Kuka teillä määrää, Päivi Räsänen?

Vaalipommi osa 2. Ari Peltonen kohtaa kristillisdemokraattien puheenjohtajan.

Päivi.
Päivi.

Miksi ei-kristittyjen pitäisi elää teidän Raamattuun pohjautuvan maailmankuvanne mukaan?

"Kristillisiin arvoihin pohjautuvilla on samanlainen oikeus edistää yhteiskunnallisia päätöksiä kaikkien muiden tapaan arvojensa pohjalta vaikkapa avioliittolaissa."

Mutta kun teidän arvonne perustuu Raamattuun, niin silloinhan te vaaditte muitakin elämään Raamatun käsitysten mukaan!

"Kristillisten arvojen mukaan, sanotaan näin. Avioliitolaissa kantamme on kylläkin aivan yleismaailmallinen."

Anteeksi, taisin potkasta sua... Missä kohtaa Raamatussa mainitaan sana avioliitto ja kielletään se samaa sukupuolta olevien välillä?

"Sitähän siinä tarkoitetaan ja kyllä avioliitto-sana esiintyy Raamatussa."

Ryhtyisitkö lesboilemaan, jos Raamattu kehoittaisi siihen?

"Heh heh, e-en mä halua vastata tällaisiin kysymyksiin, että jos Raamatussa käskettäisiin tappamaan sinut, niin tekisinkö sen."

Harva rinnastaa homoseksuaalisuuden ja tappamisen. Raamatun käskyt ovat takuulla isompi asia kuin pienemmät viittaukset, ja sinä olet aivan takuulla valehdellut. Miksi olet kieltämässä muilta pienempää syntiä, mihin itse syyllistyt?

"Eihän synnin tekoa pysty kieltämään lailla, joilla ei voikaan säädellä kaikkea ihmisen moraalia."

Sinun mielestäsi seksi kuuluu ainoastaan avioliittoon, ja nyt kun homot haluaisivat elää tuon kannattamasi perinteisen arvon mukaan, niin ei kelpaa!

"Avioliitto on miehen ja naisen välinen instituutio."

Uskotko Raamatun tarinaan Nooan arkista?

"Kyllä mä uskon Raamattuun ja sitä kautta tuohonkin."

Sä varmaan ymmärrät tarinan kuulostavan lapselliselta sadulta...?

"Sanotaan näin, että kyllä Jeesuksen neitsyestä syntyminen ja kuolleista nouseminen kuulostaa aika uskomattomalta, ja kyllä minä siihenkin uskon!"

Entä enkeleiden olemassaoloon?

"Kyllä."

Raamatun mukaan ihmiset elivät joskus 850–950-vuotiaksi. Lisäksi Jumala vaatii että sapattia viettämättömät tulisi tappaa. Jumala ilmoittaa laittavansa ihmiset syömään omien lapsiensa lihaa. Jumala hyväksyy orjuuden, kuten myos kivityksellä tapahtuvat teloitukset. Sinä ilmeisesti hyväksyt kaiken tuon, kun se on Raamatun mukaan Jumalan tahto!

"Raamattua voi ymmärtää vain sen ytimestä, Jeesuksen ristinkuolemasta käsin. Jeesus on kärsinyt sen tuomion, josta Raamatussa puhutaan. Eikä meillä kenelläkään ole oikeutta tuomita toisiamme."

Kuuluuko miehen olla perheen pää?

"Heh, nää ei oikein kuulosta puoluejohtajakysymyksiltä..."

Kun teidän moraalinne perustuu Raamattuun, niin täytyyhän se selvittää, mitä tämä moraali käytännössä tarkoittaa!

"Täytyy tehdä ero lainsäädännön ja ihmisen yksityiselämän kanssa."

Nimenomaan yksityiselämään kuuluu, mitä aikuiset ihmiset puuhaa vällyjen välissä!

"Niin kuuluukin."

Miksi te olette kieltämässä sitten sen perusteella ihmisiltä kansalaisoikeuksia?

"Ei me puututa, mitä siellä vällyjen välissä tapahtuu."

Mut siitä johtuen te olette kieltämässä oikeuden adoptoida ja mennä naimisiin!

"Se on eri asia... Onhan ihmisiä, jotka on suhteessa alaikäisiin, eikä me olla muuttamassa lakia, että ne voisivat mennä naimisiin. Moniavioisuuttakaan emme hyväksy, vaikka monella on rinnakkaisia suhteita."

Mä väitän, että sä et uskaltanut äsken sanoa miehen olevan perheen pää, kun se ei olisi hyvä kannatukselle...

"Kyllä mä uskallan sanoa sen ääneen, mutta puheenjohtajahaastattelussa odotan poliittisia kysymyksiä. Mutta kyllä mä niin ajattelen."

Tulihan se sieltä! Miltä kuulosti, kun Gaddafi kehoitti taannoin Italiassa läsnäolijoita kääntymään muslimeiksi?

"Aika röyhkeältä se kuulostaa, ehkä kyse oli tietoisesta provokaatiosta".

Mitenkäs toi nyt eroaa Raamatun lähetyskäskyn noudattamisesta?

"Meillähän on uskonnonvapaus kertoa mitä haluamme."

Eli Gaddafikin käytti vain uskonnonvapauttaan...

"Mutta kuuntelijoille oli maksettu paikalle tulosta".

Periaate on aivan sama, kun nälkää näkevien hätää hyödynnetään lähetystyössä.

"Lähetystyöhön kuuluu, että ihmisiä autetaan kokonaisvaltaisesti ja samalla julistetaan evankeliumia, koska sehän on suurin asia ihmisille, että saavat syntinsä anteeksi."

Vai niin. Määrittele taikausko.

"Se on ihmisen tietynlaista kohtalonomaista uskoa epärationaalisiin lainalaisuuksiin."

Tuohan pätee jumalaankin, siinäpä vasta onkin epärationaalinen lainalaisuus!

"Eihän Jumala voi olla järjellä ymmärrettävissä."

Toimintasi on siis järjetöntä!? Mitä järkeä on perustella toimintansa järjettömyydeltä? Miltäs kuulostaisi, jos minä väittäisin olevani jumala?

"Heh, täysin järjettömältä!"

Kysyit Pride-iskujen jälkeen, johtuivatko ne poliittisen eliitin arvoliberalismista...

"Kysyin sen silloin ihan vilpittömästi, mutta jälkikäteen vastasin, että ilmeisesti näin ei ole. Aluksi oletin muuta kuin mitä nyt oletan, kun olen saanut tapahtumasta lisää informaatiota. On kummallista, jos ei voi pohtia, mistä tällaiset teot syntyy."

Voi pohtia, provosoiko kristittyjen asema maailmassa WTC-iskut?

"Ilman muuta voi kysyä, ja mä uskon. että se jollain tavalla vaikuttikin niihin."

Eikö Jumala halua teidän menestyvän, kun teillä on niin pieni kannatus?

"Heh, ei Jumala kannata mitään tiettyä puoluetta. Sitä kunniaa en rohkene ottaa, että tämä olisi mikään Jumalan puolue."

Mitä mieltä muuten olet siitä sukupuoltaan vaihtaneesta papista?

"Heh heh, en halua ottaa noin henkilökohtaiseen asiaan kantaa, ihan oikeesti...En usko, että ihminen voi syntyä väärään sukupuoleen, mutta onhan tilanteita, missä sukupuoli on epäselvä."

Kolme Suomea koskevaa toivomusta?

"Vahvistaisin ennaltaehkäiseviä palveluja mielenterveydessä ynnä kouluterveydenhoidossa. Vientiteollisuutta pitäisi tukea vahvemmin, ja perustaisin vielä Suomeen perheministerin postin."

Mitä tekisit, jos vaaleissa vaihtoehdot olisi Stalin ja Hitler.

"Enköhän jättäisi äänestämättä."

Pitäisikö pakkoruotsista järjestää kansanäänestys?

"Ei, tulos olisi kysymättäkin selvää, hahaa. Kannatan kuitenkin sitä, että esimerkiksi Itä-Suomessa olisi mahdollisuus opiskella ruotsia suppeammin ja ottaa tilalle vaikka venäjä."

Kannatat nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää? Kuulostaisiko reilulta, jos miesvaltainen eduskunta päättäisi, että se on nyt naisten homma?

"Ei kuulosta. Miehet ovat fyysisesti vahvempia, ja naiset synnyttävät."

Ei naisilla ole synnytysvelvollisuutta. Ulkoilmatapahtumien tupakointia ollaan rajoittamassa, muttei parveketupakointia. Tupakoijan kämppä on raikas, tupakoimattoman ei, ei kuulosta reilulta.

"Olen itse asiassa tehnyt tästä kirjallisen kysymyksen, koska lakia pitäisi tiukentaa tässä asiassa. Kysehän on ihmisten terveydestä!"

Mitä mieltä olet kansanedustajien kohtuuttomista eläke-eduista?

"Asia tulisi korjata, ja kyllä kaikkia pitäisi kannustaa jatkamaan töitä ihan oikeaan eläkeikään asti."

Tuomitaanko Matti Vanhanen syylliseksi valtakunnanoikeudessa?

"Jos asia tulee vielä eduskuntaan, toivon, että eduskunnassa asiassa tehtäisiin päätös juridiikan, eikä politiikan pohjalta."

Mitä mieltä olet pääomaverosta?

"Sitä pitää korottaa ja progressiivisuutta selvittää."

Sinkkujen elämä on kalliimpaa kuin pariskuntien...

"Se pitäsi ottaa huomioon. Yksihän oli tämä mediamaksukeskustelu. Olihan se nyt, heh, aivan väärin, että pelkän radion omistavan sinkun pitäisi maksaa Ylelle saman verran kuin meidän seitsenhenkisen perheen!"

Onko oikein, että aikuisella ihmisellä, joka ei ole minulle sukua, on minuun elatusvelvollisus, tai minulla häneen?

"Tarkoitatko puolisoa...?"

Kyllä, kun asutaan samassa osoitteessa. Tässä muuten homoilla on paremmin asiat...

"Heh, no...ää..no...kyllä avioliiton perusidea on, että pidetään toisesta huolta, mutta jos puhutaan työmarkkinatuen tarveharkinnasta niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että se tulee poistaa. Jokaisella on oikeus työttömyysturvaan. Nykyinen systeemi voi aiheuttaa kiristämistä."

Jos sosiaalituilla elävä raiskataan ja hän saa siitä korvauksia, vähennetään sama summa sosiaalituista.

"Toihan on nyt ihan pöyristyttävää. Onko se todellakin noin? Toi täytyy selvittää, koska sehän on ehdottoman väärin!"


Fakta homma

Jaa/ei/poissa

  • Kondomit verovapaiksi EI
  • Tupakointi kiellettävä kaikissa yleisötapahtumissa JAA
  • Homoadoptio sallittava EI
  • Pakolaiskiintiötä nostettava EI
  • Doping urheilun arvokisoissa sallittava EI
  • Eutanasia sallittava EI
  • Toisesta maisterintutkinnosta maksullinen EI
  • Naiskiintiöt pörssiyhtiöiden hallituksiin EI
  • Perustulomalli Suomeen EI
  • Metro Turkuun JAA
  • Pääkaupunkiseudulle tietullit EI
  • EU:n maataloustuet lopetettava EI

Seuraavassa numerossa Stefan Wallin.

Hae lähimmästä jakelupisteestäsi lehden paperiversio, saat oivallisen Päivi-naamarin vaalipäiväksi tai vapuksi!


