Heimlichin ote

Kansalaistaito

    Pari puristusta palleasta saattaa pelastaa tukehtumiselta.
    Pari puristusta palleasta saattaa pelastaa tukehtumiselta.
  1. Ruokapala, purukumi tai muu pieni esine voi juuttua nieluun ja tukkia hengitystiet. Jos henkilö ei pysty yskimään, puhumaan eikä hengittämään, hän muuttuu nopeasti sinertäväksi ja menettää tajuntansa. Jos henkilö on vielä tajuissaan, kehota häntä yskimään. Hän saattaa olla paniikissa, eikä ymmärrä tehdä sitä.
  2. Jos yskäisy ei onnistu, lyö kädellä lapaluiden väliin neljän iskun sarjoja. Lyönnit ovat tehokkaampia, jos pystyt taivuttamaan apua tarvitsevan vartaloa eteenpäin niin, että pää on vyötärön alapuolella.
  3. Jos henkilö on edelleen tukehtumisvaarassa, kokeile Heimlichin otetta.
  4. Laita käsivartesi selkäpuolelta potilaan ylävatsan ympäri. Pane toinen käsi nyrkkiin ja tartu siihen toisella kädellä.
  5. Nykäise käsi­var­silla voimak­kaasti pallean yläpuolelta taaksepäin kolmisen kertaa.
  6. Toista nykäisyt tarvittaessa. Liike nostaa äkillisesti rintakehän sisäistä painetta, jolloin vieras esine saattaa irrota. Heimlichin otteen nykäisyjä ei saa koskaan tehdä harjoituspotilaalle, koska ne voivat aiheuttaa sisäisiä vammoja.

Lähde: Pelastustoimi, www.pelastustoimi.net


Kommentit (10)

  • 1.
    dukley
    18.2.2005 19:19
    Mutta kuinkas sitten kun tukehtumaisillaan onkin pieni lapsi. Näillä neuvoilla ei kannata lähteä auttamaan.
  • 2.
    Heepo62
    19.2.2005 11:33
    Ravistelee?
  • 3.
    jxa
    19.2.2005 23:33
    Pieni (ja vähän isompikin) lapsi aikuisen polville vatsalleen ja ylävartalo alaspäin. Napakoita taputuksia lapaluiden alareunan korkeudelle selkään 5krt. Jos ei auta siin soita 112 ja mahd aloita sydänhieronta JOS OSAAT.
  • 4.
    CimoTiikeri
    21.2.2005 15:45
    Isukki pelasti joskus minut ottamalla tukevasti käpälistä kiinni ja nostamalla ilmaan. Sitten pari tökkäisyä selkään ja kyllä tuli merkkari pihalle hengityselimistä.
  • 5.
    Hoitsu-71
    23.2.2005 12:51
    jxa kirjoitti 19.02.2005 klo 23:33:

    Pieni (ja vähän isompikin) lapsi aikuisen polville vatsalleen ja ylävartalo alaspäin. Napakoita taputuksia lapaluiden alareunan korkeudelle selkään 5krt. Jos ei auta siin soita 112 ja mahd aloita sydänhieronta JOS OSAAT.

    Mikäli viesrasesine juuttuu lapsen hengitysteihin, ei sydän kylläkään heti pysähdy, joten paineluelvytyksestä (mikäli sydänhieronnalla tätä tarkoitettiin) ei ole mitään hyötyä! Soita siis välittömästi 112, mikäli et selkään taputtamalla saa esinettä irtoamaan! Siinä vaiheessa kun lapsen sydän lakannut lyömästä (eli pulssi ei tunnu), on peli jo menetetty ja aivovaurio ehtinyt syntyä. Voi vain toivoa, että lasta ei enää saada elvytettyä vihannekseksi laitokseen.
  • 6.
    NeitiK
    1.3.2005 09:50
    Heimlichin otteen käyttäminen vierasesineen poistamiseksi perustuu paineen nostamiseen rintakehän sisällä. Myös paineluelvytys nostaa painetta. Niinpä: mikäli vierasesine lapsen hengitysteistä ei poistu napakoilla lyönneillä lapaluiden väliin, SOITA 112, jos et ole jo soittanut ja sen jälkeen voit aloittaa paineluelvytyksen, jos osaat (älä puhalla; vierasesine saattaa juuttua entistä tiukemmin lapsen alaspäin kapeneviin hengitysteihin) tai muuten rutistaa rintakehää kokoon esim. puristamalla kyljistä.

