Karvat kaakkoon

Tee-se-itse: rintakarvojen sokerointi.

Kotisokerointi on tuskastuttavan hidasta, mutta ainakin aineesta on makeutukseen.
Kotisokerointi on tuskastuttavan hidasta, mutta ainakin aineesta on makeutukseen.

"Et sä sitä mistään saa ostettua, se on tarkoitettu ammattilaisille ja sitä saa tukusta", kertoi Body Shopin myyjä testihenkilöllemme heinäkuussa. Kysymys koski vartalosokerin ostoa kotikäyttöön.

Hän oli väärässä – voit kuin voitkin tehdä sen kotona. Samaa kamaa myyvät lukuisat pikkuliikkeet ympäri Suomea. Yhdestä purkista riittää viiteen koko vartalon käsittelyyn. Me testasimme, toimiiko se. Ja toimihan se.

Kauppatorin Apteekin myyjä kertoo sokerin menekin olevan kova, ja erityisesti miesten ostavan sitä pienten alueiden käsittelyyn toimenpiteen kivuttomuuden vuoksi. Sokeri poistaa karvat juurineen, joten sillä saa rintakarvat pois noin kuukaudeksi kerrallaan. Sokeria voi käyttää koko kehoon (kyllä, myös sinne).

Aine lämmitetään vesihauteessa. Kun saat sen otettua helposti purkista sormillasi, voit aloittaa. Sokeri pyöritellään käsissä purkan tuntuiseksi massaksi ja klöntti levitetään iholle. Karvat tarttuvat juurineen sokeripalloon. Iho ei ärsyynny, mutta hidasta se on kuin papin rouvan iltakävely. Tekniikka vaatinee opettelua (ja kärsivällisyyttä).

Tuotetta markkinoidaan ekologisuudella, sillä sitä voi vaikka syödä. Nikseistä innostuneet ehdottanevat operaation lopuksi karvaisen sokeripallon pudottamista teen sekaan.


Body Sweet -vartalosokeri. 15 e. Katso ostopaikat www.sokerointikotona.fi


Kommentit (47)

  • 5.8.2011 06:23
    Joo, mutta hyvät ihmiset. ÄLKÄÄ AJELKO RINTAKARVOJA POIS! Eiiii... Se ei kerta kaikkiaan käy. Muutenkaan en ymmärrä tätä karvattomuusvimmaa.
  • 5.8.2011 09:11
    Miesten naaman ulkopuolinen sheivaaminen on ollut aika pitkään jonkinlainen tabu. Kadut ovat täynnä paidattomia ja karvattomia miehiä, joista tuskin kaikki ovat karvattomina syntyneet. Silti kunnon sheivausvälineitä tai niiden mainoksia on saanut etsiä karvaisten kissojen ja koirien kanssa. Nyt vasta ihan lähiaikoina on kerralla pompsahtanut esille muutamakin surruutinvalmistaja ja markkinoimalla markkinoinut miehille koko kehon sheivaukseen tarkoitettuja välineitä. Hyvä! Nyt tosiaankin odotetaan sitten vielä epilaattori / sokeri / younameit -valmistajia samoille apajille.

    Onko rintakarvattomuus sitten hienoa? Ilman timmiä kroppaa se ei ehkä aja ihan asiaansa muuten kuin siten, että mikään ei ole ällöttävämpää kuin paidan kauluksesta tunkeutuvat karvat. Ne voi poistaa vaikkei muuten sileä olisikiaan, ihan kuin bikinien ulkopuolelle tulevat karvat poistellaan vaikka muuten jätettäisiin alue luonnontilaan.
  • 5.8.2011 10:16
    Ja miksi ihmeessä naiset ajelevat häpykarvat pois nykyään ja haluavat näyttää pikkutytöiltä? Itse pidän kyllä paljon enemmän kunnon pehkosta
  • 4.
    Oogeri
    5.8.2011 11:29
    Ja miksi ihmeessä naiset ajelevat säärikarvat pois nykyään ja haluavat näyttää pikkutytöiltä? Itse pidän kyllä paljon enemmän karvaisista sääristä
  • 5.
    jorma696
    5.8.2011 12:01
    "Ja miksi ihmeessä naiset ajelevat häpykarvat pois nykyään ja haluavat näyttää pikkutytöiltä? Itse pidän kyllä paljon enemmän kunnon pehkosta"

    HYI VITTU :D
  • 5.8.2011 12:07
    Jorma, mikä mättää karvaisessa pillussa, se on luonnollinen
  • 7.
    jorma696
    5.8.2011 12:29
    se on ku työntäis mulkkunsa lankarullaan.Dinosauruksetkin oli luonnollisia, mutta evoluutio vei onneksi nekin.
  • 5.8.2011 12:38
    Karvoille on julistettu sota joittenkin toimesta. Kuuluneeko samaan lokeroon kuin muukin ihmisen "tuotteistaminen", eli haetaan "täydellistä", "virheetöntä", hajutonta, mautonta...