Lisää pommeja


Lataa ja tulosta vaalinaamari!

Vaalinaamarit ovat nyt saatavana sähköisesti (PDF-tiedostoina)! Valitse suosikkisi tai inhokkisi, tulosta naamio ja kas, huomio vaalipäivänä ja wappuna on taattu. Naamari toimii parhaiten tulostettuna A3-kokoiselle paperille. Leikkaa/liimaa-tekniikalla saat askarreltua naaman myös A4-papereista.

Edellinen

151 kommenttia

Ari

22.1.2011 17:16

Vuoropuhelussa paistaa viisastelu. Raamattu on myös aikalaiskuvausta, joten sen kirjaimellinen tulkinta johtaa helposti bimboiluun. Tässä voisi poimia keskustelun pohjaksi jotakin universaalia hyvää kuten kymmenen käskyä tai vuorisaarna, joiden viesti on yksinkertaisen selkeää. Tosin viihdyttävyys kärsisi ja aivojakin pitäisi vaivata...;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

raapale

22.1.2011 18:24

"Eikä meillä kenelläkään ole oikeutta tuomita toisiamme." Sanoo Päivi. Repesin. Sapattia viettämättömien kivittäminen ei ole "Raamatun ytimessä" mutta homouden kieltäminen on? Onkohan "lukee kuin Piru Raamattua" Räsäselle tuttu sanonta?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kristitty

24.1.2011 11:20

Herra varjele meitä näiltä äärihihhuleilta, että ne eivät koskaan pääsisi mihinkään merkittävään asemaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

maaseutujuuso

24.1.2011 11:25

Hyvä Päivi. Vähän meni "viisasteluksi", mutta olen iloinen, että täällä on yksi uskova, joka uskaltaa sanoa mitä mieltä on. Näitä kepuun hautautuneita hyshys-uskovaisia on aivan liikaakin vallassa. Päiviä en voi äänestää, mutta jos täällä pohjoisessa tulee kristillisten ehdokas, niin saapi kyllä äänen minulta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Uskova

24.1.2011 11:51

Hyvä Päivi! Jumalan Sana rohkeasti esiin. Jo kysymyksistä huomaa, kuinka ala-arvoinen toimittajan etiikka ja ammattitaito on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hyi

24.1.2011 12:05

Miten joku voi olla niin pihalla nykyajasta kuin tämä ihminen. Yököttävää

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

terve1111

24.1.2011 12:11

vedä uskova hattu päähäs ja räsänen kans!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

arvomaailma

24.1.2011 12:13

Provosointi on tietysti yksi haastatteluun sisältyvä asia. Toimittajan omat näkemykset varmaan näkyvät kysymyksissä jatkossa niiden haastateltavien kohdalla, joiden mielipiteitä hän voi hyväksyä omaan arvomaailmaansa. Melenkiintoista nähdä kuka tulee olemaan toimittajan oma suosikki...
En ole vielä päättänyt ketä äänestän mutta nyt sain hyvän ehdokkaan Päivi Räsäsestä kun asun hänen vaalipiirissäänkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jackHesa

24.1.2011 12:17

Vai Jumalan sana rohkeasti esiin? Tässä nähdään kristillisten tapa poimia raamatusta niitä kohtia, jotka sopivat itselleen (vähän muunneltuna). Mutta sitten valtaosa hullutuksista pitää osata tulkita. Eli jos käsketään tappaa, kun tekee sunnuntaina töitä tai pukeutuu väärään kankaaseen, se pitää osata tulkita..
Kun tämä on kristittyjen lakikirja, pitäisi samaa tulkintaoikeutta alkaa harjoittamaan myös tavallisten lakien kanssa. "Heh, ei se nyt aivan näin ole, pitää nähdä ydin ja pyrkiä noudattamaan sitä".....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Uskomatontyyppi

24.1.2011 12:18

Ei helevetti mitä touhua tuolta ämmältä, en voi tajuta.
Hihhuli mikä hihhuli, onneks nuita ei kauheasti vastaan kävele.. Ovella kävi joitaki hihhuleita kerran ja toista kertaa eivät tuu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kansanAanta

24.1.2011 12:19

Hienoa Räsänen. Ääniä ja kannatusta vaan tulee lisää.

Enpä olisi uskonut, että Päivi Räsänen on ryhdikäs.
Juuri tällaisia politikkoja Suomi tarvitsee.

Ei ole " minä itse" vaan asiat joista on kyse.
Pääministeri ainesta ehdottomasti !

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

umpihetero

24.1.2011 12:38

Onko toimittaja homopetteri? Taitaa olla....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

PerheenPAA

24.1.2011 12:39

Niin oksettaa että kaikkia periaatteitani vastaan turpiin vetäisin jos vastaan tulisi. Ei tuommoisten kanssa pysty kukaan kommunikoimaan - kuuluisi pehmustettuun selliin. Nyt varmaan salama iskee heh heh.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HUHHUHsanooMarja

24.1.2011 12:40

Kuinka tällainen ihminen voi olla kansanedustajana, jossa tehtävässä täytyy tehdä JÄRKEVIÄ päätöksiä koko kansan hyvin voinnin puolesta.!!!
Aivan huuhaata uskovienkin mittapuulla mitattuna. Onko nyt viimeisetkin järjen rippeet iän myötä kadonnut Päiviltä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

weareallafricans

24.1.2011 12:49

No, tulihan se sieltä. Räsänen uskoo, että maapallo on alle 10000 vuotta vanha! Ajatelkaa, tämä homo sapiens on lääkäri ja kansanedustaja. Eduskuntaan tarttis saada älykkyystestit!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

johanolimielipiteet

24.1.2011 12:51

Haastattelussa kysyttiin: "Jos sosiaalituilla elävä raiskataan ja hän saa siitä korvauksia, vähennetään sama summa sosiaalituista". Ja Räsänen vastasi: "Toihan on nyt ihan pöyristyttävää. Onko se todellakin noin? Toi täytyy selvittää, koska sehän on ehdottoman väärin!"

Taisi olla haastattelun ainoa kannatettava asia. Samaa teemaa jatkaen minä kysyn miksi verorahoin rahoitettua puoluetukea ei vähennetä euro-eurosta kun puolueet hankkivat ulkopuolista vaalirahaa? Tätä voisi kysyä vaikka seuraavilta haastateltavilta. Samat säännöt kaikille

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

lkshdihe

24.1.2011 12:57

No Päivi sit varmaan eroaa puoluejohtajan hommista kun naisen pitää vaieta seurakunnassa ja miehen olla kukkona tunkiolla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ilppis71

24.1.2011 13:00

Tältä "toimittajalta" puuttui ammattitaito - ei kyennyt suhtautumaan haastateltavaan ja aiheeseen asiallisesti. Kysymystenasettelu oli saivarteleva näsäviisasteleva. Toimittaja pyrki jatkuvasti muuttamaan Räsäsen sanoman muuksi, kuin mitä hän tarkoitti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ParoniVonH

24.1.2011 13:03

"Eduskuntaan tarttis saada älykkyystestit!"

...ei älykkyystesti mitään auta. Älykkäät voivat olla erittäin typeriä. Viisaustesti sinne pitää saada!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

luuleva

24.1.2011 13:04

Päivi R. on politiikko ja voi olla että hän kalastelee näillä mielipiteillään esim. lestadiolais-uskovaisia ja eri ns. fundiskristillisten ääniä.
Politiikassa ei moraalilla ole mitään sananvaltaa ainoastaan vallalla ja kuka sitä eniten saa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hgbufky

24.1.2011 13:11

Hyvä Päivi. Vastasit just niin fiksusti kuin noin idiootteihin kysymyksiin voi. Jatka samalla linjalla!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

wef

24.1.2011 13:29

ehkä mie on se pää,mut naine on se joka sitä päätä liikuttaa. Näin meillä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

luunappi

24.1.2011 13:35

Kyllä toimittajille pitäisi saada älykkyystesti ennen työsopimuksen allekirjoitusta. Tämä ainakaan ei pääsisi hiekkalaatikosta esikouluun, senverran älytön oli tämä esiintyminen. Ennen sanottin, että ei voi kapustalla vaatia kun on lusikalla annettu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

darwin66

24.1.2011 13:35

Jotta luonnonvalinta toimisi niin pitää olla paljon variaatiota, aina Einsteinista Räsäseen....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

dsghg

24.1.2011 13:37

Saa kyllä Päivi ainakin yhden äänen lisää ;)

Toi toimittaja on ihan perseestä :D Nuoleskelee homoja, niin kuin suurin osa noista kommentoijista

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

aaas

24.1.2011 13:55

dsghg ei se fiksuin kommentoija

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

aake_

24.1.2011 14:07

Hyvä Päivi!!
Olen pohtinut kumpaako äänestäisin, persuja vai kristillisiä, ja taitaa valinta kohdistua kristillisiin. Ei silti, persutkin ovat suomen ja suomalaisten asialla, toisin kuin nykyiset valtapuolueet joiden intressi on näköjään auttaa ulkomaailmaa ja verojen kautta tuhota suomalaisten elämä.
Puhumattakaan virheistä ja ruotsalaisista.
He oikein vihaavat suomea ja suomalaisia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

24.1.2011 14:25

Miksi väitätte raamattua vastaan vaikka ette sitä tunne? Siihen perustuu Suomen (ainakin ennen) ja Räsäsen arvomaailma. Nyt jokainen tahtoo omat lakinsa ja omat arvonsa. Kaikkea saa tehdä (?) ja telkusta näkee mallia, haureus ja väkivaltaisuus lisääntyy. Mutta Jumalan tahto ei ole sellainen. Päivi puolustaa sitä, minkä uskoo oikeaksi. Miksi tahdotte kivittää kristittyjä, vaikka he perustavat arvonsa Jumalan Sanaan?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Voivoi

24.1.2011 14:30

Ei ihme, että maailma on ihan hullu.. hulluja ohjailee vielä hullummat! Häpeän syvästi suomalaisten poliitikkojen ja päättäjien puolesta(Tai koko maailman päättäjien puolesta yhtä lailla). Eikö tässä maailmassa ole enää järjen häiventäkään, kaikki yhtä tyhmiä, itsekkäitä ja muka vielä moraalin omaavia.. Itselleen valehdelkaa vaan, kansa näkee ja kuulee kyllä?! No, iso viikate korjaa vielä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

dawkins

24.1.2011 14:47

"Miksi väitätte raamattua vastaan vaikka ette sitä tunne?"
En tarvitse pronssiaikaista aavikkoheimon kirjoitusta arvomaailmani tukipilariksi.
Science flies us to the moon. Religion flies us into buildings!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Eih

24.1.2011 14:54

"Hyvä Päivi! Jumalan Sana rohkeasti esiin. Jo kysymyksistä huomaa, kuinka ala-arvoinen toimittajan etiikka ja ammattitaito on."

