Harrastus: oleminen

Kolumni.

Lisäksi kirjoittajia vituttaa, ettei Suomi taaskaan pärjännyt lätkässä. Tai että pärjäsi.
Lisäksi kirjoittajia vituttaa, ettei Suomi taaskaan pärjännyt lätkässä. Tai että pärjäsi.

Mikseivät ihmiset voi olla 16 tuntia päivässä duunissa ja nukkua loppuaikaa? Tällöin heidän ei tarvitsisi keksiä onnettomalle elämälleen ajankulua. Saati naamioida tätä ajankulua harrastuksikseen. Eikä varsinkaan kertoa näistä "harrastuksistaan" meille!

Ulkoilu

Mitäs sä muuna aikana teet? Sisäilet? Pihalla olet selvästi suurimman osan ajasta ja onpa vittu TODELLA HIENO TAPA VIETTÄÄ AIKAA!!!

Sisustaminen

Olet tosiaan onnistunut löytämään kipon väriin sopivan pöytäliinan. Äläkä helvetti puhu rahan säästämisestä, jos käytit 50 tuntia kirpputoreja kiertämällä.

TV:n katselu ja musiikin kuuntelu

Kyllä, nämä ovat molemmat aivan yhtä turhaa puuhaa. Kas kun et harrasta asioiden haistelua tai tunnustelua.

Kavereiden kanssa hengaaminen

HENGAAPA KERRAN KÖYDEN KANSSA!!!

Ruuanlaitto

Harvassa ovat ne, jotka eivät syö ja ne, jotka eivät laita ruokaa ovat espoolaisia valkokauluspellejä, joiden kuuluukin kärsiä.

Kuntoliikunta

Oletteko te saatanan velttoperseet keksineet meiltä salassa myös sen liikunnan, joka ei kasvata kuntoa? Vai onko kyse sittenkin tavallisesta liikunnasta? Jos on, niin joudumme kertomaan, ettei lähikauppaan lyllertäminen kovin tehokasta liikkumista ole.

Ajankohtaisten asioiden seuraaminen

Tästä voi pudottaa pois "ajankohtaisen", koska pari vuotta sitten tapahtuneita asioita ei tarvitse seurata. Jäljelle jää "asioiden seuraaminen", minkä jälkeen hitaampikin kaveri tajuaa, ettei tätä lajia taideta ihan MM-tasolla harrastaa.

Matkailu ja kulttuuri

Koitat tosiaan aktiivisesti unohtaa sen, että turistikohteita lonelyplanet kädessä kiertämällä et tiedä "paikallisväristä" yhtään enempää kuin sinne halpalennolle istuessasi.

Autoilu

"Olen autoileva, pirteä 65+ herrasmies". Hei reliikki, auton omistaminen ja sillä ajaminen oli siisti juttu viime vuosituhannella. Joten ajapa pirteästi puuhun.


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentit (7)

  • 1.
    metsien_mies
    28.5.2010 01:15
    Tässä oli varmaan jokin pointti... mutta mikä?
  • 28.5.2010 13:25
    Aika hyviä pointteja... :)
  • 3.
    ---------------
    30.5.2010 10:18
    ihme avautumista
  • 4.
    UunoKalevi
    2.6.2010 22:57
    Harrastuksiini kuuluu Pasan ja Atpon kolumnien seuraaminen.
  • 5.
    jokuvainkalansai
    9.8.2010 21:29
    Loppujen lopuksi koko elämä on vain ajan tappamista.
  • 6.
    virtsankivi
    15.3.2011 20:54
    Ei mutta onhan se hyvä jotta ihmiset tekee jotakin. Itse teen myös jotain, mutten tämänkään artikkelin henkeen naamio aktiviteettejani harrastuksiksi kuin vapaamuotoisissa hakemuksissani, joita en muuten tee.
  • 26.3.2011 23:40
    Jotkut kuluttaa aikaa, toiset käyttää aikaa. Orjana oleminen töissä ei ole kyllä tehokkain tapa viettää elämää ellei tosiaan aivosolut ole niin vähissä ettei keksi itselleen mitään järkevää puuhaa. Näistä käytämme myös nimitystä: Lampaat.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.

Lue lisää: Kolumnit

Paras kiinalainen voittakoon
Kolumni 1
Suomi on menetetty
Kolumni. 7
Suojeltava: Mies
Kolumni 49
Työkansa rintamaan!
Jari Saariahon kolumni
Tulevaisuuden kusettamat
Kolumni 2
Ministeriä panettaa
Kolumni 12
Posti ei ole enää entisensä
Saariahon kolumni
Pelastakaa Makkaratalo
Saariahon kolumni 1
Kuusisessa ollaan!
Saariahon kolumni
Digiboksidillet
Kolumni 19