Instituutio Maria Pettersson

Pettersson kuuntelee aamuisin äänikirjaa kuulokkeista hampaiden pesun aikana, ettei tapahtuma olisi niin tylsä ja virikkeetön. Musiikkia niistä kuuluu harvemmin.

Maria Pettersson piirtää sormella kotinsa pohjapiirustusta nepalilaisen ravintolan pöytään. Tiedän millaisen, sillä olen käynyt pari vuotta sitten tismalleen samanlaisen vuokrakaksion asuntonäytössä Punavuoressa. Tarkalleen ottaen suoraan Petterssonin ja hänen puolisonsa yläpuolella olevassa asunnossa.

Kämppä jäi vuokraamatta. Mieleen jäivät rumat keittiönkaapit.

"Meillä on varmaan ihan samanlaiset. Ne on myös tosi kauheat."

Niin. Vuodenvaihteessa tämän lehden päätoimittajana aloittava 27-vuotias Pettersson asuu tyytyväisenä vuokralla eikä aio hankkia lapsia.

"En pidä ajatuksesta, että hankkisin. Joistain lapsista pidän, joistain en, ihan niin kuin aikuisistakin."

Mielipide provosoi monia, sillä onnellinen lapsettomuus jostain härskistä syystä ärsyttää.

"Lapset ovat kyllä tuttuja. Työskentelin opintojeni alkuvaiheessa opettajana eri aineissa ala-asteella, yläasteella ja lukiossa."

Myös laumanjohtajana toiminut partiolainen väittää pokkana, ettei ole kuullut partion olevan joidenkin mielestä tosi nolo harrastus.

"Olen kuullut väitteen, että oikeistolainen, mutta ei se omassa lippukunnassani ole näkynyt."

Ja kuten kuvasta näkyy, gootiksikin häntä voisi luulla.

"Mutta se ei ole yksi identiteeteistäni. Ellei tässä sitten ole sama juttu kuin jos hipsteriltä kysyy että onko se hipsteri", Pettersson kuittaa ja katsoo syvälle silmiin.

Katseesta saan vihdoin vastauksen minua vaivanneeseen dilemmaan: hän ei suinkaan ole ujo tai varautunut, vaan hämmentävän tyyni ja keskittynyt.

Pettersson, omaa sukua Pitkänen, syntyi Tampereella ja on työskennellyt viimeiset puolitoista vuotta Ylioppilaslehdessä päätoimittajana. Sitä ennen hän oli Cityssä toimittajana. Cityssä hänet muistetaan erityisesti jutuista nuorten älylääkkeistä ja matkaraportista Pohjois-Koreasta.

Pettersson on ehtinyt puurtaa niin matkamuistomyymälässä, puhelinmyynnissä kuin tutkimusapulaisenakin.

"Kiinnostavin duuni, jossa olen ollut, oli varmaan tehtaassa, jossa työnkuvani oli asettaa hintakylttien klipsuja paikoilleen."

Kun Ylioppilaslehti kirjoitti keväällä 2010 uudesta päätoimittajastaan, juttu sai otsikon Matkalla instituutioksi. Nyt Petterssonin kasvot ovat mediakentällä tutut. Hän on vakiinnuttanut asemansa Ylen pressiklubin kommentaattorina. Lisäksi Aikakauslehtien Liitto valitsi Petterssonin keväällä vuoden pääkirjoitustoimittajaksi.

Johtaja-asema sen sijaan ei ole koskaan ollut hänen tähtäimessään.

"Mä odotan edelleen, että kasvaisin aikuiseksi ja ryhtyisin tekemään oikeaa työtä. Sellaista, jossa pitää käyttää jakkupukua", hän virnuilee.

Hän kuitenkin tulee Cityyn luotsaamaan vaativaa hommaa. City-lehti uudistuu rysäyksellä ensi syksynä.

Eva Havo, Petterssonin entinen kirjallisen ilmaisun opettaja Kallion lukiossa, muistaa hänen pitäneen jo lukiolaisena hämmentävän hyvin lankoja käsissään.

"Muistan elävästi yhden hektisen Kirjan ja ruusun päivän, kun olin vetämässä runokioskia oppilaiden kanssa Akateemisessa kirjakaupassa. Maria talutti minut, stressipäisen opettajansa, istumaan ja rauhoitteli, että istu nyt siinä rauhassa, tämä asia hoidetaan näin."

Havon mukaan Petterssonissa kiteytyy taito laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Taito arvioida, mikä pitää tehdä heti, mikä yhdessä ja minkä on annettava vielä hautua.

Mutta koska kyseessä on luonteenpiirre, kenties vaatimattomuuden lisäksi, Pettersson ei itse halua nostaa asiaa framille.

"Musta on itsestäänselvää, ettei ole hankalaa vaikka soitella kymmeneen ravintolaan ja tilailla kakkuja, jos jollakulla on synttärit."

Ennen pestin alkamista Cityssä Pettersson lomailee kaksi viikkoa. Hän matkustaa Vietnamiin nähdäkseen mausoleumissa viruvan diktaattorin Ho Chi Minhin balsamoidun ruumiin.

"Sen jälkeen meillä on yhteinen tulevaisuus edessä työn merkeissä."