Kommentistasi huomaa kuinka ala-arvoinen on kommentoija joka arvostelee ihmisen etiikkaa ja hänen ammattitaitoaan tämän kysymysten perusteella. Ei sitä kaikkea voi osata. Eihän sitä kukaan täydellinen ole. Ei edes Päivi. :D Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. ;D
Tämä on juuri tätä itseään. Kaikki ovat typeriä. Vain eri asioissa. ;D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mitaaaa

24.1.2011 15:00

Miten voi olla olemassa ihmisiä, jotka osaavat noin diplomaattisesti vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin? Eukko ei vastaa yhteenkään kysymykseen suoraan vaan kiertelee ja kaartelee ja "yllätys yllätys" vetoaa kaikessa raamattuun, opukseen joka on IHMISTEN kirjoittama teos. Jumala ei tiputtanut sitä mistään taivaasta. Mietityttää vaan, että jos kirkko pääsee kerran naisten oikeuksissa jne eteenpäin, miksei tällaisessa asioissa. Herätkää ihmiset jo!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

banaanikarpanen

24.1.2011 15:00

Päivi Räsänen = Suomen "Hockey Mum" Sarah Palin

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rotestantti

24.1.2011 15:03

Onko Räsäsellä muuten lääkärinoikeudet vielä tallella?

Ilman muuta jokaiselta, joka uskoo sellaiseen hölynpölyyn kuten Nooan arkki, tai 6000-vuotiseen maapalloon on otettava pois mahdollisuus vahingoittaa kanssaihmisiään esimerkiksi lääkärinä.

Jos joku yrittää lukea Raamattua kirjaimellisesti ja väittää vielä olevansa yliopistosta loppututkinnon suorittanut, niin jossain mättää ja pahasti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

likainenmaa

24.1.2011 15:04

HYVÄ Päivi! Raamattu on se millä 100% lainsäädännöstä tulee perustella. Perhearvot kunniaan ja ulkomaalaiset, homot ym. sakki ulos maasta! Tarvitaan Kristillisen ja Perussuomalaisten hallitus puhdistamaan maamme!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jepskukkuu

24.1.2011 15:06

Sokeasti raamattuun uskovat piitävät sitä ainoana totuutena
eivätkä edes vaivaudu tai jaksa perehtyä vaikeampaan, ihmisaivoille monimutkaisemmin käsitettävään tietoon jota ei ole painettu samaan pakettiin. Ja mitä pitää pohdiskella vähän enemän.
Yhtälaillahan sitä Jumalaan uskovat alkuräjähdysteoriaa vastustavat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

lucy123

24.1.2011 15:19

"Ilman muuta jokaiselta, joka uskoo sellaiseen hölynpölyyn kuten Nooan arkki, tai 6000-vuotiseen maapalloon on otettava pois mahdollisuus vahingoittaa kanssaihmisiään esimerkiksi lääkärinä."

Minua ainakin pelottaisi mennä tämän woodoo-tohtorin vastaanotolle!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Foobat

24.1.2011 17:12

"verojen kautta tuhota suomalaisten elämä."

Terveydenhoito, katujen kunnossapito, maanpuolustus, koulutus, sosiaalituet, perhepäivärahat, äitiyslomat, lapsilisät... Kaikki nämä maksetaan verorahoista.

Ongelmana on se, että hallitus kaikessa kapitalistisuudessaan korostaa kulutusveroja, jotta rikkailla - jotka ovat siis ainoita hyötyjiä tässä - jää enemmän rahaa ostaa tavaroita ulkomailta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HyvaPaiviRasanen

24.1.2011 17:18

Tässä näki kuinka cool Päivi Räsänen on, vaikka toimittaja yrittikin vimmatusti provosoida.

Homomania on riippuvuutat aiheuttava muoti-huumekokoutus! Eikö muita intohimoja enää elämässä ole? Kaikilla on toki ihmisoikeudet tehdä kropallaan mitä haluavat, mutta harvalla on myyntioikeudet - ja homous myy. Ennenkin on taktisesti hyvin merkkinoitu nuorille muoti-ilomiöitä, 1960 -luvulta asti! Huumeet.., musiikkibusiness, tatuoinnit, naisten hoikkuus, homous.. (joitakin vain manitakseni) nää myy hyvin kullekin vuosikymmenelle omat juttunsa! Nuoret aikuiset on niin vietävissä.

Kun ihmisillä ei ole muuta ns. todellista hätää, tai itsensä kanssa kilpailua sitten ryhdytään kannattamaan mitä tahansa missä saadaan riehua ja järkyyttää. Loppupelissa henkilöt loukkavat vain itseään, sillä tämä nuoruuden yltiö egoilutkin menee aikanaan ohi. - Ja tatuointi iho roikkuessaan on yhtä ruma kuin ihmisen sisäpuoli.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NakokantaTamakin

24.1.2011 17:35

Heräsi kysymys, ovatko Räsäsen mielestä esmes geologia tai tähtitiede teologiaan verrattavia satutieteitä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

24.1.2011 17:43

Miksi ihmeessä Raamatun puolustajista ei ainutkaan ole ottanut kantaa siihen, että Jumala mm.käskee tappamaan sapattia viettämättömät!?
Ja mitä tasapuolisuuteen tulee,sitä epäiltiin Soini-jutussakin.Lukekaapas ensiksi kaikki haastattelut ja tehkää sen jälkeen johtopäätökset.Siis vasta vaaliviikonloppuna.
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

entinen-kokomukselainen

24.1.2011 17:47

Onnittelut Päivi, olet todella jalo ja rehellinen.
Sinun rohkeutesi ja suoruutesi on saanut minut kääntymään Kristillisdemokraattien kannalle. Koko ikäni ollut kokoomuksen kannattaja.
Ystävä piirissäni meitä on monia jotka ajattelevat samoin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Huvittavaa

24.1.2011 18:47

Huvittavaa lukee miten ihmiset itkee täällä Räsäsen mielipiteistä. Tietääkseni ainaki vielä hetki sitten kristinuskon arvot perustuivat raamattuun ja raamattu on kristinuskon ydin. Miksi itkeä kristityssä maassa kristinuskon arvoja vastaan? Muuttakoon johonki ateistiseen maahan jos ei välitetä kristillisistä arvoista ainaki vielä toistaseks kristityssä maassa.

Mikä määrittelee hyvän ja pahan jos mikään ei määrittele sitä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Unilapsi

24.1.2011 18:56

Tämä koko keskustelu ei ole aiheuttanut minussa mitään muuta kuin ahdistusta.

Olen kristitty. Olen biseksuaali. Elän tosin suhteessa vastakkaisen sukupuolen kanssa, mutta se ei estä minua kiihottumasta nähdessäni mielestäni seksikkään oman sukupuoleni edustajan. Olen monessa mielessä "miehekäs", vaikka olenkin nainen. En usko selkeisiin sukupuolirooleihin tai -rajoihin. Meidän pikku perheessämme mies ei ole perheen pää, vaan asioista sovitaan yhdessä. Minähän se meistä olen, joka vaihtaa auton renkaat.

En usko Raamattuun sanasta sanaan, en mihinkään sen kohtaan. Raamatun tärkein oppi on Jumalan antama oppi: rakastakaa, älkääkä tehkö toisillenne pahaa. Kirja on ihmisen kirjoittama, ja jopa Jumalan johdattamana ihmisen on oltava erehtyväinen. Tarinat ovat aikalaiskuvausta ja sen mukaisia.

Tiede on saanut aikaan paljon hyvää, niin on uskontokin. Uskonto on saanut aikaan paljon pahaa, niin on tiedekin. Tunnen tutkijan, joka sanoo, että mitä enemmän hän oppii maailmasta, sitä vahvemmaksi hänessä kasvaa usko johonkin suurempaan voimaan, olipa se sitten Jumala tai Allah.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sapatti-

24.1.2011 18:57

Olisi mukava tietää, missä UUDESSAtestamentissa sanotaan sapatista, että Jumala käskee tappamaan sapattia viettämättömät. Jos haastattelija olisi edes koskaan lukenut Raamattua, hän luultavasti tietäisi, että kristinusko perustuu uudentestamentin uuteenliittoon ja että Jeesus rikkoi itsekin sapatin perinteitä. Sapatti on vanhanliiton ja juutalaisuuden perinne eikä liity mitenkään kristinuskoon

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

24.1.2011 19:55

Jep. Kommentoikaa Uutta testamenttia, olkaa hyvät. Jos tuntee uutta, niin voi ymmärtää vanhaa. Sodoma ja Gomorrakin tuhoutuivat niiden loputtoman synnin tähden. Elämme maailmassa, jonka Jumala on luonut. Täällä siis vallitsevat Hänen sääntönsä. Katsokaa vaikka joku leffa, jossa kuvataan aikaa 6000 - 2000 vuotta sitten. Siinä voi ajatella ihmisen pahuutta toista kohtaan. Rauhassa eläminen on mahdollista Jumalan ansiosta. Kukaan meistä ei muutoin voisi tehdä mitään hyvää. Kiitos Herralle siitä, että Hän lähetti meille Vapahtajan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

fsdgfdsgyttf

24.1.2011 21:20

Haastattelija on kyllä asenteellinen ja kommenteista päätellen onnistui hyvin agendassaan.

Muutama virhe tulee kuitenkin mieleen. Ei kannata ottaa vanhasta testamentista kohtia ja kysellä niistä, koska Kristinuskossa uusi testamentti ja sen säädökset kumoavat vanhat. Mehän ei olla Juutalaisia vai mitä :)

Ihan omana mielipiteenäni, minusta homot voisivat kehittää oman termin parisuhteelleen ja lopettaa kitisemisen avioliitosta. Pidetään avio liitto miehen ja naisen välisenä instituutiona. Olisi vähänsama kuin päätettäisiin että kaikki mottorilla kulkevat ajoneuvot olisivat autoja, jolloin kukaan ei tietäsi termistä onko kaveri liikkeellä autolla vai mopolla.

Toinen pointti on myös se että homot itse ovat kaikkein rasistisempia, heille tuottaa uskomatonta ongelmaa jonkun hetoroseksuaalisuus. Varmaan 50% heistä ei käytännössä hyväksy heteroita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

taso_laskee

24.1.2011 21:38

City(kin) päästää ehdokkaat liian helpolla. Etenkin se soini-haastattelu, ei kovin vaikeita kysymyksiä kyllä ollut! Räsäseltä sentään joitain hankaliakin kysyttiin, mutta. Tivatkaa enemmän, kysykää pahempia kysymyksiä, kiitos... vähemmän onelinereita ja enemmän asiaa. Oh, viime pressanvaalien aikaan oli niin hyvät haastattelut melkein kaikista. <3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ArmoTotuus

24.1.2011 22:35

Ei Raamattu, ei myöskään Päivi ole sanonut maapallon olevan alle 10 000 v vanhan. Raamatusta käy kyllä ilmi se tosiasia, että ihmissuku ON noin 6000 vuotta vanha, joka voidaan möys tieteellisesti määrittää. Kehoitan katsomaan TV7 ohjema-arkistosta Gafe Raamattu, sieltä löytyy
Pekka Reinikasen, Tapio Puolimatkan ym.haastatteluja .Samasta ohjema-arkistosta löytyy Danilo Wallan Raamatu on ihmeellinen. Näistä saa varmasti vastauksia esille tulleisiin kysymyksiin, ja jotakin järkeäkin tähän kesusteluun:))

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

rottanaamari

24.1.2011 22:57

mun mielestä tässä ei ole tärkeää, onko räsäsellä ehkä kaikkein paras näkemys maailmankaikkeudesta.

minun mielestäni hän on uskomaton harvinaisuus politiikassa, kun uskaltaa sanoa mitä ajattelee. minun mielestäni se on poliitikon tärkein ominaisuus. ääni päiville. kuka muu on viime aikoina uskaltanut sanoa ääneen jotakin, joka tietoisesti hermostuttaa äänestäjiä? hyvä päivi!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

lukijamies

24.1.2011 23:42

Toimittaja saa tilaisuuden haastatella puoluejohtajaa ja käyttää sen oman ateisminsa julistamiseen. Lukijat ansaitsevat parempaa.

