Kaappihomojen kaipuun kohde?

Sisäpiiri

Kysymys: Miksi miehet ovat hulluina minuun kun, käyn ravintoloissa, vaikka olen laiha, pienirintainen, poikamainen, joskin kauniskasvoinen ja hyvinpukeutuva? Ikääkin on jo lähes 30. Ovatko minusta kiinnostuneet miehet kaappihomoja?
Sinead 28-v.

Vastaus: Viettiasioissa on hyvin vaikea tietää, miksi tuntee halua johonkin tiettyyn kaarteeseen tai sen puuttumiseen. Miksi tietynmallinen pohje haluttaa enemmän kuin aavistuksen verran erimallinen? Voihan olla, että saat miehessä pienen androgyynisen kellon kilahtamaan. Paljon todennäköisempää on kuitenkin, että rintojesi pienuus ja vartalosi laihuus saa sinut vaikuttamaan vartaloltasi esipuberteettiselta. Olet 28-vuotias laillinen nainen, mutta mies voi sinua pidellessään sulkea silmänsä ja tuntea ikään kuin rakastelevansa nuorta tyttöä, ja se kiihottaa.

Kysymys: Kun naisella on tatuointi mahassa ja hän tulee raskaaksi, luonnollisesti tatuointi venyy mahan mukana, mutta miten käy tatuoinnin mahan pienentyessä? Muuttuuko posahtanut tribaalikiekura pieneksi rusinaksi vai säilyykö se ennallaan muodonmuutoksessa?
Petri

Vastaus: Jos vatsaan tulee raskausarpia, silloin ne tulevat myös tatuointiin. Vastaavanlainen ongelma on edessä myös, jos keski-iässä alkaa lihoa ja iho venyy, ja sitten taas laihduttaa ja iho supistuu. Tällöin iho kadottaa joustavuuttaan, ja tulee raskausarven tapaisia. Tämä ongelma voi esiintyä tatuoinneissa myös selkäpuolella vyötärön kohdalla ja reisissä ja niin edelleen. Tällöin henkilöstä tulee tatuointifriikki!

Kysymys: Vanhoissa vuosikerta-Jalluissa 70-luvulta esiintyy mainoksia El Kondom -sähkökondomista. Mikäköhän kapistus tämä oikein on? Mielenkiintoa herätti ajatus sähköisestä shokista kesken loppuhuipennuksen.
Electricshock, nainen 21-v.

Vastaus: Kysymyksesi ansiosta olen viettänyt rattoisia hetkiä neljän hienon ihmisen kanssa: Rudi, kaupungin vanhin pornokauppias Pengerkadulta, Tom Sjöberg, pornokauppaveteraani Robalta ja erotiikkamessujen järjestäjä, Ville Valon isä Aikuisten lelukaupasta Viidenneltä linjalta ja Eki Miikkulainen, kaupungin vanhimman seksidivarin pitäjä Merimiehenkadulta. Tulos: Nämä miehet eivät rullanneet veitikkansa päälle El Kondomia vaan Venus-kortsun. Ville Valon isän sanoin: El Kondom -sähkökondomi on "tyhjä arpa".

Kysymys: Olin juhlimassa ja mukaani tarttui mukavanoloinen nuori mies. Kun sitten pääsimme meille, selvisi että hänen miehisyytensä oli ns. kompaktikokoinen. En tiennyt, miten päästä hänestä sivistyneesti eroon, joten potkaisin hänet pihalle melko kylmästi. Vastaisuuden varalle, miten tällaisissa tilanteissa tulisi käyttäytyä?
Supersize he

Vastaus: Pitäisi hankkiutua toisesta eroon ystävällisesti ja sivistyneesti ja ilman viittauksia toisen sukupuolielimiin. Faktahan on se, ettei kaikilla naisillakaan ole kympin elintä. Toiset pimpsat vain ovat sisältä melko hepposia. Miltä tuntuisi, jos mies naista hieman kokeiltuaan keskeyttäisi touhut ja sanoa pamauttaisi päin naamaa: "Sullahan on aivan surkea vittu. Häivy." Elinikäinen vamma sieluun.

Kysymys: Hello Walter de Camp! Minua on vuosikausia vaivannut yksi asia: Miksi miespuoliset henkilöt istuvat vähintään 15 minuuttia vessassa lehtien ja kirjojen kanssa. Itse olen istunnolla korkeintaan 1/2 minuuttia. Puhun kokemuksesta, koska perheessäni on ollut aviomies ja kaksi poikaa. Joskus joudun menemään rivitalomme pihalle pissalle, kun on tarvis. Olen kysynyt tätä Kirstin palstalta Hesarista, mutta en ole saanut vastausta.
Monessa mukana, 61-v.

Vastaus: Katsos miehet käsittävät, että jos jonkin asian joutuu toistamaan yhä uudelleen päivästä toiseen läpi elämän – kuten tortun tuuttaamisen – niin siitä kannattaa kehittää nautinto. Meillä on Shit&Enjoy Movement. Onnittelut kuitenkin sinulle, kun pystyt puristamaan sen alle puolen minuutin. Siitä käytetään nimitystä Rapid Shit Method. Osallistu ihmeessä veteraanien ulostamiskilpailuihin.



