Futistaivas aukeaa

Seksipommit. Vedonlyönti. Katumuoti. Kisabiisit

Avainottelut

Pois pois prostituutio

Prostituutio laillistettiin Saksassa vuonna 2002. MM-kisoihin rahdataan joidenkin arvioiden mukaan yli 40 000 prostutioitua. Älä anna sen tapahtua.

Seuraa heitä

Jyrki Heliskoskella on asiaa

Neljä parasta:

  1. Brasilia
  2. Englanti
  3. Hollanti
  4. Argentiina

"Arvaamisen ja arvioinnin ero on se, että arviointi tehdään totisemman näköisenä. Kaikesta huolimatta uskon, ettei samanlaista yllätystä nähdä tänä vuonna, minkä Etelä-Korea aiheutti viime kisoissa. Kahdeksasta parhaasta joukkueesta vain kaksi tulee Euroopan ulkopuolelta."

Kisaveisut

Lyö vetoa

Futarifanin dress code

MM-kisat alkavat, eikä sinulla ole mitään päällepistettävää? Väärin! H&M on ensimmäisenä muotivaatettajana suunnitellut miehille ja lapsille (siis ei naisille!) jalkapallokokoelman, jota ketju kuvailee trendikkääksi. Mallistoon kuuluu t-paitoja, lippiksiä, alusvaatteita, varvastossuja, bikinejä ja hikinauhoja muun muassa Brasilian, Saksan, Argentiinan ja Englannin väreissä. Jos haluat ottaa varman päälle, kannata kaupan kassalla Englantia. Nimittäin Englannin värit, punainen, sininen ja valkoinen, ovat myös kevään muotivärit.

Myös perinteiset urheiluvälinevalmistajat uskovat pallon imuun. Nike myy sponsoroimiensa joukkueiden, mm. Etelä-Korea, Yhdysvallat, väreillä varustettuja paitoja, kasseja ja tossuja.

Kisojen sponsori ja jalkapallon hovivaatettaja Adidas luottaa ammattilaisen varusteisiin. Jos todella haluat säväyttää, vedä jalkaasi David Beckhaminkin käyttämät Predator Absolut -tossut. Becksin tossuissa on muuten kirjailtu Becksin kolmen pojan nimet. Lisäksi Adidas lanseeraa Originals-vaatemallistossaan vaatteita, jotka ovat saaneet inspiraationsa MM-jalkapallon hienoimmista hetkistä, muun muassa Millan kulmalipputanssista, Maradonan käsimaalista ja Hurstin Wembley Goalista.

Todellisen hard core -diggarin osoite on netti. MM-kisojen virallisilla sivuilla myydään jos jonkinlaista fudiskamaa, esimerkiksi tupakansytyttimiä ja kaulaliinoja. Kokeile vaikka pussilakanasettiä, jossa on jalkapallo ja Saksan värit.

www.fifaworldcup.yahoo.com, H&M Aleksanterinkatu, Nike Kampin keskus

MM-katugallupisti iskee

Cityn katugallupisti otti selvää, mitä helsinkiläiset tietävät MM-jalkapallosta. Pysäytimme 50 silmämääräisesti arvioiden 16–40-vuotiasta henkilöä.

Kuinka monta pelaajaa on yhtäaikaa kentällä jalkapallo-ottelussa?

Miehet:

  • 22 50%
  • Vääriä veikkauksia 49%
  • Ei hajua 1%

Naiset:

  • 22 0%
  • Vääriä veikkauksia 99%
  • Ei hajua 1%

"Mitä niitäkin on niin kamalan paljon? Eikö niille makseta tajuttomasti?"

Näytimme Suomen miesten futismaajoukkueen valmentaja Roy Hodgsonin kuvaa ja kysyimme kuka on tämä mies?

Miehet:

  • Saksan valmentaja 74%
  • Englannin valmentaja 10%
  • Italian valmentaja 2%
  • Argentiinan valmentaja 1%
  • Ei hajuakaan 13%

Naiset:

  • Saksan valmentaja 3%
  • Espanjan valmentaja 1%
  • Ei hajuakaan 97%

"Sun faija?"

"Varmaan joku valmentaja.. tai emmä kyllä tiedä."

Vaihtaisitko euroviisuvoiton Suomen jalkapallomiesten MM2010-lopputurnauspaikkaan?

Miehet:

  • En 56%
  • Kyllä 44%

Naiset:

  • En 77%
  • Kyllä 33%

"Kyllä futaajat on paljon siistimpii ku se Lordi"

"En vaihtaisi. Luulisi niin isojen miesten pärjäävän ilman vaihtamisiakin."