Onneksi edes yksi poliitikko vielä puolustaa arvojaan tässä maailmassa. Kiitos Päivi Räsänen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rotestantti

25.1.2011 00:17

"Olisi mukava tietää, missä UUDESSAtestamentissa sanotaan sapatista, että Jumala käskee tappamaan sapattia viettämättömät. Jos haastattelija olisi edes koskaan lukenut Raamattua, hän luultavasti tietäisi, että kristinusko perustuu uudentestamentin uuteenliittoon ja että Jeesus rikkoi itsekin sapatin perinteitä. "

Ahaa. Raamattu on siis sittenkin vain osittain kirjaimellisesti totta? Ja ne "totuudet" päättää kulloinkin joku johtava poppasmies?

Eiköhän se nyt ole kuitenkin selvää, että mikäli Jeesus ilmestyisi huomenna Helsinkiin ja julistaisi oppiaan, niin ainakaan Päivi Räsänen tai katolinen Soini eivät olisi ensimmäisenä luovuttamassa tälle ihokastaan. Päivi ja iso Timo-poika julistaisivat sodan moiselle itämaan hipille ja käännyttäisivät tämän maasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rotestantti

25.1.2011 00:22

"mun mielestä tässä ei ole tärkeää, onko räsäsellä ehkä kaikkein paras näkemys maailmankaikkeudesta. "

Kyllä se kertoo paljon ihmisestä, jos hän on saanut tieteellistä koulutusta yliopistossa ja uskoo tai sanoo uskovansa esimerkiksi Nooan arkkiin historiallisena totuutena.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pirulukee

25.1.2011 01:12

"Ei kannata ottaa vanhasta testamentista kohtia ja kysellä niistä, koska Kristinuskossa uusi testamentti ja sen säädökset kumoavat vanhat. Mehän ei olla Juutalaisia vai mitä :)"

Jeesus oli kuitenkin juutalainen eikä hän millään tavalla kumonnut vanhoja lakeja: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. "

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NakokantaTamakin

25.1.2011 07:36

"Raamatusta käy kyllä ilmi se tosiasia, että ihmissuku ON noin 6000 vuotta vanha"

Itseasiassa, kirkonkaan piiriin tuo ajatus ei ilmaantunut kuin vasta 1600-1700 luvulla.

ps. Kyllä kai olet heittänyt kännykät ja tietokoneet pois, kun kerran et usko tieteeseen (geologia, tähtitiede, fysiikka)?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

weareallafricans

25.1.2011 08:17

"Ei Raamattu, ei myöskään Päivi ole sanonut maapallon olevan alle 10 000 v vanhan. Raamatusta käy kyllä ilmi se tosiasia, että ihmissuku ON noin 6000 vuotta vanha, joka voidaan möys tieteellisesti määrittää. Kehoitan katsomaan TV7 ohjema-arkistosta Gafe Raamattu, sieltä löytyy
Pekka Reinikasen, Tapio Puolimatkan ym.haastatteluja .Samasta ohjema-arkistosta löytyy Danilo Wallan Raamatu on ihmeellinen. Näistä saa varmasti vastauksia esille tulleisiin kysymyksiin, ja jotakin järkeäkin tähän kesusteluun:)"

Nämä luomisoppiin uskovat ovat niin kahjoja, että heidät kuuluisi lukita lukkojen taakse ja heittää avain pois!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

25.1.2011 08:58

Sapatille ja monille muillekin:
Oletteko itse lukeneet koskaan Raamattua muuten kuin ne pakolliset kivat jutut?Lukekaapa vaikka alkajaisiksi Mooseksen 5 kirjaa(Sapatille tiedoksi,luettu on)ja tulkaa sitten vaatimaan Raamatun oppien mukaan elämistä.Jumalahan on täysi mielipuoli ja väkivaltainen egoisti,jos ihminen olisi samanlainen heitettäisiin tämä loppuiäksi linnaan tai mielisairaalaan.
Uudesta testamentista vaahtoajille:
Eipä se Päivikään kuulkaa erottele Vanhaa Uudesta. Homouden tuomitseva lause löytyy Vanhasta. Eikä ole tainnut Päivikään sitä Raamattua lukea kun toimitsee moniavioisuuden. Jumala nimittäin hyväksyy sen Raamatun mukaan.
Ja homoja Raamatulla lyövät:varmasti 10 käskyä ovat suurempi ohje kuin yksi Vanhan Testamentin lause. Koskas olette viimeksi valehdelleet?Kaikilta jotka ovat valehdelleet pitäisi viedä oikeus avioliittoon,onhan 10 käskyn rikkominen paljon suurempi synti,vai!?
AriPeltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Suvaitsevaisuutta

25.1.2011 08:58

Todella käsittämätöntä miten nyky-yhteiskunnassa ei osata olla suvaitsevaisia uskovia ihmisiä kohtaan. Itse olen sanan- ja uskonnonvapauden puolella ja annan myös uskovaisten ilmaista mielipiteensä! Jokaisella on oikeus muodostaa omat mielipiteensä toimittajan tuputtamatta jatkuvasti hänen "uskomuksiaan". Tässä ammattitaidoton toimittaja antaa omien näkemystensä värittävän koko haastattelun!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

25.1.2011 09:13

Kyseessä on eduskuntavaaleihin liittyvä kriittinen puolueen puheenjohtajan haastattelu.Jokainen puheenjohtaja saa saman kohtelun.Vaikka olisin täysin samaa mieltä olisin ollut yhtä kriittinen,tod.näk.vieläkin kriittisempi ettei vain päästäisi syyttämään puoluellisuudesta.
Ja toki annan uskovaisten ilmaista mielipiteensä,eihän Päivi mitään muuta jutussa tehnytkään!
Ja olen EHDOTTOMASTI suvaitsevaisuuden puolella.Ongelma on suvaitsemattomat ihmiset,jotka vaativat muita elämään oman maailmankuvansa mukaan. Enhän minäkään vaadi uskovia elämään minun maailmankuvani mukaan! Jos uskova homo elää selibaatissa Raamatun takia, niin omapahan on asiansa. Sitten kun vaaditaan muitakin tekemään niin, niin se ei ole enää oma asia.
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

25.1.2011 09:47

Rukoilen puolestasi, Ari Peltonen, kuten näiden muidenkin, jotka eivät Jumalaa tunne. Elämänkoulu varmasti opettaa sinuakin, kunhan et koveta sydäntäsi. Jumala on armollinen ja hyvä. Hän on viisas ja oikeudenmukainen. Maailmassa vallitsee pahat voimat, jotka vaikuttavat eksytyksen ja ihmisten pahuuden kautta. Todellakin valitsit itse hyvin hyökkäävän tavan haastatella. Ehkä halusit olla "cool" ja päteä joidenkin ihmisten silmissä? Vaikka miten tässä (haastattelu ja kirjoitus 58) hyökkäät ja haukut jopa Jumalaa, niin silti Hän rakastaa sinua. Minäkin etsin Jumalaa epätoivoisesti yksin yli puoli vuotta, ennen kuin Hän korjasi minut talteen. Jeesus tuli maan päälle ilmentämään Jumalan, Isän, rakkautta. Samoin me uskovat pyrimme ilmentämään samaa rakkautta muita ihmisiä kohtaan sen mukaan, kuin saamme Jumalalta siihen voimaa. Raamattu on Jumalan Sanaa. Se sisältää ohjeet, joiden tutkiminen kestää läpi elämän. Lue sinäkin Uutta testamenttia, sieltä löytyy Jumalan armo ja rakkaus, koko Elämä meille kaikille pelastukseksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

25.1.2011 11:39

Vai että Jumala on armollinen ja hyvä!? Miten kukaan/mikään voi olla armollinen ja hyvä kun tämä kannattaa kivitystuomioita,kannattaa orjuutta,haluaa tappaa sapattia viettämättömät ihmiset ja laittaa ihmiset syömään omat lapsensa!?
Ja vielä kerran:KAIKKI puheenjohtajat saavat saman kohtelun.
PS.Uskotko sinä että ihminen voi elää 950 vuotiaaksi kuten Raamatussa lukee!!???
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ulde-Maaria

25.1.2011 12:11

Raamatun tekstejä on muutettu ja muokattu historian saatossa useaan kertaan, joten sen nykyiset opit poikkeavat alkuperäisestä. Myös käännöstyö eri kielille on väistämättä tuonut tarinaan erilaisia vivahteita. Miten tällaiseen kertomukseen voi perustaa yhtään mitään? Jos Raamattu on joskus kertonut totuuden, niin sen alkuperäinen totuus on kadonnut aikoja sitten. Käytännössä Raamattu on ihmisten uudelleenkirjoittama. Sitä voisi verrata lasten "rikkinäinen puhelin" -leikkiin. Sanoma on muuttanut muotoaan, eikä välttämättä palvele niin kuin alun perin oli tarkoitettu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

25.1.2011 12:16

Hmmm, tosi laajat kysymykset heitit... Jos alussa ihmisen solut vanhenivat hitaasti eikä sairauksia ollut juurikaan, niin uskon kyllä. Jumala sitten ilmoitti, että ihmisen iäksi riittää hiukka lyhkäsempikin aika. Olihan maan täyttäminen saatu hyvin alkuun.
Jeesus ilmoittaa meille, että Hän on tullut siksi, että meillä olisi rauha ja yltäkylläinen elämä. Kysymyksesi (62) mukaisiin tekoihin taitavat syyllistyä jotkut muut kuin oikeasti Jumalaan uskovat kristityt? Aikanaan on ollut Laki mutta se kaikki on muuttunut Vapahtajan myötä. Jumalan Laki on ollut siksi, että koko maailma on ollut mieletön. Mieti vaikka Hammurabin lakia, silmä silmästä... Roomalaisten hallinto perustui toisten kansojen murskaamiseen, ihmisiä ristiinnaulittiin... Sytyttääkö? Sodomassa ja Gomorrassa oli vain neljä Jumalan omaa ihmistä! Siellä elettiin ihmisten omien halujen mukaan. Jumala katsoi sitä aikansa ja sitten tuli meteoriitisade taivaalta. Tekikö Hän väärin? Oliko Hän epäreilu? Israelilaiset tulivat Egyptistä takaisin Luvattuun maahan sen jälkeen kun siellä olevien kansojen syntivelka oli tullut täyteen. Siihen asti he olivat orjina... odotettiin sitä, että Jumala antoi aikaa ja aikaa parannuksentekoon. Ne kansat, jotka Jumala käski hävittää, olivat väkivaltaisia hyväksikäyttäjiä ja niiden epäjumalanpalvontamenot olivat seksiakteihin liittyviä. Sielläkin vallitsi haureus. Koska Israelilaiset eivät onnistuneet hävittämisessä kokonaan, jäi Israelin keskuuteen epäjumalia palvovaa kansaa ja siitä saastutus tarttui myös heihin. Raamattu kertoo siitä. Viittaat omien jälkeläisten syöntiin. Jumala aina puhuu ihmisille ja niissä raamatunkohdissa Hän ilmottaa sen, mikä seuraus kansalle on tulossa, jos he eivät tee parannusta. Kun vihollinen piirittää kaupunkia ja kaikki ruoka on loppu, niin joku voi sortua em. asiaan.Israelin kansan kautta maailmaan on tullut Vapahtaja. Saamme kiittää siitä ja siunata heitä. Vielä lopuksi: Raamattu kertoo myös ihmisten tottelemattomuudesta, jotta voisimme oppia siitä. Siksi raamatun ymmärtäminen juuri onkin niin vaikeaa kun oletamme sen olevan niissäkin kohden selkeä ohje! Niin ei kuitenkaan ole vaan on ymmärrettävä se, että Jumala on Rakkaus :-) Herra sinua ja teitä kaikkia lukijoita siunatkoon. Jeesus Kristus on Herra.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

weareallafricans

25.1.2011 12:30

Hyvä Pooh, kehottaisin tarkistamaan lääkityksesi!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

dfagfgdsfgufk

25.1.2011 12:36

Hyvä Ari Peltonen

Kommentissasi tähän ketjuu oli enemmän asiallisuutta kuin haastattelussa, vaikka siinä kerroitkin oman mielipiteesi. Pahinta on oman mielipiteen verhoaminen "haastatteluksi".

