Internetistä, hyvää iltaa

Kolumni.

Lisäksi kirjoittajia vituttaa hiilijalanjäljet.
Lisäksi kirjoittajia vituttaa hiilijalanjäljet.

Internetissä uutisesta ei kukaan maksa mitään, joten media on täysin riippuvainen mainostuloista. Niinpä netti pullistelee minuutissa tehtyjä paskajuttuja, joiden ainoa tavoite on maksimoida klikkaukset. Ja vitutus.

1. Tyhjästä revitty kura
Kun ei ole mitään kerrottavaa, jutut luodaan tyhjästä. Harmi vain, että useimmat kyllä tietävät kertomattakin, että työttömyyden kasvu on lisännyt taloushuolia. Vähintään yhtä paskaa on vanhojen juttujen lämmittely nollahaastatteluilla: “En olisi ikinä arvannut etukäteen, että Juha kidnappaa Koneen perijättären.” KUMMA HOMMA!

2. Muka-tutkimukset
Joka kesä CampingPoprilli todetaan parhaaksi makkaraksi toimittajasta ja hänen kusipääpojastaan kootulla tutkimusryhmällä. Yleensä ei jakseta nähdä edes tätä vaivaa, vaan jutun taustaksi löydetään “kansainvälinen tutkimus”, jonka tarkempi lähde unohdetaan mainita.

3. Nollakohut
Mitään tarkoittamattoman kohu-sanan käyttö KAIKISSA jutuissa kertoo kiusallisella tavalla toimittajan kädettömyydestä. Hei, tusinasopuli, Pasa ja Atpo täällä: kerran vielä nimität jonkun BB-Pirkon toosanjakoa kohuksi, niin me nimitetään sulle oma hautakivi!

4. Vastuunpakoilu
Kun generoidaan uutisia sarjatulella tyhjästä, on tärkeää suojata selusta. Homma hoituu esimerkiksi puolihuolimattomalla passiivilla: “Kimi nähtiin pettämässä”. Ovelaa on myös muotoilla juttu kysymyksen muotoon: “Huijasiko Vanhanen?” Kysytkö sä, vitun urpo, multa, tapahtuko toi homma? Käsittääkseni sä tässä oot se ns. journalisti!

5. Kusetus ja koijaus
Negaatiolla tapahtumattomastakin asiasta saadaan uutinen: “Kaikkonen kieltää lahjukset”. Samalla jätetään lukija funtsimaan, että miksihän se asian kieltää, taitaa valehdella. Onneksi johonkin voi luottaa, kuten kiinteistövälittäjien haastatteluihin, joissa he takaavat, että asuntojen hinnat nousevat.

6.Lukijat, jotka mahdollistavat tämän kaiken
Miten vieläkään ei ole lyöty lekalla päähän niitä idiootteja, jotka kahvipöydissä julistavat, kuinka “uutisessa sanottiin”?


Kommentit (2)

  • 1.
    jugular
    29.10.2009 11:05
    Oliko tämä jonkinlaista City-lehden itseironiaa? :D
  • 2.
    ohsphsv
    31.10.2009 09:33
    Ymmärtääkseni Cityssä ei kyllä kauhistella oikein mitään. Eikä kyllä kerrota mitään Seiska-paljastuksiakaan, mutta jokainenhan tekee oman luentansa.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Muutto ravintolaan
Toim.huom.
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Hki)
Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen...
Monta toria Siljan buffetissa
Tallink Silja uudistaa buffet-ruokailuaan helmikuun alkupuolella.
Badass Marika Peura
Katutanssija Marika Peura löytää... 1
Valtteri Paunonen
Ilmaveivaaja.
Lauri Tilkanen - syntisen kaunis mies
Näyttelijä Lauri Tilkanen on... 1
Naisen tutkajärjestelmä
Sisäpiiri. Kysy juhlimisesta, ravintoloista tai julkkiksista, Walter...
Kuuma lista 3/12
Mistä kaupunki puhuu?
Heidi Helkiö-Mäkelä
Urheilumuistoja.
Oulun Puistolassa vieraileva tähtikokki
Ystävänpäiväviikolla ravintola Puistolassa vierailee

Lue lisää: Kolumnit

Osta hyvä tarjous
Kolumni. Marketissa huomaa nopeasti, miten ala-arvoisilla...
Helsingin henki
Liisaleenan kolumni 1
Entä jos...
Kolumni 8
Kesämiehet
Liisaleenan kolumni 1
Taidamme olla aika jeesuksia
Saariahon kolumni
Tehkäämme juna!
Kolumni 6
Tuloerot kasvuun!
Kolumni. Sinä opettaja, joka olit väittänyt tuloerojen kasvun olevan...
Luuserit lomalla
Kolumni 13
Kääk, lautailua Senaatintorilla!
Jari Saariahon kolumni
A-maajoukkueen brändilupaus
Saariahon kolumni