Keilailussa on hohtoa

Keilailu ei ole mikään uutuuslaji; egyptiläisestä 7000 vuotta vanhasta haudasta on löytynyt keilavälineitä muistuttavia pelivälineitä. Keilailun ensimmäiset säännöt kirjoitti mies nimeltä Martti Luther.

Keilailu ei ole mikään uutuuslaji egyptiläisestä 7000 vuotta vanhasta haudasta on löytynyt keilavälineitä muistuttavia pelivälineitä. Keilailun ensimmäiset säännöt kirjoitti mies nimeltä Martti Luther.

Aikoinaan keilailun on väitetty uhkaavan yhteiskuntarauhaa.
Keilailu jopa kiellettiin Amerikassa, koska gangsterit ottivat lajin haltuunsa. Englannissa laji joutui pannaan, koska se häiritsi kuninkaan mielestä jousiammuntaharrastusta.

Nykyään keilailua harrastaa arviolta 80 miljoonaa ihmistä. Maailman kuuluisin keilahalli lienee se, joka on Valkoisessa talossa.

Keilailu on helppo aloittaa, koska harrastajan ei tarvitse ostaa välineitä. Keilahallista saa muutaman kympin maksua vastaan kengät ja pallon.

Ja sitä paitsi rähmäkäpäläkin saattaa onnistua kaadossa, vaikka väitetäänkin, että kymmenen perättäisen kaadon saavuttaminen on paljon vaikeampaa kuin esimerkiksi golfissa hole in onen lyöminen.

Keilailun suosiota selittää se, että se on parhaimmillaan hyvin sosiaalinen laji. Lähes jokaisesta keilahallista saa kyytipojaksi huurteisen tuopin olutta ja ikävän pistelaskun hoitaa kone pelaajien puolesta. Oma svengaava keilailun muotonsa on hohtokeilailu, jossa keilataan pimeässä hohtavia keiloja rockin tahtiin.

Radat

Ruusulanhallit
Ruusulank. 3-5, p. 494 156
Hinta: Rata 75 mk-120 mk/tunti. Tossujen vuokra 5mk.
Kahvila: On. Myös olutta ja siideriä. Kolmostuoppi 22 mk. Naposteltavaa. Aterioita tilauksesta.
Erikoisuus: Hohtokeilailu, jota järjestetään perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. Sopimuksen mukaan myös muulloin. Aika varattava etukäteen.

Fun Bowling
Helsingink. 25, p. 765921
Hinta: Rata 70 mk-120mk/tunti. Tossut 5 mk.
Kahvila: On. Keskiolutta, siideriä, lonkeroa ja naksuja. Kolmostuoppi 20 mk.
Erikoisuus: Hohtokeilailu, jota järjestetään keskiviikosta sunnuntaihin. Aika kannattaa varata.

Talin keilahalli
Huopalahdent. 22, p. 554 401
Hinta: Rata 55-110 mk/tunti.
Kahvila: On. Ruokaa tilauksesta, pikkunaposteltavaa, olutta ja siideriä. Keskioluttuoppi 20 mk
Erikoisuus: Pääkaupunkiseudun suurin keilahalli.

Perusvinkit

1. Painava pallo kaataa enemmän keiloja.
2. Liian painava pallo huonontaa tarkkuutta.
3. Kevyen pallon käyttäminen on fiksua, ennen kuin hallitsee tekniikan.
4. Pallon reikiin laitetaan peukalo, keskisormi ja nimetön.
5. Väljissä vaatteissa keilailu on sujuvinta.
6. Jotta saisi mahdollisimman monta keilaa kaadettua on osuttava kärkikeilan välittömästi oikeanpuoleiseen tai vasemmanpuoliseen keilaan, ns. taskuun.


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.

Lue lisää: Sportti

Boheemia laskettelua
Laji sinulle, joka haluat vapauttaa kantapääsi ja kaatua lumeen...
Levottomat jalat
Heille lenkki ei ole sininen. Se on... 8
Sulkia hattuun
Sulkapalloilija Kasper Lehikoinen, 17, ei ole ihan normaali.
Extreme-urheilija
Vakuutusyhtiön vihollinen nro 1 3
Valioliiga
Heitä Urheiluruutu juhlii viiden... 4
Vakavaa hauskanpitoa
City selvitti, miksi yli 60... 1
Jäähyväiset rantakunnolle
Miehet ovat lihavia ja naisten... 3
Urban Sports: Ritti ja Litti
Kulman pojat -elokuvan futisfanin... 1
Juokse pilvessä
ON Running -juoksukenkä lupaa tehdä... 1
Välineurheilun ABC
Urheiluliivit painavat... 2