Joulukinttu

Sisäpiiri. Kysy juhlimisesta, ravintoloista tai julkkiksista, Walter de Camp vastaa mitä vaan.

Mistä kansanedustaja Pertti "Veltto" Virtanen hankkii hattunsa?
Hatuton

Baskereissa on nipukka, eikä Veltto halua, että hänellä olisi klitoris pään päällä. Sen tähden hän käyttää baretteja, joissa ei ole klitorista ja jotka ovat sisähattuja. Parhaimmat Velton baretit ovat ns. laajennettuja renessanssibaretteja. Veltto on saanut tuttaviltaan baretteja, antanut niitä myyjäisiinkin, ja nykyisin hänellä on kymmenkunta barettia. Uusimman, pari vuotta käytetyn baretin, on hänelle tehnyt Hilve Salminen -niminen nainen. Mistään kaupasta et voi Velton tyylisiä päähineitä ostaa. Kiertele kirpputoreilla, kuten Veltto. Tai osta netistä "renaissance berets". Tampereella bareteista käytetään nimitystä Vausti, joka viittaa Goethen Faustiin, jonka arvellaan käyttäneen barettia. Veltto toivookin, että häntä alettaisiin kutsua "Vausti" Virtaseksi.

Olen saanut jotain lesboviboja itseeni. Tissit ja pyllyt kiinnostaa. Olen vain täysin ulalla, mistä voisin löytää itselleni tyttöystävän? Siis sellaisen, jonka kanssa voisi kokeilla jotain enemmän tai vähemmän vakavaa. Asun Turussa. Onko ainoa vaihtoehto lähteä saalistukselle DTM:ään vai olisiko Turussa joku hieno homopaikka?
13

Turussa on TuSetan Club O'Gay -bileet kerran kuussa Klubi-ravintolassa (aina samat naamat), ja opiskelijoiden Homoglobiini-yhdistys järjestää toimintaa myös lesboille. Mikset ottaisi vähemmän vakavasti ja metsästäisi tuoreita tyttöjä. Kanssa-ajattelijamme, www.suhteellista.org -blogia pitävä "nymfomaani", on muotoillut kokemuksensa näin: "Juuri niistä tavallisista teinijuottoloista löytää kasapäin mehukasta bi-curious pillua. Kokemattomat tytöt valuvat mahlaa kun heille viestittää, että sinä olet kaunis ja minä haluan sinun alusvaatteesi lattialleni."

Vastaatko tähän kysymykseen kieltävästi?
Utelias

En.

Oi miksi, oi miksi? Ostin vuosi sitten käytetyn päältä täytettävän pesukoneen (Whirlpool, max linkous 800) kaveriltani, että voin pestä pyykit kämpilläni. Tätä ennen tietenkin pesetin pyykkini kotona niin kuin tosimiehen kuulukin tehdä eikä ongelmaa silloin ollut. Ongelmani on t-paitojen saumat. Ne ovat alkaneet kiertyä vinoon. Ensin ajattelin että kyseessä ovat vain vanhat t-paidat, mutta näin käy myös uusien paitojen kohdalla. Noudatan pesuohjeita tarkasti, mutta silti aina kiertyy. Haluan päästä eroon kiertyneistä saumoista, koska tykkään pitää t-paitoja ja panostan niihin paljon. Kiertyvät saumat näyttävät rumilta. Mistä tämä siis johtuu?
T-paitaMies, 23v

Nyt meitsi pääsee loistamaan! Välitätkö onnittelut äidillesi? Hän on ottaessaan t-paitasi pesukoneesta ensin oikonut niitä kosteina ja sitten silittänyt niitä niin hyvin, että sinä et ole huomannut niiden kiertyneen, vaikka ne ovat hänelläkin kiertyneet. T-paitojen neuloksessa käytetään kierteistä lankaa. Varsinkin halvemmissa t-paidoissa käytetään vain yhteen suuntaan kiertyviä lankoja, jolloin paidat alkavat herkästi vinoutua, eikä sitä voi millään täysin estää. Kalliimmissa t-paidoissa käytetään kahteen eri suuntaan kiertyviä lankoja: z-lankoja ja s-lankoja. Silloin paidat eivät kierry. Sinun täytyy siis t-paitoja ostaessasi kysyä, kiertyvätkö ne vai eivät. Tosin varaudu siihen, että myyjällä ei ole aavistustakaan. 

Hei armas Walter! Jos oletetaan että haluan maistaa ihmislihaa, mutta en halua ryhtyä hämäräperäisiin puuhiin sitä saadakseni, miten menetellään amputaatiotilanteissa? Jos kinttuni siis joskus jostain syystä katkaistaan, saanko viedä koiven kotiin ja syödä sen? Eikö se kuulu kuitenkin minulle?
Kerro mulle

Et saa kinttua, senkin pervo kannibaali! Voit saada sappikivesi, mutta kaikki muu mikä ihmisestä leikataan, menee biologisiin jätteisiin tai tarpeen vaatiessa patologiselle laitokselle.



Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Vartalohoitajanne! Ekololita

Babydollit ovat taas kuuminta muotia - sikäli kuin pystyn tajuntani rajamailla...

Walter de Camp • 21.5.2012 (2)

Lue lisää: uusin City-lehti

Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.

Lue lisää: Sisäpiiri

Ankkurit ihoon!
Sisäpiiri. 6
Miksi sairaanhoitajat ovat kuumia pakkauksia?
Sisäpiiri
Walter de Campin isätesti
Sisäpiiri
Voiko kellaribändillä olla bändäri?
Sisäpiiri 7
Kypsässä naisessa vara parempi?
Sisäpiiri 10
Kun hempeily käy hermoille
Sisäpiiri 3
Miksi jupeilla on niin hyvä kunto?
Sisäpiiri 1
Langennut elovenatyttö kysyy
Sisäpiiri 1
Kysymys rintamalta
Sisäpiiri 3
Farkkupeput uhattuina, tehdään jotain!
Sisäpiiri 2