Homo homini lupus

Aave kummittelee Suomessa, homostelun aave. Taas on alkanut merkityksillä ja metafysiikalla täyteen ladattu Suuri Homokeskustelu. Jokaisella on Asiasta mielipide, vaikkeivät homohommat millään lailla itseä koskettaisikaan.

Jeesuksella ratsastavalle kristillis-kepulaiselle poliitikolle keskustelu on kuin taivaan lahja: vihdoinkin kysymys, jonka avulla voi kääntää ennakkoluulonsa poliittiseksi ohjelmaksi.

Kepulaista sikaniskaa ilahtuneempi homodebatista on vain Uudenmaankadun urbaaniliberaali: homoja symppaamalla voi vaivattomasti todistaa kuuluvansa suvaitsevaisuuden suurlähettiläisiin.

Edellisessä eduskunnan homopalaverissa eräs kansanedustaja tokaisi, että seuraavaksi vaaditaan varmaan oikeutta avioitua sian kanssa. Vertaus oli sikäli ontuva, että valtaosalla suomalaisnaisista on jo kokemusta sikaliitosta. (Tätä pahempi kohtalo voi olla vain avioliitto kepulaisen kanssa.)

Moralistit varoittelevat, että homoliitot murentavat avioliittoinstituution. Taannoin pelättiin viiden tuhannen somalin vievän puolen miljoonan suomalaisen työpaikan, ja nyt siis kauhistellaan, että 5 prosentin seksuaalivähemmistö tuhoaa 95 prosentin parisuhteen.

Kuvitteleeko joku todella, että kannelmäkeläiskaksiossa kaksin käsin toisiaan mukiloivan Lahtisen pariskunnan liittoa uhkaa se, että naapurissa asuvat Reijo ja Antero voisivat vihdoin rekisteröidä suhteensa?

Heterofundamentalistien suurin kauhukuva on homojen adoptio-oikeus. Huolestuneet nimimerkit kyselevät, millaisia pervoja Reijon ja Anteron kasvattamista lapsista mahtaa tulla.

Iskä-äiskä-perhemallia verisesti puolustavat eivät turhaan kysele, miten tasapainoisia lapsia kasvaa 50 prossan todennäköisyydellä eroon päättyvässä heterohelvetissä.

Mika Ebelingin, Päivi Räsäsen, Pentti Mäki-Hakolan ja muiden talebanien puheita kuunnellessa voi vain ihmetellä, miksi aina korostetaan Raamatun aikansa eläneitä ahdasmielisyyksiä, ei ikuisesti ajankohtaista rakkautta.

liisaleena@yahoo.com