Juho Sorvali

Alastomat rokkitähdet.

The 5th of April tunnetaan energisistä live-keikoistaan.
The 5th of April tunnetaan energisistä live-keikoistaan. "Musiikki inspiroi", kertoo rumpali Juho Sorvari (keskellä).

File: Juho Sorvali

Turkulainen The 5th of April on ollut viime aikoina kovassa nosteessa. Viime vuonna yhtye voitti Turku Bandstandin, sitten vuorossa oli Hitlantis Kasistarin voitto. Loppuvuodesta ilmestyi yhtyeen ensimmäinen sinkku, ja suunnitelmissa siintää kokopitkän albumin äänittäminen jo tämän vuoden aikana. Omaa musiikkityyliään, eri genrejä punkista ja rockista grungeen yhdistelevää soundia, yhtye kuvaa täysin uudella termillä prunk. Vaikka rokkitähteys ja isot staget onkin seuraava tavoite, ei bändi aio seurata esikuviensa jalanjälkiä:

"Menehtyminen viinaan ja huumeisiin 27-vuotiaana Kurt Cobainin tyyliin ei todellakaan ole mikään tavoittelemisen arvoinen asia", kiteyttää yhtyeen rumpali Juho Sorvari.

The 5th of April täyttää ensi vuonna seitsemän vuotta, eli esikoulu on takana ja peruskoulu alkaa. Millaisin mielin yhtyeestä tulee ekaluokkalainen?

"Eiköhän se mene, että ’Smoking in the boys’ room’ ja suoraan tarkkailuluokalle!"

Bändinne nimi on mm. Layne Staleyn ja Kurt Cobainin kuolinpäivä. Asteikolla 1-10, kuinka seksikäs nainen Courtney Love on?

"Taitaa olla siinä kuudesta yhdeksään... Enimmäkseen kuutonen."

Päivä on lisäksi kansainvälinen alastonpäivä. Milloin viimeksi olitte julkisella paikalla alasti?

"Tuota noin… Bändillämme on ollut perinteenä pukeutua syntymäasuun yhtyeen nimikkopäivänä, 5. huhtikuuta. Eli silloin viimeksi."

Yhtyeenne musiikkityyli on prunkkia. Siis mitä?

"Prunk on kokonaan uusi musiikkityyli, joka rikkoo genrerajat ja antaa musiikillisen vapauden tehdä mitä halutaan!"

Voititte vuonna 2011 sekä Turku Bandstandin että Hitlantis Kasistarin. Onko seuraavana vuorossa kenties Euroviisut?

"Erilaisia bändikilpailuita tulee ja menee joka vuosi. Nyt kuitenkin keskitymme levyntekoon ja katsotaan mitä se tuo tullessaan."

Sinkkunne kannessa on nainen nimetön pystyssä. Miksi ihmeessä nimetön?

"Paljas nimetön kuvastaa vapautta tavalla tai toisella. Keskisormi sitten taas ei antaisi oikein hyvää kuvaa meistä yhtyeenä. Nainen puolestaan oli aivan puhdas mainoskikka, se myönnettäköön."

Mikä on salaisuutenne bändiskabojen voittamiseen? Kova kisakunto ja korkeanpaikanleiri?

"Kyllä meillä taitaa käydä vaan ihan jäätävä kerma… Korkeanpaikanleiri suoritetaan aina kesäisin treenikämpällä, jossa lämpötila kohoaa välillä todella korkealle."


Kommentit (1)

  • 1.
    McMarko
    20.1.2012 13:18
    Loisto yhtye, näistä vielä kuullaan!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.

Lue lisää: Ihmiset

Johanna Sumuvuori
Salonkivihreä 4
Mr. Angry Bird Peter Vesterbacka
Suomen vaikutusvaltaisin... 2
Ari Sakari
Radiosankari.
Veeti Kallio
Pitkän matkan rocklaulaja Veeti... 4
Paola Suhonen
Neiti Elovena 15
Ansku tanssii taas
Tanssinopettaja Ansku Bergströmin vinkit parketille ja saleille.
Viivi Avellán
Puhuva Barbie 40
Peter Franzen
Suomi-filmin Peter Pan 18
Voittamattomat Tatu & Eeka
Walter de Campin tutkimuksia 7
Olli Saarela
Bad Luck Love 24