Kaupungin klubiheimot

Onko klubimuotia todella olemassa?

Klubbauksessa tärkeää ei ole muoti, vaan musiikki. Vaikka pintamuodin merkitys onkin klubeilla viime aikoina kasvanut, klubismin pukeutumiskutsu on aina kuulunut: dress to impress!

Kun bileiden tarkoitus on vapauttaa hetkeksi arkitodellisuuden kahleista, fantasiatodellisuuteen siirtyy paremmin kuteissa, jotka eivät ole ihan tästä maailmasta. Monille pukeutuminen ja asujen suunnittelu ovat se toiseksi oleellisin osa klubismia.

Huikeimmat pukushow’t nähdään kesäisin Ibizalla, jonne friikit ympäri maailmaa saapuvat viikoittain jättimäisine matkalaukkuineen. Mutta osataan Helsingissäkin: enää vaatteenhankintamatkalle ei tarvitse lähteä ulkomaille, sillä Suomesta löytyy niin kauppoja kuin tekijöitäkin. Luomuksia kannattaa etsiä etenkin nuorten suomalaisten suunnittelijoiden mallistoista.

Kaupungissa vaikuttaa ainakin neljä selvästi tunnistettavaa klubiheimoa, joilla on oma alakultturelli pukeutumistyylinsä. Esittelemme kinkyt, cyberheadit, retroilijat ja dj:t.

Kinkyt

Rankkaa musaa, rankkaa toimintaa ja ihania, lämpimiä ihmisiä. Fetissipukeutuminen uppoaa hedonismia tihkuvaan klubi-ideologiaan kuin piikki pohkeeseen. Tätä jengiä voi hätkähdyttää vain tuulipuvulla ja purkkareilla. Parempi on latoa päälle nahkaa, kumia, lävistyksiä, kettinkejä ja pvc:tä. Pääväri on luonnollisesti musta. Suosittuja ovat myös dragit ja rooliasut, joista perinteisimpiä ovat hoitsut, nunnat, pirut ja enkelit. Asusteista hallibileissä näkee vielä toisinaan myös kaasunaamareita.

Musa: Hard house, hard-trance, NRG, industrial.
Kaupat: Sin City, Honesty, Salainen Agentti.
Taivas: Torture Garden
-klubi Lontoossa tai helvetti vilkkaana iltana.

Cyberheadit

Kinkyosastolta pvc-vaatteita ja lävistyksiä varastaneet cyberheadit ovat kuin lapsenomainen versio edeltäjistään. Erityisesti hallibileissä, Hallmark-klubilla ja aamujatkoilla viihtyvien, laihojen, niukasti pukeutuneiden tyttöjen ja poikien varustukseen kuuuluvat kiiltävät ja värikkäät leveät housut ja hameet, pienen pienet topit, uv-valoissa kiiluvat yksityiskohdat ja perversiona muhkeat karvatossut. Bileissä kirkkaanvärisiä karva-asusteita näkee myös ranteissa ja muina yksityiskohtina. Rekvisiitaksi käyvät myös siivet, glowstickit, laserit, tutit sekä muut leikkisät tavarat.

Musa: Trance, hard house, NRG.
Kaupat: Suomessa klubivaatteita myyvät mm. Honesty ja Mosso. Englannissa ehdoton vierailukohde on Cyberdog-klubikauppa.
Taivas: Yhteiseuforia 1998 trancebuumin aikaan, kun monta tuhatta glowstickiä viuhtoi ilmassa samaan tahtiin.

Retroilijat

Elektron lyötyä läpi klubirintamalla kasari palasi ja sen vaikutteet näkyvät myös pukeutumisessa trendejä seuraavan klubijengin yllä. Kirkkaita värejä, isoja kuvioita, korkeita korkoja, kasarileikkauksia, pilkkuja ja palloja – onneksi ei sentään olkatoppauksia. Kuumimmillaan staili kukoistaa klubeilla Euroopan metropoleissa, mutta sitä tapaa myös Kermassa, Motherissa ja Alahuoneen kemuissa.
Myös kustomointi on päivän sana. Vaikkei osaa ommella pätkääkään, saa vanhoista vaatteista silti ultramakeita leikkaamalla vaikka hihat tai kauluksen. Retro sykkii myös miesten vaatteissa, joissa juhlivat myös seitkytluvun kuvat ja kuosit.

