Kauneusleikatut miehet

Kun totuus ei löydy kaurapuurosta vaan peilistä

Mahtaako paidan alta vilahtava six-pack olla täyttä lihasta vai kirurgisesti muotoiltua rasvakudosta? Cityn raportti siitä, kun oma naama ei riitä.

Joidenkin mielestä mulla oli vain heikko itsetunto ja olisi pitänyt hyväksyä itseni sen näköisenä kuin olin. Kyllähän mä itse tulin toimeen oman ulkönäköni kanssa. Ongelma oli siinä, ettei muu maailma tullut toimeen ulkonäköni kanssa", tilittää alta kolmikymppinen Seppo.

Kalju päälaki sai ihmiset kuvittelemaan Sepon olevan ikäistään vanhempi tai jopa rikollinen. Hän hakeutui hiussiirreoperaatioon. Nyt tilanne on muuttunut.

"Monet pitää mua paljon nuorempana mitä mä itse asiassa olen."

Seppo on tuuhentanut istutettuja kutrejaan, mutta muita operaatioita hän ei ole tehnyt, ainakaan toistaiseksi.

Miesten kauneuskirurgia arkipäiväistyy. Kaksi vuotta sitten kohisimme metroseksuaaleista, huulikiilteisistä nuorista miehistä, joiden kylpyhuonekaapit pullistelivat kosmetiikkaa. Nyt yhä useampi tämän metrissukupolven miehistä rynnistää kirurgien asiakkaiksi.

Joka kymmenes suomalaiselle tehty kauneusleikkaus tehdään miehelle, ja pian enemmän. Viiden viime vuoden aikana miesten leikkaukset ovat yleistyneet 20 prosentilla. Eniten miespotilaita operoidaan Professori Nordströmin plastiikkakirurgisessa sairaalassa, jonka asiakkaista kolmasosa on miehiä, noin kolmesataa viime vuonna. Heistä satakunta on alle 35-vuotiaita, nuorimmat parikymppisiä.

Nuoret miehet leikkauttavat neniään, vaalentavat silmänalusiaan rasvansiirroilla sekä istuttavat hiussiirteitä kaljuuntuviin päälakiinsa. Ei-kirurgiset toimenpiteet, kuten botuliinipistokset otsaryppyihin ja silmänympäryksiin, sekä aknearpien tasoitus hionnalla ovat syöksyneet suosiossa perinteisten kauneusleikkausten ohi. Hitti-operaatioksi on noussut myös rasvaimu vatsaan ja leuan alle. Miehet hakeutuvat vastaanotolle, kun jumppa ei jenkkakahvoihin pure.

"Nuoret tulevat herkemmin vartalon rasvaimuun, mutta kymmenen vuotta vanhemmat keskittyvät kasvojen kohennukseen", kirurgian ja plastiikkakirurgian erikoislääkäri Antti Koski Eiran sairaalasta kertoo.

Miehille on myös intiimikirurgiaa tarjolla, peniksen pidennystä tai paksunnosta. Toistaiseksi niiden suosio on ollut vaisu. Yhtenä syynä pidetään suuria riskejä: erään kanadalaisen miehen kohtalona on ollut näyttävämmän varustuksen sijaan tulehtunut, arpeutunut ja huomattavasti pienentynyt penis, joka ei nouse enää erektioon.

Tossukoita vai narsisteja?

Komeus ei ole leikattaville miehille välttämättä ammattiasia, mutta edustavan ulkonäön merkitys työmarkkinoilla kasvaa koko ajan. Asiakaspalvelussa työskentelevät miehet saavat lisää itseluottamusta suoremmasta nenästä ja ryhtiä pyykkilautavatsasta.

Myös parempi menestys naismarkkinoilla huokuttelee.

"Miehistä on tullut tossukoita, joiden pitää näyttää komeilta ja hoidetuilta", väittää professori Rolf Nordström. Hänen mukaansa nykymies ei vastaa suomalaisen naisen korkeita vaatimuksia ilman kohennusta.

"Hyvinvointiyhteiskunnassa ei tarvitse huolehtia perustarpeista. Leikkaukset korostavat ihmisten ylimääräistä aikaa ja halua katsoa ympärilleen sekä peiliin", viestintäpsykologi Mirka Parkkinen sanoo.

"Aina on ollut tarve näyttää hyvältä. Aiemmin kaunistautuminen oli vain tietyn yhteiskuntaluokan saavutettavissa."

Nykyisin komistautuminen leikkausten avulla on teknisesti mahdollista ja kenen tahansa ulottuvilla. Tuhansien eurojen hintakaan ei ole este. Plastiikkakirurgille hakeutuu potilaita kaikista ansioluokista. Leikkaus rahoitetaan vaikka sitten lainalla.

Tulevaisuus leikkauspöydällä

Operaatioista pysytään Suomessa toistaiseksi vaiti, mutta muualla maailmassa miesten kauneusleikkaukset ovat jo arkipäiväisempiä. Amerikassa pojille voidaan auton sijaan tarjota nenäleikkausta kuusitoistavuotislahjaksi.

