Harmaan eri sävyt

Toim.Huom.

City-lehden Mäntyniemi Tour ’06 jatkuu. Heidi Hautalan jälkeen estradille astuu Matti Vanhanen. Anna Perhon henkilökuva harmaiden verhojen rajaamassa harmaassa huoneessa istuvasta harmaantuneesta pääministeristä on vertaansa vailla. Vanhanen hissuttelee vaivihkaa suosioomme pizzapaljastuksineen, sitten puhe siirtyy ohikiitäväksi hetkeksi Kuningas Alkoholiin.

Juuri nyt Vanhanen on peruspalveluministeri Liisa Hyssälän kanssa taas tuon helvetin veden kimpussa. Hyssälä on järkeillyt, että mietojen alkoholijuomien mainonta suistaa nuorison radaltaan, sillä mainoksista voi saada sen kuvan, että alkoholin nauttimisesta seuraa hauskaa. Sehän ei pidä paikkaansa. Alkoholin nauttimisesta seuraa vain sellaisia asioita kuin Eppujen Murheellisten laulujen maassa lauletaan. On hieman pelottavaa, kuinka vähän hallitus luottaa kansalaisten arvostelukykyyn. Ei siiderimainos kenestäkään juoppoa tee, mutta geneettinen alttius, suru ja näköalattomuus kylläkin. Hallituksella on valta ja vastuu yrittää vaikuttaa siihen, kuinka kansalaiset omassa elämässään viihtyvät. Hyssälän mukaan alkoholimainoksessa saisi olla kuva tuotteesta sekä maininta juoman valmistusaineista ja vahvuudesta. Ei se mitään mainontaa ole, se on sosialismia, osa Vanhasen ilottomuuden agendaa. Aiemmissa osissa on haluttu puuttua niin ravintoloiden aukioloaikoihin kuin median oikeuteen selvittää kansanjohtajien taustoja.

Kumpi arvelluttaa enemmän: pääministeri, joka vertaa viihdelehdistöä Stasiin vai maaseutupuolueen puheenjohtaja, joka kammoksuu tomaatteja?


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.

Lue lisää: Toim.Huom.

Nightmare
Toim.huom. 45
Oikeus juhlia saamatta turpaan
Toim.huom.
Mitä Sinun tulee tietää
Toim.Huom.
Sopivan nuori
Toim.huom. 1
89 000 uutta lukijaa!
Toim.huom. 3
Maha pitkällä
Toim.Huom. 11
Ravintolaan siitä
Toim.huom. 15
Toim. huom.
Opas kaupunkiluontoon
Suurin suomalainen
Toim.Huom. 2
Saammeko esitellä: Kankkunen
Toim.huom.