Hobitti-leffasta ensimmäinen traileri

Tolkien-fanit odottavat jo ensi joulua, jolloin Hobitti saa ensi-iltansa.

Bilbolla on edessään melkoinen reissu. Syystäkin mietityttää.
Bilbolla on edessään melkoinen reissu. Syystäkin mietityttää.

Peter Jackson on rakentanut Hobitti - Odottamaton matka -leffaa kärsivällisesti. Matkalle on mahtunut monia mutkia, kuten apulaisohjaajana toimineen Guillermo Del Toron jättäminen leikin kesken, koska hän ei malttanut odottaa tuskaisen hitaan esituotannon loppumista ja varsinaisen leffantekemisen alkamista.

Projektin edistymistä on haitannut lukuisat seikat. MGM Studiot kärsivät konkurssin partaalla, Uuden-Seelannin näyttelijäliitto uhkasi boikotilla ja Jackson joutui sairaalaan. Yksi naurettavimmista esteistä on ollut pakistanilaisnaisen esittämä syytös rasismista, koska elokuvan hobiteiksi ei palkattu muita kuin valkoihoisia. Hobitit nyt vaan sattuvat olemaan valkoihoisia, J.R.R Tolkien ja tämän perintöä uskollisesti seuraava Jackson ovat melko tarkkoja näistä jutuista.

Valoa tunnelin päässä on näkyvissä ja Hobitista julkaistaan juuri ensimmäinen traileri. Siinä The Officen brittiversiosta tutun Martin Freemanin näyttelemä Bilbo Reppuli pääsee Gandalfin houkuttelemana eeppiselle seikkailulle. Matkaseuranaan hänellä on 13 kääpiötä ja heidän johtaja Thorin Tammikilpi. Tavoitteena on vapauttaa Ereborin kääpiövaltakunta, jonka ilkeä lohikäärme Smaug on kauan sitten valloittanut.

Elokuva saa ensi-iltansa vasta ensi vuoden joulukuussa, joten Tolkien-fanit saavat tyytyä tämän joulun lahjana pelkkään traileriin. Toinen Hobitti-leffa Hobitti - Sinne ja takaisin tulee teattereihin näillä näkymin joulukuussa 2013. Jos lisäesteitä ei kasaudu hankkeen tielle.


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.

Lue lisää: Leffat

Sensuroitu murha
Mokumentti kertoo: presidentti... 3
(Oman) Taivaan isä
Peter Jacksonin uusin on Oma... 1
Ensi-illassa Jesse Fryckman
Jesse Fryckman teki elämästään elokuvan. Tai ainakin sen...
Renny Harlin
I´ll Be Back.
Selätä pelko kauhuleffan
Kansalaistaito 6
Hymypoika
Ottaako näyttelijällä eteen... 7
Joulun elokuvat
Romantiikkaa, scifiä, animaatiota ja komediaa.
Koomikkoa ei nolota
Tanskalaiskomedian tähti osaa... 1
Kesätyö Elokuussa
Lina Turkama heittää femman.
Haluatko filmitähdeksi?
Gonzo-reportteri matka tähtiin. 2