Futisvaimon vaatetus

Jos Victoria Beckhamia on uskominen, on tärkeintä näyttää siltä ettei tuo pallo tai muut ihmiset voisi vähempää liikuttaa. Rouva Beckham kirjoittaa parhaillaan tyyliopasta. Sitä odotellessa hän paljasti muutaman salaisuutensa.

  1. Käytä aina aurinkolaseja (hyvä sääntö, etenkin kun Victoria on alkanut suunnitella aurinkolaseja).
  2. Osta vaatteita ympäri maailmaa (helpommin sanottu kuin tehty).
  3. Satsaa alusasuosastoon (Victoria asioi mm. Agent provocateur -liikkeessä).
  4. Kuvittele etukäteen asukokonaisuutesi.
  5. Sijoita pariin klassikkoon (Victoria tarkoittanee Hermés’n Birkin-laukkua).

Kommentit (5)

  • 1.
    DOLCEBANANA
    10.6.2006 18:32
    Lainaus : "MM-kisat alkavat, eikä sinulla ole mitään päällepistettävää? Väärin! H&M on ensimmäisenä muotivaatettajana suunnitellut miehille ja lapsille (siis ei naisille!) jalkapallokokoelman, jota ketju kuvailee trendikkääksi."

    Ei pidä paikkaansa-> Dolce Gabbana ehti ensin...ai niin...unohdin... eihän Suomalaisella toimittajalla voi olla hajuukaan jostain Dolcen mallistoista...
  • 2.
    KunMakuOnHuono
    12.6.2006 19:07
    Noi on epäilemättä urpoimpia vetimiä, mitä voi ostaa. Luulin, että eri maiden lippuja kantaviin vetimiin sonnustautuminen oli pari vuotta sitten se juttu ja menis pois heti sen kesän jälkeen. Mutta ei, vieläkin pitää katella. Yhtä mauttomia kuin jotkut Adidaksen jne. college-paidat, joissa on se prkleen logo siinä rinnassa :S
  • 3.
    Sininen?
    21.6.2006 15:32
    Englannin värit ovat valkoinen ja punainen!!
  • 4.
    Miihkis
    8.7.2006 19:46
    Jos yhteensä viidellekymmenelle henkilölle esitetään kysymyksiä, niin miten on mahdollista että mikään vastausvaihtoehto saa yhden prosentin edestä vastauksia?

    Jos esimerkiksi vastaajista puolet (25) oli miehiä ja saman verran naisia, niin yksikin "ei hajuakaan" -vastaus tarkoittaa tällöin neljää prosenttia vastaajista, ei yhtä prosenttia.

    Vastaavia, aivan käsittämättömiä virheitä näkee jatkuvasti artikkeleissa joitten kirjoittajilla ei ole tilastotieteestä edes sen yksinkertaisimmassa muodossa MITÄÄN käsitystä. Virhemarginaaleista ja muista vastaavista nyt puhumattakaan.

    Seuraavaksi Cityn toimittajat varmaan tekevät "kuinka suuri prosentti suomalaisista on miehiä" -raporttia keräämällä aineistoa futismatsin portilla.

    Koko homma muistuttaa amerikkalaisten meininkiä jossa aina pitää vastata kysymyksiin vaikkei mitään tiedettäisikään -> aina pitää tehdä tilastoja vaikkei tajuaisi niistä mitään.

    Kirjoittajien iästä voisi kuitenkin olettaa että lyhyt matikka on pitänyt selvittää ylioppilaskirjoituksissa...
  • 5.
    Miihkis
    8.7.2006 19:49
    Vielä lisäyksenä että tässäkin kohdassa on klassikon aineksia:

    Naiset:

    * En 77%
    * Kyllä 33%

    Toivottavasti tällaiset ihmiset suljetaan kellariin seuraavan PISA-tutkimuksen aikoihin...

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...

Lue lisää: Sportti

MM-lätkä
Nuo naiset ihan lätkässä 2
Maradonnat
Mimmifutis uberalles! 9
Vannetanssia
Hula hula hoop hoop!
CITYCooper
Juoksuaika! 4
Paita pois!
Matti Lindholm teki lätkäkarjujen käytetyistä vaatteista bisneksen.
Juokse CITYCooper
Juontaja Vappu Pimiä ja Elastinen pinkovat Rautatientorilla.
Liiku Cityssä tutkii
Viisas juo viiniä, mutta miksi... 1
Rasittavat rasitusvammat
Rasitusvamma ei ole vitsi. City... 4
Sporttisalaisuudet
City-lehti listasi Helsingin liikuntatarjonnan piilotetut helmet.
Tuomas Kaario
Englannin kanaalin yli uinut mies. 1