Jari Kurri

Kurrikulum Vitae

Vaikka Jari Kurri on viime aikoina yhdistetty kouluikäisiin tyttöihin, hän vakuuttaa ettei aio enää kouluun. Pieneen kokeeseen hän silti suostui.

Vaikka Jari Kurrin elämää on seurattu viime aikoina pääasiassa seuraelämän kannalta, tekee hän toki muutakin kuin pussailee missejä Helsingin yössä. Päätoimi kaksospoikien yh-isänä vie paljon aikaa, varsinkin kun päivään kuuluu muun muassa poikien viemistä kouluun ja ruoan tekemistä.

”Siivoaminen ja pyykkääminen on hoidettu muilla tavoin, joten niitä teen harvoin. Teen ruokaa, kun pojat tulevat kotiin ja ilta vietetään yhdessä, esimerkiksi katsomalla elokuvia.”

Tällä kertaa tehdään spagettia.

Kurri ei tiedä vielä tulevaisuuden suunnitelmistaan. Jääkiekkoon liittyvää kuitenkin. Hän on toiminut asiantuntijana MTV3:n Hockey Night –ohjelmassa. Kouluun hän ei aio kuitenkaan palata.

Pikkukokeeseen hän on silti aina valmis.

Oikein vai väärin

Olen hävennyt lehdille antamiani lausuntoja. Väärin.
Yhdysvallat on parempi maa asua kuin Suomi. Väärin.
Hockey Nightin oranssi takki oli mielestäni kauhea. Oikein.
Kun pelasin vielä NHL:ssä naiset olivat minusta kiinnostuneempia kuin nyt. Väärin.
Entisen vaimoni tulkinta avioliittomme päättymisen syistä on todenmukainen. Oikein.
Uskon sijoittaneeni omaisuuteni paremmin kuin suurin osa jääkiekon pelaajista. Oikein, en tiedä muitten sijoituksista.
Olen lähettänyt sähköpostia. Oikein.

Jatka lausetta

Elämäni suurin hetki oli… poikien syntymä.
20 vuoden päästä…. nolla tasotus golfissa.
Jääkiekkotähdet saavat helpommin… uudet luistimet.
Kun poikani olivat pieniä toivoin, että heistä tulisi isona ammatiltaan… lakimiehiä.
Seitsemän päivää –lehti saa minut…. oksentamaan.
Tänä vuonna Stanley Cupin voittaa… Colorado.
Vaikeinta Suomeen sopeutumisessa on ollut… baarien aukioloajat.
Mukavin jääkiekkoilija, jonka tunnen on… Marty McSorley.
Eläkkeellä olemisessa on parasta…. oman aikataulun suunnittelu.

Analogiat

1. Highlight Café on minulle kuin… stadin paras paikka ...suomalaisteinille.
2. Vanessa Forsman on minulle kuin… bensaa suonissa ...Teemu Selänteelle.
3. Suomi on jääkiekolle kuin Yhdysvallat…baseballille.

Monivalintatehtävät

Mieluisin seurani on ollut
a) Jokerit
b) Edmonton Oilers
c) Los Angeles Kings
d) Milano Devils
e) Colorado Avalanche

Ikimuistoisin maalini on
a) ensimmäinen maali
b) ensimmäinen NHL-maali
c) viimeinen NHL-maali
d) 600. NHL-maali
e) maali, jolla tein pudotuspelien maaliennätyksen
f) maali Naganossa Kanadaa vastaan
g) joku muu. Mikä?

Kun tämä kuva otettiin
a) Halusin suureksi jääkiekkotähdeksi NHL:ään
b) Tiesin tulevani suureksi jääkiekkotähdeksi ja pääseväni NHL:ään
c) Haaveilin paremmista jääkiekkovarusteista.
d) En mitään edellisistä vaan

Kun asuin poissa Suomesta kaipasin eniten
a) Salmiakkia
b) SM-liigaa
c) Paikallisia julkkisjuoruja
d) Suomen kesää
e) Suomen talvea
f) Isää ja äitiä
g) Suomalaisia ihmisiä.
h) Sitä, että minut tunnistettiin kaikkialla.
i) Jotain muuta. Mitä?

Ensimmäisenä NHL-vuotena
a) Soitin äidille joka päivä
b) Kusi nousi hetkeksi päähäni.
c) Sopeuduin täydellisesti.
d) Englannin kieleni kohentui huomattavasti
e) Ei mikään edellisistä, vaan

Tässä haastattelussa minusta olisi kiusallisinta
a) käydä läpi avioliittoani
b) tulla yhdistetyksi nuoriin misseihin.
c) puhua rahoistani

Erikoistehtävät
Mikä on 169:n neliöjuuri?
Ei hajuakaan

Kerro hyvä eläkeläisvitsi.
Huono vitsinkertoja.

Opit englantia Onnen Päivät -sarjasta. Ikimuistoisin Onnen Päivät –vuorosana.
C´mon

Tee itsestäsi piirros, joka kuvaa sinua juuri nyt.


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.

Lue lisää: Ihmiset

Lordi
Rock-aatelisen salaisuus. 27
Natalia Tolmatsova
Natalla on asiaa.
Lasse Lindqvist
Musikaalitähti-avaruustutkija-konsu... 6
Raoul Grünstein
Kulttuuritehtailija
MC Mariko
Valkoinen neekeri 25
Antti Kaikkonen
Isontalon Antti 2
Mika Kallio
Asfalttiprinssi 8
Paula Lehtomäki
MegaPaula 5
Matti Nykänen
Tuhma poika 12
Alec Hirst-Gee
Stadilaisvahvistus.