Itse olisin halunnut kysyä Päiviltä esim. Päivi,

1. Jos KD olisi Suomen suurin puolue ja hallitus vastuussa, miten toteuttaisitte demokratiaa? Kyseessähän on kuitenkin Kristillis Demokraatinen puolue.
2. Eikö Kristillisen maailman katsomuksen tuominen politiikkaan ole juuri demokratian vastaista? Varsinkin jos pitää ottaa vastuuta?
3. Miten pysytte erottamaan uskonnon politiikasta.

Vanhan testamenti poiminnat ovat lähes naurettavia, vastaiuudessa keksi kysymyksesi Uudentestamentin puolelta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Wtfgtfooh

25.1.2011 13:37

Järkyttävän paskaa journalismia, Ari.
Toivottavasti kukaan ei sulle maksa tämmöisestä ihmeen inttämisestä
ja mielin määrin tekstin tunaamisesta. Koko haastattelu oli Päiville jälleen
yksi iso provo, jonka Päivi selvitti coolisti.
Taidat olla taas yksi kristittyjä vihaava homo muiden joukossa.
On ne vaan kauheita kun perustaa arvomaailmansa Raamattuun.
Ja niin naimisiinkin olisi kiva päästä. *itku*.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

25.1.2011 15:21

pooh:
Vai ei ollut alkuaikoina sairauksia...Eiköhän niitä ollut nykyistä enemmän. Ja mites oli aikoinaan vaatteiden materiaali? Jumala nimittäin ilmoitti että ihmisten vaatteet kestivät 40 vuotta! Ja mitä Jumalan hävitysvimmaan ja seksiin liittyy, eikö Jumpsun pitäisi hävittää nykyiset katolisen kirkon pedofiilipapit ja lahkolaisten lasten hyväksikäyttäjät?
Ja Jumala ilmoitti laittavansa sellaisen rangaistuksen, että ihmiset syövät lapsiensa lihaa. Jumalastahan se kannabalismi oli kiinni. Ja mitä pahaa syötävät lapsiparat olivat tehneet?
D..jne:
Lupaan olla kiinnittämättä MITÄÄN huomiota Vanhaan Testamenttiin VÄLITTÖMÄSTI kun PäiviRäsäset ja vastaavat fundamentalistit tekevät saman. Minulle sopisi vallan mainiosti ettei minun tervitsisi olla sen kanssa missään tekemisissä. Lisäksi minulle sopisi vallan mainiosti ettei KUKAAN KOSKAAN enää noteeraisi Vanhaa Testamenttia millään tavalla.
W:
Naimisiinmeno on minusta aikansa elänyt instituutio, eikä moinen kiinnosta minua henk.koht.tasolla pätkänkään vertaa. Mitä harvempi menee naimisiin, sen parempi. Mutta kun ihmisten syrjiminen sukupuolisen suuntautumisen mukaan on YK:n ihmisoikeusjulistusten vastaista, niin oikeudentaju saa parrikaadeille vaikkei homojen avioliitto voisi avioliittoinstituutiota vastustavaa heteromiestä vähempää henk.koht.tasolla koskettaa. Miltä kuulostaisi jos uskovat eivät saisi mennä naimisiin? Voin kyllä kirjoittaa jonkun kirjan missä moinen kielletään. Ja meikäläisen olemassaolon voi todistaa, Jumalan ei, eli toki minun eepokseni olisi uskottavampi.
Sinällään mielenkiintoista, että ylivoimainen enemmistö tänne kirjoittaneista kiihkokristityistä olisi fundamentalistimuslimeja jos olisivat sattuneet syntymään Suomen sijasta vaikka Pakistaniin.
PS. Mielenkiintoista kuinka kristityt kauhistelevat äärimuslimien kivitystuomioita, kun Jumala itse Raamatussa myös moisia määrä. Siinäpä taas vasta armollista ja rakastavaa toimintaa! Voiko joku vihdoin perustella miten esim.sapattia viettämättämien tappamista vaativa fanaatikko voi olla hyvä ja rakastava!!!!!!!!!!!!!!!!
AriPeltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

25.1.2011 15:25

Ja sehän on siis barrikaadeilla beellä eikä peellä ja sori parit muutkin kirloitusvihreet jotka kiireessä kirjottaessa tulee.
AP

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Junttitoimittajalle

25.1.2011 17:05

No johan oli haastattelu :D Ihan asiallisia kysymyksiäkö? Tällä haastattelulla kyllä kristityt saa pisteet viisaudesta ja mielenrauhasta - vastaavasti ateisti(?) haastettelija säälipisteet umpimielisyydestä, asioiden vääristelystä ja solvaamisesta. Ota haastettelija huomioon se asia, että haastattelijan tulee tuntea se osa-alue, jota käydään haastateltavan kanssa läpi. Raamatuntuntemuksesi ei yllä edes peruskoulutasoon, joten vastedes, älä mene jututtamaan ihmisiä, joiden kanssa et pysty keskustelemaan edes kahvipöytäkeskusteluja. Ihan pokallako kirjoitit, että "taisin potkasta sua... ", "Heh heh, e-en mä" ja "Tulihan se sieltä!" Nuo kommentit eivät kuulu asialliseen haastatteluun.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

25.1.2011 17:12

Noo, nyt ainakin tiedämme, mitä Ari Peltonen ajattelee. Tämäkin löytyi tuolta historiasta:
"Usko on lapsena saadusta aivopesusta kiinni." Näin väittää ateistiksi tunnustautuva Ari Peltonen, joka haastattelee arkkipiispa Kari Mäkistä City-lehden heinäkuisessa kesänumerossa. Peltosen huolenaiheena ovat muun muassa "kiihkoilijat", jotka "poimivat Raamatusta ne kohdat, jotka sattuvat sopimaan heidän ahdasmielisyyteensä".
Koko artikkeli:
http://thaapsaa.blogspot.com/2010/07/mita-usko-on.html
Mistä se viha, joka sinussa taitaa jyllätä, tulee, Ari?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

25.1.2011 18:27

J:
Voisitko luetella asiat joita olen vääristellyt. Mitä Raamatuntuntemukseen tulee, luin juuri Mooseksen 5 kirjaa, siis ihan kokonaan ja jo niillä pärjää mukavasti kun kritisoi Jumalan mielipuolisuutta.Oletko muuten itse lukenut Mooseksen 5 kirjaa? Suosittelen sitä ihan vilpittömästi kaikille, niin ateisteille kuin kristityille, pari päivää siihen menee. Sen jälkeen on hiukka hankala vedota Jumalan rakkauteen ja perustella mielipiteitään sillä että ohjeet löytyvät Raamatusta.
Ja kuka on väittänyt että tekisin asiallisia haastatteluja?
pooh:
Et vastannut äskeisiin kysymyksiini. Mikset?
Hyvä että poimit tuon "kiihkoilija"-kommentin. Se olikin unohtunut tästä. Sillä mistä muusta on kyse kun tuomitaan homous yhden ainoan lauseen mukaan, mutta unohdetaan sapattia viettämättömien tappaminen, josta on sentään useampia mainintoja? Laita vielä Cityn hakuun "Peltonen herätysjuhlat",sieltä sitä vasta löytyykin tekstiä! Ja arkkipiispan haastis Citystä "Peltonen arkkipiispa" . Mitä tulee aivopesuun: millä muulla selität sen, että ylivoimainen enemmistö muslimimaihin syntyneitä on muslimeja ja kristittyihin maihin syntyneitä kristittyjä?
Ja mitä tulee arkkipiispan haastatteluun, niin hän oli kanssani täysin samaa mieltä kun kritisoin sitä että 10 käskyn valehtelua rikkovat poimivat huomattavasti mitättömämmän homouden tuomitsevan lauseen.Eikö 10 käskyä nyt ole painavampi ohje,häh!? Vastatkaa ja perustelkaa jos olette eri mieltä.
PS.Jos perustaisin rakkauteen ja hyvyyteen perustuvan liikkeen, mutta tappaisin kaikki jotka ei pyhitä sunnuntaita, kehtaisiko kukaan puolustaa minua, että "älkää nyt siitä välittäkö, tärkeintä liikkeessä on rakkauden sanoma".
Viha ei minussa jyllää, mutta ihmisten syrjiminen saa näkemään punaista. Saako sinusta, pooh, syrjiä ihmisiä?
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HIrvittaa

25.1.2011 19:12

Hirvittää lukea näiden ignorattitoimittajien juttuja. Raamattu on äärettömän koherentti kirja, kun siihen oikeasti tutustuu ja lukee läpi. Harmi vain, että meidän aikamme on niin sirpaleinen ja infotukkoinen, ettei meillä ole aikaa pysähtyä ja kaivautua syvemmälle. Hyvä kun jaksamme lukea ehkä otsikot vain.

Kuitenkin todelliset rikkaudet aukenevat vain niille, jotka jaksavat kaivautua ytimiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Junttitoimittajalle

25.1.2011 19:16

Jos viittaat Raamatun teksteihin niin käytä koko lukua 3. Mooseksen kirja 26:ta äläkä vain nosta esille yhtä jaetta (29). Sama koskee tuota "mies perheen päänä" ajatusta. Lue Efesolaiskirje 5:21-33. HUOM! Ef 5:21 Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. Vastaavia kohtia on Raamatussa monta, ja Ef. 5:25 jopa sanotaan, että miehen tulee antaa henkensä vaimonsa vuoksi, mutta siitäkin huolimatta lue koko luku.
Jos kirjasta kuin kirjasta otetaan yksi lause ja kehitellään sen ympärille uusi merkitys niin se on asian vääristelyä. Vai pitäisikö jonkun toisen toimittajan tehdä sinusta lööppi: Ari Peltonen on potkinut kansanedustajan sairaalakuntoon? Itsehän jo tunnustit käyttäneesi fyysistä väkivaltaa, kun kirjoitit potkaiseesi vahingossa(?) haastateltavaa. Otat myös esille kehitysmaa-avun. "Sananl. 19:15
Laiskuus vaivuttaa syvään uneen, vetelys joutuu näkemään nälkää." Viisas isä sanoo näin aikamiespojalle, joka torkkuu pitkin päivää, eikä tee mitään perheyrityksen eteen. Tyhmä menee sanomaan nälkäkuoleman partaalla oleville ihmisille kehitysmaassa näin ja saivartelemaan, että " Täällä sitä vaan makoillaan aurinkolomalla, ei ihme, että on nälkä, kun ei työtäkään tehdä."

