitenkin pari kolikkoa nuorilta tytöiltä.

Pitkän istumisen jälkeen Make-niminen veijari tulee juttelemaan. Hän on varas ja kuulemma äärimmäisen ylpeä siitä. Hän ehdottaa minulle epämääräistä yhteistyötä, mutta lopulta tilanne alkaa kehittyä uhkaavaksi. Joudun lähtemään eteenpäin.

Kerjään uudessa paikassa, kunnes kaksi vartijaa tulevat estämään puuhani. Pysähdyn rautatieaseman oville ja istun alas. Vanha kulkuri tonkii roskista takanani. Hän katsoo minua ja kysyy: "Onko tullut hyvä saalis?" "Ei todellakaan", vastaan. Katson purkkiani, kolmen tunnin saldo on euro kahdeksankymmentä senttiä. Pidän todennäköisempänä sitä, että Kimi Räikkönen julkaisee Jää, jää -nimisen runokokoelman, kuin että minä saan rahat farkkuihini.

Kerjäämisen jännittävin puoli on se, että tulee eläväksi sille osalle yhteiskuntaa, johon ei normaalisti ota kontaktia. Maket, roskiksentonkijat ja muu katujen alin kasti tulevat juttelemaan minulle rohkeasti ja vapautuneesti. Ei ihme, olenhan yksi heistä.

Sade voimistuu. Glögi on loppu. Teinit ulvovat minulle ja tärisen kylmästä. Tunnelma on aika kalakeittorealistinen: olen väsynyt, takkini tuoksuu virtsalta ja näytän nuhjuiselta. Nousen ylös ja hyvästelen roskistuttuni. Kävelen Sokoksen portaille, ja näen saman romaninaisen kuin kolme tuntia sitten, jolloin aloitin kerjäämiseni. Annan hänelle kaikki saamani euro kahdeksankymmentä senttiä.

Tutkimukset kerjäämisen ja järjestäytyneen rikollisuuden väliltä ovat ristiriitaisia. Katson naista. Jos hänen taustallaan on rikollisliiga, niin sen on oltava Suomen huonotuottoisin organisaatio. Ei hän saa edes huomiota.

Kerjäämispaikat Top 3

1. Citykäytävä (4/5)
   Moderni klassikko. Vaativa, mutta myös antaa paljon. Valaistus on hurja, joten hyvä itsetunto on pakollinen. Myös vartijoita koko ajan läsnä. Vikkelän ja taitavan kerjääjän ehdoton valinta.
2. Kolmen sepän patsas (3/5)
   Köyhän miehen Starbucks. Mukava katsoa ohikulkevia ihmisiä ja juoda rauhassa glögiä. Leppoinen tunnelma.
3. Rautatieaseman ovet (2/5)
   Hirveä virtsan haju. Ei tipu juuri rahaa, mutta plussana kaikki puheliaat laitapuolenkulkijat. Vahva me-henki.

Kerjäämisen etiikka

Filosofian professori, Timo Airaksinen, onko moraalisesti arveluttavaa kerjätä itselleen farkkuja?

”Ei ole. Suomalaisissa kulttuureissa kerjääminen nähdään surullisena näkynä. Täytyy kuitenkin muistaa, että on kulttuureja, joissa kerjääminen on normaalia ja hyväksyttävää. Ihminen voi kerjäten pyytää lähes mitä vain. Eli jos vaikka Rolls Roycen osamaksu on myöhässä, niin eettisesti ei ole mitenkään väärin kerjätä apua. Altruistisesti ajateltuna pitää antaa kuitenkin eniten tukea niille, jotka sitä eniten tarvitsevat.”