Keppiä orkesterille

Kapellimestari kuuntelee Stray Catsia.

Jokainen tahtipuikko on yksilö. Rouvalin on kevyt ja itsestäänlentävä.
Jokainen tahtipuikko on yksilö. Rouvalin on kevyt ja itsestäänlentävä.

Santtu-Matias Rouvali, silloin 23, johti Radion sinfoniaorkesteria ensimmäisen kerran syksyllä 2009. Se oli pikahälytys. Konserttiin kiinnitetty kiinalaiskapellimestari Xian Zhang sairastui ja orkesterin johtajaksi valittiin kapellimestarilupaus. Yhtä nuorta kapellimestaridebyyttiä ei ollut Suomessa nähty sitten aikansa ihmelapsen Mikko Franckin. Konsertin jälkeen samat keskustelut täyttyivät kehuista. Suurta konserttia kapellimestari valmistelee kuukauden, orkesterin kanssa harjoitellaan viikon verran. Syksyn keikkaa varten valmistautumispäiviä oli viikko.

"Myös soittajat ymmärsivät, että tilanne on nyt tämä, johdossa on nuori kaveri. Tilaisuuksia nuorille kapellimestareille on vähän. Paikoista on kova kilpailu. Kävi hirveä säkä."

Ammattilaisorkesterissa ei ole tilaa sooloilulle. Soittajista löytyy persoonallisuuksia, mutta vanhan koulukunnan diivat ovat vähissä. Soittajan sooloillessa tilanne lyödään harjoituksissa poikki ja puhutaan halki. Päätösvalta pysyy aina kapellimestarilla.

"Työ tehdään jo harjoitusviikolla, konsertissa vain johdetaan. Kapellimestarin työ on paljon enemmän kuin se, mitä yleisö näkee."

Orkesterin johtajalta vaaditaan herkän kuulon ja käden hienomotoriikan lisäksi samoja ominaisuuksia kuin nykyaikaiselta esimieheltä. Kapellimestareista Rouvali arvostaa Sakari Oramoa, joka on luonteeltaan sosiaalinen, mutta vaativa.

"On vanhanaikaista ajatella, että pitäisi olla ilkeä. Vanhan koulun kapellimestarit ovat olleet, soittajat ovat välillä pelänneet, että uskaltaako nyt mitään. Jos harjoituksissa räyhää, se huonontaa soittajien suoritustasoa. Jos orkesterille heittää pallon, on parasta, jos sen pallon saa takaisin. Kapellimestarin ei tarvitse olla diktaattori."

Vaikka kiinnostuneita riittää konserttien vakikävijöistä musiikin opiskelijoihin, tyypillisesti konsertin jälkeen jää juttelemaan stereotypian mukaisesti keski-iän ylittänyt kuuntelija. Bändäreitä Rouvali ei tunnista.

"Keski-Euroopassa nuoretkin ovat innostuneet, nuoret jopa pukeutuvat konsertteihin. Suomessa karuinta on se, että kauppakeskuksissa klassista musiikkia käytetään nuorisonkarkottimena."

Klassisella musiikilla on yritetty häätää nuorisojoukkoja kauppakeskuksista muun muassa Lahdessa, Tampereella ja Lohjalla. Saksan Bayeruth järjestää Wagner-juhlia, jonka konsertteihin saa lippuja vain anomalla niitä kirjeitse etukäteen. 20–30-vuotiaat vaeltavat rinkka selässä jonottamaan peruutuspaikkoja.

"Monet väittävät, että eivät pidä klassisesta musiikista. Mutta kuinka moni on käynyt konsertissa? Ei hirveän moni. Elokuvissa taustalla soi koko ajan musiikki, joka herättää tunnetiloja. Tutustumista klassiseen musiikkiin ei kannata aloittaa moderneista teoksista. Jopa alaa opiskelevilla muusikoilla on toisinaan ongelmia ymmärtää niitä. Kannattaa aloittaa klassikoista, joiden melodiat ovat tuttuja entuudestaan. Esimerkiksi Carmina Burana on ollut todella suosittu."

