Isku venäläiselle klubille

Eroon ennakkoluulosta: käy bailaamassa venäläisellä klubilla.

Olga ja Lena viihtyvät tanssilattialla. Walter pitelee käsilaukkua.

Johnnylla oli ensin pieni Stella-niminen baari Helsinginkadulla. Nyt hänellä on isompi Stella-Star Club Sturenkadulla. Johnny on jostain päin Nigeriaa.

Kun odottelemme lauantai-iltana, että Stella-Star täyttyy venäläisistä bailaajista, Johnny kertoo tarinansa. Hän pääsi Neuvostoliiton aikana opiskelemaan Leningradiin ja valmistui paperialan koneinsinööriksi.

“Lähdin Suomeen hakemaan töitä. Suomi on paperiteollisuuden johtava maa.”

Ei täällä työtä Johnnylle annettu. Johnny väittää, että ammattiliitto vastusti hänen palkkaamistaan. Näin meillä on nyt nigerialainen insinööri pyörittämässä venäläistä klubia, jota kukaan suomalainen ravintoloitsija ei ollut ymmärtänyt perustaa, vaikka kaupungissa on paljon venäläisiä nuoria.

Suurin osa asiakkaista on inkeriläisiä paluumuuttajia. Juttelen Dianan ja Iljan kanssa, jotka tulivat Suomeen 11 vuotta sitten. Dianan isä on inkerinsuomalainen ja äiti venäläinen. Iljan äiti on inkerinsuomalainen ja isä ukrainalainen. Ilja on työssä autotarvikkeiden tukkukaupassa, Venäjän kaupan osastolla. Diana on opiskellut Arla-instituutissa ja on perustamassa yritystä.

Ilta etenee ja klubille valuu jengiä. Muutamat kundit pelaavat biljardia eivätkä silmäni erota gangstereita. Veljekset Sasha ja Misha soittavat venäläistä popmusiikkia. Naiset ovat kauniita ja miehet komeita, sikäli kuin käsitän. Syntyykö täällä tappeluita, jos suomalaiset miehet tulevat pokaamaan venäläisiä naisia, kysyn Iljalta.

“Ei. Ei kenelläkään ole sitä vastaan, jos tänne tulee suomalaisia”, Ilja vastaa.

“Ellei tule ylilyöntejä.”

Ylilyönti on se, että mies yrittää pokata toisen miehen naisen. Diana selvittää asiaa naisten näkökulmasta.

“Venäläiseen kulttuuriin kuuluu, että naisella on lyhyt hame, korkeat korot ja tiukat vaatteet. Jos jollain on väljät housut, ajatellaan että vartalossa on vikaa. Jos mies siksi kuvittelee, että täällä olevia naisia saa rahalla, tulee vaikeuksia.”

Miten suomalaisen miehen pitäisi lähestyä klubin naisia, Diana?

“Käyttäydy kohteliaasti. Ei aggressiivisuutta. Ja meillä heitetään humalaiset ulos, venäläisiä tai suomalaisia.”

Stella-Starin venäläinen klubi toimii kolmatta vuotta, nykyisin joka toinen lauantai. Suomalaisia miehiä on alkanut ilmestyä näyttämölle. Sen sijaan suomalaisnaisia ei ole näkynyt kuin muutamia avantgardisteja. Diana ymmärtää syyn.

“Suomalainen nainen voi hakea miestä tanssimaan. Venäläisen miehen mielestä miehen kuuluu hakea naista. Mies määrää. Haluaako suomalainen nainen tällaista?”

Puoliyöltä bongaan kolmen suomalaisen miekkosen tiedustelupartion.

Miltä näyttää, jätkät?

“Tässä kaupungissa ei ole toista tanssilattiaa, jolla ei ole ainuttakaan huonon näköistä naista”, Lasse tilittää innoissaan. Sovimme, että soitan parin päivän kuluttua, jotta saan tietää miten hänen, Tommin ja Villen yö päättyi. Joten, kaksi päivää myöhemmin:

Hei, Lasse, Walter täällä, kerro miten porukalle kävi.

“Me otettiin pari drinksua ja lähdettiin pois.”

Ettekö jutelleet naisten kanssa?

“Me yritettiin morjestaa, mutta ei ne puhuneet suomea.”

Ne naiset eivät nähtävästi olleet kiinnostuneita teistä. Kyllä ne suomea osaavat. Miten teille, pojat, noin pääsi käymään?

“Siellä oli tanssilattialla vaan naisia, ja Venäjän mafian näköiset äijät seisomassa siellä reunoilla.”

Ei voi olla totta! Arastelitteko te niitä miehiä, Lasse?

“No, eihän sitä tiedä mikä tsetseeni sieltä hyökkää päälle.”

Venäläinen klubi seuraavan kerran 2.4. Stella-Starissa Sturenkatu 27. Vain suomalaisille, jotka uskaltavat puhua.

Deitti.net-kesätarjous!

Kommentit (50 ensimmäistä)

  • 1.
    -----------
    31.3.2005 20:57
    tästähän paikasta oli jo samantyyppinen juttu jossain muussa lehdessä!
  • 2.
    Gambler71
    31.3.2005 21:14
    Ei ole toista tanssilattiaa, jolla ei ole ainuttakaan huonon näköistä naista - niinpä. Onneksi siellä sentään käy tasoa laskemassa tanssilattian reunalla kamalan näköiset, tyylittömät suomijuntit. Ilman teitähän se tanssilattian reuna olisi ainoa, jolla ei näy yhtään kamalannäköistä miestä.

    Ei taida suomalainen ja venäläinen nainen ihan kaikessa olla erilaisia - kummallekaan ei suomijuntti kelpaa. Tästä hatunnosto myös venäläisille naisille. Venäläiselle naiselle kelpaa suomijuntti ainoastaan, jos he haluavat päästä nopeasti tänne asumaan. Eikä siihenkään suomijunttia tarvita. Kyllä tänne voi muutenkin muuttaa.
  • 3.
    spoop
    31.3.2005 22:12
    ja taas...
    eikös nyt-liitteessä just ollu stellastarista juttu puolitoista kkta sitten...??
  • 4.
    hohhoijaa
    31.3.2005 22:39
    en ymmarra tuota venalaisista naisista vouhottamista, halvan ja tyylittoman nakoisia kaikki. ja maailmalla suomalaisia naisia pidetaan kauniina, fiksuina ja itsenaisina---->tavoittelemisen arvoisena. eli alkaapa ukkoset sitten valittako, kun meille ei se suomalainen mies kelpaa.
  • 5.
    alisah
    1.4.2005 01:56
    Just joo.. Kyllä naiset ihan samalla tavalla kauniita, fiksuja ja itsenäisiä muuallakin maailmassa. Ei suomalaiset ole todellakaan mitenkään erikoisia maailmalla. Lähinnä suomalaisia verrataan ruotsalaisiin ja kuinka ollakaan venäläisiin..

    hohhoijaa kirjoitti 31.03.2005 klo 22:39:

    en ymmarra tuota venalaisista naisista vouhottamista, halvan ja tyylittoman nakoisia kaikki. ja maailmalla suomalaisia naisia pidetaan kauniina, fiksuina ja itsenaisina---->tavoittelemisen arvoisena. eli alkaapa ukkoset sitten valittako, kun meille ei se suomalainen mies kelpaa.
  • 6.
    hohhhoijaajoo
    1.4.2005 08:35

    Hah!!!!! Lähdepä matkalle ja tee edes jonkinlaista puolueetonta observointia: tyylissä ja kauneudessa suomalaiset naiset eivät todellakaan sijoitu lähellekään maailman rankinglistan kärkeä, ja yleinen käsitys meistä on juuri päinvastainen: tyylittömiä sekä rumia, ruotsalaisten siskojemme vetäessä taas ne todella paljon pidemmät korret neniemme edestä! Eikä suomalaisten naisten lesbofeministi asenne paranna tilannetta yhtään. Tosin ainahan poikkeuksia on, mutta nyt yleistämme ja rankasti.
  • 7.
    hohhoijaajoojo
    1.4.2005 10:06
    hohhhoijaajoo kirjoitti 01.04.2005 klo 08:35:

    Hah!!!!! Lähdepä matkalle ja tee edes jonkinlaista puolueetonta observointia: tyylissä ja kauneudessa suomalaiset naiset eivät todellakaan sijoitu lähellekään maailman rankinglistan kärkeä, ja yleinen käsitys meistä on juuri päinvastainen: tyylittömiä sekä rumia, ruotsalaisten siskojemme vetäessä taas ne todella paljon pidemmät korret neniemme edestä! Eikä suomalaisten naisten lesbofeministi asenne paranna tilannetta yhtään. Tosin ainahan poikkeuksia on, mutta nyt yleistämme ja rankasti.
    joo ihan sama ja lisäisin vielä pilkkaavat naurut hoihhoijjalle. HAHHAHAHAHAHA.
  • 8.
    hohhhoijaa
    1.4.2005 15:12
    Ei meitä samasta puusta olekaan veistetty.

    Naisten ulkonäöllisen maaottelun vois käynnistää asentamalla Åhlensille Tukholmaan ja Stokkalle Helsinkiin webbikamerat bongaajille.