Kommentit (7)

  • 1.
    jumppaa lehmä
    16.9.2006 16:26
    naiset, joille kyrvän koko on tärkeää, ovat itsensä pilalle höyläyttäneitä hutsuja. osta kuulat ja jumppaa.

    -terv. tiukka mimmi
  • 2.
    Sis'
    18.9.2006 11:27
    Tainnut Waltteri olla pahalla päällä kirjoittaessaan näitä vastauksia? Vai ovatko kysymykset osuneet liian lähelle Waltterin omaa henkilökohtaista elämää?
  • 3.
    hahhaa
    20.9.2006 18:57
    Toi nimimerkki "tiukka mimmi" on tosiasiassa joku mies jolla osui aihe arkaan paikkaan..ei kukaan nainen hermostu niin paljon siitä jos toinen nainen haluaa isovehkeisen miehen.
  • 4.
    Hieno neiti
    28.9.2006 01:12
    Hahhaa ja sis, olen kanssanne aivan samaa mielta.

    Ja ed mainitussa tilanteessa toimitaan tietysti nain: kun mies onkin varustettu tikulla eika harantappoaseella, voit sanoa yht'akkia voivasi suorastaan huonosti ja haluatkin viettaa loppuillan yksin... ehka alkoholia tuli nautittua liikaa tmv, ja et juuri nyt haluakaan seksia. Pahoittele kovasti.

    ps. Muista mainita ettei tilanteella ole mitaan tekemista hanen kanssaan...
  • 5.
    jufe
    1.10.2006 12:08
    Nyt pojat ja tytöt sovinnollisesti!

    Tosiasiahan on se, että pienipenikseninen mies tarvitsee keskimääräistä tiukemman pimpsan, ja löysäpimpsainen nainen tarvitsee keskimääräistä paljon isomman peniksen.
    Miettikää siis tytöt ja pojat kahdesti ennen kuin ilmaisette vaatimuksianne: kertoo enemmän omista elimistänne kuin jostain muusta.

    Keskikokoisena miehenä totean että alle puolet naisista ovat tiukkoja mimmejä. Fyysisesti siis. Henkisellä tasolla tiukkoja (tai valitse mieleisesi muu positiivinen adjektiivi) mimmejä on paljon paljon vähemmän, vaikka puhuttaisiinkin vain sänkypuuhista eikä jostain syvällisemmästä suhteesta. Sama tietysti pätee miehiin.

    Tuntuu ajoittain siltä että pienistä peniksistä valittajat ovat mielestään löytäneet erinomaisen tavan vastata pienistä rinnoista tms. seikoista valittaville miehille. Mielenkiintoista on se että harvat miehet julkisesti (näillä palstoilla tai muualla) tahtovat aukoa päätään naisten mitoista, mutta pieni joukko naisista mielellään ilmaisee mielipiteitään miesten mitoista. Edellinenhän on ilmiselvästi moukkamaista ja pinnallista. Onko moukkamaisuus ja pinnallisuus naisissa hyväksyttävämpää?
  • 6.
    kokemusta on
    16.10.2006 14:24
    ja jos siis puhutaan todellakin PIENISTÄ vehkeistä (ei siis vain hieman keskimääräistä pienemmistä) ei siitä juuri mitään iloa ole, vaikka miten tiukka mimmi olisi.
  • 15.3.2009 19:12
    AUTS! niin no, onneksi ei ole pientä!
    asiat voi hoitaa niin monella tapaa.. mutta jotenkin ihailen tuollaista asennetta, häpeilemättömyyttä!

    onhan se hyvä että joku sen pojalle sanoo, niin voi sitten joskus olla sen kanssa viellä sinut ja kehittää niitä muita ominaisuuksia

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Vartalohoitajanne! Ekololita

Babydollit ovat taas kuuminta muotia - sikäli kuin pystyn tajuntani rajamailla...

Walter de Camp • 21.5.2012 (2)

Lue lisää: uusin City-lehti

Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.

Lue lisää: Sisäpiiri

Etsin neiti Älypäätä
Sisäpiiri. Kysy juhlimisesta... 10
Uistelija pulassa
Sisäpiiri.
Onko hyviä nelikymppisiä vapaita miehiä?
Sisäpiiri 22
A-kuppi ja b-kuppi
Sisäpiiri. Kysy juhlimisesta... 13
Lääke vanhaan suolaan?
Sisäpiiri 4
Ulkokäymälän tyylikkäästä tyhjennyksestä
Sisäpiiri 3
Miksi hiusmallit eivät kestä kritiikkiä?
Sisäpiiri 9
Pankkiiri etsii hippityttöä
Sisäpiiri 1
Kuinka kääntää boyfrendin musta siniseksi?
Sisäpiiri 23
Miksi sairaanhoitajat ovat kuumia pakkauksia?
Sisäpiiri