Alun perin Rouvalista piti tulla sinfoniaorkesterin rumpali. Lyömäsoitintausta näkyy tavassa johtaa orkesteria. Siinä missä entisen viulistin johtamistyyli voisi olla lennokas ja ilmava, Rouvali pitää monirytmisyydestä ja vaihtuvista tahtilajeista.

"Lyömäsoittimien soittaminen on vähentynyt. Mutta kun taidon on hankkinut, olisi sääli luopua siitä. Tykkään soittaa rockia. Suosikkibändeihini kuuluu Stray Catseista soolouralle lähtenyt Brian Setzer, joka tekee keikkoja big bandin kanssa."

Lyömäsoittimien lisäksi Rouvali harrastaa pienriistan metsästystä ja kalastusta. Lumilautailun hän joutui lopettamaan, koska kädet ovat korvaamaton työväline ja niitä pitää suojella. Metsästys ja kalastus säilyivät.

"Syksy on parasta aikaa metsästykselle ja kalastukselle. Tänä syksynä en todennäköisesti niin paljon kerkeä, mutta kaikki mahdolliset vapaapäivät, sinne vaan metsään."

Santtu-Matias Rouvali & RSO Finlandia-talossa 26.8. 15–39 e.

File: Santtu-Matias


Katso artikkeliin liittyvä video


Kommentit (2)

  • 1.
    Muusikko78
    26.8.2010 19:02
    Santtu on söötti eikä takuulla ole leuhka! Toivottavasti hänestä ei tule samanlaista omahyväistä nirppanokkaa kuin muista suomalaisista huippukapellimestareista.
  • 2.
    toimittaja84
    28.8.2010 12:02
    Olis kiva tietää kuka artikkelin on kirjoittanut? Ei tarttis nimittäin hävetä.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Naisen tutkajärjestelmä
Sisäpiiri. Kysy juhlimisesta, ravintoloista tai julkkiksista, Walter...
Deittailun pikaopas (Turku)
Kaupungin parhaat paikat iskeä... 1
Lauri Tilkanen - syntisen kaunis mies
Näyttelijä Lauri Tilkanen on... 1
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Tre)
Me kysyimme. Te äänestitte... 10
Huippuravintolat Linnanmäelle
Jos kaikki menee putkeen, Lintsillä voi ensi kesänä herkutella...
Monta toria Siljan buffetissa
Tallink Silja uudistaa buffet-ruokailuaan helmikuun alkupuolella.
Erohelvetin vaiheet
Kriisin vaiheet ovat kaikilla samat. Tukea tarvitsee myös jättäjä.
Pasi Pirttiaho
Tuotantojen tukena.
Tuomas Enbuske
Twitter-juontaja.
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Tku)
Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen...

Lue lisää: Kulttuuri

Hannu Rajaniemi tarjoaa scifiä kansalle
Hannu Rajaniemi sai... 3
18 x Taiteiden yö
Eero Milonoff on kirkon pihalla... 1
Svenskans färska kött
Esittelyssä Play Me -musikaalin... 5
Vaadimme joulutervehdysvideoita kaikilta tahoilta
Metropolian rehtorin joulutervehdys ja Sanoma Muppets toimikoon...
Taiteiden yö Go-Go 27.8.
Taide juhlii yössä, juhli sinäkin! 1
Kulttuuriopas
Keitaat. Ihmiset. Ilmiöt. Cityn opas lähes kaikille aisteille.
Taidetta peilikuvasta
11
Guggenheim sai suunnitelmansa
Tuoreen suunnitelman mukaan... 13
Ville Venäjältä, päivää!
Runo nousee myyntilistoilla ja... 8
Taiteilijan elämää
Kulttuurikyselyn tulospalvelu 4