    Veikkaisin maaottelun kääntyvän omien kokemuksien pohjalta ruotsille 10-0 :))).
  • 9.
    Anti-rasisti
    1.4.2005 15:34
    Harvinaisen rasistista puhetta. Vai saako nykyään sanoa, että Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tulevat ihmiset ovat helvetin rumia? Ei varmaankaan, mutta heitäpä afrikkalaisen tilalle suomalainen ja rasismi kaikkosi yhtäkkiä? Johdonmukaisuutta pyydän!
  • 10.
    z_g
    1.4.2005 20:27
    Kylla taalla Hollannissa ainakin suomalaiset naiset tuntuvat kelpaavan oikein hyvin -kommentit suomalaisista naispuolisista ystavistani on ollut tyyliin "mukavaa kun ne ovat taskukokoa eika majoneesia syovia lehmia" "oo, ne osaa kayttaa tietokonetta" "onhan ne ihania mutta mahdottomia" "taidankin muuttaa Suomeen". Plus aina kun joku tuttu on todella muuttanut Suomeen, syyna on ollut suomalainen nainen/naiset.

    Vaikka ehka se johtuu siita etta ystaviksi valikoituu sellaisia takalaisia joita ei "lesbo-feministivouhkaus", edellista puhujaa lainatakseni, haittaa.
  • 11.
    Demos_69
    1.4.2005 21:02
    z_g kirjoitti 01.04.2005 klo 20:27:

    .. Plus aina kun joku tuttu on todella muuttanut Suomeen, syyna on ollut suomalainen nainen/naiset.

    Vaikea kuvitella muuta syyta muuttaa Suomeen kuin naiset.Yhdeksan ulkomailla vietetyn vuoden jalkeen sekin alkaa tuntua epatodennakoiselta.
  • 1.4.2005 22:55
    lukekaa toista mieltä lehdessä nimeltään E18 :P
    tässä city-lehti näyttää suomalaista näkokulmaa..
  • 13.
    hoitsu-79
    2.4.2005 23:30
    hohhoijaa kirjoitti 31.03.2005 klo 22:39:

    en ymmarra tuota venalaisista naisista vouhottamista, halvan ja tyylittoman nakoisia kaikki. ja maailmalla suomalaisia naisia pidetaan kauniina, fiksuina ja itsenaisina---->tavoittelemisen arvoisena. eli alkaapa ukkoset sitten valittako, kun meille ei se suomalainen mies kelpaa.

    Tuntuu,et sua ei kukaan huoli,sen takii oot ihan selvästi niin kateellinen..
  • 14.
    ribera
    3.4.2005 16:31
    ainakin täällä päin maailmaa, andorran eteläpuolisessa euroopassa, slaavilaisia naisia pidetään kauniina koska niillä miesten mukaan on hyvännäköiset vartalot ja kauniit piirteet. ehkä he myös käyttävät istuvampia vaatteita jolloin muodot tulevat esiin, kuten haastattelussakin mainittiin.

    pohjoismaalaisista taas pidetään koska ne on vaaleita. mutta myös siksi että olemme itsenäisiä sekä tasa-arvoisia miesten kanssa emmekä perinteisen avuttomia. (saksalaiset niputetaan tähän meidän kanssa aika usein). tosiasia vain on se, että eri skandien tai suomalaisten välillä ei täällä tehdä niin kovin suurta eroa. kysymykset tyyliin 'ai suomesta, teillä on niitä vuonoja' on aika yleisiä. jos ihmisillä ei ole omakohtaisia matka tms kokemuksia pohjoismaista, ei ne erottele kovin suuresti tanskalaista ruotsalaisesta tai norjalaista suomalaisesta.

    taitaa olla suomalaisten naisten huonoa itsetuntoa sanoa etta ruotsalaiset ja venäläiset on kauniimpia. ehkä ko. maissa naiset meikkaavat enemmän ja kiinnittävät enemmän huomiota minkä näköisenä kadulla kulkevat. meidän valttia voikin sitten olla luonnollisuus... mutta eipä siinä puunaamisessakaan mitään pahaa ole.

    mun mielestä suomalaiset, miehet ja naiset ovat kauniita! ja paljon juuri luonnollisuuden, rehellisyyden ja vilpittömän katseen ansiosta. hieman enemmän vain itsetuntoa kehiin..
  • 3.4.2005 19:54
    No mun mielipide on että noi venäläissukuiset naiset on jumalaisen kauniita ja osaa pukeutua naisellisesti... mutta sehän on vaan mun mielipide
  • 16.
    Alexander_78
    3.4.2005 23:52
    Itse tulin juuri Venäjältä ja täytyy sanoa, että sikäläiset naiset ovat keskimäärin reilusti hoikempia, kuin suomalaiset. Sen nyt vain näkee kadulla. Ei yksinkertaisesti ole ylipainoisia nuoria naisia ollenkaan. (Ei millään pahalla tytöt, mutta tämä on fakta)
    Se että he meikkaavat ja pitävät erittäin tarkkaa huolta ulkonäöstään on yhteiskunnallisen rakenteen takia. Siellä naisten on PALJON vaikeampaa saada hyvää työtä korkean aseman kanssa kuin suomalaisten naisten. Sen takia he panostavat ulkonäköönsä ja yrittävät mennä naimisiin varakkaamman miehen kanssa.
    Oma veikaukseni on että länsimainen yhteiskunta jyrää lähitulevaisuudessa sinnekin ja tulee muuttumaan tasa-arvoisemmpaan asemaan (mitä hyvänsä se nykyään tarkoittaakin, kaikki termit ovat vääristettyjä nykyään).
    Suomalaisille nuorille kavereille, on vaikeata saada Venäjältä seuraa tositarkoituksella, jos ei osaa venäjää. Se on fakta. Vaikka venäläiset naiset paljon ennemmin lähtisivätkin naimisiin nuoren, kuin sellaisen jonka kanssa on 20+ ikäeroa. Venäläiset puhuvat yhtä paljon saksaa, ranskaa kuin englantia. Eikä silloinkaan kukaan takaa että etteikö palleista nappaa nainen jolla on vain dollarit mielessä (eurot meidän tapauksessa).
    Sen voin taata että venäläiset naiset flirttailevat mielellään (kuten kaikkialla muualla maailmassa, paitsi Suomessa. Täällä, jostakin mystisestä syystä kaikki ajattelevat että kaveri on kännissä tai hänellä ei ole kaikki kotona, hänen virnuillessaan.) Se ei kuitenkaan sano mitään että he flirttailevat, he vain pitävät siitä.
    Vielä yksi varoituksen sana: Siellä pätevät eri keskustelun säännöt kuin täällä. Varsinkin akateemisen koulutuksen saaneitten keskellä.

    Ai, niin ilosanomaa tietylle ihmisryhmälle! Siellä ei tunneta NÖRTTI käsitettä! Jenkkilästä peräisin olevaa sana "Nörtti" on tuntematon, ihmiset eivät vain tiedä mitä se tarkoittaa. Ujoja on kuten kaikkialla muttei heitä leimata siellä vaan pidetään omalaatuisina (hyvässä mielessä). Älykkyyttä arvostellaan sentään jossain päin maailmaa vielä.

    Jengi lukee metroissa KIRJOJA! Ja voit oikeasti keskustella paikallisten kanssa klassikkokirjallisuudesta! Siellä ei kukaan vastaa "Vikä V***N Tolstoi?!" (Pahoja traumoja allekirjoittaneella)

    Länsimaissa nykyään pitää olla Macho! Puntilla käynyt! Tukka juuri sillä tavalla pystyssä ja värjätty! Sekä tietty vaatteet oikealla tavalla repaleiset! (Kuten valitettavasti allekirjoittaneella. Myin sieluni Pirulle, nyyh) (Pitää elää siinä maailmassa missä on. Kuten venäläiset naiset tekevätkin!)

    Noh eiköhän riitä yömyöhäinen jaarittelu!
  • 17.
    DelDouro
    4.4.2005 09:53
    Kauneus on katsojan silmissä, makunsa kullakin jne., mutta on pakko heittää kommentti tähän keskusteluun. Nimittäin se, että kyseessä on lähinnä perisuomalainen asenne "vaatimattomuus kaunistaa", joka saa sitä noudattavat tyttöset (ja pojat) näyttämään harmailta hiirulaisilta. Siihen viereen kun sitten asetetaan sellainen itsestään huolta pitävä ja piirteitään sopivasti korostava kaunotar, niin suometar jää sokeaan pisteeseen...

    Vaatimattomuus ei todellakaan kaunista, ainakaan mikä tulee ulkonäköön! Myös Suomessa naiset saisivat reilusti olla naisellisia ja käyttäytyä naisellisesti.
  • 4.4.2005 10:18
    Niin, aina puhutaan siitä, että siellä ja siellä ei ole ylipainoisia naisia ollenkaan, kun niitä ei näy. Onko kukaan tullut ajatelleeksi, että niitä ylipainoisia ei niissä paikoissa päästetä ihmisten ilmoille. Vain niillä hoikilla on oikeutus olla näkyvillä. Vai mihin ne venäläiset "maatuskat" ovat kadonneet.

