Kesätyö Elokuussa

Lina Turkama heittää femman.

Lina.
Lina.

"Mä en ole ylioppilas", toteaa yo-kesästä kertovan road movien tähti Lina Turkama saapuessaan. Lukio ei maistu.

"Se ei ehkä ihan ole mun juttu. Mulla on päämääriä, mutta ne sijaitsee matkalla. Mulla on yleensä huono keskittymiskyky. Olen aika herkkä ihminen", hän sanoo. Hän saa lakin vuoden päästä. Kai.

Turkaman uudessa (ja ainoassa) elokuvassa Elokuu tuore ylioppilas, August eli Eppu Pastinen iskee hänet Huumasta (ohjaajan mukaan baari valittiin sen mustien seinien vuoksi). Minulle tulee tarve iskeä Lina Turkama elokuvateatterista, kun hänen 21-vuotias blondiutensa saapuu sisään.

Vuosi sitten, pääsiäisenä 2010 Turkama jonotti Poets of the Fallin keikalle Tavastialle. Lyhyehkö mies lähestyi häntä ja pyysi häntä elokuvanäyttelijäksi. Aluksi espoolainen kahvilan kassa ei ollut ihan varma. Hän ei ollut kuullutkaan elokuvaohjaaja Oskari Sipolasta.

Pelkäsitkö tulevasi pornomogulin puijaamaksi?

"Kun Oskari tuli, ajattelin, että onkohan toi iskemässä mua. Olin varma, että hän sekottaa mut johonkin. Kun tulin illalla kotiin ajattelin, ettei se soita. Soitto koekuvauksiin oli yllätys", Lina sanoo. Hänellä on sama lävistys poskessa kuin Elokuussa.

Yritän parempaa avausta kuin Oskari. Kehun Lina Turkaman roolisuoritusta Elokuussa. Hän ei ole aiemmin näytellyt, paitsi tarhassa leijonaa. Ne, jotka eivät osaa näytellä, ovat parhaita näyttelijöitä, sanotaan?

"Se oli Leijonaa mä metsästän -laulu. Lopussa leijona hyökkää kaislikosta. Mulla oli leijonajuttu päällä. Hyppäsin kiven takaa."

Naurua.

"Mistä sä olet muuten kuullut tästä leijonajutusta?"

Hurraa, iskurepliikkini toimii. Nyt me voimme jutella vaikka mistä. Linan huonosta keskittymiskyvystä. Siitä, että hän on itsekin vähän niinkuin villieläin. Paikkallaanolo on vaikeaa. Lapsuudesta Olarissa. Kuinka hän syntyi mökkimatkalla tien päällä. Kahvilatyöstä Norjassa ja Briteissä. Rahasta.

"Olari 21", Turkama hehkuttaa.

"Olari on just paras", hän sanoo.

Iso Omena on vissiin lähellä?

"Joo. Haluan, että ihmiset kiinittäis huomiota tässä elokuvassa noihin paikkakuntaeroihin. Mistä tullaan ja miten se vaikuttaa." Linan mukaan se, jos jää loppuelämäkseen Olariin, ei tarkoita että on häviäjä. Ja jos yrittää valloittaa maailman Mäntyharjulta käsin kuin Elokuun Juli, ei välttämättä ole villi ja vapaa. Tai ettei välttämättä ole paskahousu, jos pyrkii oikikseen ja ajaa isin pösöllä, niinkuin August.

Elokuu on elokuva lähtemisestä. August ja Juli lähtevät Helsinkiä pakoon. He ajavat halki Suomen. August on hyvä poika suomenruotsalaisesta helsinkiläisperheestä. Juli taas on rokkimimmi rennosta landeperheestä.

Lina ei suostu paljastamaan, paljonko hänelle maksettiin kesätyöstään Elokuussa. Oletan, että paremmin kuin kahviladuunista.

"Tottakai sillä tienaa. Hyvä kesätyö." Samaan hengenvetoon Turkama vakuuttaa, että aikoo palata vielä kahvilaan töihin.

"Vaikkei tarvitsiskaan, mä silti palaisin. Mä tykkään siitä."

Voisitko heittää femman? Olen aivan PA?

Käsi livahtaa, takintaskusta ilmestyy seteli.

Kiitti.


Elokuu elokuvateattereissa 1.4.


File: Lina Turkama


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.

Lue lisää: Leffat

Poimintoja alkuvuoden leffaensi-illoista
Seksiaddiktiota, FBI-johtajaa, jättituotantojen 3D-versioita, Johnny...
Fani, sinä olet tähti
Näyttelijä Krista Kosonen ihailee... 3
Kulmien kundi Andreas
Kaurismäki on näyttelijä Andreas af Enehielmin mielestä liian...
Laatuaikaa leffassa
Rakkautta & Anarkiaa -leffafestarit tuovat hetkeksi vaihtoehdon...
Leffakriitikko-suomi-sanakirja
Mitä tarkoittaa kelvoton dramaturgia?
Kiusaamisen vastaisen elokuvan korkea ikäraja raivostutti jenkkiteinin
Jenkeissä 13 miljoonaa lasta joutuu... 3
Vince Vaughn
Mr. Sunshine 3
Nitro Circusta 3D:nä leffateatterissa
Travis Pastranan johtama... 1
Shamanismin kaupparatsu
Blueberryn ohjaaja löysi viidakosta sisäisen maailman.
Elokuvassa on vihre
Leffalapsukset TOP 30. 9