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hehhehh

25.1.2011 20:10

Huvittavaa lukea, miten kristityt puhuvat täysin asiallisesti tiedon pohjalta ja Ari koittaa hermonsa menettäneenä edustaa mielipuolista ateistista ajatteluansa. Raamatun sanasta ei kannattaisi välttämättä väitellä ennen kun sitä todella on tutkinut ja tietää asiayhteydet ja uskonnon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

25.1.2011 20:24

Hirvittäälle:
Eiköhän Mooseksen kirjojen läpi lukeminen ole muuta kuin pelkkien otsikkojen läpi lukemista. Ja saisihan sitä kritisoida vaikkei olisi läpi lukenutkaan. Kuinkahan moni islamia kritisoiva on lukenut Koraanin? Saahan sitä poimia fundamentalistien yksittäisiä perusteluja yksittäisiin asioihin ilman että lukee koko soopan läpi. Jos minä kirjoittaisin vaikka 3000 sivuisen kirjan, jossa kielletään kristittyjä menemästä naimisiin, saisitko kritoida em. kohtaa vasta kun olet kahlannut koko kirjan sanasta sanaan läpi(se oli kysymys,saisiko vastauksen)?
J:
En minä potkinut PäRää sairaalakuntoon. Jalka lipsahti, tuskin sitä voi mieltää fyysiseksi väkivallaksi kun PäRä välttämättä sitä edes huomannut.
Sopii muuten vallan mainiosti, ettei Raamatusta otettaisi esille vain yhtä asiaa(vrt.homous)!
Kumma kun kukaan ei vastaa kysymyksiini. Jumala esim. useaan otteeseen hyväksyy orjuuden, se ei ole vain sieltä otettu yksi lause. Hyväksyykö J myös orjuuden? Ei taida tulla vastausta tähänkään kysymykseen.
PS.Olit ilm.kuitenkin samaa mieltä käskyihin liittyvästä pointistani koska et sitä kommentoinut...?
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kukas_tassa_fundamentalistina

25.1.2011 20:31

Vaikuttaa siltä että toimittaja toteuttaa 'hyökkäys on paras puolustus' -strategiaa. Siinä mielessä menee kyllä hukkaan että toinen osapuoli ei selvästikään koe olevansa uhattuna.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

25.1.2011 20:43

K:
Olettaisi että toinen osapuoli vastaisi jos kykenisi. Kyllä sieltä on tekstiä muuten riittänyt....
Oikeassa olet siinä, että periaatteessa hukkaan menee kirjoitukseni kun pitäisi perusteluja vastapuolelta saada. Loppuu viestittely, tai sitten pointteja ei noteerata kun menee sormi suuhun. Siitä älykäs ihminen osaa varmastikin tehdä johtopäätökset.
Ari Peltonen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Toorahanse

25.1.2011 21:05

Ari Peltonen, Miksi lähdet tuomitsemaan kristittyjä ja heidän jumalaa luettuasi tooran? Eikö kannattaisi ennemmin mennä puhumaan juutalaisille, kun heidän lakia olet lukenut. Moos. 1-5 on juutalaisten laki, Toora. Miten voit odottaa kristittyjen vastaavan kysymyksiin Jumalastaan, Jos antamasi kysymykset perustuvat juutalaisten Jumalaan? Herätys!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

25.1.2011 21:33

T:
Herätä Päivi Räsänen! Hänhän se Mooseksen kirjoja lukee kuin piru sitä Raamattua. Kuten todettu, lopetan sen heti kun muutkin sen tekevät.
Onko siis Vanhan Testamentin Jumala eri kuin uuden Testamentin Jumala!? Onko Raamatussa siis kaksi eri Jumalaa!!!??? Vaikka Jumala ilmoitti olevansa se yksi ainoa ja oikea Jumala?!
Oi valaise! Nyt aletaan vihdoin päästä johonkin!
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Junttitoimittajalle

25.1.2011 21:36

Kyllä Jumala sallii "orjuuden," mutta sanalla orjuus on Raamatussa eri merkitys kuin tämän päivän saivartelijoilla. Raamatun kirjoittamisen aikana Jumalan sallimat orjat olivat Suomen 1800-luvulla renkiä ja piikoja sekä palvelijoita. Heitä tuli kohdella hyvin, eikä todellakaan ruoskia tai muuten kohdella kaltoin. Tänään 2000-luvulla "orjat" ovat perusduunareita, kodinhoitajia, lastenhoitajia, maatalouslomittajia, sairaanhoitajia, tehdastyöläisiä jne. Eli nykyaistettuna sama kysymys kuuluu: Salliko Jumala duunarit? Vastaus: Kyllä sallii. Omasta mielestäni duunarit ovat maan suola, pelkät johtajat eivät pysty yksinään pyörittämän maailmaa. Se, mitä Mooseksen lakiin (VT) tulee niin osaan on tullut UT:ssa muutoksia/poistettu ja osa on pysynyt samana ja osaa on jopa kiristetty. Asiasta on kerrottu Raamatussa monessa eri kohtaa, mutta mielestäni helpoiten pääsee jyvälle kohdista (yleisesti) Markus 7:1-23, Matteus 19:16-19 (kuolemantuomiosta) Johannes 8:2-11, (homoudesta) Matteus 19:4-6, 1. Kor. 6:9, (tiukennettu laki) Matteus 5:17-22.
Vähän ot, mutta mielestäni Raamatussa on hyvin kaunis kohta, joka jokaisen, etenkin kiireisen naisen tulisi lukea ja muistaa on Luukas 10:38-42. Siksipä otan esimerkkinä "onkeeni" tämän ohjeen, ja vielä tämän kerran vastaan sinulle AP, mutta en enempää, jotta juttu ei menisi aivan saivarteluksi ja lukijalle jätettäisiin vähän itselleenkin aivoteltavaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kukas_tassa_fundamentalistina

25.1.2011 22:01

Ensiksi, en aio kuluttaa vapaa-aikaani kaikkien täällä esitettyjen kysymyksien avaamiseen :) Sen sijaan yritän valottaa kokonaisuutta, jonka ymmärtämisen jälkeen nuokin kysymykset saavat selvennystä.
Laitan tähän kuitenkin jotain linkkejä, joista vastauksia (oikeassa laajuudessaan!) täälläkin käsiteltyihin kysymyksiin löytyy ja joihin voi laittaa lisää kysymyksiä mikäli olet kiinnostunut niistä lukemaan.

Mutta varsinaiseen asiaani, eli usein seuraavat yleiset kristinuskon perusasiat jäävät huomioimatta kristinuskoa kritisoitaessa:

Vanha testamentti kertoo siitä, miten Jumala on valmistellut maailmaa ja ihmisiä Kristuksen tuloa varten. Siellä on paljon rankkoja juttuja, ne osoittavat, millainen ihminen on ilman yhteyttä Jumalaan; syntinen ja omaan etuunsa pyrkivä. Uusi testamentti on uusi liitto ihmisten ja Jumalan välillä, ja kristityt perustavat uskonsa tähän uuteen liittoon ja sen lupaukseen syntien anteeksiantamisesta.

Vaikka ihminen kääntyy kristinuskoon, ei se poista pahuutta ihmisestä. Siis myös uskovat ovat aivan samalla tavalla syntisiä ja erehtyväisiä kuin kaikki muutkin (tämä jää usein kristinuskon kritisoijilta huomaamatta ja luullaan, että kristityt pelkästään syyttävät muita). Turvaaminen Jumalaan, hänen sanaansa ja hänen lupaukseensa Kristuksessa on lohtuna kaikille, jotka tuntevat tarvitsevansa anteeksiantoa.

Raamatusta saa selville sen ydinsanoman, kun siihen tutustuu syventymällä (lukemalla ajatuksella, mieluiten kristinuskon perusteista eli Uudesta testamentista alkaen) ilman ivallista suodatinta. Silloin alkaa hahmottumaan Jumalan armo meille syntisille, mikä on Raamatun _keskeisin_ sanoma (tätä keskeisyyttä ei voi korostaa liikaa). Kun tämän mittakaavan on sisäistänyt ja lukee Raamattua siitä käsin, alkaa valjeta Raamatun koko draaman kaari ja Raamatun eri osat asettuvat vähitellen oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Kristinuskoon ja Raamattuun kannattaa tutustua kokonaisuutena, aina suuremmasta kokonaisuudesta pienempään siirtyen. Syventyminen uskoon ja Raamattuun on melkoisen pitkä prosessi joka vaatii myös omistautumista, siksi tällaisissa viestiketjussa ei ole tarkoituksemukaista alkaa käymään yksityiskohtia läpi ennenkuin kokonaiskuva on hahmottunut.

Jos olet kiinnostunut apologetiikasta kuten kommenteistasi ymmärrän, niin mielenkiintoista ja hyvin kirjoitettua ja perusteltua luettavaa löytyy esim. Pasi Turusen blogista http://uskonpuolesta.blogspot.com/ ja Jasu Markkasen sivustolta http://raapustus.net/.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

25.1.2011 22:06

J:
Vai että eri merkitys! Olisikos sitten sillä homouden tuomitsemissellakin eri merkitys!? Sehän itse asiassa sopii!
Entä sapattia viettämättömien tappaminen, oliko tappamisellakin eri merkitys? Entä Ihmisten kuoliaaksi kivityksellä?
Ja vastauksia muihin kysymyksiin taaskaan tullut,eikä ilm tule. Mistäköhän johtuisi?
Yrittäkää nyt edes! J heitti pyyhkeen kehään, kai nyt sentään muista....
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vittu_mita_Paskaa

25.1.2011 23:11

Tarttis saada toimittajille älykkyystestit...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rotestantti

25.1.2011 23:18

"Vanha testamentti kertoo siitä, miten Jumala on valmistellut maailmaa ja ihmisiä Kristuksen tuloa varten."

Vanhassa ja Uudessa testamentissa ei mitenkään voi esiintyä sama jumala tai sitten Jumala ei todellakaan ole mikään iänkaikkinen tai kaikkivaltias olento.

Juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin pohjalla lienee kaikilla samat nuotiotarinat ja ajan saatossa noista on sitten väsätty omaa juttua. Kristittyjen Raamattu on koottu komiteatyönä erilaisista ja eri aikoina eri kielillä kirjoitetuista teksteistä. Paljon kirjoituksia jätettiin Raamatun ulkopuolellekin. Se siis ei ole millään muotoa Jumalan sanaa eikä kenenkään pitäisi yrittää lukea sieltä kirjaimellisia ohjeita nykyajan elämään. Eikä missään nimessä yrittää sen pohjalta määrätä muita ihmisiä asioissa. jotka eivät ole rikoksia tai edes rikkeitä nykyisin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

26.1.2011 08:14

City-lehti hakee toimittajikseen: City etsii: Nuoria vihaisia naisia ja miehiä
http://www.city.fi/tyopaikat/avustaja/

Tässä se nähdään, Vastaava päätoimittaja
Toimitusjohtaja Petri Suhonen (09) 561 56 310, on henkilö, joka taputtaa Ari Peltosta hyväksyvästi olalle kun tämä on taas saanut aikaan runsaasti klikkauksia sivuilla. Toimittajan tapa toimia on City-lehden linjauksen mukaista. Onnea vaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

26.1.2011 08:36

Ari Peltonen; Vaikuttaa siltä, että roikut auton pakoputkessa kiinni. Joka kerran kun auto käynnistetään, saat aimo annoksen häkää ja kaikkea, mikä alkaa pyörryttämään. Rikastin on päällä ja naamalle tulee jopa palamatonta bensaa. Seuraavaksi putki lämpiää ja saat silmillesi kuumaa vettä. Sormiakin polttaa ja harmitus kasvaa. Käsissäsi on inhottava, kuuma putki, mutta irtikään et uskalla päästää? Polviin ja koko kroppaan sattuu kun auto vielä lähtee liikkeelle. Näkökenttääsi mahtuu pakoputki, takapuskuri ja takarenkaat. Nyt voitkin huutaa kirouksia niille ihmisille, jotka autolla siirtyvät paikasta toiseen. Autolla liikkuvat kutsuvat sinua kyytiin, mutta sinä et paikastasi luovu! Saat roikkumisesta jopa palkkaa. Ilmeisesti päätoimittaja on kiinni vielä järeämmässä puskurissa, sillä hän jaksaa kannustaa sinua "pienessä vastamäessä". Journalismissa ja tiedonvälityksessä se ei haittaa, että sormet palaa ja on pakokaasusta huono olo. Tärkeintä on tarjota valheita ja panettelua nuorille ihmisille. Harhautetaan kunnolla ihmisiä ja yhteiskuntaa! Jos saatte kaikki palkkanne City-lehden tuloista, niin oletteko hyväksikäyttäjiä? Sivustonne ja lehtenne kehottaa ihmisiä haureuteen. Saatte palkkanne paljolti niiltä, jotka hyötyvät ihmisten moraalittomasta elämäntavasta. Toimittajan mukaan "mitä vähemmän avioliittoja sen parempi". Juu ja fyrkat käärii ravintolat, moraalittomat nettisivustot jne. Toisen ihmisen paha olo on teille leipää? Jos joku on onnellisesti naimisissa, niin ei se seikkaile palstallanne. Ja annetaan mahdollisuus syrjähyppyyn, sivuiltamme löydät kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka ovat vieteltävissä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

26.1.2011 09:02

R:
Olemme EHDOTOMASTI samoilla linjoilla siinä ettei Raamattua tulisi ottaa kirjaimellisesti! Ongelma on ihmiset jotka sen tekevät ja vaativat muitakin elämään niiden mukaan. Sama tai eri Jumala, minä en sillä mitään tekisi, vaikka uskoisinkin sen olemassaoloon. Kiitos kuitenkin vastauksestasi, täytyy ottaa selvää kuinka yleinen tulkintasi on. Jos on yleinen, niin olit ensimmäinen, joka kykeni antamaan minulle jotain uutta tässä asiassa. Kysäisempä asiasta rippipapiltani, mukava mies, kävin viimeksi syksyllä kylässä.
Pooh:
Et vastannut VIELÄKÄÄN kysymyksiini. Pakko vetää johtopäätökset, ettet kykene.
Hauskaa että käytät sanoja hyväksikäyttäjä ja harhauttaa. Eiköhän viimeaikaisten uutisten mukaan moinen toiminta löydy uskonlahkoista...
Ja mitä moraalittomana teikäläiset minua pitävät, sen parempi!
Mielenkiintoista sinällään, ettei arkkipiispa Kari Mäkisen haastattelu aiheuttanut sen kummempaa vastausryöppyä. No hän edustaakin suvaitsevampaa linjaa. Heti kun fundamentalisti on kohteena alkavat lahkolaiset ja muut tiukkapipot meuhkata. Vaan sehän minulle sopii, mitä enempi näkevät punaista, sen parempi.
Kumma vaan kun eivät uskalla olla omalla nimellään liikkeellä, silloinhan viesteihin suhtaudutaan huomattavasti vakavammin. Ilm.minun uskonnottomuuteni on vakaammalla pohjalla kuin heidän uskossa olemisensa....
Ari Peltonen(se on oikea nimeni,ei nimimerkki)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

26.1.2011 09:45

Laitappa ne kysymykset siististi seuraavaan kommenttiisi, kiitos.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

26.1.2011 09:56

Minulla ole aikaa sitä tehdä. Tuolta ne löydät, kuten kaikki muutkin löytävät.
Mutta oleellisimmat oli:
Miten Jumala voi olla hyvä, armollinen ja rakastava jos se tappaa kaikki sapattia viettämättömät? Ja hyväksyy kivittämällä tapahtuvat teloitukset.
Miksi yksi homouden tuomitseva lause on merkittävämpi kuin yksi 10 käskystä? Takuulla kaikki homouden tuomitsevat valehtelevat joskus.
Sinulta kysyin myös uskotko yhden vaatekappaleen kestävän ihmisen päällä kulumatta 40 vuotta, kuten Raamattu väittää? Uskoithan ihmisen eläneen joskus 950 vuotta. Nooa sai muuten lapsia 500 vuotiaana, uskot varmaan sitten siihenkin?
Uskotko muuten että käärme voi puhua?
Lienet myös sitä mieltä, ettei miehet saa päästä eläkkeelle, koska Raamatun mukaan miehen pitää tehdä töitä kuolemaansa asti?
Ari Peltonen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

26.1.2011 10:18

Poohille vielä:
Kun olet lupautunut vastaamaan täällä esitettyihin kysymyksiin, mihin ei ole tullut vastausta niin otetaan vielä pari:
Päivi Räsänen vastustaa moniavioisuutta, vaikka Raamattu sitä kannattaakin. Tässä asiassa hän ei,heh, homostelekaan ja ota Raamatun sanaa kirjaimellisesti. Mikä on kantasi? Oletko Raamattua vai Päiviä vastaan?
Tunnetusti on helppo kritisoida ettei joku tunne riittävästi Raamattua, jos sitä kritisoi. Saako esim.ääri-islamistien toimia kritisoida vasta sitten kun on lukenut Koraanin?( Mielenkiintoista, että kun Raamattutuntemustani krisoinneilta kysyin koska HE ovat lukeneet Mooseksen 5 kirjaa, ei tullut ainuttakaan vastausta koska sen olisivat tehneet.)
Ja:
Jos tänne kirjoittaneet kristityt olisivat syntyneet vaikkapa Pakistaniin, olisi ylivoimainen enemmistö jollei kiihko-niin ainakin vakaumuksellisia muslimeita. Täysin varmahan asiasta ei voi olla, mutta mitä miten oletat asian olevan, Pooh, noin selkästi uskovaisuuteen taipuvaisena ihmisenä?
Sitten totesin minun uskonnottomuuteni olevan ilmeisesti vankemmalla pohjalla kuin teidän uskonnollisuutenne, koska ette uskalla kirjoittaa tänne omalla nimellänne. Kommentti siihen?
Josko siis ystävällisesti vastaisit kaikkiin kysymyksiin kera perustelujen, kiitos.
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

weareallafricans

26.1.2011 10:27

Jep, ja se paratiisiin pahin petturi, puhuva käärme, ei voinut millään uskoa huonoa tuuriaan, kun se sai rangaistukseksi seuraavan tuomion - Koska tämän teit, olet kirottu ja sinun on madeltava vatsallasi niin kauan kuin elät...:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

26.1.2011 10:32

Rotestantille(joka siis väitti Vanhassa ja Uudessa Testamentissa olevan eri Jumala).
Pappi vastasi minulle että jos on yksi Jumala, niin miten niitä voisi olla kaksi tai kolme. Kuinka moni jakaa käsityksesi? Ei ilm.ainakaan papisto, minäkään ole koskaan tuollaisesta aikaisemmin kuullut.
Mutta jos Jumalaan uskoisin toki minulle sopisi, ettei Vanhan Testamentin Jumala ole olemassa. Jos olisin ollut kristitty kun ne Mooseksen 5 kirjaa luin, minusta olisi välittömästi tullut ateisti. Eihän noin sadistista mielipuolta kertakaikkiaan voi olla olemassa, Stalinkin oli partiopoika Jumalaan verrattuna.
Ari Peltonen
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

26.1.2011 10:41

w:
Jep. Ja Jumala laittoi sen elämään maan multaa syömällä. Syökö käärmeet muka maan multaa ravinnokseen, heh, eipä taida. Mutta onneksi käärme voi Raamatun mukaan puhua, aina voivat luikerrella raflaan ja tilata hovimestarilta 3 ruokalajin päivällisen.
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kukas_tassa_fundamentalistina

26.1.2011 10:45

Tässä tilanteesta pieni anekdootti, josta löytyy myös pieni totuus niille jotka osaavat sen lukea.

Kuvitellaan maailman pisintä sanaa, joka on vielä kirjoitettu kyrillisillä aakkosilla. Sitten ajatellaan tämän sanan viidettä kirjainta. Yksi kirjain ei vielä paljasta mitään kokonaisen sanan merkityksestä. Sanotaan vielä vaikka, että sana on tunnussana johonkin siistiin paikkaan :)

Oletetaan, että henkilö kyselee tämän kyrillisillä aakkosilla kirjoitetun maailman pisimmän sanan viidettä kirjainta.
Vastaajien ajatus kulkee seuraavaa rataa: 'jos kerron tuon yhden kirjaimen, seuraavaksi hän kysyisi jotain toista yksittäistä kirjainta ja sitten seuraavaa (loputtomiin, sillä tämä on maailman pisin sana). Eikö ole paljon parempi kertoa koko sanan merkitys kerralla, sitten hän voi itse alkaa opettella kyrillisiä aakkosia ja lopulta oppia sanan itse.'

Hänelle siis vastataan kertomalla sanan merkitys kokonaisuudessaan. Henkilö ei kuitenkaan kuuntele vastauksia vaan kyselee edelleen pelkän viidennen kirjaimen perään. Hänelle on kuitenkin jo annettu koko sanan merkitys, joten vastaajat kyllästyvät lopulta toistamaan sitä.

Ja tämän tosielämän esimerkin kanssa käy myös minulle yhtä inhimillisesti kuin muille vastaajille..

PS. Nimimerkeistä vielä: toimittaja kirjoittaa jutut omalla nimellään. Yleisö voi kommentoida juttuja valitsemallaan nimimerkillä. Tämä on internetin yleinen käytäntö, jonka mukaan toimimisesta on turha syyttää tämän palstan lukijoita. Jos kommentoijan oikea nimi vaadittaisiin, kommentointisarakkeessa kysyttäisiin sitä. Jos tämä itkettää, kannattaa vaihtaa toimittajan ammatti muuhun ja siirtyä kirjoittamaan vastineita nimimerkillä :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

26.1.2011 10:46

Voi harmi. Haluat siis minun käyttävän tuntitolkulla aikaani, jotta väännän sinulle asiat rautalangasta. Ikävää siinä on se, että en saa siitä yhtään palkkaa, toisin kuin sinä. Toimeentulo pitää minunkin tienata. Voin yrittää pudotella niitä vastauksia pitkin päivää, jos se sinulle sopii ja jos ehdin.
Päivi Räsänen on rohkea ihminen ja hän on julkisuuden henkilö. Harva kristitty haluaa kaiken maailman ateistien kivitettäväksi, kuten tässäkin keskustelussa nähdään tapahtuvan. Sinun maailmankuvasi on niin kaukana omastani. Mielestäni olet hyökkäävä ja roiskit kysymyksiä ja kommentteja tunnekuohujen vallassa. Pakoputkikuvauksessa sinä näet putken ja auton perän, ne jotka istuvat autossa, näkevät myös maisemiakin. Koska et pyynnöistä ja lukuisista ohjeista huolimatta ole irroittanut käsiäsi polttavasta putkesta, saat siis tyytyä omaan paikkaasi. Mietin myös sitä, onko tässä "keskustelussa" mitään järkeä. Edelleen Jumala on rakastava ja Hän antaa meille rauhan. Sinun kuvauksesi Hänestä ei ole totuudenmukainen. Voisit myös kunnioittaa niitä ihmisiä, joilla voit olettaa olevan todellista uskoa, ymmärrykseni mukaan sitä on Päivi Räsäsellä. Käy läpi journalismin etiikka, mielestäni toimintasi ei ole sen mukaista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