Facialplasticsurgery.netin keskustelupalstalla kauneusleikkauksista puhutaan avoimesti jopa kuvan kanssa. Esimerkiksi 20-vuotias Kevin on jo käynyt nenäleikkauksessa. Hän esittelee kasvokuvaansa ja pyytää foorumin muilta kävijöiltä vinkkejä seuraavaksi leikkaukseksi. Ja neuvoja satelee: ensin rasvaimulla ylimääräiset pois ja viimeiseksi silaukseksi leukaimplantti.

"Ranskassakin tavalliset virkamiehet ja meklarit kertovat tekemistään pienistä operaatioista avoimesti. Ei havitella ikuista nuoruutta vaan huolitellun näköistä, oman ikäistä ulkonäköä", kertoo Modelboomin johtaja Jaana Ukkola.

Miehet tuskin kirivät naisia kiinni leikkausmäärissä, mutta komeusleikkausten suosio jatkuu.

"Kymmenessä vuodessa miespotilaiden määrä voi jopa tuplaantua. Ala kehittyy huimalla tahdilla ja uusia menetelmiä saadaan nopeasti", Nordström sanoo. Nousevina trendeinä miesten kauneuskirurgiassa ovat langat, joilla kiristetään löystynyttä ihoa tai nostetaan kulmakarvoille ilmettä.

Myös nenäleikkaukset yleistyvät. Tulevaisuudessa kasvonkohotuksia tehdään yhä nuoremmille, alle nelikymppisillekin ja uusien rasvansiirtomenetelmien ansiosta six-packin voi pian tilata kirurgilta.

Mitä sinulle oikeasti tapahtuu?

Parannellut miehet

Lähde: www.plastiikkakirurgia.com


Kommentit (5)

  • 1.
    Big Deal
    13.7.2006 17:56
    Turha operointia on hävetä tai kieltää, varsinkin kun sen useimmiten pytyy näkemaan mitä operaatioita henkilölle on tehty esim. vertaamalla vanhempia ja uudempia kuvia hänestä. Minusta on tosi hienoa, että mm. Ozzy Osbourne on puhunut kauneusleikkauksistaan avoimesti myöntämallä, että hänelle on tehty kasvojen kohotus ja nenäleikkaus. Entisessä Ozzyssä olikin paljon vähemmän mitään miellyttävää katsomista. www.celebrityplasticpics.com/ozzy_osbourne_nose_job.htm

    Ja näyttäishän noita olevan kasa muitakin, joita on jollakin lailla operoitu..
  • 19.7.2006 00:13
    Pinnallinen paska taas kasvaa... Ihmiset tekevät vanhetessaan kohta itsemurhia, koska eivät kestä sitä.. Kyllä muutkin asiat ovat tärkeitä, kuin ulkonäkö.. Pelkkä ulkonäkö ei takaa mitään, koska jos ihminen on ääliö, hänen kauniista ulkonäköstä aletaan tehdä pilaa ja se siitä kauneudesta ole mitään hyötyä..

    Sänkyyn pääsee ulkonäöllä, mutta töihin tarvitaan jo papereita ja kokemusta, sekä aivoja, muuten lentää pihalle nopeasti muutaman mokan jälkeen...
  • 3.
    MOV29
    22.7.2006 23:50
    "Silmäluomet: Michael Jackson"
    Michael Jacksonin silmäluomia ei ole paranneltu, mutta nenäleikkausta ja leuan muotoilua ei käy kiistäminen.
  • 4.
    hupsis
    5.8.2006 17:56
    osoitteessa www.awfulplasticsurgery.com saakin katsella kolikon kääntöpuolta, julkkiksia joiden operointi on mennyt liiallisuuksiin tai muuten vaan pieleen...
  • 5.
    ÖkoMatik
    7.8.2006 12:42
    Hehe! "penislihasta sitovat jänteet eli ligamentit"... Kaikki jänteet ovat ligamentteja, tosin nimitystä ei käytetä kuin ulkomailla. Olipa varmaan kivaa käyttää vierasperäistä termiä?

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.

Lue lisää: Ilmiöt

Bodom-teoriat
Mielikuvituksella ei ole rajoja... 14
Ne toisenlaiset käsityöt
Hans Kestilä rullalautailee...ja... 3
Listat
Kaurismäen kommentit, hassut... 2
Laskuhumala
Ski-pummien uusi sukupolvi 9
Suomi-opas `08 - Lahti
Irwinin kantapaikka 3
Kaupunki 04-07
Hetket ennen aamunkoittoa 24
Listat
Tulista katolista lempeä... 6
420 - mitä epävirallisin juhlapäivä
Kannabiskulttuurin juhlapäivänä... 16
Luomisen tuska
Ääh-puuh! Nuoret äidit kertovat
Metroseksuaalit
Uusi käsite. Mutta onko mies myös... 88