Kesän nesteet 09

Virvoituksen historia, kesäjuomauutudet ja mäyräkoiran etymologia.

Maailman juoduin alkoholi ehkä on olut, mutta parhaiten Suomessa tällä hetkellä myyvät long drink -juomat. Kun oluen myynti jatkaa tänä vuonna takelteluaan, lonkeron myynti kasvaa; tammi-maaliskuussa kasvua tuli lähes kymmenen prosenttia. Lonkerotrendistä otetaankin kaikki irti: Alkossa myytävistä alkuperäisistä gin-pohjaisista lonkeroista tulee kevytversioita, ja käymisteitse valmistettuihin ruokakaupassa myytäviin lonkeroihin tehdään uusia makuja. Vai mitä sanotte vadelmalonkerosta?

Trendiä ei näy missään muualla maailmassa, sillä lonkero on suomalainen keksintö. Vuoden 1952 olympialaisiin kehitetty gin-pohjainen (lisäksi greippilimonadia, brandya ja Pommacia) juoma sai uusia muotoja, kun alkoholaki vapautti vuonna 1995 käymisteitse valmistetut korkeintaan 4,7-prosenttiset alkoholijuomat ruokakauppoihin.

Siidereissä jatkaa toinen suomalainen erikoispiirre: makusiiderit. Lähes puolet Suomessa myytävistä siidereistä on makusiiderejä ja tänä keväänä myydään yli kymmentä uutta makuversiota. Oluissa luotetaan erikoisiin.

Hauskin uutuus ovat kuitenkin erilaiset pakkaukset. Pikkuviinejä myydään kierrekorkeilla, karahveissa, muovipulloissa ja juomalasin sisältävässä pullossa. Oluen ystävät ovat huomanneet jo muutama vuosi sitten olutpullojen pohjaan tulleet kolot, jolla kruunukorkin saa auki. Sellainen on muun muassa espanjalaisessa Salitos Cerveza -oluessa.

Omena vs. maustettu siideri

1997

2007

Lähde: Panimoliitto

Sanakirja

Mäyräkoira = Pitkä 12 olutpullon kartonkipakkaus. Sanan leikillistä käyttämistä. Sanastettu näin Kielitoimiston sanakirjaan vuonna 2003.
Pussikalja = Varinkin nuorison muovikasseissa kantamista usein ulkosalla juotavista oluista. Sanastettu näin Kielitoimiston sanakirjaan vuonna 1998, jolloin sanojen kerääjä Riitta Eronen saanut tiedon suullisesti.

Lähde: Kielitoimisto

Siideriopas

Alkomaholiliike esittää

Muovipulloviini
Chill Out -viinit on pakattu muovipulloon. Täysin kierrätettävä pullo takaa 40 prosenttia pienemmän hiilijalanjäljen kuin lasipullo. Chill Out Shiraz tulee Kaliforniasta ja Chill Out Chardonnay Australiasta.
Chill Out -viinit 0,75 l, 8,20 e

Piknik-pullo lasilla
Hardys Stamp Shuttle on myös muovipulloinen, mutta piknik-kokoinen, 25 senttilitran, viini. Pullon korkkina tulee lasi.
Hardys 0,25 l, 4,28 e

Karahviviini
Ranskan yksi suurimmista viinintuottajista on pakannut viininsä retrokarahviin. Kaksi laatua: Chardonnay ja Merlot.
La Caraf 0,25 l, 3,72 e

Maailman suosituin sangria
Maailman suosituin sangria Don Simon on saapunut kesäksi Suomeen ja Alkoon. Litran pakkauksessa maistuvat etenkin appelsiinit. Alkoholia sangriassa on yksitoista prosenttia.
Don Simon sangria 1 l, 7,91 e

Kevyt, kevyempi, lonkero?
Sinebrychoffin uutuus on Sinebrychoff Gin Long Drink Lite, ginistä valmistettu lonkero, jossa desissä on kaloreita 30 ja alkoholia 5,5 prosenttia. ”Normaali” Gin Long Drinkissa on 60 kaloria desiä kohden. Myös Hartwallin lonkerot keventyivät. Hartwall Original Gin Long Drink Lightissa on 35 kaloria desiä kohden. Molempia kevytlonkeroita myydään Alkossa. Myös käymisteitse valmistettuja, päivittäistavarakaupassa myytäviä ”lonkeroita” on kevennetty. Cool Grape Long Drinkista on nyt saatavilla kevytversio.
Sinebrychoff Gin Long Drink Lite 0,33 l, 2,07 e
Original Gin Long Drink Light, 0,33 l, 2,07 e


Kurko Alkoon
Kurko-lonkero valloitti Alkon. 5,5-prosenttista Kurkoa valmistetaan ginistä.
Kurko Gin Long Drink 0,45 cl, 2,94 e

Lissu-olut
Vuonna 1952 Englannin kuningatar Elisabeth II:n kruunajaisten kunniaksi Brasseries Kronenbourg toi Kronenbourg 1664 -oluen markkinoille. Ranskan ja Britannian myydyin premium-olut tulee nyt Suomessa laajaan ravintolamyyntiin. Olut on ollut Suomen markkinoilla kaksi vuotta.
Kronenbourg 1664, 0,33 l, 2,32 e

Maitokaupan erikoiset

Viinit maitokauppaan… no, melkein
Italialainen Nero Frizzante haastaa Lambrusco-valikoiman. Ruokakaupassa myytävä poreileva viinijuoma sisältää 4,5 prosenttia alkoholia (ja myös vähemmän kaloreita kuin oikeassa viinissä). Pullo on suljettu samppanjakorkilla. Tuottaja on yksi maailman suurimmista Lambrusco-viinien valmistajista, Cantine Riunite Emilia-Romagnan maakunnasta.
Nero Frizzante 0,75 l, 4,95 e

