Flow Mo breikkiringin kuninkaina

Suomalaisryhmä on huipputason tapahtuman kaikkien aikojen menestynein.

Flow Mon breikkikuninkaat ja kuningatar: Olli-Matti Lajunen (vas.), Johannes Hattunen, Mikko Björk, Jussi Sirviö, Anniina Tikka ja Sakari Nisula.
Flow Mon breikkikuninkaat ja kuningatar: Olli-Matti Lajunen (vas.), Johannes Hattunen, Mikko Björk, Jussi Sirviö, Anniina Tikka ja Sakari Nisula.

City kertoi syyskuun lopulla suomalaisten breikkareiden aiemmasta menestyksestä ja tähtäämisestä yhteen maailman kovatasoisempaan ryhmäbattleen, Sveitsin Lausannessa järjestettävään Circle Kingziin.

Ringin kuninkaat kruunattiin viikonloppuna ja suomalaisryhmä Flow Mo juhli jälleen voittoa. Tällä kertaa ykköspalli jouduttiin jakamaan ukrainalaisen Ruffneck Attackin kanssa. Flow on ollut mukana kuudesti ja juhlinut mestaruutta kolmesti. Tämä tekee suomalaisryhmästä tapahtuman menestyksekkäimmän.

Tämän vuoden Circle Kingz jää viimeiseksi, sillä tapahtuman järjestäjä, sveitsiläinen Amjad Khan ei halua antaa legendaariseksi muodostuneen battlen päästä väljähtymään.

”Only the good die young”, kommentoi järjestäjä Khan Circle Kingzien lopettamista.

”Circle Kingz kuuluu tiettyyn aikaan ja lopettamalla huipulla tapahtumani jää historiankirjoihin. En edes halua nähdä Circle Kingziä vuonna 2025. Mielummin CK kuolee kanssani ja näin siitä tulee legenda. Flow Mo-ryhmä ja Circle Kingz kasvoivat yhdessä vuosien aikana.”

Flow Mo on Suomen menestynein katutanssiryhmä. Yhdeksänvuotias porukka on voittanut breakdancen Suomen mestaruuden kuudesti, lisäksi heidän tanssista on saanut nauttia esimerkiksi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa.

Tässä video tasuriin päättyneestä Circle Kingz -finaalista.


Kommentit (3)

  • 1.
    Mitaaaaa
    9.11.2011 15:39
    Circle Kingz ja Flow Mo ovat kovia khyllä, MUTTA: Tänä vuonna ryhmäkilpailussa ja edes finaalissa ei ollut tuomareita ollenkaan vaan "finaalibattleen" päätettiin valita Flow Mo ja samanlaiseen kulttimaineeseen eurooppalaisena ryhmänä toivottavasti jonain päivänä kohoava ja Khanin omin sanoin "samanlaista asennetta kuin Flow Mo" osoittanut Ruffneck Attack. Finaalin jälkeen ei myöskään julistettu voittajaa vaan se jätettiin jostain syystä tavallaan ihmisten omissa mielissä päätettäväksi. Eli miten voi voittaa jotain jos finaalia ei ratkaista? Ei sellaista kuin "jaettu ykkössija" ole olemassakaan. Voisi ehkä mieluumminkin sanoa, että viimeisessä Circle Kingzissä oli kyse symboliikasta ja siitä, ettei haluttukaa julistaa ketään viimeisen kisan voittajaksi ja rakentaa turhia legendoja sitä kautta.
  • 2.
    YlpeaSuomalainenBboy
    9.11.2011 16:08
    Tapahtuman järjestäjän kommentti facebookissa.

    "Yo! Congrats to Flow Mo for beeing the true CIRCLE KINGZ!
    FlowMO 3 crowns
    Skill methodz 2 Crowns
    Ruffneck Attack 1 Crown
    HustleKidz 1 Crown
    Jinjo 1 Crown"

    Tapahtumassa kruunattiin Circle Kingzeiksi sekä Flow Mo että Ruffneck Attack. Flow Mon kruunua voi käydä katsomassa Saiffa katutanssikeskuksessa Lönnrotinkadulla. Lisätietoa www.saiffa.fi.
  • 9.11.2011 18:54
    Ja tuossa järjestäjän virallinen vastaus ensimmäiseen kommenttiin:

    "This year Circle Kingz was called the Revolution because we wanted to have no official judges. This dance is an art and as an art at a certain level that bboys reach at Circlekingz it's impossible to say that some crews are better than others, we can only say that we prefer to see dancing of some crews more than others.

    So the system was to take our 16 favorite crews of the qualification to make them showcase in a battle, like this they can show their art in front of everybody. We, the 7 Dollars Crew, took our 2 favorites crews of the day to make them battle again in the final and we crowned them BOTH to keep the idea of so called "no judges this year". Which means Flow Mo and Ruffneck Attack won together. I can understand that you don't understand... but you can't hate for free.

    7 Dollars Crew has always been the official judges of Circle Kingz every year (+some guests sometimes) since 2005 which means that this year winners are just as legitim as every other year.

    Peace

    Amjad Khan / 7 Dollars Crew / Circle Kingz"

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.

Lue lisää: Ilmiöt

Les Misérables
Roudarin unelma Suomeen 1
Listat
Lenin ja Juusto Mooses - hyvin... 1
Verkottuneita suomalaisia
Kuka on merkittävin tai, no... 1
Suomi-opas 09: Turku
Poikakoti ja TVO:n wc 2
Suomi-opas '10: Tampere
Sisusta, kalasta, sauno tai soutele.
Suomi-opas '10: Turku
Klubiristeilijät ja pyörä made in Turku.
Kadonneen kännykän metsästys
Helsingissä varastetaan joka vuosi... 8
Tanssii baterian kanssa
Sambapuku on tanssijan kruunu. mutta mitä se maksaa?
Apinoiden kuningas
Isot miehet ajavat pian Honda... 9
Oma World Cup -biisi
Kansalaistaito