    Karvainen mies ihana mies! <3
  • 5.8.2011 13:58
    Karvapilluinen nainen on ihana nainen. On vaaleita tussuja, punertavia, ja mustia, ihana kirjo eri värisiä. Luonnollisuus kunniaan.
  • 10.
    Tukaton
    6.8.2011 11:23
    Onnistuuko sokerilla kaljun ylläpito?
  • 11.
    CrazyCyborg
    6.8.2011 15:45
    Pitäkää sokerinne, minä karvani.
  • 12.
    Glinda
    6.8.2011 16:13
    mutta... MIKSI?
  • 13.
    Lissuaunaturel
    7.8.2011 11:17
    Kyllä miehen tulee olla karvaisempi kuin naisen. Tosin en minäkään ymmärrä tätä karvattomuuden ihannointia, varsinkaan häpykarvojen totaali poistaminen on käsittämätöntä. Jorma voi olla ilman p*llua sitten, jos ei naturelli tai trimmattu kelpaa.
  • 14.
    Toteamus
    7.8.2011 13:59
    Jorma on peto
  • 8.8.2011 07:12
    Perustetaan kansanliike. "Vaadimme naisille häpykarvat takaisin". Kainalot ja sääret ja viikset naiset saavat ajella mutta ei häpyä , please
  • 16.
    PuskanPuolesta
    8.8.2011 21:59
    ^ Kannatetaan.
  • 9.8.2011 10:22
    Tehdään lakko, ei anneta karvattomille naisille, eiköhän ala puskat kasvaa :)
  • 18.
    Riinast
    9.8.2011 15:40
    Ei voisi vähempää kiinnostaa kuka mies pitää ja kuka ei, mutta itse en voi sietää karvoja jalkovälissäni sen enempää kun kainaloissakaan, ja aion ne poistaa jatkossakin.
  • 19.
    annielle
    10.8.2011 00:40
    Karvattomat miehet näyttävät ihan kynityiltä broilereilta... kun taas rintakarvat ja kunnollinen siisti alapäänkarvoitus kiihoittaa entisestään Mjiauurrggh :)
  • 10.8.2011 07:40
    annielle: olen samaa mieltä, mutta kyllä karvaton häpykin näytää ihan kynityltä broilerilta, eikä kiihota yhtään. Siisti karvoitus hävyssä kuuluu luonnolliselle naiselle. Posliini kuuluu pikkutytölle, ja tämä tarina on tosi
  • 21.
    Einari7895
    10.8.2011 12:31
    Odotan mielenkiinnolla karvaväittelyn voittajaa. Jos Annielle & Iigorin pehkoporukka saa väiteltyä Riinast & Jorma696 posliinijengin nurin, niin trendi siirtyy 60-lukulaisempaan, joka oli taas muodissa tuossa joku aika sitten. Jos Riinast & Jorma696 voittavat niin Annielle & Iigor lähtenevät brasilialaisen vahauksen kautta Body Sweetin ostoon.
    Saa nähdä miten tämä ratkeaa.
  • 10.8.2011 14:45
    Eiköhän me Anniellin kanssa hoideta homma kotiin :) Ollaan taas luonnollisia, eikä näytetä pikkulapsilta
  • 23.
    annielle
    10.8.2011 21:24
    Minulla on bermudan kolmio, kauniisti siistitty, silti karvoja sopivasti ja sileää sopivasti... syön hedelmiä, etenkin ananasta jotta maistuisin hyvältä (muuten toimii ;D ) ja pidän tavaran siistinä... toki minulle kelpaa karvatonkin mutta minkäs minä sille voin että menen ihan hurjaksi jos miehellä on ihana karvoitus ;))) Muistakaa kuitenkin fanaattisuudessa se ettei kaikilla vaan ole runsaita karvoituksia, tai toisilla on todella voimakas karvoituksen kasvu...karvat tai karvatta tai siltä väliltä kunhan on siisti omana itsenään :)
  • 11.8.2011 08:58
    Nythän ei siis ole kysymys missään nimessä runsaasta karvoituksesta tai sen puutteesta,vaan että oltaisiin sellaisia kuin luoja on meistä tehnyt. Eli siis yksinkertaisesti luonnollisia.
    Se on kaikkein kauneinta seksikkäintä.
  • 12.8.2011 08:51
    jokos tämä tuli kaikille selväksi :)
  • 26.
    Karvatpois
    13.8.2011 17:56
    Miehille on olemassa oma Veet, jolla saa rumentavat ihokarvat pois. Karvat kuuluvat apinoille.
  • 27.
    KarvatTallella
    13.8.2011 20:37
    ^ Myös hiukset lasketaan karvoihin. Eks ni?
  • 15.8.2011 08:28
    nimimerkille "karvat pois". karvat kuluvat miehille ja naisille. Kuka nyt haluaisi näytää pikkupojalta tai pikkutytöltä, ellei nyt satu olemaan joku pervo joka haluaa naida pikkutyttöjä...
  • 29.
    Damdamdamdamdam
    15.8.2011 13:48
    Minusta hiusten ja parrankin pitäisi antaa kasvaa rauhassa. Kynnetkin leikataan, vaikka luoja selvästikin tahtoo niidenkin kasvavan.
  • 16.8.2011 04:06
    Karvat ovat jäänteitä apinoilta. Posliini on kaunis.
  • 17.8.2011 08:33
    kuka poistaa kommentteja?
  • 17.8.2011 10:33
    Posliini kuuluu lapselle, ei aikuiselle miehelle eikä naiselle
  • 17.8.2011 11:51
    "Tehdään lakko, ei anneta karvattomille naisille, eiköhän ala puskat kasvaa :)"

