Itämeren raivo!

Kas, toimittaja on Tallinnaan lähtenyt pikku kantosiipialuksella.

Itämeren pohjaan pääsee myös Ilkka Remeksen uusimmassa kirjassa Pyörre.
Itämeren pohjaan pääsee myös Ilkka Remeksen uusimmassa kirjassa Pyörre.

Kuulutuksessa kerrotaan, että olemme noin tunnin myöhässä. Istun pika-aluksessa matkalla Tallinnaan. Tai oikeastaan keinun. Vatsanpohjassa tuntuu ikävältä ja kahvikuppi jää juomatta.

Pian keinun kunnolla. Laiva heiluu puolelta toiselle, ylös ja alas. Baarimikko kerää pulloja pois hyllyltä. Käytävillä kävelevät ihmiset heiluvat seinältä toiselle ja henkilökunta istuu jo alas. Viereisessä pöydässä istuva nainen ryntää vessaan.

Kuulutus numero kaksi: "Kovan merenkäynnin takia tulemme olemme ainakin puolitoista tuntia myöhässä".

Tänään avomerellä tuulee puuskissa 21 metriä sekunnissa, ja keskituuli on kovimmillaan 16,5 metriä sekunnissa. Jos tuulen nopeus on 14–15 metriä sekunnissa, kantosiipialukset jäävät satamaan. Aallon- korkeudessa tuo tarkoittaa kolmea metriä.

Suurimmat myrskyt Suomenlahdella koetaan marraskuusta tammikuuhun. Kunnon puhureita talvessa on noin kaksi. Myrskyn alaraja on 21 metriä sekunnissa ja hirmumyrskyn 32. Tuohonkin lukuun on Suomessa kerran päästy. Korkeimmat aallot Suomenlahdella nähtiin 15.11.2001, kun merellä seilasi välillä jopa yhdeksän metrin aaltoja. Vertailun vuoksi, Estonian onnettomuuspaikalla keskimääräinen aallonkorkeus oli neljä metriä, kun tuon myrskyn aikana aallot olivat keskimäärin viisi metriä korkeita.

Baarihenkilökunta naureskelee vielä keskenään, ja yritän olla huolestumatta. Onneksi en ole koskaan tullut merisairaaksi. Viereisen pöydän nainen palaa paikalleen, mutta joutuu juoksemaan vessaan uudelleen.

Kuulutusääni soi taas. Ystävällinen miesääni pyytää kaikkia matkustajia siirtymään laivan takaosaan ja istumaan alas. Takaosaan, koska siellä liike on pienempää, minulle kerrotaan myöhemmin. Kun tämän jälkeen laivan henkilökuntaan kuuluva nainen näyttää pahoinvoivalta ja siirtyy wc:n puolelle, huolestun. Meri pauhaa ikkunoiden ulkopuolella valkoisena. Mieleen tulee väistämättä Estonia. Merivesi on nyt 13-asteista, joten siinä kuolee hypotermiaan pahimmillaan jo tunnissa, ja jos hyvä tuuri käy, kuudessa tunnissa. Selviytyminen riippuu paljon yleiskunnosta ja siitä, kuinka paljon vaatteita on päällä.

"Laiva evakuoidaan puolessa tunnissa, jos onnettomuus sattuu. Ja kapteeni on edelleen viimeinen, joka laivasta lähtee. Johtoryhmä kuuluu viimeiseen pelastusveneeseen. Työntekijät ovat koulutettuja: pelkästään päästäkseen laivalle töihin pitää olla perusturvallisuuskoulutus", kertoo Birgitta Öhman Tallink Siljalta minulle myöhemmin.

Laiva heiluu villisti joka ilmansuuntaan, mutta kiipeää kerta toisensa jälkeen aallon harjalle. Sitten kuuluu kova pamaus. Kaikki katselevat ympärilleen. Odotan kauhulla kuulutusta. Selitystä ei tule.

Mielenkiintoista on se, että tax free on edelleen auki. Ne eivät kuulemma mene koskaan kiinni tuulen vuoksi.

Suomenlahdella ollaan aina jonkun meripelastuskeskuksen alueella, joten apua on saatavilla. Onnettomuuksia tai vaaratilanteita sattuu vuosittain kymmenen, mutta ne yleensä ovat esimerkiksi roskispaloja laivalla tai törmäyksiä satamassa.

"Helikopteri on päivystysaikana välittömässä lähtövalmiudessa. Päivystysajan ulkopuolella kopteri saadaan ilmaan 35 minuutissa. Ja mikä tahansa merellä kulkeva alus voidaan määrätä mukaan pelastustoimintaan", kertoo Helsingin meripelastuslohkokeskuksen varapäällikkö Jukka Harmainen.

Naapuripöydän nainen palaa paikalleen valkoisena ja istuu hiljaa. Hän ei ole ainoa, joka näyttää pahoinvoivalta. Kun vihdoin pääsemme lähemmäs rantaa, merenkäynti rauhoittuu. Pika-alusten lähdöt on peruttu loppupäivältä, joten illalla paluumatka sujuu keinuvissa merkeissä suuremmalla laivalla.

Hiiuli, hei!

Myrsky nojatuolissa

Elokuvia:


Kirjoja:

 



Kommentit (1)

  • 1.
    merirosmo
    5.11.2008 00:57
    Milloinkohan ne ihmiset oppivat, etta laiva ei ole ihan tavallinen hotelli. Useimmiten merella tuulee, aaltojakin on ja ikava kylla se laiva heiluu sita enemman mita isompia ne aallot ovat. Hui kauhistus.

    Terveisia taalta, missa Itameren viisi metria on kesakeli.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.

Lue lisää: Matkailu

Barcelonassa on kaikki
Jos et osaa päättää, haluatko... 1
Travellerit
Matkustamisen sietämätön keveys 1
Maailman matkahinnasto
Matkailu avartaa. Ainakin jos yöpyy entisen ihmissyöjäheimon luona.
Mallimaailma
Mallituomari Anne Kukkohovin... 1
Seikkailija Arman Alizad
Heimon hätyyttelijä Arman Alizadin... 1
Kirjailijoiden kaupunki
Praha on virallisestikin kaunis.
Kauneuden palvojat
Rio de Janeirossa kaunis vartalo on... 1
Brighton
Jos et ole ikinä kuullut Brightonista, tulet hämmästymään sinne...
Milano
Se on hyvinvoiva ja siisti kuin... 4
Suomi Tour 2001
Antti Helin ja Ilkka Karisto... 1