    Pois silmistä, pois mielestä.
  • 19.
    hohhoijaa
    4.4.2005 11:07
    Hyviä pointteja Alexander ja merilain, muutamat piirteet lisäisin.

    Ensinnäkin Venäjällä ei tunneta sanaa "cool"/rento: rentoutuminen esiintyy useimmin seksibanjojen mainoksissa. Suomalaista paskantärkeyttä tietyissä asioissa voikin peilata venäläiseen hapannaamaan. Toisaalta ympäristön puolesta venäläisillä saisikin olla oikeus olla hapannaamoja; harmittava piirre on että suomessa valitetaan suhteessa ympäristön vaikuttimiin aivan liikaa.

    Toiseksi venäläiset maatuskat eivät ole kadonneet minnekään. Venäläisen maatuskan yhtälö on kutakuinkin seuraava: hankittujen lasten ja toimeentulon kumuloiva vaikutus. Toisin sanoen, maatuska on valmis synnytettyään kaksi lasta ja hankittuaan tasaisen toimeentulon jumittuen työ-keittiö-kodinhoito -akselille. Yhtälö pätee muuallakin.
  • 20.
    Alexander_78
    4.4.2005 12:13
    merilain kirjoitti 04.04.2005 klo 10:18:

    Niin, aina puhutaan siitä, että siellä ja siellä ei ole ylipainoisia naisia ollenkaan, kun niitä ei näy. Onko kukaan tullut ajatelleeksi, että niitä ylipainoisia ei niissä paikoissa päästetä ihmisten ilmoille. Vain niillä hoikilla on oikeutus olla näkyvillä. Vai mihin ne venäläiset "maatuskat" ovat kadonneet.

    Pois silmistä, pois mielestä.

    Merilain, ei nykyään eletä 70-luvun "kultaista" aikaa. Siellä kävelevät kaikki joita kiinostaa kadulla. Neuvostoajat ovat kadonneet ja nykyään venäläiset matkivat aivan liikaa jenkkien ryöstökapitalismia.

    Itseäni harmittaa miten usein Suomessa ihmiset heittävät kliseitä tuuleen Venäjästä ja muutenkin naapureistaan kuten Ruotsista. Varsinkin Venäjästä kun harva on edes käynyt siellä, koska pelottaa niin paljon. Kannattaa vierailla naapurissa, ei siellä kukaan ryöstä turisteja heti rajan ylitettyä. Porukka kuuntelee lööppejä lehdistä eikä kukaan ajattele ettei Suomen lehdistössä myy mikään paremmin kuin puhuttu paska naapurista. Mitään muuta ei kirjoiteta Venäjästä.

    Maatuskoista, hohoijaa oli varsin oikeassa sen suhteen. Keski-ikäisten naisten keskuudessa on paljon ylipainoisia, kuten miestenkin, koska siellä ei tunneta vielä vapaa-ajan urheilun hienouksia. Ei ole rahaa tai ei ole kunnon mahdollisuuksia siihen. Toisaalta se ei ole vielä tullut yleiseen tietoon samassa suhteessa kuin länsimaissa.

    Itse puhuinkin nuorista naisista, jotka pitävät jo itsestään huolta enemmän kuin lännen hyvinvointiyhteiskunnan tytöt. Suomessa miehet pitävät itsestään enemmän huolta, kuin naiset. Ainakin välillä tuntuu siltä. Sen takia onkin niin helppoa olla Venäjällä naisten kanssa, kun on tottunut valloittamaan vuoristoja Suomessa.
  • 21.
    hoitsu-79
    4.4.2005 13:21
    hohhoijaa kirjoitti 04.04.2005 klo 11:07:
    Älä puhu paskaa,et Venäjällä ei tunneta sanaa "cool",sitä sanaa käytetään aika paljon nuorten slangissä..et taida ollu ikinä Venäjällä ja et ollu yhteydessä nuorten kaa..siä taas tunnetaan sellasii sanoja mitkä täällä ei tunnetaan,Suomessa välillä ihmisillä ei ees hajuakaan mistä sana on alkuperäisin ja mitä tarkoittaa,vaikka luulis,jos ihmisella on korkeakoulutus,hän osaisi sitä..on oma henk.koht.kokemus !

    Jokaisessa maassa on oma slangi,ei sitä voi verrata toisten maiden kaa...

    Ja miten ihmiset voivat jotain arvioida ja arvostella fiksuilla kasvoilla,jos muutamia kertoja on käynyt Venäjällä turistina tai kuuntelemassa TV-propagandan?? Venäjä on niin iso maa(30 kertaa isompi ihmislukumäärän ottaen mukaan), kulttuurin ja maan mentaliteetin ymmärtämistä varten pitäisi syntyä Venäjällä tai ainakin asua siä minimissään 5 vuotta ja olla tekemisessä mahdollisimman monien venäläisten kaa, siihen lisäksi pitäisi oppia kieltä ees sen verran,että ymmärtäisi venäläisen sielu + hyvä olisi perehtyä Venäjän historiaan ja ymmärtää myös senkin,vasta silloin jollain ulkomaalaisilla on oikeus arvioida venäläisiä. :)

    Hyviä pointteja Alexander ja merilain, muutamat piirteet lisäisin.

    Ensinnäkin Venäjällä ei tunneta sanaa "cool"/rento: rentoutuminen esiintyy useimmin seksibanjojen mainoksissa. Suomalaista paskantärkeyttä tietyissä asioissa voikin peilata venäläiseen hapannaamaan. Toisaalta ympäristön puolesta venäläisillä saisikin olla oikeus olla hapannaamoja; harmittava piirre on että suomessa valitetaan suhteessa ympäristön vaikuttimiin aivan liikaa.

    Toiseksi venäläiset maatuskat eivät ole kadonneet minnekään. Venäläisen maatuskan yhtälö on kutakuinkin seuraava: hankittujen lasten ja toimeentulon kumuloiva vaikutus. Toisin sanoen, maatuska on valmis synnytettyään kaksi lasta ja hankittuaan tasaisen toimeentulon jumittuen työ-keittiö-kodinhoito -akselille. Yhtälö pätee muuallakin.
  • 22.
    hoitsu-79
    4.4.2005 13:59
    Alexander_78 kirjoitti 03.04.2005 klo 23:52:

    Itse tulin juuri Venäjältä ja täytyy sanoa, että sikäläiset naiset ovat keskimäärin reilusti hoikempia, kuin suomalaiset. Sen nyt vain näkee kadulla. Ei yksinkertaisesti ole ylipainoisia nuoria naisia ollenkaan. (Ei millään pahalla tytöt, mutta tämä on fakta)
    Se että he meikkaavat ja pitävät erittäin tarkkaa huolta ulkonäöstään on yhteiskunnallisen rakenteen takia. Siellä naisten on PALJON vaikeampaa saada hyvää työtä korkean aseman kanssa kuin suomalaisten naisten. Sen takia he panostavat ulkonäköönsä ja yrittävät mennä naimisiin varakkaamman miehen kanssa.
    Oma veikaukseni on että länsimainen yhteiskunta jyrää lähitulevaisuudessa sinnekin ja tulee muuttumaan tasa-arvoisemmpaan asemaan (mitä hyvänsä se nykyään tarkoittaakin, kaikki termit ovat vääristettyjä nykyään).
    Suomalaisille nuorille kavereille, on vaikeata saada Venäjältä seuraa tositarkoituksella, jos ei osaa venäjää. Se on fakta. Vaikka venäläiset naiset paljon ennemmin lähtisivätkin naimisiin nuoren, kuin sellaisen jonka kanssa on 20+ ikäeroa. Venäläiset puhuvat yhtä paljon saksaa, ranskaa kuin englantia. Eikä silloinkaan kukaan takaa että etteikö palleista nappaa nainen jolla on vain dollarit mielessä (eurot meidän tapauksessa).
    Sen voin taata että venäläiset naiset flirttailevat mielellään (kuten kaikkialla muualla maailmassa, paitsi Suomessa. Täällä, jostakin mystisestä syystä kaikki ajattelevat että kaveri on kännissä tai hänellä ei ole kaikki kotona, hänen virnuillessaan.) Se ei kuitenkaan sano mitään että he flirttailevat, he vain pitävät siitä.
    Vielä yksi varoituksen sana: Siellä pätevät eri keskustelun säännöt kuin täällä. Varsinkin akateemisen koulutuksen saaneitten keskellä.

    Ai, niin ilosanomaa tietylle ihmisryhmälle! Siellä ei tunneta NÖRTTI käsitettä! Jenkkilästä peräisin olevaa sana "Nörtti" on tuntematon, ihmiset eivät vain tiedä mitä se tarkoittaa. Ujoja on kuten kaikkialla muttei heitä leimata siellä vaan pidetään omalaatuisina (hyvässä mielessä). Älykkyyttä arvostellaan sentään jossain päin maailmaa vielä.

