Katselen Tomppaa!

Vielä kerran, homoikoni Tom of Finland.

Uusi Tom of Finland -kirja esittelee kolmisenkymmentä Touko Laaksosen ennen julkaisematonta piirrosta.
Uusi Tom of Finland -kirja esittelee kolmisenkymmentä Touko Laaksosen ennen julkaisematonta piirrosta.
Mitä yhteistä on New Yorkin modernin taiteen museolla ja Kiasmalla? Ainakin se, että molempien museoiden kokoelmissa on Tom of Finlandin teoksia.

Tom of Finlandin eli tuttavallisemmin Touko Laaksosen kuolemasta on tänä vuonna 15 vuotta. 30-vuotisen uran aikana Tom of Finland ennätti tehdä satoja töitä, joista ensimmäinen ilmestyi Pictorial Physique -lehdessä jo vuonna 1957.

"Hän oli pitkään ainoa, joka teki näin selkeästi leimaavaa taidetta julkisesti", kertoo Helsingin kaupungin taidemuseon johtaja Berndt Arell.

"Tompalla oli myyntinäyttelyitä jo 70-luvulla Los Angelesissa, Berliinissä sekä Amsterdamissa, jossa samoissa tiloissa toimi nahkavaatemyymälä. Hän oli aina läsnä ulkomaisissa näyttelyavajaisissa, mutta piti Suomessa matalaa profiilia."

Mutta mikä Tom of Finlandin machoilevista homoteoksista tekee niin ihmeellisiä?

"Viivan käyttö todella varmaa ja se miten hän osasi piirtää lyijykynällä mustan nahan. Sen pehmeyden voi melkein tuntea. Tompan tapaa kuvata nahkaa voi verrata taituruudessaan Edelfeltin tapaan maalata silkkiä. Lisäksi hän eroaa muista eroottisista piirtäjistä siinä, että työt ovat aina positiivisia. Jopa sadomasokismia kuvaavissa teoksissa on pilkettä silmäkulmassa", Arell kertoo.

Ja hyvästä työstä saa maksaa.

"Tosin hänen teoksiaan ei usein ole myynnissä. He, jotka niitä omistavat, eivät halua luopua teoksista. Vähän aikaa sitten Hollannissa pyydettiin Tompan 80-luvun lyijykynätyöstä 10 000 euroa."

Tom of Finlandin on väitetty olevan Muumien luojan Tove Janssonin ohella kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kuvataiteilija. Jos kuuluisuutta mittaa googlaamalla, niin Tompan ei tarvitse häpeillä kotimaisissa taidepiireissä. Tom of Finland -haku antaa lähes 400 000 osumaa, kun Tove Janssonilla saa vain 333 000 hakutulosta. Akseli Gallen-Kallela joutuu tyytymään reiluun 70 000 osumaan ja Juhani Palmu 902:een. Matkaa tosin on vielä kansainväliselle huipulle. Esimerkiksi Salvador Dali kahmii yli viisi miljoonaa hakutulosta.

Tom of Finland -näyttely Helsingin kaupungin taidemuseon Kluuvin galleriassa 21.6–27.8. Liput 6 euroa, perjantaisin ilmainen sisäänpääsy. Berndt Arell & Kati Mustola: Tom of Finland – Ennennäkemätöntä (Like), 32 euroa. Julkaistaan 21.6.


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentit (3)

  • 1.
    tom of finland
    14.7.2006 22:28
    BHUAAAAHAAAAA...!! "touko laaksonen" antaa Googlessa 869 osumaa.
  • 2.
    juhanipalmu
    15.7.2006 12:56
    Ja "Juhani Palmu" antaa 9540 osumaa. Tutkiva journalismi à la City-Lehti rulz!!!!!!!!!!!!!!!!
  • 3.
    ransu66
    2.8.2006 17:36
    ...ja Tom of Finland antaa 17,400,000 osumaa!!!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.

Lue lisää: Ilmiöt

Koditon Helsingissä
Helsingissä oma koti on kullan... 12
Ei järjestysfasismille!
Ordnung muss nicht sein. Sotkusta... 4
Oy Helsingin herkku ab
City esittelee herkkukaupat 4
Pyörän keväthuolto
Kansalaistaito 2
Listat
Mistä me valitamme
Listat
Antiikkivibraattorimuseo 2
Kuokkavieraat
Ei kutsua? Sisään vaan! 15
Väittelyilta osuu vaalien hermopisteeseen
Jani Toivola ja Jussi Halla-aho... 6
Bulevardielämää burkassa
Mustakaapu on karannut! Tuomas... 11
177 kiloa komiikkaa
Juuri laihduttanut stand up... 3