Surf's up
Surfer on beach party -olueksi nimetty runsasvaahtoinen Cascade-humalan aromia sisältävä juoma. Logo hauskin pitkään aikaan.
Surfer 0,5 l, 2,45 e

Herra, lonkeronne on maustettu
Kauppalonkeroissa ihmetellään uusia makuja. Otto-lonkerosarjan uutuus on vadelma, samoin Silver Starin (mukana myös limeä ja sitruunaa). Sinebrychoff ja Olvi taas tuovat markkinoille karpalolonkerot.
Otto vadelma 0,44 l, 1,92 e
Silver Star Rasberry Sling, 0,5 l, 2,69 e
Olvi karpalolonkero 0,5 l, 2,55 e
Kurko Turbo Karpalo 0,33 l, 1,76 e


Kevytsiideriii
Upcider-siideriperheen kaksi kevyttä uutuutta ovat pineapple, ananas ja red apple, omena. Kaloreita uutuuksissa on 30 desiä kohden.
Fizz Perry&Grape on light-päärynäsiideri, jossa voi maistaa jopa viinirypälettä. Energiaa on 28 kaloria desissä. Golden Capin vadelman makuisesta siideristä on tullut kevytversio. Vadelmaisessa maussa on kaloreita 30 desiä kohden.
Upcider Pineapple Light ja Red Apple Light 0,5 l, 2,75 e
Fizz Perry&Grape Light 0,5 l, 2,69 e
Golden Cap Vadelma Light No Sugar 0,45 l, 2,39 e


Onks siideril värii?
Golden Cap -sarjan uusimmat tulokkaat ovat Black ja Red. Blackissa maistuu karhunvatukka ja Redissa granaattiomena.
Golden Cap Black ja Red 0,33 l, 1,99 e

Populäraste i Sverige
Ruotsin myydyin siideri Rekorderlig saa uuden maun: mango-vihreä omena. Rekorderlig-siiderit valmistetaan Ruotsissa Vimmersbyssä.
Rekorderlig mango-vihreä omena 0,5 l, 2,85 e

Oluella on Aasiaa
Vuodesta 1932 Singaporessa valmistettu Tiger saapuu Suomeen. Vaaleassa lagerissa on 4,6 prosenttia alkoholia.
Tiger 0,33 l, 2,04 e

Ikuinen ale
Nimittäin Brooklyn American Ale, joka on moderni versio dinner ale -oluista. Sitrusmainen ja kukkainen maku. Alkulähde New Yorkissa sijaitseva Brooklyn Brewery -panimo. Eikä sovi unohtaa hyvännäköistä pulloa.
Brooklyn American Ale 0,355 l, 2,39 e

Saisinko nähdä sukunne Vaakunan?
Olvin pehmeän vahva täysmallasolut on palannut markkinoille uudessa paketissa. 4,7-prosenttia alkoholia sisältävä Vaakuna myydään puolen litran tölkissä.
Vaakuna 0,5 l, 2,35 e

Huh, kuinka trooppista
Kopparbergin uutuus on Tropical Cider -trio, makuina kiivi, persikka ja ananas.
Kopparberg Tropical Cider Kiwi, Peach, Pineapple 0,5 l, 2,85 e

Tapahtui limudiskossa

2 x Naturade
Pirteällä pakkauksellaan vaikutuksen tekevät Naturade-juomat sisältävät mineraaleja, hedelmiä, viljaa ja yrttejä. Kaksi makua: sitruuna ja inkivääri sekä karpalo ja vadelma.
Naturade 0,33 l, 1,89 e

Ei omena rokkistarasta kauas putoa
Rockstar-energiajuoman uusin on kymmenen prosenttia omenamehua sisältävä versio.
Rockstar Punched Apple 0,5 l, 2,05 e

Tehokasta sitrusta
Teho-energiajuomassa uusi makuvaihtoehto: omena-sitrus. Säilöntäaineeton energiajuoma.
Teho omena-sitrus 0,5 l, 1,79 e

Sitruunavibet
Pepsin kevyemmän version sitruunalla maustettu juoma palaa kauppoihin.
Pepsi Max Lemon Vibe 0,5 l, 1,59 e

Tohtori Pippuri otaksun
Toiset tykkää, toiset ei -sloganilla itsensä Suomeen 1980-luvulla lanseerannut kirsikkainen juoma tulee uudestaan sekä puolen litran että puolentoista litran pulloissa.
Dr Pepper 0,5 l, 1,65 e

Hinnat Konalan S-Market 10.6.2009
Naturaden, Kurko Turbo Karpalon ja Nero Frizzanten City-Market 11.6.2009

Juomahistoria


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.

Lue lisää: Päihteet

Design-huumeet
Kemian pimeämpi puoli 100
Taiteiden yön promillerajat
Loimme taiteiden yön tapahtumille promillerajat.
Suuri huumeraportti
Mikä on tilanne juuri nyt? Ja... 136
Alle kympin viinit TOP 40
2
Luvatun maun metsästys
Lunastavatko makusiiderit... 20
Dokumentti
Näin syntyi kostea naissukupolvi 2
Pullo auki ilman avaajaa
Kansalaistaito 13
Vapaa kokaiini?
City julkaisee otteen Kuinka... 12
Sähkötupakan suomalainen nettikauppa vuodenvaihteessa pannaan
Valviran säännös kieltää... 17
Pillerisukupolvi
Kolme nuorta naista kertoo, miksi... 6