Musa: Elektro, house, drum & bass.
Kaupat: Union Five, Beamhill, Zone, Dieselkin käy.
Taivas: Omat vippibileet Justin Timberlaken houstaamana.

Dj:t

Dj:t eivät tanssi eivätkä vaatteilla koreile. Tämä klubien ydinryhmä pitää tiukasti kiinni anonyymiteetistä ja vapaudesta tulla bileisiin omana itsenään. Tavallinen dj-univormu on farkut ja t-paita, joka roikkuu farkkujen päällä rennosti. Usein paitaa koristaa musiikkimieltymyksiä kuvaava teksti tai logo. Tässä labelin nimi käy siinä missä klubinkin. Kun dj liikkuu, paidan hihat lepattavat hieman. Bodatut levynpyörittäjät ovat klubeilla suhteellisen harvinaisia.
Mutta tietysti poikkeuksiakin löytyy. Osa dj:stä on tehnyt esiintymisestään show’n, jossa myös pukeutuminen näyttelee suurta roolia. Silloin se on näyttävää ja mahtipontista. TJEU: Proteuksen keikka.

Musa: Hyvä musiikki.
Kaupat: Street Beat, Livesaver, Mosso.
Taivas: Päällä puhdas paita, hyvä setti ja jengi diggaa.

Mene, mene!

Drum & bass –klubi Freeform Kermassa 13.9. Voodoo-klubi Kermassa perjantaisin.
Rush – The Revolution Aktia Salissa 13.9. Musiikkina housea ja trancea hard-etuliitteellä ja ilman.
House-konkari Pete Heller 19.9. Choice-klubilla ravintola Kaisaniemessä.
Hallmark-trancebileet 20.9. Hesperiassa.
Club Säteen NRG:stä rankaisua Gloriassa 26.9.
Kuvaa ja musiikkia yhdistävä Screen-klubi palaa Kaapelitehtaalle 4.10. vieraanaan John Digweed.
House-klubi 404:n 2-vuotissynttärit 4.10. Erottajan Memphisissä.



Kommentit (18)

  • 1.
    klubbari
    11.9.2003 20:04
    No jäipä kyllä ERITTÄIN köyhäksi ja yksipuoliseksi tämä "analyysi" näistä heimoista... Hurraa, City-lehti!
  • 13.9.2003 12:53
    samaa mieltä.aika yksipuolinen stoori nähden siihen paljonko aiheesta olisi voinut kirjoittaa..
  • 3.
    Hile___
    15.9.2003 13:03
    Aika heikkoa... Mutta parempi toikin kuin ei mitään...
  • 4.
    knA
    15.9.2003 17:19
    Töksähti toi juttu vähän.. Alku pätkä vaikutti jo joltain, mutta sitten.. eih.
  • 16.9.2003 14:18
    Hmm, todellakin hieman pettynyt artikkeliin. Tämä nyt ei syvennä tavallisen ihmisen tietoisuutta klubikulttuurista millään tavalla.

    Teksti pitää kyllä paikkansa mutta jotenkin jää kyllä hämärän peittoon asian ydin. Hallmarkeissa kuvattiin paljon ihmisiä joilla oli hienoja klubivaatteita mutta lehdessäkin oli vain kaksi kuvaa mikä oli suuri pettymys. Toivottavasti vastaavaisuudessa tulee lisää uutisointia klubipuolelta joka on hieman enemmän suunnattu asiasta ja kulttuurista tietämättömälle hehän tätä tietoa tarvitsevat.

    -irixi
  • 6.
    Nemesis00
    17.9.2003 12:32
    "Tämä nyt ei syvennä tavallisen ihmisen tietoisuutta klubikulttuurista millään tavalla."