    Jengi lukee metroissa KIRJOJA! Ja voit oikeasti keskustella paikallisten kanssa klassikkokirjallisuudesta! Siellä ei kukaan vastaa "Vikä V***N Tolstoi?!" (Pahoja traumoja allekirjoittaneella)

    Länsimaissa nykyään pitää olla Macho! Puntilla käynyt! Tukka juuri sillä tavalla pystyssä ja värjätty! Sekä tietty vaatteet oikealla tavalla repaleiset! (Kuten valitettavasti allekirjoittaneella. Myin sieluni Pirulle, nyyh) (Pitää elää siinä maailmassa missä on. Kuten venäläiset naiset tekevätkin!)

    Noh eiköhän riitä yömyöhäinen jaarittelu!

    Haluaisin sanoa,että venäläiset naiset olivat aina pitänneet erittäin tarkkaa huolta omasta ulkonäöstään,eikä olleenkaan yhteiskunnallisen rakenteen takia tai rikkaan äijän bongaamisen varten.Olen itse venäläinen nuori nainen ja lapsuudesta saakka äitini opetti mua huolehtimaan ulkonäöstään naisellisuuden säilyttämistä varten,ja edelleenkin pidän hyvää huolta itsestäni ITSEÄNI VARTEN,ensiksi tulee itselle hyvää fiilis omasta naisellisuudestani ja sexuaalisuudestani,sitten vasta kiva että miehetkin tykkäävät."Ja nainen tuntee itsensä naisena,silloin kun häntä huomataan naisena"-eräs suomalaistutkija(dosentti-sexoologi)
  • 23.
    hoitsu-79
    4.4.2005 14:09
    Alexander_78 kirjoitti 03.04.2005 klo 23:52:

    Itse tulin juuri Venäjältä ja täytyy sanoa, että sikäläiset naiset ovat keskimäärin reilusti hoikempia, kuin suomalaiset. Sen nyt vain näkee kadulla. Ei yksinkertaisesti ole ylipainoisia nuoria naisia ollenkaan. (Ei millään pahalla tytöt, mutta tämä on fakta)
    Se että he meikkaavat ja pitävät erittäin tarkkaa huolta ulkonäöstään on yhteiskunnallisen rakenteen takia. Siellä naisten on PALJON vaikeampaa saada hyvää työtä korkean aseman kanssa kuin suomalaisten naisten. Sen takia he panostavat ulkonäköönsä ja yrittävät mennä naimisiin varakkaamman miehen kanssa.
    Oma veikaukseni on että länsimainen yhteiskunta jyrää lähitulevaisuudessa sinnekin ja tulee muuttumaan tasa-arvoisemmpaan asemaan (mitä hyvänsä se nykyään tarkoittaakin, kaikki termit ovat vääristettyjä nykyään).
    Suomalaisille nuorille kavereille, on vaikeata saada Venäjältä seuraa tositarkoituksella, jos ei osaa venäjää. Se on fakta. Vaikka venäläiset naiset paljon ennemmin lähtisivätkin naimisiin nuoren, kuin sellaisen jonka kanssa on 20+ ikäeroa. Venäläiset puhuvat yhtä paljon saksaa, ranskaa kuin englantia. Eikä silloinkaan kukaan takaa että etteikö palleista nappaa nainen jolla on vain dollarit mielessä (eurot meidän tapauksessa).
    Sen voin taata että venäläiset naiset flirttailevat mielellään (kuten kaikkialla muualla maailmassa, paitsi Suomessa. Täällä, jostakin mystisestä syystä kaikki ajattelevat että kaveri on kännissä tai hänellä ei ole kaikki kotona, hänen virnuillessaan.) Se ei kuitenkaan sano mitään että he flirttailevat, he vain pitävät siitä.
    Vielä yksi varoituksen sana: Siellä pätevät eri keskustelun säännöt kuin täällä. Varsinkin akateemisen koulutuksen saaneitten keskellä.

    Ai, niin ilosanomaa tietylle ihmisryhmälle! Siellä ei tunneta NÖRTTI käsitettä! Jenkkilästä peräisin olevaa sana "Nörtti" on tuntematon, ihmiset eivät vain tiedä mitä se tarkoittaa. Ujoja on kuten kaikkialla muttei heitä leimata siellä vaan pidetään omalaatuisina (hyvässä mielessä). Älykkyyttä arvostellaan sentään jossain päin maailmaa vielä.

    Jengi lukee metroissa KIRJOJA! Ja voit oikeasti keskustella paikallisten kanssa klassikkokirjallisuudesta! Siellä ei kukaan vastaa "Vikä V***N Tolstoi?!" (Pahoja traumoja allekirjoittaneella)

    Länsimaissa nykyään pitää olla Macho! Puntilla käynyt! Tukka juuri sillä tavalla pystyssä ja värjätty! Sekä tietty vaatteet oikealla tavalla repaleiset! (Kuten valitettavasti allekirjoittaneella. Myin sieluni Pirulle, nyyh) (Pitää elää siinä maailmassa missä on. Kuten venäläiset naiset tekevätkin!)

    Noh eiköhän riitä yömyöhäinen jaarittelu!

    Suomalaisille nuorille kaverille on vaikeeta saada Venäjältä seuraa tositarkoituksella ei sen takia,kun kamu ei osaa venäjää,vaan yhden ennakkoluulon takia: että kaikki suomalaiset ovat juoppoja,vaikka itse tiedän,että se on todella väärä käsitys.Sama juttu Suomessakin-jos oot venäläinen,sä oot huora(vaikka mulla ei oo sellaista kokemusta:)no,mutta,onneksi on olemassa sellaiset ihmiset,jotka eivät yleistä kaikkia :)
  • 24.
    hoitsu-79
    4.4.2005 14:43
    merilain kirjoitti 04.04.2005 klo 10:18:

    Niin, aina puhutaan siitä, että siellä ja siellä ei ole ylipainoisia naisia ollenkaan, kun niitä ei näy. Onko kukaan tullut ajatelleeksi, että niitä ylipainoisia ei niissä paikoissa päästetä ihmisten ilmoille. Vain niillä hoikilla on oikeutus olla näkyvillä. Vai mihin ne venäläiset "maatuskat" ovat kadonneet.

    Pois silmistä, pois mielestä.

    Ylipainoisia ihmisiä on ympäri maailmaa,ja myöskin Venäjällä,kuten Suomessa. Mutta Venäjällä ylipainoiset ihmiset voi olla eivät korostu niin paljon,ehkä pukeutumistyylin avulla..täällä joskus voi nähdä miten maha roikkuu vyön päällä ja tyttöparka vasta 18-20 vuotias?? Aivan mautonta mun mielestäni ja tosi ruma,vaikka en ole missään nimessä lihavien vihaaja,en,mutta kyllä pitäisi jokaisen vähän ajatella mitä sopii ja mitä ei.Onhan niitä hienoja ja sexikkäitä vaatteita lehti täynnä isokokoisia ihmisia varten:)
  • 25.
    hoitsu-79
    4.4.2005 14:59
    Alexander_78 kirjoitti 04.04.2005 klo 12:13:

    Merilain, ei nykyään eletä 70-luvun "kultaista" aikaa. Siellä kävelevät kaikki joita kiinostaa kadulla. Neuvostoajat ovat kadonneet ja nykyään venäläiset matkivat aivan liikaa jenkkien ryöstökapitalismia.

    Itseäni harmittaa miten usein Suomessa ihmiset heittävät kliseitä tuuleen Venäjästä ja muutenkin naapureistaan kuten Ruotsista. Varsinkin Venäjästä kun harva on edes käynyt siellä, koska pelottaa niin paljon. Kannattaa vierailla naapurissa, ei siellä kukaan ryöstä turisteja heti rajan ylitettyä. Porukka kuuntelee lööppejä lehdistä eikä kukaan ajattele ettei Suomen lehdistössä myy mikään paremmin kuin puhuttu paska naapurista. Mitään muuta ei kirjoiteta Venäjästä.

    Maatuskoista, hohoijaa oli varsin oikeassa sen suhteen. Keski-ikäisten naisten keskuudessa on paljon ylipainoisia, kuten miestenkin, koska siellä ei tunneta vielä vapaa-ajan urheilun hienouksia. Ei ole rahaa tai ei ole kunnon mahdollisuuksia siihen. Toisaalta se ei ole vielä tullut yleiseen tietoon samassa suhteessa kuin länsimaissa.

    Itse puhuinkin nuorista naisista, jotka pitävät jo itsestään huolta enemmän kuin lännen hyvinvointiyhteiskunnan tytöt. Suomessa miehet pitävät itsestään enemmän huolta, kuin naiset. Ainakin välillä tuntuu siltä. Sen takia onkin niin helppoa olla Venäjällä naisten kanssa, kun on tottunut valloittamaan vuoristoja Suomessa.

    Kyllä,muakin harmittaa ja ihmetyttää miksi Suomessa jauhataan tää paskaa venäläisistä?? Kyllä siä Pietarissa suomalaiset äijät sikailevat ihan tarpeeksi ja paskoo lasten leikkipaikoissa,(itsekin oon nähnyt monta kertaa ja kuullut vittu ja perkele sanat äijästä,joka kusesi suoraan lasten hiekkalaatikkoon!!!)mutta ei siä silti kukaan puhu suomalasista niin paljon paskaa,kun suomalaiset puhuu venäläisistä..kyse voi olla siitä,ehkä venäläiset eivät ole kuitenkaan pitkänvihaisia :)
  • 26.
    hoitsu-79
    4.4.2005 15:14

    Vapaa-ajan urheilun hienouksia siä tunnetaan todella hyvin ja siitä puhutaan mediassa koko ajan,mutta kyse on siitä,että ihmisillä ei riitä aikaa siihen työpäivän jälkeen(14tuntia) ja tietysti se on kallis..Venäjällä ihmiset tekee todella pitkiä työpäiviä ja toiset tekee niitä päiviä pienellä palkalla ja silti ihmiset kerkiävät jotenkin pitää huolta itsestäänsä..sen takii mua ärsyttää joskus, kun joku suomalainen alkaa valittaa kuinka rankka työ hänellä on,vaikka ihminen saa palkkansa säännöllisesti ja ylitöitä on maksettu+siihen lisäksi lomapäivät,joka hän viettää jossain Etelässä ja ajaa uudella autolla..
  • 27.
    hohhoijaa
    4.4.2005 16:13
    Yhdyn edelliseen että Suomessa valitetaan aivan liikaa.

    Tässähän puhutaan ilmenemismuodoista ja mielenkiintosta on tässä suhteessa että ympäristötekijöistä tms. johtuen Venäjällä ei ole samanlaista geneeristä, sukupolvia kattavaa, muutosta ylipainoisten ihmisten suhteen kuin Amerikoissa ja ehkä jossain määrin Suomessakin. Amerikan kapitalismissa eurooppalainen niukkuus on muuttunut runsaudeksi jonka saattaa huomata rehevissä ihmisissä. Mitä liikuntaan tulee, luulen että Venäjällä liikunta on trendinä nousussaan, siitä esimerkkinä uudenlaiset kuntosalit (hinnoittelu on vielä eri tasolla kuin maksukyky). Kehityksenä trendit ovat tässä suhteessa ihan hyviä: varsinkin kun väestö vähenee ja lapsikuolleisuus on tilastollisesti kehtysmaan tasoa. Tilastoja tarkkaillessa kuitenkin on muistettava että tällä hetkellä tilanne on parempi kuin koskaan.

    Siinäkään en näe mitään pahaa että venäläisnuoret saattavat olla pinnallisia tavoitellessaan toimeentuloa. Tietyn vartalotyypin palvomisesta ja tavoittelusta voi olla suomalaisilla opittavaa, vain jos siihen pyritään liikunnalla.

    Niinkuin aiemmin joku mainitsi, sääli vain sitä tilannetta jos Venäjällä omaksutaan amerikkalainen malli sitä kritisoimatta. Sanoi Hoitsu mitä tahansa, venäläinen mentaliteetti saa kaikua amerikkalaisten "bigger is better" -ilmauksesta. Tarkkaillaan vaikka Pietarin 300v juhlia tai voitonpäiviin sijoittuvia julkisivun kunnostuksia.
  • 28.
    Gribo
    4.4.2005 16:48
    Alexander_78 kirjoitti 03.04.2005 klo 23:52:

    Itse tulin juuri Venäjältä ja täytyy sanoa, että sikäläiset naiset ovat keskimäärin reilusti hoikempia, kuin suomalaiset. Sen nyt vain näkee kadulla. Ei yksinkertaisesti ole ylipainoisia nuoria naisia ollenkaan. (Ei millään pahalla tytöt, mutta tämä on fakta)

    Ja Venäjältä ei löydy irtokarkkeja..
  • 4.4.2005 17:37
    Gribo kirjoitti 04.04.2005 klo 16:48:

    Ja Venäjältä ei löydy irtokarkkeja..

    Juu ei, mutta kyllä niiden pullissa ja pitkoissa on ne sokerit muistettu ihan huolellisesti. Että ei se siitä johdu, jos ei ylipaino ole ongelma.
  • 30.
    MsButterfly
    5.4.2005 13:52
    hohhoijaa kirjoitti 31.03.2005 klo 22:39:

    en ymmarra tuota venalaisista naisista vouhottamista, halvan ja tyylittoman nakoisia kaikki. ja maailmalla suomalaisia naisia pidetaan kauniina, fiksuina ja itsenaisina---->tavoittelemisen arvoisena. eli alkaapa ukkoset sitten valittako, kun meille ei se suomalainen mies kelpaa.

    Taitaa olla niin että et vaan itse kelpaa suomalaiselle miehelle? Itse vuosia ulkomailla asuneena voin todeta, että kyllä eroa tehdään, ainakin suomalaisten ja ruotsalaisten naisten välillä. Jos joku väittää, että Stockholm-Helsinki välillä ei ole eroa naisten kauneudessa ja tyylissä... Well. Suosittelen "maakuntamatkailua", todennäköisesti ette ole koskaan meren toisella puolella käyneet, ruoho on siellä ns. vihreämpää. =)
  • 31.
    Almudena-79
    5.4.2005 14:37
    hoitsu-79 kirjoitti 04.04.2005 klo 14:59:

    Kyllä,muakin harmittaa ja ihmetyttää miksi Suomessa jauhataan tää paskaa venäläisistä?? Kyllä siä Pietarissa suomalaiset äijät sikailevat ihan tarpeeksi ja paskoo lasten leikkipaikoissa,(itsekin oon nähnyt monta kertaa ja kuullut vittu ja perkele sanat äijästä,joka kusesi suoraan lasten hiekkalaatikkoon!!!)mutta ei siä silti kukaan puhu suomalasista niin paljon paskaa,kun suomalaiset puhuu venäläisistä..kyse voi olla siitä,ehkä venäläiset eivät ole kuitenkaan pitkänvihaisia :)

    Miksikö? Lue hiukan historiaa niin tiedät. N-L:ssa ei opetettu totuudenmukaista historiaa, eikä Venäläiset tajua, että ei sitä tänne syyttä hyökkäämistä, partisaanien tekemiä raiskauksia ja lapsenmurhia, sotaa ja muuta ole unohdettu, saati sitten anteeksi annettu. Että siksi. Itselläni ei ole ketään yksittäistä venäläistä kohtaan mitään pahaa sanottavaa, enkä koskaan käyttäytyisi rasistisesti, mutta fakta on, että historia jättää jälkensä ja Venäjä on aina Suomen vihollinen numero 1. Tämä ei oikeuta millään tavalla syrjintään ja on todella ikävää jos/kun sitä esiintyy, muttei nyt sentään ihmetellä kannattaisi että miksi. Esim. saksalaiset on hyvin tietoisia historiastaan, enkä ole tavannut montaa saksalaista, joka on "ylpeä juuri saksalaisuudestaan" koska tulee "suuresta ja mahtavasta Saksasta". Sen sijaan Venäläiset eivät tunne historiaansa, eivätkä siten osaa myöskään hävetä sitä.

    Toinen juttu on vielä tuo "Suomalaisten juoppous". Yhden tutkimuksen mukaan (kolme vuotta sitten, mutta tuskin tilanne muuttunut) heti rajan takaisessa Karjalassa, eli Venäjän puolella alkoholismi on 10-kertainen Suomen lukuihin verrattuna. Samoin olen kyllä yleisimmin kuullut venäläisten naisten hakevan puolisoa ulkomailta nimenomaan venäläisten miesten alkoholiongelmaisuuden takia. Tämä ei siis ole ennakkoluuloja vaan ihan tosiseikkoja. Siitä olen samaa mieltä, että venäläisnaiset ovat kauniita. Voin sanoa kun olen itsekin, eikä tarvitse olla kateellinen ;), ulkonäön haukkuminen nimittäin usein on juuri sitä kateutta- ei sen vakavampaa.
  • 32.
    nojaa
    5.4.2005 14:41
    Kyllä venäläisen naisen ainakin tunnistaa kadulla. Minun makuuni he eivät ole, ei sillä että kaikki nyt olis niin kauheita, samoin kuin kaikki suomalaiset naisetkaan ei ole kauheita.

    Usein heillä on joko se hiukan suttuinen tyyli venäläisine piirteineen tai sitten yliampuva länsimaisen tyylin tavoittelu vetyperoksiidihiuksineen ja saappaineen. Tätä stereotypiaa näkee sekä Suomessa että rajan toisella puolella venäläisnaisilla.

    Mutta stereotypioita kaikki tyynni, kuitenkin.
  • 33.
    hoitsu-79
    5.4.2005 17:01
    Almudena-79 kirjoitti 05.04.2005 klo 14:37:

    Kuule,oot hieman vannhanaikainen..sodan takia joka oli 50 vuotta sitten edelleenkin vihata venäläisiä se on todella tyhmää!!Mun pappa taisteli saksalaisia vastaan ja tuskin hän meni sotaan omasta tahdosta,sen lisäksi minun mummu invalidisoitunut sodassa,sillä periaatteella Venäjäkin vois nimittää Saksan viholliseksi numero 1, mutta mä en ikinä kuullut,että mun isovanhemmat tai muut vanhukset puhuisi,että he vihaisi saksalaiskansaa tai suomalaiskansaa,he vihaasivat Hitleria ja Stalinia!Sota meni ohi jo!Ja molemmat osapuolet saivat kärsiä ihan tarpeeksi,myöskin venäläiskansa sun tiedoksi!!Tuskin teidän suomalaissotilaat olivat niin kilttejä,eikä raiskanneet ketään!Sodassa aina molemmat puolet saavat kärsiä ja se on tietysti hirveä asia ja tiedän,että ei ainakaan moni venäläiset olisivat halunneet taistella Suomea tai Saksaa vastaan,käsky tulee korkealta asemalta,eli Stalinista,ja ihminen ei voi kieltäytyä,se on käsky ja pakko mennä,jos haluut itse jäädä eloksi,eli täytyy vihata häntä,eikä parka venäläiskansaa,joka sai myös paljon kärsimystä!!

    Sen takia kirjoitin edellisessä viestissäni,että venäläiset ehkä eivät ole niin pitkänvihaisia ja nyt viä kerran todistin sen sun viestin avulla...

    Toinen asia..kyllä Venäjälläkin juopotellaan ihan tarpeeksi,mutta kun se tapahtuu omassa maassa ei se haitta,venäläiset osaavat käyttäytyä oman maan ulkopuolella,mutta suomalaiset kun ne juopottelevat omassa maassa(ja saavat tehdä niin),he sikailevat sen lisäksi omankin maan ulkopuolella ja Euroopassa tunnetaan hyvin suomalaiskundeja juuri sikailun takia ja te itse suomalaiskansa tiedätte sen oikein hyvin,mutta vaikea vain myöntää,sama juttu mitä puhutaan venäläisistä,että he ovat huorat,mutta ei missään nimessä saa yleistä kaikkia,ja aika usein ihmiset tekee noin,pieni määrä paskiaisia sotkeavat koko kansan mainetta,mut onneks on maailmassa fiksuja ihmisiä jotka eivät usko ennakkoluuloihin:)

    Ja venäläiset hyvin tuntevat historian,kyl on sen verran opeteltu koulussa,mutta mä en ainakaan rupea kantamaan minkälaista syyllisyyttä paska-Stalinin virheiden takia kun mä itse en tehnyt mitään pahaa kellekkään..jokainen kantaa syllisyytensä omien tehtyjien virheiden takia,mutta ei toisten..hyvä,jos suomalaiskansa ymmärtäisi sen ees vähän,kun eletään kuitenkin 2005 vuonna..ja olen kyllä ylpeä siitä,että olen venäläinen,niin kun jokainen ihminen voi olla ylpeä omasta syntymäperästään,eikä mulla oo mitään hävettävää.
  • 34.
    hoitsu-79
    5.4.2005 17:14
    nojaa kirjoitti 05.04.2005 klo 14:41:

    Kyllä venäläisen naisen ainakin tunnistaa kadulla. Minun makuuni he eivät ole, ei sillä että kaikki nyt olis niin kauheita, samoin kuin kaikki suomalaiset naisetkaan ei ole kauheita.

    Usein heillä on joko se hiukan suttuinen tyyli venäläisine piirteineen tai sitten yliampuva länsimaisen tyylin tavoittelu vetyperoksiidihiuksineen ja saappaineen. Tätä stereotypiaa näkee sekä Suomessa että rajan toisella puolella venäläisnaisilla.

    Vai suttuinen tyyli? millä tavalla, kiinnostava tietää?kai se on niin naisellinen tyyli johon sä et ole tottunut..ja enemmän nainen on naisen näköinen,kun hänen jaloissa saappaat,kun urheilupuku tai maastohousut..
    Vetyperoksiidihiuksineen? No milläs täällä sitten värjätään tukka,kun se on aika usein naisilla poikamainen pystytyyli??

    Älä liijoittele kaveri rakas,tuntuu siltä,että oot ollu yhteydessä pelkkä venäläishuorien kanssa,joten sulla jäi se "hiukan suttuinen tyyli"..
    Itse oon venäläinen kunnollinen nuori nainen,joka osaa pukeutua naisellisesti ja käyttäytyä asiallisesti ja toiset suomalaisfrendit joskus kysyvät multa vinkkejä,jotka liittyvät pukeutumiseen..oon kuulemmin sexikäs ja samalla tyylikäs nainen ;)

    Mutta stereotypioita kaikki tyynni, kuitenkin.
  • 35.
    hoitsu-79
    5.4.2005 22:06
    hoitsu-79 kirjoitti 05.04.2005 klo 17:01:

    Kuule,oot hieman vannhanaikainen..sodan takia joka oli 50 vuotta sitten edelleenkin vihata venäläisiä se on todella tyhmää!!Mun pappa taisteli saksalaisia vastaan ja tuskin hän meni sotaan omasta tahdosta,sen lisäksi minun mummu invalidisoitunut sodassa,sillä periaatteella Venäjäkin vois nimittää Saksan viholliseksi numero 1, mutta mä en ikinä kuullut,että mun isovanhemmat tai muut vanhukset puhuisi,että he vihaisi saksalaiskansaa tai suomalaiskansaa,he vihaasivat Hitleria ja Stalinia!Sota meni ohi jo!Ja molemmat osapuolet saivat kärsiä ihan tarpeeksi,myöskin venäläiskansa sun tiedoksi!!Tuskin teidän suomalaissotilaat olivat niin kilttejä,eikä raiskanneet ketään!Sodassa aina molemmat puolet saavat kärsiä ja se on tietysti hirveä asia ja tiedän,että ei ainakaan moni venäläiset olisivat halunneet taistella Suomea tai Saksaa vastaan,käsky tulee korkealta asemalta,eli Stalinista,ja ihminen ei voi kieltäytyä,se on käsky ja pakko mennä,jos haluut itse jäädä eloksi,eli täytyy vihata häntä,eikä parka venäläiskansaa,joka sai myös paljon kärsimystä!!

    Sen takia kirjoitin edellisessä viestissäni,että venäläiset ehkä eivät ole niin pitkänvihaisia ja nyt viä kerran todistin sen sun viestin avulla...

    Toinen asia..kyllä Venäjälläkin juopotellaan ihan tarpeeksi,mutta kun se tapahtuu omassa maassa ei se haitta,venäläiset osaavat käyttäytyä oman maan ulkopuolella,mutta suomalaiset kun ne juopottelevat omassa maassa(ja saavat tehdä niin),he sikailevat sen lisäksi omankin maan ulkopuolella ja Euroopassa tunnetaan hyvin suomalaiskundeja juuri sikailun takia ja te itse suomalaiskansa tiedätte sen oikein hyvin,mutta vaikea vain myöntää,sama juttu mitä puhutaan venäläisistä,että he ovat huorat,mutta ei missään nimessä saa yleistä kaikkia,ja aika usein ihmiset tekee noin,pieni määrä paskiaisia sotkeavat koko kansan mainetta,mut onneks on maailmassa fiksuja ihmisiä jotka eivät usko ennakkoluuloihin:)

    Ja venäläiset hyvin tuntevat historian,kyl on sen verran opeteltu koulussa,mutta mä en ainakaan rupea kantamaan minkälaista syyllisyyttä paska-Stalinin virheiden takia kun mä itse en tehnyt mitään pahaa kellekkään..jokainen kantaa syllisyytensä omien tehtyjien virheiden takia,mutta ei toisten..hyvä,jos suomalaiskansa ymmärtäisi sen ees vähän,kun eletään kuitenkin 2005 vuonna..ja olen kyllä ylpeä siitä,että olen venäläinen,niin kun jokainen ihminen voi olla ylpeä omasta syntymäperästään,eikä mulla oo mitään hävettävää.

    P.S. niin haluaisin viä jatkaa..ei kyllä suomalaisetkaan voisi pitää päänsä ylpeänä,sillä Suomi oli Saksan kanssa yhteisessä liitossa eli natsien puolella..että miettikää jokainen itseään,ennen kun suu aukenee arvostelemaan toisia...
  • 36.
    Otsoveli
    6.4.2005 09:40
    Nimim. hoitsu-79:lle.

    50v ei ole edes elinikä. Siinä ajassa eivät unohdu syvään juontuneet traumat, valheet, väärinkäytökset eikä nöyryydet. Tosiasia oli kuitenkin että NL hyökkäsi pieneen Suomeen ja lopulta taivutti sen nöyryyttävään rauhaan, valtavien maa-alueiden luovutuksiin ja sotakorvauksiin. Sitten aina NL loppuun asti piti nöyrästi kumarrella itään päin ja puhua suu supussa. Viimeaikoina Putin on jatkanut NL:n linjaa nootteineen.

    Suomi liittoutui natsien kanssa sodan loppuvaiheilla, kun edessä oli joko totaalinen tappio tai liittoutuminen. Länsivallat olivat kaikki liittoutuneet NL:n kanssa, joten luonnollinen ja käytännöllinen vaihtoehto oli Saksa. Muista ei olisi ollut mitään apua. Liittouma pelasti Suomen miehitykseltä ja se purettiin heti Suomen tarkoitusperien täytyttyä sillä kustannuksella, että Saksa julisti sodan Suomelle.

    Ja mikä tulee venäläisten historian tuntemukseen, niin kyllä se väritettyä on. Tiedän jopa yhden Karjalasta kotoisin olevan venäläistytön, joka ei tiedä alueen kuuluneen Suomelle. Mutta mitä voi olettaakaan, sillä Suomi on edelleen pikkumaa Venäjän rinnalla ja samaan sarjaan kuuluu tusinoittain muita. Venäjä harrastaa häikäilemätöntä suurvaltapolitiikkaa edelleen.