26.1.2011 11:32

K: Miten Jumala voi olla hyvä, armollinen ja rakastava jos se tappaa kaikki sapattia viettämättömät?
V: Oman ymmärrykseni mukaan: Olisiko tarkoitus saada myös orjille vapaapäivä? Ihminen itse usein tekee liikaa töitä ja siksi on ollut syytä määrätä? Ei kukaan jaksa loputtomiin. Jos Jumala tappaisi kaikki nuo, niin olisiko meitä täällä ketään?
K: Ja hyväksyy kivittämällä tapahtuvat teloitukset.
V: Joissakin synneissä oli niin suuri vaara koko kansalle, että ne vaaransivat koko kansan olemassa olon ja siten myös Jumalan suunnitelman. Asioille on varmasti selitys ja ymmärrys lisääntyy sitä mukaa kun niitä uskossa tutkitaan. Minäkin olen vielä tutkimassa. Annettiinhan Israelille käsky tuhota ne haureelliset kansat tieltään heidän tullessaan Luvattuun maahan. Kirjoitin siitä jo.
K: Miksi yksi homouden tuomitseva lause on merkittävämpi kuin yksi 10 käskystä? Takuulla kaikki homouden tuomitsevat valehtelevat joskus.
V: Itse olet asettanut yhden kysymyksen toisen edelle. Usein ihmiset valehtelevat. Uskova kuitenkin pyrkii siihen, että ei päästä moista suustaan. Homoudesta raamattu on selkeä useissakin kohdin. Sieltä löytyy enemmänkin niitä lauseita.
K: Sinulta kysyin myös uskotko yhden vaatekappaleen kestävän ihmisen päällä kulumatta 40 vuotta, kuten Raamattu väittää?
V: Raamattu on täynnä ihmeitä.
K: Uskoithan ihmisen eläneen joskus 950 vuotta. Nooa sai muuten lapsia 500 vuotiaana, uskot varmaan sitten siihenkin?
V: Jos solut eivät vanhene niin nopeasti kuin nykyisin, niin miksi tuo ei olisi mahdollista?
K: Uskotko muuten että käärme voi puhua?
V: Joo. On myös muita tapoja puhua, kuin suulla muodostettu puhe. Bileamin aasi puhui myös. Siinä uskon sanojen tulleen suusta. Bileam oli ahne. Hän ei ymmärtänyt asioita, vaikka tunsi Jumalan. No, sellaisiahan me usein ollaan.
K: Lienet myös sitä mieltä, ettei miehet saa päästä eläkkeelle, koska Raamatun mukaan miehen pitää tehdä töitä kuolemaansa asti?
V: Tuota kohtaa en muista raamatusta? Mitä tarkoitetaan työllä tässä? Mikäli työ on Jeesuksesta kertomista, niin sitä tuleekin tehdä niin kauan kuin aikaa on.
Valitettavasti niin moni on luopunut julistamisesta, vaikka heille siitä runsaasti maksetaan. Mikäli piispat ja papit olisivat hoitaneet hommansa, niin tämäkin keskustelu olisi jäänyt käymättä. Tämä vain kuvaa yhteiskuntamme tilaa. Moni pappi tekee työtään rakkaudesta Jeesukseen. Maallistunut kirkkomme vain ei osaa omaa tietään Sanan mukaan kulkea. Piispa tai pappi, jollei usko Jeesukseen ole sydämessä niin erotkoon. Nyt tälläinen nöösi opettaa palkansaaja-ammattiateistia siitä, mitä Raamatussa sanotaan... Voi meitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

26.1.2011 11:56

K: Päivi Räsänen vastustaa moniavioisuutta, vaikka Raamattu sitä kannattaakin. Tässä asiassa hän ei,heh, homostelekaan ja ota Raamatun sanaa kirjaimellisesti. Mikä on kantasi? Oletko Raamattua vai Päiviä vastaan?
V: Raamattu ei kannata moniavioisuutta. Abrahaminkin moniavioisuus oli ihmisen oletus siitä, mikä on oikein (kun Saara ei saanut lasta). Raamattu ilmaisee monin kohdin selkeästi sen, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Tuon perusteella: Ei moniavioisuutta, ei homo /lesboliittoja. Jos joku valitsee elää homoseksuaalissa suhteessa, niin hän ehkä tietää, että se ei ole Jumalan tahto. En minä tai Päivi häntä siitä tuomitse. Voin rakastaa homoseksuaalia ihmistä yksilönä (Jeesuksen rakkaudella, hyväksynnällä, armolla ja arvonannolla) mutta se ei tarkoita sitä, että minun tulisi hyväksyä hänen parisuhteensa samaa sukupuolta olevan kanssa.
K: Tunnetusti on helppo kritisoida ettei joku tunne riittävästi Raamattua, jos sitä kritisoi. Saako esim.ääri-islamistien toimia kritisoida vasta sitten kun on lukenut Koraanin?( Mielenkiintoista, että kun Raamattutuntemustani krisoinneilta kysyin koska HE ovat lukeneet Mooseksen 5 kirjaa, ei tullut ainuttakaan vastausta koska sen olisivat tehneet.)
V: Juu, osaat todella kritisoida. Jos haluat vastauksia Jumalalta, niin sen kerron, että ylpeitä Hän vihaa ja nöyrää ja katuvaa Hän auttaa. Jos tuntisit raamattua, niin tälläinen kritiikkisi haihtuisi olemattomiin. Nyt asenteesi mukaan et haluakkaan ottaa mitään vastaan, vaan väität koko ajan? Varmaan moni lopetti turhautuneeena tämän blgisi lukemisen eikä todela vaivautunut vastaamaan kysymykseesi 5. Moos. kirjan lukemisesta.
K: Jos tänne kirjoittaneet kristityt olisivat syntyneet vaikkapa Pakistaniin, olisi ylivoimainen enemmistö jollei kiihko-niin ainakin vakaumuksellisia muslimeita. Täysin varmahan asiasta ei voi olla, mutta mitä miten oletat asian olevan, Pooh, noin selkästi uskovaisuuteen taipuvaisena ihmisenä?
V: Ihminen ei itse ota uskoa. Se tulee Jumalan armosta niille, jotka Hän on katsonut kulloinkin siihen kutsutuiksi. Jumalan kutsuessakin ihminen voi kieltäytyä. Onko sinulla omaatuntoa? Oletko kuullut Jumalan kutsun? Ylipapit, fariseukset ja saddukeukset olivat niitä, jotka kovettivat sydämensä Jumalan edessä. Heille merkitsi enemmän asema, valta ja palkka. Kuinka sinun kanssasi on? Voitko vaikka luopua työstäsi mikäli Jumala kutsuu sinua? Muslimimaissakin ihmisiä tulee koko ajan uskoon Jeesukseen. Jumalalla on omat suunnitelmansa ja meidän on niitä vaikea ymmärtää. Jumala kuitenkin pelastaa ihmisiä, täällä ja muualla.
K: Sitten totesin minun uskonnottomuuteni olevan ilmeisesti vankemmalla pohjalla kuin teidän uskonnollisuutenne, koska ette uskalla kirjoittaa tänne omalla nimellänne. Kommentti siihen?
V: Tätä kommentoin jo edellisessä viestissä. Miksi haluat nimen? Eikö tuo Poooh ole ihan hauska? Jeesus loves you, stop fighting :-)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

26.1.2011 12:22

K:
Perustelit nimimerkin käyttämisestä yleisellä käytännöllä. Yleinen käytäntö on, että omalla nimellä kirjoitettuihin viesteihin suhtaudutaan HUOMATTAVASTI vakavammin. Monet instanssit/yksityiset ihmiset eivät noteeraa millään lailla nimimerkin takana huudeltuja mielipiteitä.Esim.Helsingin Sanomat ei julkaise nimimerkillä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia kuin poikkeustapauksissa. Minä olen tässä valmis omalla nimelläni seisomaan vakaumukseni takana, sinä et.
pooh:
Minä en saa yhtään rahaa, en senttiäkään rahaa tänne kirjoittamisesta ja mitä tulee ajan käyttöön, enemmän sitä minulla kuluu kun kommentoin ties kuinka monen viestejä.
Jos Jumala muka haluasi orjille vapaapäivän ja sen takia tappaa sapattia viettämättömät, kyllä hän sen olisi ilmoittanut. Syy on, että Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä, joten kaikkien muidenkin on niin tehtävä, tai lähtee henki! Jaloa.
Kuinkas moni jakaa kantasi tuosta soluteoriasta!?Mitä tieteellistä perustaa sinulla siihen on? Kuinka perehtynyt aiheeseen olet?
Raamattu on täynnä ihmeitä on ontto perustelu(saman voisi muotoilla, että Raamattu on täynnä järjettömyyksiä). Minäkin voin väittää ties mitä ja todeta että"kaikki on mahdollista".
Ensimmäinen Mooseksen kirja luku 3 jae 17:
"Kovalla työllä sinun on hankittava siitä(puusta)elantosi niin kauan kuin elät". Eipä paljon eläkepäiviä vietetä. Ja kun miehet sinun uskosi mukaan voivat elää 950 vuotiaksi( vanhin taisi muuten olla 969 vuotias)niin hommia tulee paiskottua. Toisaalta jos ei tarvitse tarvitse hautaan asti tehdä, ja supersoluihmisesi voi elää lähes 1000(tuhat)vuotiaaksi, niin silloinhan voisi olla eläkkeellä tuollaset 900 vuotta muutaman kymmenen vuoden työuran jälkeen. Ei huono diili!
Kuolemasta puheenollen. Raamatussa sanotaan, että maasta sinä olet tullut. Oletko sinä tullut maasta? Minä olen kyllä tullut jostain ihan muusta.
PS.Et vastannut seuraavaan viestiin laittamiin kysymyksiin. Eli jos myös niihin, ettei tarvitse kuvitella, ettet siihen kykene.
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

26.1.2011 12:28

K:
Tsekkasin just sähköpostin. Arvaapa mitä tuttu pappi kommentoi kuin kehoitin vilkaisemaan sen yhden tyypin teoriaa eri Jumalista uudessa ja Vanhassa Testamentissa:
" Nimimerkin takaa voi kommentoida mitä vaan".
Kumpi sinusta muuten on suoraselkäisempää, nimimerkillä vai omalla nimellä kirjoittaminen?
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

26.1.2011 12:46

No, nyt olemme täällä kahdestaan :-D
Seitsemäs päivä, lepo - saat uskoa mitä haluat.
Soluteoria - perustele itse paremmin
Eläkepäivät - maa tuli kirotuksi ihmisen synnin tähden, eli ihminen antoi vallan pirulle. Ihminen lankesi syntiin l. tottelemattomuus Jumalaa vastaan. Sen seurauksena piru sai maailman haltuunsa: Johanneksen ensimäinen kirje 5:19 ...ja koko maailma on pahan vallasssa. 1. Moos 3:17 viittaa Roomalaiskirje 8:20
19 Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
20 Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle-ei omasta tahdostaan, vaan alistajan-kuitenkin toivon varaan,
21 koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
23 eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.
24 Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?
25 Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi