Kenen joukoissa seisot?

Demarit ja keskusta tarjoilevat vanhaa ja niukasti miesvaltaista joukkoa. Perussuomalaiset ovat ehdokasasettelussaan läpimachoja. Ainoana eduskuntapuolueena Vihreillä on ehdokkaissa akkavalta.
Demarit ja keskusta tarjoilevat vanhaa ja niukasti miesvaltaista joukkoa. Perussuomalaiset ovat ehdokasasettelussaan läpimachoja. Ainoana eduskuntapuolueena Vihreillä on ehdokkaissa akkavalta.
Eurovaalit on tukala paikka puolueille. Profiloituminen on vaikeaa. Lupauseroja ei löydy. Osoittakaa puolue, jonka yksi tärkeimmistä teemoista ei olisi kansallisten etujen ajaminen? Tai puolue, joka ei haluaisi puolustaa suomalaisten oikeuksia ja mahdollisuuksia Euroopassa. Koska kaikki haluavat pitää meistä suomalaisista huolta, on lähes sama kenet lähettää europarlamenttiin. Siksi eurovaaleissa äänestyspäätöksen voi tehdä ihan muilla kuin asiaperusteilla.

Yksi vaihtoehto on antaa äänensä puolueelle, jonka kandidaattijoukko miellyttää eniten.

Sillä kertoohan puolueesta yhtä ja toista se, että ehdolla ei ole ensimmäistäkään naista. Tai se, että ehdokkaista lähes jokainen on yli 45-vuotias. Ja varsinkin se, että joka viides kandidaatti on pätevöitynyt ehdokkuuteensa lähes ainoastaan pintajulkisuudessa.

 

Tiesitkö tämän ehdokkaista?

  • Miehiä: 140
  • Naisia: 87
  • Keski-ikä: 45,3

Eniten "julkkiksia":

Kokoomus (4/20) 20 %

Eniten opiskelijoita:

Vasemmistoliitto ja Vihreät (3/20) 15 %

Yleisimmät ammatit:

  • Opiskelija: 22
  • Kansanedustaja: 14
  • Euroedustaja: 10
  • Lääkäri: 8
  • Toimittaja: 8


Kommentit (1)

  • 9.6.2004 18:59
    Ei se nyt ihan sama ole ketä sinne parlamenttiin äänestää. Jos ihmiset äänestävät sinne eurofederalisteja, jotka haluavat muodostaa Euroopasta yhden suuren valtion, niin silloin näin myös tapahtuu. Toisaalta jos sinne äänestetään ihmisiä, jotka haluavat säilyttää EU:n itsenäisten valtioiden välisenä liittona ilman mitään puolustusydintä, niin silloin näin myös tapahtuu.

    Nyt jokaisen pitäisi miettiä millaisessa Euroopassa haluavat elää. Haluatko Euroopasta USA:n kaltaisen jättiläisen, vai haluatko pitää päätöksenteon enemmän paikallisella tasolla.

    Itse haluaisin liittovaltio kehityksen loppuvan ja jopa hiukan taantuvan. EU on ajautunut kauas siitä, mikä sen tarkoitus alunperin oli. EU:n tulisi olla pelkästään vapaakauppa-alue ilman valtiorajojen valvontaa. Siis ihmiset, tavarat ja pääomat saisivat liikkua rajoituksetta EU:n sisällä. Tähän tehtäväänsä EU on tällä hetkellä valtavan byrokraattinen ja massiivinen laitos. Todellisuudessa se ei tarvitsisi parlamenttiä tai muutakaan hallintoa lainkaan. Se olisi vain valtioiden välinen liitto, sopimus, pala paperia.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...

Lue lisää: Politiikka

Pekka Haavisto vs. Paavo Väyrynen
Cityn presidentinvaalisarja, osa 2... 5
Lisää keskisormia eduskuntaan!
Politiikka ei voisi vähempää... 2
Puoluejohtajat provo-tentissä
Puoluejohtajien hymy hyytyi Ari 41
Vapaana vai häkissä, Mari Kiviniemi?
Vaalipommi osa 8. Ei, rouva... 1
Rakastatko Tiuraa, Jyrki Katainen?
Vaalipommi osa 7. Ari Peltonen kohtaa Kokoomuksen puheenjohtajan...
Euroshow
Ari Peltonen haastaa yksin Euroopan... 4
Tieto lisää tuskaa
Julkisen puolen IT-hankinnoista... 10
Hymyile, olet EU:ssa!
Kuinka maajoukkuegolffaajasta tuli... 1
Toisen kierroksen väkeä
Mitä sitä onkaan tullut sanottua? 2
Perussuomalaista vihapuhetta -blogi Facebook-sensuurin kohteeksi
Ilmiannot estivät blogin... 31