    Ei me täällä Venäjän kansaa vihata. Historian aikana koetut vääryydet eivät vain unohdu kovin helposti, eikä niitä ole syytä unohtaakaan. Toivottavasti Venäjälläkään niitä ei unohdeta.
  • 37.
    JomppaSenjanen
    6.4.2005 10:02
    Kommentti Hoitsu-79:lle

    Itse olen asunut ja tyoskennellyt Moskovassa kohta pari vuotta. Ennen tanne tuloani omasin pahasti luonnevikaa ja asennevammaisuutta venajaa ja venalaisia kohtaan. Asiat vain muuttuvat kun on itse paikan paalla. Bueno homma etta jaksat valistaa suomalaisia hieman toisesta nakovinkkelista. Tuntuu vanhat stereotypiat puskemaan paalle.

    Ja muille tiedoksi, en ole ryssittynyt taalla ollessani.
  • 38.
    Roskakori
    6.4.2005 10:06
    Otsovelikään ei näytä historiaansa tuntevan. Suomi oli Saksan "aseveli" suuremman osan ajasta sotaa kuin oli yksinään. Lähtivätpä Suomen pojaat Suur-Suomea rakentamaan 1941-44, vaikkakin ensin piti vain vallata vanhat alueet takaisin. Sitten kun tuo kävikin kohtuu helposti niin päätettiin ottaa vähän bonusta ja katsoa jos vaikka pääsisi Petroskoihin, kuten pääsikin. Suomi, mennessään vanhan rajan yli, lopetti puolustussodan käymisen ja aloitti hyökkäyssodan. Tätä ei voi selittää millään Talvisota-voivottelulla.
  • 39.
    Roskakori
    6.4.2005 10:09
    Lisätäkseni: ja se oli Suomi joka julisti sodan Saksalle, Neuvostoliiton vaatimuksesta (rauhansopimuksen ehto).

    Suomi ei ollut enää sodassa NL:n kanssa kun liittoutuminen Saksan kanssa tapahtui, Talvisota oli jo päättynyt. Tapaus ei ollut siis mikään "pienempi paha" -tilanne.
  • 40.
    hoitsu-79
    6.4.2005 12:34
    Otsoveli kirjoitti 06.04.2005 klo 09:40:

    Nimim. hoitsu-79:lle.

    50v ei ole edes elinikä. Siinä ajassa eivät unohdu syvään juontuneet traumat, valheet, väärinkäytökset eikä nöyryydet. Tosiasia oli kuitenkin että NL hyökkäsi pieneen Suomeen ja lopulta taivutti sen nöyryyttävään rauhaan, valtavien maa-alueiden luovutuksiin ja sotakorvauksiin. Sitten aina NL loppuun asti piti nöyrästi kumarrella itään päin ja puhua suu supussa. Viimeaikoina Putin on jatkanut NL:n linjaa nootteineen.

    Suomi liittoutui natsien kanssa sodan loppuvaiheilla, kun edessä oli joko totaalinen tappio tai liittoutuminen. Länsivallat olivat kaikki liittoutuneet NL:n kanssa, joten luonnollinen ja käytännöllinen vaihtoehto oli Saksa. Muista ei olisi ollut mitään apua. Liittouma pelasti Suomen miehitykseltä ja se purettiin heti Suomen tarkoitusperien täytyttyä sillä kustannuksella, että Saksa julisti sodan Suomelle.

    Ja mikä tulee venäläisten historian tuntemukseen, niin kyllä se väritettyä on. Tiedän jopa yhden Karjalasta kotoisin olevan venäläistytön, joka ei tiedä alueen kuuluneen Suomelle. Mutta mitä voi olettaakaan, sillä Suomi on edelleen pikkumaa Venäjän rinnalla ja samaan sarjaan kuuluu tusinoittain muita. Venäjä harrastaa häikäilemätöntä suurvaltapolitiikkaa edelleen.

    Ei me täällä Venäjän kansaa vihata. Historian aikana koetut vääryydet eivät vain unohdu kovin helposti, eikä niitä ole syytä unohtaakaan. Toivottavasti Venäjälläkään niitä ei unohdeta.

    Herra Jumala!!! Mä vieläkin sanon sulle,että MOLEMMAT OSAPUOLET SAIVAT KÄRSIÄ sodan aikana,sekä suomalaiskansa,että venäläiskansa!! Tuntuu,että vain parka pikku Suomi sai kärsiä silloin ja sai traumoja,eivät muut..sodan aikana venäläisten kuolleiden määrä oli 27 MILJOONA!!!ja se luku virallinen,eli kuolleita on ollut enemmän,jos kuvitella mikä määrä oli kadonneita ihmisiä!!Ja se oli silloin maiilmasota,suomalaisten periaatteella pitäisi katkaista kaikkien maiden kaa välit ja vihata toisiansa elämään loppuun saakka,mutta se on todella TYHMÄ!!! Sota on aina sota ja mitä sitä kaivaa ja jauhata kuka on ensimmäisenä hyökännyt ja kuka toisena? Eikös se oo vähän niin kuin päiväkodissa,kun toinen löi toista ja se toinen ei enää halua olla kavereita koko pahan pojan perheen kanssa?? En ikinä ajatellut,että suomalaiset ovat niin vihainen kansa!!Te ette tykkä ketään: ruotsalaisista aina jotain pilkkauksia,venäläisistä saitte vitun traumoja!!Te vain ootte niin parka maa ja kaikki muut ovat nauttineet sodasta..

    Herätys suomen kansa!Katsokaa asiat eri näkökulmasta ja yrittäkää löytää toisissa ihmisissä hyviäkin puolia ja lopettakaa tää paskan jauhaamista!

    Ei kukaan oo täydellinen ja ollaan me kaikki ihmiset samalla tavalla syntyneitä!
  • 41.
    JussiPetteri
    6.4.2005 12:58
    Ihme hommaa. Artikkelin teemana oli venäjäbileet Helsingissä, ja täällä puretaan talvisotatraumaa kolmannessa tai neljännessä polvessa. Hm.

    Minun tietoni mukaan Neuvostoliitto teki jopa rauhan tarjouksen Suomelle Suomen ollessa hyökkäyssotavaiheensa kliimaksissa, mutta sehän ei Suomelle kelvannut. Tämä tieto karisti unihiekan ainakin minun silmistäni Suomen sotahistorian suhteen.

    Sodassa on aina enemmän häviäjiä kuin voittajia, vaikka lopputulosta kuinka vääntelisi.

    Hoitsu-79: Vau. En tunne ketään, joka olisi opetellut suomea vieraana kielenä ja osaisi käyttää sitä noin hyvin. Tunsin aikoja sitten erään britin, joka asui vuosikaudet Suomessa mutta ei vielä 10 vuoden jälkeenkään pitänyt kielen opettelemista tarpeellisena.
  • 42.
    Otsoveli
    6.4.2005 14:48
    En missään vaiheessa ole kiistänyt, etteikö NL:laiset saaneet osumaa sodassa. Saivat, ja suhteessa enemmän kuin kukaan muu. Suomalaisten näkökulmasta se ei silti välttämättä herätä kovin paljon sympatiaa, johtuen historiallisista taustatekijöistä. Mutta Hoitsu-79 on siinä mielessä oikeassa, että ei pidä syyttää kansalaisia, etenkään tämän sukupolven, siitä mitä joku totalitaarinen valtio on joskus tehnyt. Rasismi venäläsisiä (eikä muitakaan) kohtaan ei siis ole missään mielessä oikeutettua. Sitä vaan on jo äidinmaidossa oppinut semmoisen "ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi" asenteen (oli ehkä sota-aikana hyödyllinen, ei enää), että siitä ei kovin helposti pääse eroon, ellei tosiaan oikeasti tutustu venäläisiin. Itsekin tunnen monia. Silti jostain syystä Venäjän valtion toimet herättävät edelleen epäluuloja. Valtaa keskitetään jatkuvasti ja kuvio muistuttaa Bismarkin ajan Saksan kehitystä. Toivottavasti tämä suunta pysähtyy ja kääntyy oikeille teloilleen.

    Historiallinen muisti on kuitenkin tarpeellista. Se ei tarkoita traumojen vatvomista, niin kuin me täällä Suomessa ehkä liikaa vielä tehdään, vaan virheistä oppimista. Venäjällä se olisi erittäin tarpeellista, sillä orastava demokraattinen kehitys on aina mennyt siellä puihin ja diktatuurit nousseet miljoonien ihmisten henkien kustannuksella valtaan. Koska tälle kehitykselle tulee loppu, jos historiallinen tieto on mitä on?
  • 6.4.2005 15:10
    JussiPetteri kirjoitti 06.04.2005 klo 12:58:

    Ihme hommaa. Artikkelin teemana oli venäjäbileet Helsingissä, ja täällä puretaan talvisotatraumaa kolmannessa tai neljännessä polvessa. Hm.