    No niin varmaan. "Tavallinen ihminen" ei tiedä klubikulttuurista juuri yhtään mitään. Kyllä tämä juttu ihan kohtuu hyvä on, haukkukaa vaan niin kohta ei vielä ole näitäkään juttuja...
  • 7.
    sokea_vaeltaja
    17.9.2003 13:49
    Kiitos Anna osuvasta artikkelistasi! Se yhtenäisti ajatuksiani tästä yöelämän arkkitehtuurista, johon en vielä monen vuoden klubbailun jälkeenkään ole saanut muualta yhtä selkokielistä kokonaiskuvaa. Luettuani artikkelin tuli astetta tiedostavampi olotila, siihen mitä itse on näistä aiheista ajatellut. Mielessäni on nyt useampi kysymys vähemmän - monta vielä jäljellä.

    On hiukan tyhmä olotila siinä mielessä, kun oma kommenttini tästä yksinkertaisesti hyvästä artikkelista on tähän mennessä ainoa positiivisesti latautunut. Ihan kuin kaikki muut ympärillä pitäisivät artikkelin minulle paljastamia asioita täysin itsestään selvinä.

    Kuinka erottaa sokea mieli, toisenlaisten sokeiden joukosta? ...ja sitten vielä löytää ne oikeat sanat yhdistämään molemmat puolet samalle aaltopituudelle? Anna löysi muutaman - minun näkökulmastani katsottuna.
  • 19.9.2003 19:14
    No kyllä tämä jäi minunkin mielestäni todella ankeaksi. Jotenkin tuntuu että kirjoittaja on tehnyt arvionsa ihan vaan runsaasti mainostetuiden kaupallisten klubien perusteella eikä käynyt missään pienempien piirien systeemeissä mukana (vaikka eipä niitä Helsingistä isommin löydykään). Mihin jäi esim. indut, metallistit, newpunkit, cd:t jne...? Minusta artikkeli jäi todellakin kehnoksi pintaraapaisuksi, joka on omiaan antamaan nimenomaan väärän kuvan klubiskenestä.
  • 9.
    jackass3
    21.9.2003 18:28
    Paskaa musaa eikä ees viinaa juoda. Siinä teille klubikulttuuri tiivistettynä yhteen lauseeseen!
  • 10.
    klubber
    25.9.2003 10:50
    jackass3 kirjoitti 21.09.2003 klo 18:28:

    Paskaa musaa eikä ees viinaa juoda. Siinä teille klubikulttuuri tiivistettynä yhteen lauseeseen!

    Toiset tykkää toiset ei.Siis tämän mielipiteen mukaan kaikkien ihmisten pitäisi välittää samoista asioista.Kysehän on pelkästään makuasioista.
  • 11.
    Cippo
    25.9.2003 12:55
    irixi:Tämä nyt ei syvennä tavallisen ihmisen tietoisuutta klubikulttuurista millään tavalla.

    mistä lähtien tavikset ovat olleet tervetulleita clubeille, pahin turistibuumi on juuri ohitettu, niin en usko että kukaan clubbaaja niitä aikoja kaipaa takaisin.. bileet back to maan alle! :)
  • 25.9.2003 14:40
    Hyvä Cippo! UG-aikoja onkin muisteltu hartaasti ja kaiholla. Mielestäni artikkelin kirjoittaja (ainakin siis artikkelin perusteella) on aika hyvä esimerkki klubituristista, joita ei todellakaan tule ikävä. Pahoinpa silti pelkään, että kunnon UG-bileet taitavat olla jo aika pahasti taakse jäänyttä elämää...
  • 13.
    RaveOn
    25.9.2003 23:43
    Pirun hyvä, ettei viinaa kuluteta kamalasti. Känniset törpöt pysykööt normibaareissa, poissa tanssilattialta kaatuilemasta. Aika yksitoikkoinen artikkeli, mutta pituutensa nähden ihan jees. Klubbailu on kuitenkin hyvin laaja ja haastava alue kirjoittaa. Tulevaisuudessa toivottavasti pidempi ja kattavampi artikkeli. :)
  • 26.9.2003 04:54
    No entäs sitten tekno itse, miten sen kuuntelijat pukeutuu?

    Vastaus: varmaan pitkälti samalla tavalla kuin dj:t.