    Älkääkä hyvät ihmiset luottako kaikkiin ohjeisiin, mitä tällaisilla palstoilla annetaan, vaikka neuvojan nimimerkkinä olisi Hoitsu tms. Ammattilaistenkin tiedot näyttävät joskus vanhenevan. Paras tiedon- ja taidonlähde on ensiapukurssi, joka antaa valmiuksia toimia vaikkapa juuri oman lapsen hengen pelastamiseksi. Toivottavasti niitä taitoja ei koskaan tarvitse, mutta eipähän sitten mene sormi suuhun, jos pahin mahdollinen tapahtuu.
  • 7.
    jxa
    2.3.2005 21:14
    Ja mahdatkohan olla LASTENSAIRAANHOITAJA päivystyskokemuksella?!? Tuskin.

    Hoitsu-71 kirjoitti 23.02.2005 klo 12:51:

    Mikäli viesrasesine juuttuu lapsen hengitysteihin, ei sydän kylläkään heti pysähdy, joten paineluelvytyksestä (mikäli sydänhieronnalla tätä tarkoitettiin) ei ole mitään hyötyä! Soita siis välittömästi 112, mikäli et selkään taputtamalla saa esinettä irtoamaan! Siinä vaiheessa kun lapsen sydän lakannut lyömästä (eli pulssi ei tunnu), on peli jo menetetty ja aivovaurio ehtinyt syntyä. Voi vain toivoa, että lasta ei enää saada elvytettyä vihannekseksi laitokseen.
  • 8.
    kamalaa
    2.3.2005 21:23
    Juu ei voi muuta sanoa kuin luottakaa kaikkiin muihin paitsi niihin joiden nimim. on hoitsu. Pelottavan väärässä...
  • 2.3.2005 21:53
    Oho, aika paljon ohjeita, oliskohan "swiippaaminen" l. sormella kaivaminen tehokasta? Kyllä, käytännössä kokeiltu, useamman kerran.. Maililla voi sitten kysellä taustoja jos haluaa tietoja lisää missä ja miten...
  • 10.
    nurseboy
    20.4.2005 00:53
    Yhdyn kamalaa:n kommenttiin ja totean, että aika pelottavaa.. Tapella sitten cityn palstalla lasten ensiavusta. Noh, itselläni ei ole kokemusta lasten sairaanhoidosta eikä päivystystyöstä, joten en kommentoi.

    Mutta uskon, niinkuin eräs kirjoitti, että parhaan ja tuoreimman tiedon saa ensiapukursseilta ja esim. SPR:n julkaisemista uusista ensiapuoppaista.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.

Lue lisää: Ilmiöt

Näin se käy!
Vessa-tukoksen poistaminen 7
Kaupungin Paras 2001
Jukeboksi? Konduktööri? Filosofi? Malli? Friikki? Remonttimies...
Perheen kuolema
Entä syyllinen? Entistä vanhemmat... 2
Ilkan takka ja shakkiastiaa
Klaus Haapaniemi piirtää taas. Ilkka Suppanen suunnittelee taas.
Kevytaktivistit
Uusi vaikuttajalaji on syntynyt 9
Mellakka mobiilibisneksessä
20 Miljoonan euron bileet 58
Studio Juurikkala
Him:n levynkannen kulissit.
Lottokyselyn tulokset
Tulin. Koitin. Voitin. Veikkauksen... 1
Listat
Liputta matkustavien selitykset, kaksimieliset kadunnimet ja...
Herätysjuhlat hallelujah!
Ari 268