    Buhuu, joudun pakkoselibaattiin. :'(
    As if.
  • 17.8.2011 14:27
    hehe, Anna puskan kasvaa :) Ei sitä pidä pelätä, ihmisille on luoja luonut karvat tiettyihin paikkoihin ja niillä on tarkoituksensa...
  • 17.8.2011 23:08
    Nykyihminen pärjää mainiosti ilman tuheroita ja karvapusikoita, ontuva syy kasvattaa itsestään Miss Neanderthal.
  • 18.8.2011 08:42
    Ei niitä tarvitse kasvattaa, kasvaa ihan itsestään :) En tiedä maailmassa mitään kauniimpaa ja seksikkäämpää kuin eri väriset häpykarvoitukset. On tummia, vaaleita ja jopa punaisen eri sävyjä...Nuorempana kampailin tyttöystäväni häpykarvoja esileikkinä, nam :)
  • 18.8.2011 13:14
    Osa tykkää karvaisista, osa vähemmän karvaisista. Osa tykkää sheivata, osa ei tykkää sheivata.

    Mulla on nyt kreisi ja uskalias ehdotus: Karvafanit etsikää henkilö, joka ei sheivaa. Sileyden ystävät etsikää ihminen, joka tykkää sheivata. Win-win!

    Vaihtoehtoisesti toki voi jatkaa eipäs - juupas - "Karvat apinoille" - "Vain pedofiilit sheivaa" -linjaa.
  • 18.8.2011 13:38
    Näyttää olevan arka asia aika monelle
  • 19.8.2011 11:38
    Damien? Miten tuo etsiminen on mahdollista? meinaatko, että ensimmäisenä pitää kysyä onko sinulla posliini vai tussu?
  • 40.
    beme
    19.8.2011 18:56
    on kyllä taas niin mielipide-kysymys tämä asia. miehen suhteen sanoisin että karvaton näyttää orvolta mutta liian karvainen pukkaa jopa kutittamaan.
  • 22.8.2011 08:00
    Naisen suhteeen sanoisin, että karvaton näyttää pikkulapselta ja seksittömältä.
    Miehen suhteen sanoisin että karvaton mies on pikkupoika.

    Mitäs beme sanois naisen suhteeen?
  • 22.8.2011 18:34
    No Beme, kuin on?
  • 23.8.2011 07:51
    kumpi voitti, aito vai ajeltu ?
  • 25.8.2011 10:09
    hehheh, lol :)
  • 29.8.2011 07:35
    Mä voitin, karvainen on kauniimpi...
  • 31.8.2011 07:40
    KARVAT KUNNIAAN...
  • 47.
    _sssssssss_
    Eilen 19:14
    Parhaiten nauraa se joka viimeksi nauraa. (vaikka lähes vuoden myöhässä) Karvaton!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.

Lue lisää: Ilmiöt

Uusi kauneusstandardi
5734 Estetiikkakyselyyn vastannutta... 8
Pahamaineinen E
19
Vältä vilauttelu
Kansalaistaito.
Linnut dinojen jaloissa
Miten pelinkehittäjästä tuli salonkiammatti?
City Tablet Book - juhlakirja @ iPad
25 vuotta lasissa - tällaistako se... 5
Nuoren keittiön työkalupakki
Monessa mukavassa liemessä keitetty kokki, Jyrki Sukula, on Cityn...
Tanssii baterian kanssa
Sambapuku on tanssijan kruunu. mutta mitä se maksaa?
Lahti
Suomi-Tour 2006: Sipe Santapukin... 1
Suomi-opas `08 - Pori
Löylyt Putin-kiukaalla
Underground-tour 2007: Joensuu
Ismo ja Ilkka Alangon... 3