    Stereotyyppinen pukeutuminen hämärille savuisille laittomille teknobileille: Musta t-paita jossa lukee esim. Tresor tai Porno House, mustat farkut. Ja hemmot kaivamassa nenää tanssilattian reunalla kädet ristissä rinnan päällä.
  • 15.
    adumeister
    26.9.2003 09:50
    Toivottavasti tuota 'cyberhead' -osastoa ei sekoiteta cyberpunkiin, joka on kuitenkin ihan oikea scifin alalaji, eikä mikään keinotekoinen 'mä oon niinku teknotribessä' -itsetehostustermi.
  • 16.
    irixi
    29.9.2003 18:13
    Cippo kirjoitti 25.09.2003 klo 12:55:

    mistä lähtien tavikset ovat olleet tervetulleita clubeille, pahin turistibuumi on juuri ohitettu, niin en usko että kukaan clubbaaja niitä aikoja kaipaa takaisin..

    Cippo, oikeessa olet. Ehkä esitin kantani hieman oudosti nyt kun luen kommenttini uudestaan. Turisteja ei todellakaan kaivata bileisiin vaan tarkoitin lähinnä ihmisiä joita kiinnostaa nämä suljetut ympyrät mutta jotka eivät itse kuitenkaan käy.

    Näin ollen jos klubismista informoitaisiin paremmin vältyttäisi turisteilta koska ne jotka klubeilla haluavat käydä myös tuntevat käytöstavat joita siellä noudatetaan.

    Joku tässä aiemmin sanoikin "paskaa musaa eikä ees juoda viinaa", siinä on yksi turisti vähemmän koska ilmeisesti kommentoija haluaa vetää kupolin himmeeksi ja kuunnella iskelmää tms. mikä taas johtaa siihen ettei hän ainakaan tule sotkemaan meidän piireihin :) Suurimmat ongelmathan tuottavat laumat jotka paukkaavat vahingossa sisään ovesta eivätkä tunne "talon tapoja".

    UG on kyllä ohitettu aikakausi vaikka kaipuu on kova :/
  • 17.
    clitoris
    24.10.2005 09:58
    vittu imekää itteänne
  • 18.
    klitoris
    24.10.2005 10:00
    röojnozshfdzsgfdshfdfdfdjnjnbfdknbfdjknbfdjnjfdjnonfdbjlonfdojjnxbfdinxbfdj nbdofinbdzklöfnklsfdnjhosneiosngfdbionfdiousduiongdsuifnrsuienbiusjnuiujzsn redjnsbfdoinfojnfdionsreniosrenbklosbedjfoijbsiodhiorehnzsuiodhnuiasrdhuire ghfyugyugyugewyuhgyugbuyghyufgffsdyugfdsyufsgdyusfagyuasdgyuawgasyedgsdauyg yuasdgyasudgasdjygjhvgyugdyugvyugewyudguadfugdsgyusfdgyusfdgfyuvstyugyusewa yudgsuedygedvyudsgyusddsygusdyuddtsvdytsdtsvdytdsvytdvytdytdsvytfytzsdytfsd vytfsvdytdsvtysdtfyesedycsedcyewycrewyrcewsctrfedctrfsedcrytrytrfceyucewewy ceyceytrcytcytcrewewtcewtcyewtwytcewtycewytcedyucytcsewytcwaeytrcwdcyrwdutf waustdfusduastdtrewytcewytftagdfytwycy3wftdutauewire7w6fdtew6eawytfaewyaiew t6ew67rd7t5srfdtfdstrfqy3wtc3ytewtyew7iewye

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.

Lue lisää: Ravintolat

City-testi
Ravintola-asiakkaiden seksi-indeksi 7
Jamie Oliverin menu Turussa
Jamie Oliver on suunnitellut uuden Pohjoismaa-menun, joka tarjoillaan...
Ravintolauutiset: Tampere
Ravintolauutiset: Turku
Kuultua
Helsingin ravintola- ja klubiuutiset
Kuultua
Helsingin ravintola- ja... 2
Isku venäläiselle klubille
Eroon ennakkoluulosta: käy... 101
Kuultua (klubit)
Helsingin klubiuutiset
Stefanin pihvitalo Turussa
Se on täällä: Top Chefissä suomalaisten sydämiin tiensä kokanneen...
Ravintolauutiset: Helsinki