    Minun tietoni mukaan Neuvostoliitto teki jopa rauhan tarjouksen Suomelle Suomen ollessa hyökkäyssotavaiheensa kliimaksissa, mutta sehän ei Suomelle kelvannut. Tämä tieto karisti unihiekan ainakin minun silmistäni Suomen sotahistorian suhteen.

    Sodassa on aina enemmän häviäjiä kuin voittajia, vaikka lopputulosta kuinka vääntelisi.

    Hoitsu-79: Vau. En tunne ketään, joka olisi opetellut suomea vieraana kielenä ja osaisi käyttää sitä noin hyvin. Tunsin aikoja sitten erään britin, joka asui vuosikaudet Suomessa mutta ei vielä 10 vuoden jälkeenkään pitänyt kielen opettelemista tarpeellisena.

    Joo,olin oppinut kotioloissa nopeasti puhua(puolen vuoden päästä puhuin jo helppoja lauseita),kun mulla oli kova tahto oppimaan puhua suomeks,kun pidän suomen kieli kauniina ja toinen juttu tykkään kamalasti keksustella ihmisten kanssa,kun niitä on todella paljon mukavia ja fiksuja!! Jokaisessa asiassa pitäisi olla oma tahto,väkisin ei tuu mitään,sama juttu että suomalaisillakin pitäisi herätä tahto katsoa venäläisihmisen sisään,sitten kaikki ennakkoluulot vähenee..toki tietysti,onhan niitä paskoja joka maassa.. :))
  • 6.4.2005 15:15
    maska kirjoitti 06.04.2005 klo 15:10:

    Joo,olin oppinut kotioloissa nopeasti puhua(puolen vuoden päästä puhuin jo helppoja lauseita),kun mulla oli kova tahto oppimaan puhua suomeks,kun pidän suomen kieli kauniina ja toinen juttu tykkään kamalasti keksustella ihmisten kanssa,kun niitä on todella paljon mukavia ja fiksuja!! Jokaisessa asiassa pitäisi olla oma tahto,väkisin ei tuu mitään,sama juttu että suomalaisillakin pitäisi herätä tahto katsoa venäläisihmisen sisään,sitten kaikki ennakkoluulot vähenee..toki tietysti,onhan niitä paskoja joka maassa.. :))

    Niin,ja Almudena-79 aloitti sitä sota juttuja ja mä yritin vaan esittää oma näkökulmani tästä asiasta :))
  • 45.
    Xunzi
    6.4.2005 15:27
    Roskakori kirjoitti 06.04.2005 klo 10:06:
    Lähtivätpä Suomen pojaat Suur-Suomea rakentamaan 1941-44, vaikkakin ensin piti vain vallata vanhat alueet takaisin. Sitten kun tuo kävikin kohtuu helposti niin päätettiin ottaa vähän bonusta ja katsoa jos vaikka pääsisi Petroskoihin, kuten pääsikin. Suomi, mennessään vanhan rajan yli, lopetti puolustussodan käymisen ja aloitti hyökkäyssodan. Tätä ei voi selittää millään Talvisota-voivottelulla.

    Et ole Roskakori varmaan koskaan kuullut sanontaa "hyökkäys on paras puolustus"? Nykyvinkkelistä suomalaisten sotaretket jatkosodassa vaikuttavat oudoilta, mutta voidaan ajatella, että siinä pohjusteltiin Suomelle suotuisampia rauhanehtoja. Strategisesti ajatellen on muutenkin parempi voidessaan hyökätä estääkseen tulevat aggressiot kuin jäädä vain poskea kääntelemään ja iskuja vastaanottamaan. Ja sodan jo käynnissä ollessa tässä ei ole kyseessä mikään teoreettisen uhkan torjuminen, niin kuin jenkit nykypolitiikassaan tekevät "ehkäisevällä" sodankäynnillään.
  • 46.
    hoitsu-79
    6.4.2005 15:43
    Jos nyt puhutaan jostain muusta,kuin sota asioista..ihan tarpeeksi sitä on jauhattu joka paikassa..jokainen voi jäädä oman mielipitensä kanssa,mutta suosittelisin,että jokainen tarkistaisi uudestaan oma näkökulmansa Venäjää suhteen ja VARSINKIN venäläisiä suhteen..tää raitiovaunun reitti rupea jo kyllästyttää...
  • 47.
    hoitsu-79
    6.4.2005 16:00
    Otsoveli kirjoitti 06.04.2005 klo 14:48:

    En missään vaiheessa ole kiistänyt, etteikö NL:laiset saaneet osumaa sodassa. Saivat, ja suhteessa enemmän kuin kukaan muu. Suomalaisten näkökulmasta se ei silti välttämättä herätä kovin paljon sympatiaa, johtuen historiallisista taustatekijöistä. Mutta Hoitsu-79 on siinä mielessä oikeassa, että ei pidä syyttää kansalaisia, etenkään tämän sukupolven, siitä mitä joku totalitaarinen valtio on joskus tehnyt. Rasismi venäläsisiä (eikä muitakaan) kohtaan ei siis ole missään mielessä oikeutettua. Sitä vaan on jo äidinmaidossa oppinut semmoisen "ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi" asenteen (oli ehkä sota-aikana hyödyllinen, ei enää), että siitä ei kovin helposti pääse eroon, ellei tosiaan oikeasti tutustu venäläisiin. Itsekin tunnen monia. Silti jostain syystä Venäjän valtion toimet herättävät edelleen epäluuloja. Valtaa keskitetään jatkuvasti ja kuvio muistuttaa Bismarkin ajan Saksan kehitystä. Toivottavasti tämä suunta pysähtyy ja kääntyy oikeille teloilleen.

    Historiallinen muisti on kuitenkin tarpeellista. Se ei tarkoita traumojen vatvomista, niin kuin me täällä Suomessa ehkä liikaa vielä tehdään, vaan virheistä oppimista. Venäjällä se olisi erittäin tarpeellista, sillä orastava demokraattinen kehitys on aina mennyt siellä puihin ja diktatuurit nousseet miljoonien ihmisten henkien kustannuksella valtaan. Koska tälle kehitykselle tulee loppu, jos historiallinen tieto on mitä on?

    Noista Venäjän toimista itse venäläiset kärsivät edelleen ja suurin osa venäläisistä eivät tue Venäjän politiikkaa...
  • 48.
    upsideboy
    7.4.2005 12:29
    Hieman off topic mennyt tämä viestiketju, mutta näin foorumeilla aina käy.

    Hoitsu-79.

    väitätkö tosiaan, että venäläiset ei dokaa ulkomailla?

    Hauskaa sinänsä, koska mulla on ihan päinvastaisia kokemuksia. Kerron pienen tarinan:

    Olin tuossa pari vuotta sitten Kosovossa rauhanturvaajana. Yksi tehtävämme oli ottaa vastuu lentokentän suojaamisesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä venäläisiltä(rakkaat rajanaapurimme olivat ottaneet sen haltuun ilman YK:n hyväksyntää tai virallista käskyä.) Heti seuraavana iltana, kun olimme majoittuneet paikalle, tuli noin 10-vuotiaita pikkupoikia tarjoamaan oraalista tyydytystä 5 dollarin hintaa. Oli pieni shokki meille kaikille. Pojat lähetimme pois kovalla äänellä, eivät onneksi tulleet takaisin. Voitte vetää tästä omat johtopäätökenne.

    Tuo nyt ei varsinaisesti liittynyt juopotteluun, muuhun käyttäymiseen kylläkin.

    Juoppoja venäläisiä taas listittiin keskustassa harva sen päivä paikallisten toimesta. Syynä monia eri asioita raiskauksia, kännissä aseen kanssa riehumisia ja muuta tajutonta juopottelua.

    Venäläisiä vastaan mulla ei sinänsä ole mitään. Mutta kyllä he hankaluuksia mulle on aiheuttaneet. Muutaman kerran käyneet kadulla päälle(en ole sanonut mitään saatikka vilkaissut tai tiennyt olevan naapurimaan miehiä) ja haastaneet riitaa ilman mitään syytä ja kaiken lisäksi olen ollut selvinpäin. Ei saa tietenkään yleistää, enkä sitä tee, koska tunnen muutaman hyvän tyypin. Pidän edelleen mielen avoinna.

    Tässä mun kokemuksia.
  • 49.
    turhamies
    7.4.2005 19:15
    ei siina oo mitaan tarkistettaavaa, RAJAT KIINNI! ja heti
  • 50.
    joopado
    8.4.2005 00:02
    Käsitelty!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...

Lue lisää: Ravintolat

Ikinuori rokkiravintola Mansessa
Tampereen perinteinen rockyökerho Doris täyttää 25 vuotta.
Ravintolauutiset: Helsinki
2
Kuultua
Helsingin ravintola- ja... 1
Pupunruokaa Mansen Keskustorilla
Vaikka olisi vannoutunut lihansyöjä, kannattaa silti käväistä...
Ruokalistat
Jeesuksen viimeinen ateria? Erin Brockovichin hampurilainen? Cityn...
Kuultua
Helsingin ravintola- ja... 3
Ravintolauutiset: Joensuu
Ravintolauutiset: Helsinki
Miltä tähti maistuu?
Postres liittyi kulinaristiseen... 1
Kuultua
Helsingin ravintolauutiset